Joka vanhoja muistaa,niin sitä

tikulla silmään,eikä mihinkään peräreikään.Näiden kaikkien herjojen jälkeen ovat vähän höyhenet sekaisin,niinkuin sillä entisellä kanalla joka täryjyrän alle jäi.Se puisteli päätään ja suki höyheniään ja sanoi olipa kerrankin kunnon kukko.
Tänä pilvipoutaisena pakkasaamuna,kun uloskaan ei uskalla,minulla toi astma rajaa ton pakkasrajan,niin on pakko pysytellä sisätiloissa.
Eihän minulla mitään uutta antia ole keskustelupalstalle antaa,sytytin juuri pönttöuunin ja kun päreitä oli sopivasti kainalossa,niin hyvin syttyivät.
Tämä elämä täällä korvessa,jopa vain, posti toi juuri Hesarin ja Länsi-Savon,onneksi ei laskuja,tosin ne tulevat minulle jo E laskuna nettiin.
En todellakaan halua mitään ilkeilyketjua,joten eiköhän voitais taas olla ihmisiksi teidän Ama vielä toistaiseksi
17642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

On siellä sen verran graateja ettei mielellään jää seisoskelemaan vaikka olisi kuin hyvä jutunjuuri.
Pari minuuttia haastatteli naapuri jo alkoi poskissa ja korvanlehdissä tuntumaan pistelyä, kun on kerran paleltunut tuo keulakuva se on lopun ikää herkkä reagoimaan.
Taas on pariksi kuukautta luovutettu sovittu verimäärä saavat tutkijat 'uutta' verta, mikäs siinä kun siitä vielä saa tuloksetkin, hyvä että tarkkaillaan vielä tässäkin iässä.
Nälkä on niin että näköön käy, vasta hautumassa spelttivehnä ja virolainen kauraryyni, viimeksi mainittu on ehtaa, ei höyrytetty ei käsitelty, kestää jonkin aikaa että kypsyy.
Ikkunan vaihtajatkin vapaalla eivät sentään yli -20 asteisessa hoitele hommiaan, palelluttaisivat vielä jonkun rouvan kukat ;-D, siitä se ilo aukeisi.
Pitäisi varmaan mennä tarkastamaan onko tuo hangessa lojuva matto onko kauniimpi kuin omani, jos on niin voisin vaihtaa, eikös ne siksi viedä sinne, muuten joutaisivat roskikseen.
Ainakin lehdet ja kirjat menee hyvin kaupaksi kun vien ne 'roskiskojun' hyllylle, muutamat oikein pullakahvia ovat tarjonneet ja vaihdettu kuulumisia näinä lumisina talvi-iltoina.
Eilen sitten eräs nuorimies oli tulossa luokseni, ovikello soi ja siellä polvenkorkoinen mies sanoo topakasti "minä tulen teille nyt" mutta isä pysäytti, no oli hän kuitenkin hetken tässä juttelemassa.
Niin että on ne miespuoliset vielä kiinnostuneita!
Nyt tuli puuta ja heinää, vaan Ama varmaan ei tästä loukkaannu, ethän?

