1v4kk uni

*Unesta tuntuu olevan puhetta joka paikassa ja monella jos jonkinmoista ongelmaa. Itselläni pieni ukko nukkunut suht hyvin yönsä tosin aina saanut pullosta maitoa miltein tähän asti. Omaa laiskuutta ettei jaksanut aiemmin vierottaa. Helpolla päässyt kun vienyt aina pullon. Nyt kuitenkin itse jättänyt maidon pois, ei siis sitä huoli mutta huutaa rääkyy pitkin yötä. Olen lukenut useita keskusteluja ja mielipiteitä ja iltarutiinit ja muut hallinassa.

Kysymys onkin lähinnä että kun monet ovat sitä mieltä että yöheräily on yleistä juurikin tässä vuoden kieppeillä niin auttaako siihen sitten ns unikoulu jos se on ns. kehitysvaihe?

Viereen ottaminen auttaa mutta en halua häntä siihen opettaa. Ongelmat alkoi flunssan jälkeen. Tottuiko liikaan läheisyyteen.
Univinkit tervetulleita. Päiväunille nukahtaa omaan sänkyyn kevyellä paijauksella, illalla suht hyvin myös, nyt muutama ilta ollut ongelma mutta yöt siis lähinnä todella huonoja. Nukkuu omassa huoneessa.
3372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

auttaako, sitä unikoulua pitää varmaankin kokeilla jos toinen vaihtoehto on lapsen huudattaminen yksin. Varmasti jokainen äiti luonnostaankin pyrkii hyssyttelemään yöllä itkevää lasta. Unikouluhan on juuri sitä. Tai no on niitä huudata eka yön minuutti, toisena kaks jne. mutta minä en sellaista halua kyllä omalla neidilläni toteuttaa. Korkeintaan niin, että olen näköetäisyydellä ja hän saa protestoida hetken, mutta en poistuisi ja jättäisi yksin itkemään.

Mielenkiintoista on, että vanhemmat nukkuvat toisessa huoneessa kylkimyyryä ja aika moni perhe olettaa, että lapsen pitää nukkua yksin. En tällä mitenkään tarkoita sinua, mutta aika monessa perheessä olen törmännyt tähän ajatteluun, ettei lapsi tottuisi liikaan läheisyyteen. Niiin... Mehän kuitenkin ollaan sosiaalisia ihmisiä ja minä ainakin nukun paremmin mieheni kainalossa.

Meillä on tuollainen huonouninen neitokainen, joka alkuun ei suostunut vieressä nukkumaan ja uni tuli sitten kohtuullisesti vasta, kun siirrettiin omaan huoneeseen nukkumaan 9kk. 1v 6kk vieroitettiin tutista niin yöheräilyt alkoivat taas. Nyt hän kuitenkin nukahtaa viereen meidän sänkyyn, joten pääsen paljon helpommalla näin. Minun hermojani ei ole luotu unikouluttamaan keskellä yötä toisessa huoneessa huutavaa lasta tassutellen ja hyristen. Nukkukoot sitten vaikka kouluun saakka meidän keskellä, kunhan nukkuu. Nukahtaa kuitenkin aina omaan sänkyyn ja alkuyön rauhallisesti siellä.

Mutta kun olet unikoulusta jo selvää ottanut niin testaa sitä. Viikossahan näet onko sillä vaikutusta.

Äänestä
  • Meillä 1v3kk poika, jolla samanlaista uniongelmaa. Kerran elämässään poika on nukkunut 8h heräämättä, yleensä heräilee 3-4 kertaa yössä. Meillä yleensä auttaa tutin laitto suuhun ja peittely. Poika itkee istuen ja tyytyy useimmiten että kaadetaan takaisin makuulle ja peitellään. Ainakin kerran yössä vaatii kuitenkin päästä vanhempien viereen, huutaa siis vain omassa huoneessaan jos ei oteta viereen. Meillä on sopimus, että kun poika nukahtaa uudestaan, hänet kannetaan takaisin omaan sänkyyn. Yleensä tämä tapahtuu ihan 10min sisällä. Muuten kukaan meistä ei nuku kunnolla kun vanhemmat varovat lasta ja lapsi "ei osaa" nukkua vieressä.
    Meillä siis poika ei ole koskaan, edes ihan vastasyntyneenä, osannut nukkua tai edes nukahtaa sylissä. Yöunet paranivat huomattavasti kun poika siirtyi omaan huoneeseen 9kk iässä. Sitä ennen heräili jopa tunnin välein.
    Mulla ei ole neuvoja unipulmiin, haluaisin niitä itsekin. Meillä on nyt viimeisen viikon ajan nukkuminen mennyt kokoajan huonommaksi, mutta uskon että nyt hampaita tulossa tms. eli tämä on väliaikaista.

