Pari

Minulla on kaikinpuolin omiin tarpeisiini upea koira, kaikki sujuu sen kanssa, vähän harrastellaan, elämä on helppoa, uros 4v. Muutaman kerran se on nyt minun lopettaessani leikin hypännyt selkääni ja yrittänyt nylkyttää. En jaksa mitään johtajuusjaaritteluja yleensä, mutta nyt on pakko nöyrtyä ja kysyä mielipiteitä, voiko tuossa olla sellaisesta kyse? Vai voiko olla kyse jostain muusta, ttä se vaikka vaan olisi niin kovasti vielä leikki-intoa täynnä? Saman se on nyt tehnyt pari kertaa tokoharkoissa. Minusta siellä on näyttänyt, että sitä ei huvittaisi ja sitten se tekee noin. Miten toimisitte? Ja se lisäksi karkaa juoksuisten narttujen perään, jos vaan pääsee. Ei ole päässyt kuin kerran, koska osaan olla tarkkana. Miten saan sen tottelemaan, kun se juoksee hajujen perään eikä edes katso minua, vauhti vaan kiihtyy.
4159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kevättä ilmassa. Se jos tilanne olisi alistava, niin olisi aika rajun näköistä. Olen nähnyt muutaman tilanteen, jossa koira yritti nylkytysalistusta oli aika agressiivista toimintaa. Pyrki hampailla niskaan ja muutenkin pidätteli omistajaansa paikallaan. Koira oli kolmevuotias ja käytös yllätti koko perheen. Tilanne rauhoittui vasta, kun naapurin koiran juoksu loppui.(matkaa n.500m) Tämä jäi myös ainoaksi kerraksi.
Joskus koira voi yhdistää ympäristössään olevat "juoksuhajut" ja leikin ymärtämättä asiaa sen tarkemmin.
(tätä veikkaan sinun tapauksessa, tosin en ole koskaan lotossa juuri voittanut)
Sanotaan että "vahva" ja kokenut uros ei paljon leikkiin pysty keskittymään, kuten kokematon nuoriuros.

"Miten saan sen tottelemaan, kun se juoksee hajujen perään eikä edes katso minua, vauhti vaan kiihtyy." osittain onnistuu, mutta jos löydät tuohon täysin toimivan ratkaisun, niin kerro ihmeessä muillekkin...=D
Aika tasoittaa asiaa.

Äänestä

Taas kerran,näkemättä on viimekädessä vaikea sanoa mitään varmaa.Mutta...

Luetun perusteella menee sijaistoiminnan piikkiin.Eli noit on tyypillisiä tilanteita,jolloin kierrokset nousee.
Ja kun ne nousee,eikä kuitenkaan pääse kunnolla loppuun "palamaan" (joskus myös kun ei pääse oikeaan kohteeseen),niin koiralle pukkaa sijaistoiminta.Tuo myös,että ei huvita,mutta ohjaaja vaatii/haluaa/koiraa ei kiinnosta,niin samalla lailla voi saada aikaan sijaistoiminnan.Sitä kautta tavallaan koira "sisäisesti" yrittää purkaa tilannetta.Samalla tavoin,kun esim.jotkut voimakkaasti rauhoittavia eleitä käyttävät koirat heittävät ne kehiin,kun tulee tietynlainen tilanne ja tilaus sijaistoiminnalle.
Eli välttämättä en näe tuossa mitään johtajuusjuttuja.

"Miten saan tottelemaan..." Kokonaishallinta,aika viimisen päälle... Ja se myös niin vahvana ja opetettuina tilanteeseen kuin tilanteeseen,poppakeinoja ei ole.Harjoittelu tuossakin jonkinverran auttaa.Tosin aika raakaa peliä,urosta ajatellen.Mutta sanoin sen nyt kumminkin.

Äänestä
  • "Muutaman kerran se on nyt minun lopettaessani.."
    "pari kertaa tokoharkoissa"
    "Ja se lisäksi karkaa juoksuisten narttujen perään, jos vaan pääsee"
    "kun se juoksee hajujen perään eikä edes katso minua, vauhti vaan kiihtyy."

    ..näissäkin tapauksissa et voi niputtaa näitä samoiksi asioiksi (nylkytystä) näilläkin voi olla erimerkityksensä, joita molossi valaisi varsin hyvin. Pitää kuitenkin muistaaa, että koiralla on varsin rajoitettu määrä ja mahdollisuuksia ilmaista asioita. Ne pitää vain yrittää poimia ja ymmärtää. Siinä se yksi koiranpidon suola.

    Äänestä

Tottakai joo vaikea näkemättä tietää ja sanoa varmasti. En itsekkään pitäisi tuota selkään nousua ja nylkky-yritystä alistamisena, kun koiraa tunnen ja se oli niin heppoisen tuntuista touhua ja lopetti kun sanoin, mutta pakko oli kysellä, kun ei ennen ole noin tehnyt. Eikä ole koira muutoinkaan alistaja tyyppinen tai muuta sellaista. Koira siis tuolla kertoi minulle mielipiteensä, kun en muuten tajunnut :)

Jatkamme sitten vaan harjoituksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelmaa(ko) ? kirjoitti:

Minulla on kaikinpuolin omiin tarpeisiini upea koira, kaikki sujuu sen kanssa, vähän harrastellaan, elämä on helppoa, uros 4v. Muutaman kerran se on nyt minun lopettaessani leikin hypännyt selkääni ja yrittänyt nylkyttää. En jaksa mitään johtajuusjaaritteluja yleensä, mutta nyt on pakko nöyrtyä ja kysyä mielipiteitä, voiko tuossa olla sellaisesta kyse? Vai voiko olla kyse jostain muusta, ttä se vaikka vaan olisi niin kovasti vielä leikki-intoa täynnä? Saman se on nyt tehnyt pari kertaa tokoharkoissa. Minusta siellä on näyttänyt, että sitä ei huvittaisi ja sitten se tekee noin. Miten toimisitte? Ja se lisäksi karkaa juoksuisten narttujen perään, jos vaan pääsee. Ei ole päässyt kuin kerran, koska osaan olla tarkkana. Miten saan sen tottelemaan, kun se juoksee hajujen perään eikä edes katso minua, vauhti vaan kiihtyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu