Myönnän heti alkuun että tää on niin teinimäistä... Mutta kerron sen silti koska sydämeni on pakahtua. Olemme 20-vuotiaat opiskelukaverit ja ihastuneet toisiimme. Tämä ajautui tähän kaveruuden ja pitkän kiertelyn jälkeen.
Olemme tunnustaneet avoimesti tunteemme toisillemme, ja olemme muutaman kerran päätyneet pitkiin ja kiihkeisiin suuteluhetkiin. Ne ovat niin ihania... Olen ihan taivaassa, ja muistelen niitä aina yksin ollessani. Kaipaan häntä syleilyyni, ja jo sen ajattelu saa minut ihan veltoksi. Hetkemme ovat olleet niin ihania ja pitkiä, en vaan saa hänestä tarpeekseni. Suudelmamme ja pusumme saavat minut ihan sekopäiseksi. Kaipaan niitä aina ihan hirveästi.
Onko tää ihan normaalia? Miten toiseen voi jäädä niin "koukkuun"? Mitä ihmisessä silloin edes tapahtuu? En tiedä, tämä on ehkä vain ihastusta, mutta voin allekirjoittaa sen että elämä on parasta huumetta :)
Olemme tunnustaneet avoimesti tunteemme toisillemme, ja olemme muutaman kerran päätyneet pitkiin ja kiihkeisiin suuteluhetkiin. Ne ovat niin ihania... Olen ihan taivaassa, ja muistelen niitä aina yksin ollessani. Kaipaan häntä syleilyyni, ja jo sen ajattelu saa minut ihan veltoksi. Hetkemme ovat olleet niin ihania ja pitkiä, en vaan saa hänestä tarpeekseni. Suudelmamme ja pusumme saavat minut ihan sekopäiseksi. Kaipaan niitä aina ihan hirveästi.
Onko tää ihan normaalia? Miten toiseen voi jäädä niin "koukkuun"? Mitä ihmisessä silloin edes tapahtuu? En tiedä, tämä on ehkä vain ihastusta, mutta voin allekirjoittaa sen että elämä on parasta huumetta :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toiset on onnekkaita, itse olen just tosta vastakkaisessa tilanteessa, eli elän helvetissä ilman ketään!
Onnea teille! :)