    Äänestä

  • myös väsynyt äiti kirjoitti:

    Meillä 1v3kk poika, jolla samanlaista uniongelmaa. Kerran elämässään poika on nukkunut 8h heräämättä, yleensä heräilee 3-4 kertaa yössä. Meillä yleensä auttaa tutin laitto suuhun ja peittely. Poika itkee istuen ja tyytyy useimmiten että kaadetaan takaisin makuulle ja peitellään. Ainakin kerran yössä vaatii kuitenkin päästä vanhempien viereen, huutaa siis vain omassa huoneessaan jos ei oteta viereen. Meillä on sopimus, että kun poika nukahtaa uudestaan, hänet kannetaan takaisin omaan sänkyyn. Yleensä tämä tapahtuu ihan 10min sisällä. Muuten kukaan meistä ei nuku kunnolla kun vanhemmat varovat lasta ja lapsi "ei osaa" nukkua vieressä.
    Meillä siis poika ei ole koskaan, edes ihan vastasyntyneenä, osannut nukkua tai edes nukahtaa sylissä. Yöunet paranivat huomattavasti kun poika siirtyi omaan huoneeseen 9kk iässä. Sitä ennen heräili jopa tunnin välein.
    Mulla ei ole neuvoja unipulmiin, haluaisin niitä itsekin. Meillä on nyt viimeisen viikon ajan nukkuminen mennyt kokoajan huonommaksi, mutta uskon että nyt hampaita tulossa tms. eli tämä on väliaikaista.

    Itsestäni olisikin mukava nukkua pikkasen kanssa viekukkain mutta se ei valitettavasti mahdollista minulle tyydyttävää unen laatua. Ja ongelmana enemmänkin nuo huutaen heräilyt kuin nukkumapaikka.

    Liialliseen läheisyyteen tottumisella tarkoin sitä että ennen ei ole koskaan juuri muualle nukahtanut kuin omaan sänkyyn ja nyt sitten tällainen yht`äkkinen muutos.

    Nooh yhtenä yönä siis pidin pääni enkä nostanut sängystä pois. Olin vain vierellä paijailemassa ja rauhoittelemassa. Meni 2h että nukahti. Seur. yönä heräili yht. 5 kertaa mutta rauhoittui heti kun menin paijaamaan ja nukahti melkein samantien.

    Jospas tämä tästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


unta palloon kiitos kirjoitti:

*Unesta tuntuu olevan puhetta joka paikassa ja monella jos jonkinmoista ongelmaa. Itselläni pieni ukko nukkunut suht hyvin yönsä tosin aina saanut pullosta maitoa miltein tähän asti. Omaa laiskuutta ettei jaksanut aiemmin vierottaa. Helpolla päässyt kun vienyt aina pullon. Nyt kuitenkin itse jättänyt maidon pois, ei siis sitä huoli mutta huutaa rääkyy pitkin yötä. Olen lukenut useita keskusteluja ja mielipiteitä ja iltarutiinit ja muut hallinassa.

Kysymys onkin lähinnä että kun monet ovat sitä mieltä että yöheräily on yleistä juurikin tässä vuoden kieppeillä niin auttaako siihen sitten ns unikoulu jos se on ns. kehitysvaihe?

Viereen ottaminen auttaa mutta en halua häntä siihen opettaa. Ongelmat alkoi flunssan jälkeen. Tottuiko liikaan läheisyyteen.
Univinkit tervetulleita. Päiväunille nukahtaa omaan sänkyyn kevyellä paijauksella, illalla suht hyvin myös, nyt muutama ilta ollut ongelma mutta yöt siis lähinnä todella huonoja. Nukkuu omassa huoneessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu