Meitä on 3 veljestä ja vuosi sitten vanhemmat lahjoittivat kesämökin kahdelle veljekselle ja yhden veljeksen pojalle. Yksi veljeksistä jäi siis syrjään. Nyt toinen vanhemmista on kuollut ja kysymys kuuluukin onko lahjoitus perintöön rinnastettava asia vai ihan erillään tulevasta perinnönjaosta? Vai lasketaanko jo lahjoituksena saatu kahden veljeksen osalta perinnöksi, jonka mukaisen osan ilman jäänyt perii ensin ja loppu jaetaan kolmeen osaan?
ennakkoperintö?
poika
21103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Veljien saamat mökit ovat saajiensa ennakkoperintöä, koska he ovat rintaperillisinä saaneet lahjan vanhemmiltaan. Koko lahjoitus huomioidaan jo tämän nyt kuolleen vanhemman perinnönjaossa, jos pesän varallisuus on riittävän suuri (siten että ennakkoperinnön vähentäminen laskennallisesta perintöosuudesta onnistuu) ja mökit olivat vainajan avio-oikeuden alaista omaisuutta.
Veljenpojalle eli vanhempiesi lapsenlapselle annettu lahjoitus ei ole perinnönjaossa huomioon otettava varallisuutta (ei vaikka lapsenlapsen hyväksi olisi tehty testamentti).
Ennakkoperintö otetaan huomioon niin, että sen arvo lisätään kuolinpsän arvoon (joka on ensin selvitettävä omaisuuden osituksessa lesken ja pesän välillä) ja tästä laskennallisesta pesästä jokainen rintaperillinen saa kolmasosan laskennallisena osuutena. Niiden perillisten, jotka ovat saaneet ennakkoperinnön, laskennallisesta osuudesta vähennetään sitten saadun ennakkoperinnön arvo.
jos lahjassa merkintä -ei ennakkoperintöä-