Äänestä
  • Oli keventävää toi sun kerronta,melkein aitoa hämäläistä.Minullakin noi kaupunkien roskikset,Jyväskylän ja Tampereen niin ihania löytiksiä,että ihan tunnen olevani mukana sinun ota ja omista kamppanjassasi.
    Minulla täällä maalla kaikki huonekalut kierrätyskeskuksesta,joten yritän sitä hiilijalanjälkeä pitää mahdollisemman alhaisena.
    Minulla siellä Linnavuorenyksiössä tuli pieni arka poika,joka näytti paperilappua,että oli kosovonalbaani ja tarvitsi rahaa opiskeluun,annoin parikymppiä ja vastineeksi sain jonkun itsetehdyn tekeleen.Sain itselleni hyvänmielen ja jotain sellaista muistikuvaa palautui mieleeni,kun Äitini kertoi että kerjuulla he lapsena joutuivat käymään.Äitini entinen laivaemäntä, (euroopanliikenttessä)kuitenkin pärjäsi elämässä ja ne sulat hattuun eivät tulleet helpolla.Lapsen,siis minut hän joutui hylkäämään kahdenvanhana,kaiketi olisi kauniimpi ilmaisu joutui sijoittamaan,niinkun nykyään,annetaan sijoitukseen koiranpentu.
    Anteeksi taas meni muisteluiden puolelle,siis vaivuin nirvanaan.
    Todellisuus on tarua ihmeellisempi,rantasaunan piipusta nousee mahtavat savut,ja ei savua ilman tulta,
    siis mieheni lämmittää rantasaunaa.Ama ja eikun löylyä kohta kiukaalle

    Äänestä

  • X amateus kirjoitti:

    Oli keventävää toi sun kerronta,melkein aitoa hämäläistä.Minullakin noi kaupunkien roskikset,Jyväskylän ja Tampereen niin ihania löytiksiä,että ihan tunnen olevani mukana sinun ota ja omista kamppanjassasi.
    Minulla täällä maalla kaikki huonekalut kierrätyskeskuksesta,joten yritän sitä hiilijalanjälkeä pitää mahdollisemman alhaisena.
    Minulla siellä Linnavuorenyksiössä tuli pieni arka poika,joka näytti paperilappua,että oli kosovonalbaani ja tarvitsi rahaa opiskeluun,annoin parikymppiä ja vastineeksi sain jonkun itsetehdyn tekeleen.Sain itselleni hyvänmielen ja jotain sellaista muistikuvaa palautui mieleeni,kun Äitini kertoi että kerjuulla he lapsena joutuivat käymään.Äitini entinen laivaemäntä, (euroopanliikenttessä)kuitenkin pärjäsi elämässä ja ne sulat hattuun eivät tulleet helpolla.Lapsen,siis minut hän joutui hylkäämään kahdenvanhana,kaiketi olisi kauniimpi ilmaisu joutui sijoittamaan,niinkun nykyään,annetaan sijoitukseen koiranpentu.
    Anteeksi taas meni muisteluiden puolelle,siis vaivuin nirvanaan.
    Todellisuus on tarua ihmeellisempi,rantasaunan piipusta nousee mahtavat savut,ja ei savua ilman tulta,
    siis mieheni lämmittää rantasaunaa.Ama ja eikun löylyä kohta kiukaalle

    Meikällä kanssa tätä keuhkojen vajaatoimisuutta. Torjun sitä puuvillaliinalla.. Vetäsen sen nenun ylle. Talvitakin hupun alla on vielä lippis.
    Varsinkin ulkonta sisääntullessa meinaa henki loppua. Käytän reseptilääkkeenä Ventoline Diskus inhalaattoria-annosta 2x tarvittaessa päivässä.

    Ihmettelen, että iäkkäät miehet kulkevat ulkona ilman 'pakkasburkhaa'. Luulöevat ehkä tuosta miehisyytensä kärsivän. Mutta. Miten se 'lättiväki' opettaakaan - kärsikää toisianne.

    Äänestä

  • langto-d kirjoitti:

    sukupuolta ja tullut islaminuskoon.

    Ei sovi enää näyttää partakarvojaan, jottei olisi liian puoleensavetävä miehille.

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    sukupuolta ja tullut islaminuskoon.

    Ei sovi enää näyttää partakarvojaan, jottei olisi liian puoleensavetävä miehille.

    Tänään oli kyllä tuntuva pakkanen, ja viima lisänä, kyllä se hengityselimiin varmasti käy kun vika on todettu.
    Minä olen palelluttanut kasvoni kouluiässä, silloin oli paukkupakkasia aina talvisin, iho ei kestä -20 astetta alkaa pistelemään kuin olisi neuloja ilmassa, tulee kirjaksi ja pysyy monta tuntia.
    Sääennuste lupaili vielä viikoksi tällaista säätä, yritetään kestää!

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Toivottavasti viimeinen näin kylmä jakso tän vuoden puolella. Ulkona ollessa pakkanen vie puhdin puis.

    Äänestä

  • langto-d kirjoitti:

    Toivottavasti viimeinen näin kylmä jakso tän vuoden puolella. Ulkona ollessa pakkanen vie puhdin puis.

    johan nauroin ja taas ikä piteni,hyvä,hyvä.Pakkasaamu yksi mittareista näyttä 35 astetta.Tämä paikka,vaikka on järvenrannalla on hallanarka,koska tässsä on soita lähellä.
    Ei tässä muu auta,kun pökköä pesään,eilenaamulla nousin jo rieskaa leipomaan neljänaikaan ja nyt pitäs nisua vääntää.
    Kävin eilen onneksi kirkolla ja saappivanhus lähti oikein mielellään matkakuppaniksi.Sillä on lokoiset oltavat navetassa,vanhat vällyt on sen turvan päällä ja lämpöä annoin sille piuhasta,jopa oli mielissään.Ostin bensaa,en sitä uutta uskaltanu vaan ysikasia ja hyvin se otti sen vastaan.
    Kyllä tohon kakskymmenvuotiaaseen saappiin sen uudenkin pitäis käydä,mutta ajan niin vähän,että on minulla vara sitä hemmoitella.
    Hyvää aurinkoista päivää ja muistetaan hengittää,vaikka se vähän vaikeuksia tuottaakin Ama

    Kun se 10% tuli niin tankkasin koska se listan mukaan sopii sille autolle, en kuitenkaan ole sen jälkeen tankannut enää sitä.
    Luin paljon yleisönpalstoilta pelkkää huonoa koko uudesta polttoaineesa.
    Ei se niin paljon kalliimpaa 98n ole, kelle me sitä rahaa säästetään?? Höpsis itse se on tienattukin.
    Täällä mittarissa -20.1 ja auringon nousu kaunis punavoittoinen.
    Ulos pitää joka päivä mennä, asusteet vaan sen mukaan.

    Äänestä

  • X amateus kirjoitti:

    johan nauroin ja taas ikä piteni,hyvä,hyvä.Pakkasaamu yksi mittareista näyttä 35 astetta.Tämä paikka,vaikka on järvenrannalla on hallanarka,koska tässsä on soita lähellä.
    Ei tässä muu auta,kun pökköä pesään,eilenaamulla nousin jo rieskaa leipomaan neljänaikaan ja nyt pitäs nisua vääntää.
    Kävin eilen onneksi kirkolla ja saappivanhus lähti oikein mielellään matkakuppaniksi.Sillä on lokoiset oltavat navetassa,vanhat vällyt on sen turvan päällä ja lämpöä annoin sille piuhasta,jopa oli mielissään.Ostin bensaa,en sitä uutta uskaltanu vaan ysikasia ja hyvin se otti sen vastaan.
    Kyllä tohon kakskymmenvuotiaaseen saappiin sen uudenkin pitäis käydä,mutta ajan niin vähän,että on minulla vara sitä hemmoitella.
    Hyvää aurinkoista päivää ja muistetaan hengittää,vaikka se vähän vaikeuksia tuottaakin Ama

    kapusta eli puutekoinen keittiövälione oli ainakin ennenvanhaan savolaistalouksissa 'hierimen' ohella oma lähes pyhä statuksensa.

    Sen sijaan ohitin tuon ylläolevan provon kirjoittajan. Asuu muuten niin lähellä meidän mökkihyyskäämme, että portilta pystyy huonollakin heittokädellä nakkaamaan lumipallon provoilijan talon seinään.

