Pankkiiri

Matkustin tuossa pari viikkoa sitten Singaporesta Bangkokiin ja vieressä istui Saksalainen pankkialan asiantuntija (joka työskentelee Aasiassa) jolta aloin tivaamaan maailman tämän hetken talouden tilanteesta ja ennen kaikkea korkojen liikkeistä niin USA:ssa kuin Euroopassa.

Hänellä oli hyvin vahva näkemys että esim. FED ei tule nostamaan korkoa jenkeissä ennen ensi vuoden vaaleja. Syynä hän piti sitä että FED:ssä istuu Bushin kannattajia niin paljon että ainoa konsti saada Bush toiselle kierrokselle on pitää jenkkien talous erittäin kovassa kasvussa ja estää koronnosto (koska Irak-kriisi on syönyt Bushn kannatavuuden). Vaalien jälkeen (voittipa Kerry tai Bush) on tilanne toinen jolloin lienee korkoa pakko nostaa jos taloudellinen tilanne on yhä yhtä hyvä kuin nyt.

Hänen mukaansa seuraavalle USA:n presidentille jää joka tapauksessa musta-pekka käteen koska Irak kriisi on vienyt niin paljon rahaa että tulevan presidentin tehtäväksi jää vero% nosto jenkeissä ja siitähän ei kukaan tykkää.

EKP:n koronnostoa hän piti sulana mahdottomuutena jo pelkästään Saksan katastrofaalisen huonon taloustilanteen takia. Ennemmin hän odotti EKP:n tekevän koronlaskun.
Kyseinen herra kertoi että Saksan talouden kusi Kohln hallitus Saksojen yhdistyessä luvaten entisille Itä-Saksalaisille samat sosiaaliturva- ja eläkerahat kuin Länsi-Saksalaisille vaikka nämä eivät olleet tuoneet valtion kassaan ainuttakaan D-markkaa. Kaikki ymmärtänee että kyseessä on toimimaton yhtälö.

Saksan näennäisen hyviä kulisseja on pidetty viimeinen 10v pystyssä pelkästään velkarahalla ja homma kuulemma jatkuu edelleen. Ikävänä puolena hän piti sitä että Saksan nykyinen hallitus ei tee mitään asian korjaamiseksi (nosta veroja, aloita säästökuuria tms) vaan odottaa ajan korjaavan tilanteen.

Lisäksi aikaisemmin paljon puhuttu Saksan teollisuus on nykyään pelkkä ankka. Entiset suuret teollisuuden työnantajat (mm Siemens) ovat siirtäneet viimeisien vuosien aikana toimintojaan Aasiaan ja nykyään oikeastaan ainoa kunnolla pyörivä Saksalainen teollisuudenala on autoteollisuus (siinäkin alkaa kokoonpano olla ainoa työvaihe mikä tehdään Saksassa). Tämä erittäin heikko teollisuuden tilanne estää talouden nousun Saksassa ja jopa koko Euroopassa ja sehän tarkoittaa halpoja korkoja euroalueella vielä pitkään.
0132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Singapore Sling kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu