Kylläisen mietteitä!

piknik

On mukava, että markkinoille tulee uusia mausteseoksia, joita voi käyttää silloin, kun tarvitsee tehdä ruokaa nopeasti ja vaivattomasti eli voi vain ottaa raaka-aineen esille ja laittaa valmiin mausteseoksen ja tökätä uuniin paistumaan. Ja kun kaikki eivät todellakaan tykkää valmiiksi marinoiduista ruoista. Se, että samassa paketissa on sekä paistopussi että mausteseos, on hyvä, mutta toisaalta ne voisivat aivan yhtä hyvin olla erilläänkin. Pussin koko on siinä ja siinä, että se on riittävä. Toki siihen vaikuttaa, mitä paistaakin, mutta isommassa perheessä ruokaa laitetaan kerralla enemmän ja muutama koipipala tms. ei riitä. Mausteseos oli hyvä, ostaisin toki mieluusti myös näitä mausteita ihan isossa purkissa, niin saisi varmasti tarvittavan määrän maustetta. Itse kokeilin maustetta myös niin, etten laittanutkaan lihoja pussiin vaan maustoin lihat ja laitoin ne uunivuokaan. Pohjalla oli riisit ja kasvikset nesteessä ja päällä maustetut lihat. Jotta lihat saavat väriä, kannattaa astian kantta pitää pois päältä sen aikaa, että väri on tullut pintaan ja sen jälkeen laitan kannen päälle, etteivät lihat kuiva liiaksi. Jos teen uunissa ruokaa, niin tykkään usein laittaa siellä lihan/kanan/kalan lisäksi myös esim. perunat tai riisit ja kasvikset/juurekset. Ja ihan vaan vinkkinä, että jos liha on hyvin maustettua kuten juuri esim. juicy chiken, niin kasviksille riittää mausteeksi vaikka vain ripaus suolaa ja siirappia. Ja sipuli sinne mukaan pataan isoina lohkoina. On hyvää! Itse toivoisin yhtenä uutena makuvaihtoehtona sellaista mausteseosta, jossa ei olisi lainkaan suolaa siis vain mausteita itsessään, ei suolaa. Suolaa voi jokainen lisätä sitten itse oman maun mukaan tai jättää vaikka kokonaan pois. Ja sitten toivoisin jonkun hyvin tulisen mausteseoksen ja jonkun yrttisen. Monet mausteseokset tahtovat olla toistensa kopioita ja siksi toivoisin rohkeutta erottua joukosta. Mutta siis hyvää oli ja nyt vain miettimään, mitä uutta keksisin seuraavalle ruokakerralle näistä.

1

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • piknik

      Nyt on kaikkia kolmea mausteseosta testattu meilläkin. Kaikki ovat hyviä, mutta parasta oli ehkä Juicy pork Classic , jota käytimme niin porsaan lihalle kuin myös porokäristykseen sekä hirvenlihalle (hirvenlihaa nyytteinä kasvisten kanssa uunissa). Käytimme tätä siis riistallekin, mutta kuten jo aiemmin toivoin, niin toivoisin riistalle omaa uutta mausteseosta. Se tuli kyllä huomattua, että kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia lihoja näille mausteseoksille. Kaslerista ei oikein meidänkään perheessä tykätä ja siitä syystä sen kanssa jäi kokeilematta, mutta tilalle löytyi muita kivoja lihoja ja makuvaihtoehtoja. Voisiko ajatella, että näihin mausteseoksiin lisäisi joihinkin enemmän kuivattuja yrttejä? Katselin näitä mausteseoksia myös kaupassakin ja sieltäkin ne nyt näyttävät löytyvän. Olisi mukava saada mausteseoksia isommissa purkeissa. Tällaiset helpottavat kyllä todellakin ruoanlaittoa, kuten nimim. Masjakin tuossa jo kirjoitti. On toki kiva laittaa ja tehdä ruokaa alusta loppuun saakka itsekin, mutta välillä on mukava vain laittaa aineet uuniin, kattilaan tms. ja kasvikset ja mausteet perään ja ruoka paistumaan. Ei tarvitse väsyneenä työpäivän päätteeksi miettiä, että mitähän nyt tekisi. Ja tosiaan onnistuu vaikka nuoremmiltakin ruoanlaittajilta. Ja yksi juttu tulee vielä mieleen... tässä ruoka on laitettu uuniin, mikä onkin terveellinen ruoanlaittotapa, mutta kun välillä tulee tehtyä esim. kastikkeita, niin aion seuraavaksi kokeilla kanamausteseosta ihan kanakastikkeeseen. Mutta voin suositella näitä kaikille, vaihtelu virkistää ja uudet maut ovat enemmän kuin tervetullut juttu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      70
      4878
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      10
      3320
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      17
      2545
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      56
      1633
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1556
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1316
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      93
      1249
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      217
      995
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      68
      942
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      855
    Aihe