    Se on alkanut jälleen 'markkinoimaan' minua sekä itselleni että läheisilleni vaarallisena kahelina. Olletikin kaveri istuu kirkkovaltuustossa ja kaupungin teknisessä lautakunnassa.

    Niin että Ama hyvä onnittelut huumorin hetkestä, mutta netti on mikä on. Sitä voidaan näemmä käyttää myös henkiseen painostamiseen.

    En häpeile 'syntymähulluuttani', en psyko- tai sosiopaatin ominaisuuksiani. Tyypit ovat mitä ovat. On kuitenkin yhteiskunnanedun mukaista pysytellä lain paremmalla puolella.

    34,2 astetta toi digitaalinen näyttää.Huh hellettä,sano jänis pakkasta.
    Minulla alkoi soida päässä joku vanha iskelmä..ja se tuli paloi ponttuunin reunalla,missä istuin ja lämmittelin.
    Pikkutyttö aikoihin täällä oli naapuri jolla oli veivattava gramofooni ja muistan,kun sinne aina änkesin levyjä kuuntelemaan.Se oli lapseton pariskunta ja se rouva opetti minua tanssimaan.
    Kaiketi toi pakkaskeli pakastaa jo aivotkin,että muistaa vain vanhoja asioita.onhan sillä olotilalla nimikin kuulema dementia.

    Hulluudesta puheenollen,minulla ton muun hulluuden lisäksi,pilkkihulluus ja kuuhulluus.
    Ei kyllä enää mitään mukaavaa toi jatkuva pakkanenkaan,mökkihöperyyttä jo havaittavissa,kun ei pääse oikein kunnon lenkille.Koirien kanssa puoli kilsaa sain vedettyä eilen ja se oli siinä,tuntui,että tukehtuu,täällä elohopea ei juuri parinkymmenen yläpuolelle kivunnut eilen.

    Olisin ruvennut kakkuja leipomaan pakasteeseen,mutta se dementia esti sokerin oston ja kaikki liikenevä meni eilenaamulla pullataikinaan.Näin on näreet täällä perähikiällä Ama
    toivottavasti teillä etelänihmisillä asiat paremmin

    Huomenia Espoostakin. Mittarissa 25 tasan ja pikatuuletus tuntui perälle asti:D

    Hengiltä en saa hassua lasta sitten millään! Aina se vaan nauraa kihertää, nytkin koko Nokiatouhulle, jota silmät tapilla niin radio kuin telkkari eilen kimitti!

    Ja asiantuntijoita on joka paikassa, käänsin jo kanavan nostalgian puolelle, jossa soi: nyt meni hermot, ja sen kyllä huomaa....hymyilyttihän sekin.
    Pukeakin piti heti aamusta, kun tiedonsiirron tehnyt *monttööri* ei onnistunut, mutta lihavan laskun lähetti! Peeveli, puolitan kyllä laskun jos ei saa tehtyä kunnolla...heippa flickat ja poijaat!

    Äänestä

  • sinisirkku-ek kirjoitti:

    Joku kehui saaneensa avun kylmiin jalkoihinsa apteekin tuote Relaxanista. Olen käyttänyt sitä muutaman päivän. Mukava lämmöntuntu jaloissa.
    Tuo on toki vanha tuote, mut ei se siellä apotekin hyllyllä yhtikäs auta.

    Äänestä

  • X amateus kirjoitti:

    34,2 astetta toi digitaalinen näyttää.Huh hellettä,sano jänis pakkasta.
    Minulla alkoi soida päässä joku vanha iskelmä..ja se tuli paloi ponttuunin reunalla,missä istuin ja lämmittelin.
    Pikkutyttö aikoihin täällä oli naapuri jolla oli veivattava gramofooni ja muistan,kun sinne aina änkesin levyjä kuuntelemaan.Se oli lapseton pariskunta ja se rouva opetti minua tanssimaan.
    Kaiketi toi pakkaskeli pakastaa jo aivotkin,että muistaa vain vanhoja asioita.onhan sillä olotilalla nimikin kuulema dementia.

    Hulluudesta puheenollen,minulla ton muun hulluuden lisäksi,pilkkihulluus ja kuuhulluus.
    Ei kyllä enää mitään mukaavaa toi jatkuva pakkanenkaan,mökkihöperyyttä jo havaittavissa,kun ei pääse oikein kunnon lenkille.Koirien kanssa puoli kilsaa sain vedettyä eilen ja se oli siinä,tuntui,että tukehtuu,täällä elohopea ei juuri parinkymmenen yläpuolelle kivunnut eilen.

    Olisin ruvennut kakkuja leipomaan pakasteeseen,mutta se dementia esti sokerin oston ja kaikki liikenevä meni eilenaamulla pullataikinaan.Näin on näreet täällä perähikiällä Ama
    toivottavasti teillä etelänihmisillä asiat paremmin

    Voevoe ama nytky on tämä linija auki niin sanon amalle selevästi älä ikipäivässä kirjuita minlle priantaina johan ennestäänkin oon mennä sekasin.

    Nyt huomaan että kirjuutin justiisa siihen kuosiin kun oli joku vanha laulu.Olisiko se:ennyt jmuisyta.

    Äänestä

Jokos omien koirien rodun nimi osataan kirjoittaa oikein?
Se siis ei ole srigel, vaan sprigel!

Äänestä
  • Jo vain tuon tiedän kun viimekuussa oltiin päätähden naapuriplaneetalla vierailulla. Vieraamme suosittelivat vain sikäläisen yön aikana vierailua noilla teiti. surkeilla välineillä.
    Isäntä sano Rigelin posottavan 11.000 C asteen voimalla parhaimmillaan. No matka kesti ja kesti, mutta mittarista voitiin seurata valovuosien vaihtuvan hyvin tiuhaan tahtiin.

    Äänestä

  • ja hän on sentään koiraasiantuntija,näyttelytuomari.
    Kiitos kuiteskin oikaisusta,kirjoitusvirheitä vilisee kyllä palstalla,mutta eihän takerruta pikkuseikkoihin,vaan keskitytään olennaiseen.
    Pakkasta 33 astetta,joten kyllä tässä jatkuvassa kelissä alkaa ajatus kulkea "klönttipäissä".
    Relaxania olen käyttänyt monta vuotta,jopa koirien tassuissa.On todella hyvä tuote,pitää jalatat pehmeinä ja lämmittää mukavasti.

    Äänestä

Jos Länkkäri pitää hakea Etelä-Savossa postilaatikosta, niin paras panna kunnolla nuttua päälle. Mikkelissäkin ainakin näkyi olevan reippaasti yli 30 astetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

X amateus kirjoitti:

tikulla silmään,eikä mihinkään peräreikään.Näiden kaikkien herjojen jälkeen ovat vähän höyhenet sekaisin,niinkuin sillä entisellä kanalla joka täryjyrän alle jäi.Se puisteli päätään ja suki höyheniään ja sanoi olipa kerrankin kunnon kukko.
Tänä pilvipoutaisena pakkasaamuna,kun uloskaan ei uskalla,minulla toi astma rajaa ton pakkasrajan,niin on pakko pysytellä sisätiloissa.
Eihän minulla mitään uutta antia ole keskustelupalstalle antaa,sytytin juuri pönttöuunin ja kun päreitä oli sopivasti kainalossa,niin hyvin syttyivät.
Tämä elämä täällä korvessa,jopa vain, posti toi juuri Hesarin ja Länsi-Savon,onneksi ei laskuja,tosin ne tulevat minulle jo E laskuna nettiin.
En todellakaan halua mitään ilkeilyketjua,joten eiköhän voitais taas olla ihmisiksi teidän Ama vielä toistaiseksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu