Hän oli outo lapsi
suoraselkäinen ja totinen
joskus tuntui että hän kantoi
koko maailman murheita
kapeilla harteillaan
vaeltaen pimeissä laaksoissa
tai sielunsa salaisessa puutarhassaan
eikä päästänyt sinne ketään.
Hyvin harvoin hän raotti porttia
tarkkaillen kuulijaansa
kertoi kauniisti ja hurjasti
huikeita tarinoita noidista
maahisista ja menninkäisistä
keijuista ja kuiskaavista puista
ihmettelen vieläkin sitä silmien paloa
innostusta ja suurta eläytymistä
jolla sai minutkin mukaansa
ihmeelliseen seikkailuunsa.
Hän tutki suurennuslasilla
muurahaisia ja perhosia
antoi tähdille nimiä
kertoi olevansa matkalla
omalle tähdelleen.
Olin hämmentynyt ja surullinen
pieni aikuinen salaisessa puutarhassaan
matkalla omalle tähdelleen
niin yksinäinen ja kiusattu
älykäs ja kaunis.
Muistan hänet lapsena
joka ei koskaan nauranut .
suoraselkäinen ja totinen
joskus tuntui että hän kantoi
koko maailman murheita
kapeilla harteillaan
vaeltaen pimeissä laaksoissa
tai sielunsa salaisessa puutarhassaan
eikä päästänyt sinne ketään.
Hyvin harvoin hän raotti porttia
tarkkaillen kuulijaansa
kertoi kauniisti ja hurjasti
huikeita tarinoita noidista
maahisista ja menninkäisistä
keijuista ja kuiskaavista puista
ihmettelen vieläkin sitä silmien paloa
innostusta ja suurta eläytymistä
jolla sai minutkin mukaansa
ihmeelliseen seikkailuunsa.
Hän tutki suurennuslasilla
muurahaisia ja perhosia
antoi tähdille nimiä
kertoi olevansa matkalla
omalle tähdelleen.
Olin hämmentynyt ja surullinen
pieni aikuinen salaisessa puutarhassaan
matkalla omalle tähdelleen
niin yksinäinen ja kiusattu
älykäs ja kaunis.
Muistan hänet lapsena
joka ei koskaan nauranut .
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tällaisia lapsia jokainen näkeee, mutta harvoin huomaa tai ei ole aikaa siihen. Silti, useimmat muistavat omasta lapuudestaan jonkun, ehkä vain yhden aikuisen, joka on antanut aikaa ja nähnyt. Kuinka tärkeää se on ollut. - Tärkeästä asiasta kertoi runosi.
Pikkuvanha lapsi saa miettimään, kuinka syvälle iloinen, meuhkaava lapsi on piiloutunut ... ja miksi ?
Tätä lasta en unohda, niin suuren vaikutuksen hän jätti huikeilla tarinoillaan ja minä kuuntelin ja
kuuntelin, ihailin sitä mielikuvituksen ja kertojan lahjaa, joka hänellä oli. Kiitos palautteesta ! :)