Olin viettämässä baarissa iltaa ja illan loputtua menin ulos kaverini kanssa. Baarista tuli ulos myös öykkäri, jolla oli kokoajan vastaan jotain jonkun kanssa. Hän vittuili useille ihmisille. Itse en välittänyt hänestä, enkä puhunut hänelle. Kuitenkin hän yhtäkkiä huomasi jostain kumman syystä kauempaa puhevikani ja päätti vittuilla siitä. Tulistuin, ja otin häntä rinnuksista kiinni ja kysyin kaverilta, että miksi hän haukkuu minua?
Olimme pyytäneet kaveria kokoajan poistumaan, mutta hän jatkoi ja jatkoi meidän provosoimistaan. Hän esimerkiksi sylkäisi toisen kaverini päälle. Lopuksi hän lähti kävelemään pois, mutta hänen kaveri jäi paikalle. Halusin kuitenkin kysyä häneltä suoraan, miksi hänen täytyi pilkata mua puheviastani. Juttelimme vähän aikaa ja sen jälkeen pyysin häntä poistumaan. Hän ei edelleenkään lopettanut provosoimista. Hän käveli kokoajan kaveriaan kohti ja sanoin hänelle ettei menisi ja laitoin käden tielle. Hän repäisi takkini rikki. Asetin käteni hänen niskalleen ja siitä alkoi paini, jossa itse lensin ensimmäisenä maahan naama edellä. Sen jälkeen oletin, että hän käy väkivaltaiseksi ja pääsin pois sillasta ja löin häntä. Tappelu hälveni ja tämä kyseinen kaveri sai silmäänsä verenpurkauman ja käsitykseni mukaan ei mitään vakavaa, vaikka hän väittää toista.
Seuraavana päivän soitin hänelle ja hän sanoi ellen maksa mitään hän tekee poliisilel ilmoituksen pahoinpitelystä ja lakitoimista(?). Hän väittää että hänellä on pysyvä vamma silmässä. Kuitenkin salapoliisityön seurauksena sain tietää, että hänen silmänsä ei kuitenkaan ole niin huonossa kunnossa kuin hän väittää. Poliisi otti minuun yhteyttä vähän ajanpäästä ja kertoi että minusta on tehty pahoinpitelyilmoitus. Hän oli siis tehnyt ilmoituksen ja ilmeisesti hänellä on myös asianaja.
Kysymys kuuluu miten tämä tilanne tästä eteenpäin jatkuu ja tulenko saamaan pahoinpitely syytteen vai meneekö ko. tapahtuma itsepuolustuksen piikkiin.
Itsepuolustus vai lievä pahoinpitely?
japasanen
2
872
Vastaukset 2
- sinua koska
sinulla on puhevika:-)
- 8983093208098576
Jos kaveri on tehnyt rikosilmoituksen niin saat syytteen.Älä myönnä käyneesi ensin rinnuksiin kiinni niin voit välttyä tuomiolta.Mahdollisilla todistajilla on iso vaikutus tuomioon.Varmista että sinua puolustavat todistajat tulevat oikeudenkäyntiin.Mene myös itse tekemään rikosilmoitus hänestä.Jos hänellä on silmässä pysyvä haitta esim.näönalenema niin puhutaan 10000-20000e korvauksista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202502Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401732Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6781137- 1081032
- 71982
- 98946
- 48895
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk86809- 94776
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33756