Koiran hankinnasta

Meillä oli aina lapsena koira, isän metsäkoira. Aikuis iälläe ei koiraa ole ollut, nyt olen alkanut harkitsemaan asiaa. Tykkään koirista ja perusasiat hallitsen, mutt ongelma on se et teen 3 vuorotyötä, haluasin koiran, mieluiten pennun mutta haluaisin tietää muilta kuinka yhdistää työ ja pennun kasvatus? Onnistuuko se ja millaisia kokemuksia ihmisillä on.
6204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suosittelen odottamaan niin kauan että olet polttanut päreesi 3-vuorotyössä ja siirtynyt normaaliin päivätyöhön, mieluiten puolipäiväiseen tai sitten alkanut tekeen etätyötä kotona.

Äänestä

Ongelmaksi tulee yövuoro. Yö vuoronjälkeen pitää taas nukkua, joten koiralle (jos pennusta puhutaan) tulee varsin pitkä "odotus" aika. Tapakasvatus voi olla varsin hankalaa/haastavaa. Samoin mikä tahansa säännöllinen rymitys mikä on välttämätön, niin kärsii. Kahdessa vuorossa harvoin mitään ongelmaa tulee.
Pahimmassa tapauksessa siitä tulee kärsimään koiran lisäksi myös se omistaja.

Äänestä
  • Joo olen itse pohtinut tota samaa asiaa ja sen takia tämä hankinta prosessi on kestänyt jo muutaman vuoden ja ilmeisesti kestää vielä pitkään. En tietenkään halua koiran kärsivän minun vuoroistani, joten ehkäpä muutaman vuoden päästä kun jos vaikka pääsisis eroon tosta vuorotyöstä

    Äänestä

  • mie vaan kirjoitti:

    Joo olen itse pohtinut tota samaa asiaa ja sen takia tämä hankinta prosessi on kestänyt jo muutaman vuoden ja ilmeisesti kestää vielä pitkään. En tietenkään halua koiran kärsivän minun vuoroistani, joten ehkäpä muutaman vuoden päästä kun jos vaikka pääsisis eroon tosta vuorotyöstä

    sitten hanki kumppani ja koiranpentu

    Äänestä

  • Itse en näkisi yövuoroa sen ongelmallisemmaksi, kuin aamuvuoroakaan. Mennäänhän silloinkin töihin heti yöunien jälkeen ja koiralle samanlainen odotus, kuin yövuorolaisella.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Itse en näkisi yövuoroa sen ongelmallisemmaksi, kuin aamuvuoroakaan. Mennäänhän silloinkin töihin heti yöunien jälkeen ja koiralle samanlainen odotus, kuin yövuorolaisella.

    Oletko kuullut vuorokausirytmistä? ja siihen liittyvistä tärkeistä toiminnallisista asioista. Ei kyllä mikään hyvä asia pennulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mie vaan kirjoitti:

Meillä oli aina lapsena koira, isän metsäkoira. Aikuis iälläe ei koiraa ole ollut, nyt olen alkanut harkitsemaan asiaa. Tykkään koirista ja perusasiat hallitsen, mutt ongelma on se et teen 3 vuorotyötä, haluasin koiran, mieluiten pennun mutta haluaisin tietää muilta kuinka yhdistää työ ja pennun kasvatus? Onnistuuko se ja millaisia kokemuksia ihmisillä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu