Valitsemassa alaa.

Hei. Olen reilusti yli parikymppinen mies ja hakemassa tulevassa yhteishaussa ammatillista perustutkintoa opiskelemaan. Minulla ei ole aiempia tutkintoja joten vaihtoehtoni rajoittuvat siksi juuri ammattiopistoihin. Motivaationa ammattikoulutuksen suorittamiselle on myös jatko-opiskelukelpoisuuden parantaminen.

Olen suht sosiaalinen ja mukava mutta en ollenkaan äänekäs ryhmätyöskentelijä enkä myöskään koe soveltuvani hyvin puhtaalle hoitoalalle joka sisältää runsaasti ihmisten koskettelua. Harkitsin (ja hain) aiemmin nuoriso-ohjaajan uraa ja kokeilin myös tätä ammattia. En kokenut itselleni sopivaksi runsaan lasten kanssa työskentelyn ja osittain työn 'vartijamaisen' luonteen takia johon ei konkreettista tekemistä hirveästi sisältynyt, vaikka tämä saattoi heijastella vain ko.työpaikkaa.

Olen nyt miettinyt seuraavia aloja:
Viittomakielen ohjaaja: Kuulostaa paperilla hyvin mielenkiintoiselta ja työkuva voinee olla melko laaja. Hyviä puolia on se että olen yleensä ottaen kielellisesti motivoitunut ja lahjakkaaksi kehuttu (opiskelen sivutoimisesti useita kieliä) ja viittomakielen oppiminen olisi hienoa. Hyvää on myös se että kyse on ohjaustyöstä eli ihmisiä ei tarvitse kosketella eikä 'ronkkia'. Huonoja puolia tässä näen sen että saattaa joutua työskentelemään kehitysvammaisten tai lapsiryhmien kanssa (yksittäisen lapsen avustaminen minulle vielä sopisi) ja en ole hirveän motivoitunut näihin tehtäviin. Toisena pelkonani on ammattitaidon hukkaan meneminen eli työllistyminen tapahtuu suurempaa ammattitaitoa vaativattomalla työpaikalla muiden alojen osaajien (erilaiset hoitajat, epäpätevät jne.) kanssa. Joittenkin kuulemieni työharjoittelukokemusten perusteella olen tämän näkemyksen muodostanut.

Lähihoitaja:
Olen ymmärtänyt että tällä alalla voi koulutuksessa erikoistua haluamalleen alalle ja minua näistä eniten kiinnostaa mielenterveys- ja päihdepuolen hommat, vaikka saattaakin olla henkisesti raskasta. Tämä vaikuttaisi olevan ainoa suuntautumisvaihtoehto joka ei sisällä varsinaista ihmisten hoitamista/koskettelua ja sisältäisi työskentelyä yksinomaan tai lähes yksinomaan älyllisesti normaalien mutta ongelmaisten aikuisten tai nuorten kanssa. Haluaisin tietää tarjoavatko kaikki opistot tasapuolisesti tätä erikoistumismuotoa ja onko käsitykseni työkuvasta oikea? Ymmärtääkseni harjoitteluun kuuluisi silti useampi viikko lasten kanssa mellastamista ja hoitoteoriaa mutta voisin kestää ne pienenä osana koulutusta jos tie niiden läpi voisi mennä vaikka jonkinlaisen henkilökohtaisen avustajan työhön minkä kokisin sopivan minulle erittäin hyvin.

Jos minulta on jäänyt huomaamatta joitakin samankaltaisia ammatteja/koulutuksia niin olisin kiinnostunut kuulemaan. Ennen kaikkea olen kiinnostunut kuulemaan mitä ajattelette näistä vaihtoehdoista ja mihin minun kannattaisi eniten panostaa?
0170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Neuvojasi Kaipaava kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu