Utsjoen vaellusreitit?

Olen lähdössä kaverini kanssa kahden viikon päästä erävaellukselle. Suuntaamme kohti Utsjokea. Haluaisin tiedustella asiasta tietäviltä hieman alueen reiteistä. Ensisijainen vaihtoehto olisi ollut Kevon kanjonin reitti, mutta se on vaeltajilta suljettu kesäkuun puoleen väliin asti, joten se ei tule kyseeseen. Mutta mitä muita reittejä alueella on? Tässä hieman
kriteerejä reitille:

- Pituus 55-70 km
- Vietämme matkalla 3-4 yötä. Autiotupia olisi hyvä olla reitin varrella sen verran, että jokaisen yön voisi viettää tuvassa
- Vedenottopaikkoja sen verran, ettei mukaan tarvitse varata litrakaupalla juotavaa.
- Maisemien olisi tietysti myös hyvä olla komeat. Erityisesti jylhät tunturimaastot viehättävät.

Kaikki apu ja tieto on tarpeen.
31058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tarkoitukseen sopiva reitti on Utsjoella, tarkemmin sanottuna Nuorgamissa. Epäilen kyllä niin pohjoisessa olevan reitin kelitilannetta. Olen monesti mennyt sen, nimittäin Nuorgam - Sevettijärvi. Siellä on paljon autiotupia, eikä varmaan ole pelkoa siitä, ettei sisälle mahtuisi majoittumaan. Olen varma, ettette kohtaa yhtään sielua. En itsekään kohdannut ketään, kun olin kesäkuun lopussa siellä viimeksi. Ja vettä saa varmasti.

Maasto on pääosin tunturipaljakkaa, komeita jylhiä sellaisia. Maasto on melko soista, joten vedenpitävät kengät (goretex) on pakko olla. Silti siellä ei ole yhtään pahoja suoalueita vaan reitti on kaikin puolin ihan jees.

Vieraskirjoja lukiessani olen huomannut, että siellä kyllä on porukkaa koko vuoden, mutta postitaksikuski sanoi, että enemmän loppukesästä. Sinne siis pääsee Nuorgamista postitaksilla Pulmankijärvelle, josta merkitty reitti lähtee. Löydät netistä tietoa tästä. Reitistä on saatavilla retkeilykartta esim partioaitasta tai Nuorgamin kaupoista.

Äänestä

Ehdottomasti Nuorgamista vaellus Sevettijärvelle.
Tai Norjan puolella olevia reittejä vaeltaen, otat vaan ensiksi selvää missä ne reitit ovat, mutta kannattaa.

Äänestä

Edotan Utsjoki-Kevo reittiä, pituus 63 km.
Aivan mahtava reitti vaellettiin se mieheni kanssa viime syksynä! Reitille kannattaa lähteä Karigasniemen päästä Sulaojalta noin 10 km ennen Karigasniemeä. Tulo on silloin Utsjoelle Kenestuvalle.
Jos lähdette omalla autolla Kenestuvalla on auton siirto palvelu!
Tämä reitti on todella upea elämys!!! Mm. Suomen korkein putous ja sen juurella hyvä yöpymispaikka turvekammeineen! Kevon kanjoni!!! Mikä näky!!! Ette kadu!!
Me vaellettin se tarkallee kolmessa ja puolessa päivässä normaali vauhdilla!!!
Hyvää vaellusta!
Toki tällä reitillä ei autiotupia kovin ole mutta pari kammia ja kotaa meillä on aina teltta! Sitä suosittelen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petteri kirjoitti:

Olen lähdössä kaverini kanssa kahden viikon päästä erävaellukselle. Suuntaamme kohti Utsjokea. Haluaisin tiedustella asiasta tietäviltä hieman alueen reiteistä. Ensisijainen vaihtoehto olisi ollut Kevon kanjonin reitti, mutta se on vaeltajilta suljettu kesäkuun puoleen väliin asti, joten se ei tule kyseeseen. Mutta mitä muita reittejä alueella on? Tässä hieman
kriteerejä reitille:

- Pituus 55-70 km
- Vietämme matkalla 3-4 yötä. Autiotupia olisi hyvä olla reitin varrella sen verran, että jokaisen yön voisi viettää tuvassa
- Vedenottopaikkoja sen verran, ettei mukaan tarvitse varata litrakaupalla juotavaa.
- Maisemien olisi tietysti myös hyvä olla komeat. Erityisesti jylhät tunturimaastot viehättävät.

Kaikki apu ja tieto on tarpeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu