tietäisi sitä, että eristäytyisimme muusta maailmasta. Kuolisimme kuin rotat tunkiolle. Persut ovat ilmestyskirjan peto.
Persujen voitto
elää haluan.
26456
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Onko sinusta kivaa, että eduskunnan juhliin käydään viinit yksityiskoneella Afrikasta.
Tai Stefan Wallin ostelee "tytöille" 300 euron viinipulloja veronmaksajien piikkiin.
Jotakin järkeä on tähän saatava. Sitä järkeä tuovat PerusSuomalaiset. Nämä muut tunarit
vievät Suomen perikatoon. Onko sinusta "eristäytymistä" jos maksettaisi satoja miljardeja
Välimeren maille.
Suomen ainoa toivo on perus-suomalaiset, suomi on ajettu kurjuuteen, ikuiseen maksuvelvoitteseen etelä eurooppan hunsvotti vatioitten yllä pitämiseen, oma maa kärsii köyhhydestä ja eriravoistamisesta, vain muutamat rikaat täällä vouhottaa, tuhlaa suomen kansan rahaa omiin tarkoituksiinsa !
ja ruotsinkieli tilalle!
pakkoruotsi ja opetus pitää aikaistaa jo alkamaan ensiluokkkalaislle ja
suomenkieliset tulee eristää reservaatteihin ettei suomen kieli tartu ruotsinkielisiin
ja privilegiot ruotsalaisvähemmistöllä, sentään vielä melkein 5 % kansasta ---tulee meidän säilyttää sillä niin paljon hyvää ovat Ruotsalaiset tehneet Suomessa jo tuhat vuotta sitten kun opin ristiinnaulitusta tulivat tuomaan Suomeen jossa vain palveltiin epäjumalaa Ukko ylijumalaa---taisivat vain ukkosta pelätä tyhmät suomalaiset ja salamoita. --- Täytyyhän suomenkielisten osata palvella meitä meidän omalla kielellä!!!
Luulisi typerimmäkin finnjävelin sen ymmärtävän?
olisi vieraat kielet kiellettyjä. Ja naimisiin saisi mennä vain lähisukulaisen kanssa. Suomesta tulisi Euroopan uusi Bulgaria.
Eivät kaikki kuitenkaan lupauksiin ja hienoihin haaveisiin voi uskoa, suurin osa noista persujen puheista on utopiaa, ei niitä voi toteuttaa.
Kun he pääsevät hallitukseen tulee vain riitoja ja käänteis puhetta, totuus niistä on kaukana, isä Vennamoa on paljon kun vielä Timolla on hyvä ulosanti kyllähän se vaikuttaa uskottavalta, totuus vaan on toisenlainen.
Varmasti syyttelyt ja asiattomuudet tulee puheisiin vaalin jälkeen.
Hän väläytteli jossain haastattelussa että lopettaa politikoinnin, eli jättää haalimansa porukan vastaamaan lupauksiinsa. Poliittista eikö?
Eihän Suomessa olisi ainuttakaan suuryhtiötä ilman ruotsinkielisiä. Eihän nää tupelot muuta osanneet kuin kintaita kantaa. Kyllä ne oli kädestä pitäen pistetävä sorvin ääreen ja opetettava alkeellisetkin työt. Tyhmiä ovet EU:hunkin liitymiseen saatiin ne peloitelluksi. Ruotsin kielisille aukesi hyvä palkkaisia töitä. Eihän kielitaisottomia tolloja kannata maailmalle työtää eikä muihinkaan virkoihin asettaa. Voi hitto sotimaankin ne on historian alusta alkaen useasti hatettu poliisi voimin kotoaan.
Ompa kummallinen ajatus. Eiköhän petoja löydy muualtakin. Verotus, hintojen asumuskustannuksien nousut koskettaa eniten pienituloisia. Sehän sitä ostovoimaa kasvattaa.Eihän se mitään kun kerätään rahaa ja annetaan lainaa muillemaille. Sehän on vain kansalaisten kustantamaa.
Ulospäin pitää näyttää parhaimmalta ja lisätä näyttävyyttä vaikkei rahkeet riittäisikään.
Persut näyttäisivät huomiovan ja ymmärtävän todellisesta elämästä oikeammat suhteet. Persut eivät tunkiolle jouda.
Missähän lienee edistyksen tunkio rottineen, siinäpä kysymys.
mielenkiintoisinta on vääräkielisten eliminointi. Kuinka se toteutetaan laillisesti?
lyhyttukkaisia aatteen sotureita, jotka ovat valmiita istumaan muutaman vuoden. Pääasia on, että Suomessa olisi vain suomenkielisiä.Ja natsitervehdys kunniaan.
kiihko ruotsinkieliset innostuneet perussuomalaisia haukkumaan. Pelko on varmaan suuri että joutuisivat kadottamaan kaiken sen etuoikeuden mitä ovat vuosikausia nauttineet.
Perussuomalaiset varmaan yhdistäisivät koulutuksen joten tämä pieni lellitelty vähemmistö ei enää pystyisi pakottamaan jokaiselle suomalaiselle lapslle ruotsin murretta ja Suomesta tulisi virallisesti ylpeä yksikielinen maa aivan samoin kuin muut Pohjoismaat.
on persulla ja puutarhatontulla?
Ei niillä tarviikaan olla mitään eroo.
on lupauksia, mistäs Soinin porukka rahat ottaa lupausten täyttöön?
Kansaa on helppo johdattaa suurilla sanoilla, teot vaativat jo taitoa, viisautta, sitä ei riittävästi ole tällä natsi tervehdyksiin pyrkivillä.
Äänet kaikille muille, mutta ei perussuomalaisille.
Hyvät lajitoverit.
Nyt on liikkeellä kaikenlaisia loan heittäjiä, kun vanhoja puolueita uhkaa kova vaalitappio.
Kansa on perin juurin tympääntynyt ja käärmeissään vanhoille puolueille. Vaalirahaskandaali kertoo kaiken heidän mädännäisyydestään.
MIKÄ VAAN MUUTOS NOUDATETTAVAAN POLITIIKKAAN ON PAREMPI, KUIN EI MITÄÄN MUUTOSTA.
Nämä herjat ja loan heitto ovat organisoitu vanhojen puolueiden vaalitoimistoista.
Se osoittaa, kuinka alas on vaivuttu, kun vallan kahvasta yritetään pitää kiinni kynsin hampain.
mitä kaikkea ovat parannuksiksi luvanneet, millä rahoittavat lupauksensa.
Mikä muuttuu?
Katteettomia lupauksia on helppo antaa, kovaa ääntä, mutta onko myös niiden lunastajaksi?
taian ottaa osaa politiikka-keskusteluun, kun en oo nääs äänestäny ennää vuosiin, niin eipä ole oikeuttakaan moitiskella tahi kiitellä ketään tai mitään.
Mutta tuosta eristäytymisen halusta pälkähti oiva aatos....kaikki persu-mieliset pääsisivät asumaan mielensä mukkaan tietylle alueelle, oisko se jonniilainen reservaatti. Siel ei tarttis mustiin naamoihin tai vieraisiin kieliinkää törmäillä. Mitenkähän luopusivat ahvenanmaalaiset, no onkohan se Suursaari kovin asutettu...siis onhan näitä mahollisuuksii. Ja herranen aika....Kainuussa ja Lapissa olis varmaan vielä tyhjää tilaa.
Sano entinenkin ukko, kun hevosella ajoi radan yli, ja juna huusi!
Kyllähän se on ihan oikea suunta, että perus suomalaiset on kannatusta saaneet. Jotain rajaa kuitenkin kaikelle köyhien riistolle. Ei tässä ole paljon samppanja pulloja nähty. Hyvä kun on saanut leivän riittämään. Ja tuolla sanottiin, että tulee riitoja hallitukseen. Mitäs siellä tähän asti on ollut. Riitoja, ja omia etuja, muista ihmisistä viis. Älkää hyvät ihmiset uskoko näitä pelottelijoita. itse ne raukat pelkää, ja syytä onkin.
sitä mieltä, että perussuomalaisten voiton jälkeen rikkaat maksavat ja köyhät rikastuvat, huuhaata.
Miten se onnistuisi, kysymys, vastatkaa ken tietää.
Oliko tuo viimeinen uhkaus?
Hyvä mielipide, huumorilla höystettynä! Sitä tarvittais politiikassa enemmänkii
Ketjun aloitus, räväkkä sellainen, on mahdollisesti persun kannattajan tekemä tarkoituksena luodata ihmisten mielipiteitä, joita sitten käytetään vaalitoiminnassa, jotta pystyttäisiin vastaamaan kansan taholta tuleviin odottamattomiinkin kysymyksiin.
Persuille eivät suinkaan ole peruskysymyksiä EU:hin kuuluminen tai maamme "suomalaistaminen". Tiedetään että maa kuuluu ja tulee kuulumaan EU:hun ja sekin on otettava huomioon, että persujen kannattajissa on paljon ruotsinkielisiä, jotka vaalivat omia etujaan.
Perussuomalaiset on muuten ruotsiksi Sannfinländarna, ei suinkaan -finnarna, mikä viittaa siihen, että puolue ja liike ovat valmiit ottamaan mukaansa kaikki kansalaiset, kielestä riippumatta.
Kyllä Perussuomaisista sukeutuu vielä salonkikelpoinen puolue. Kuka olisi uskonut, että Vihreät (ent. stallarit) olisivat hallituksessa, joka rakentaa mieluusti lisää ydinvoimaloita.
Jotenkinhan asioiden on oltava. Nyt ne ovat näin.
Perussuomalaiset sopivat hyvin eduskuntaan ja saavat hallitus- tai mikä pahempaa, oppositiokumppaneita.
Todennäköisempiä ovat kuitenkin hallituskumppanit, eli puolue yritetään saada vaalivoittajana hallitukseen.
Ajoissa asemansa varmistava RKP on jo liputtanut hallitusyhteistyötä persujen kanssa. Kokoomuskin on siihen epäilemättä valmis. Nämä molemmat ovat etulyöntiasemassa. Keskusta luultavasti on valmis hyväksymään näiden kolmen sanelemat ehdot hallitukseen pääsemisestä. Tällä hallituskoostumuksella päästäänkin jo 60%:n enemmistöön eduskunnassa. Tällöin demarien tuskallinen korpivaellus oppositiossa jatkuisi, vihreillekään ei vallan kahva enää aukeaisi, ei vasemmistolle eikä kristillisillekään.
Toisaalta demarit voivat olla valmiit suuriinkin myönnytyksiin hallitukseen päästäkseen ja silloin ne ovat kilvassa vastakkain keskustan kanssa. Kyse on siitä, kumpi enemmän antaa periksi. Tälläkin hallituskoostumuksella päästäisiin lähes 60 %:n tasolle.
aina ?
jos persut pääsisivät hallitukseen. Silloinhan nähtäisiin, miten tositoimiin he pystyisivät. Mahtavatko pystyä muuhun kuin leukoja louskuttamaan?
Mielestäni jo vaalikeskustelut tuovat meille lisätietoa ja ikävää, jos he eivät pysty antamaan kunnollista vastinetta valtapuolueille. Kyllä Soini jo munasi pahemman kerran itsensä, kun sanoi puolitoistavuotta painineensa ilmasto-ohjelmansa kanssa. Olikin ihan eri miehen paini.
Muutenkin katson, että melko likaista peliä tuo on. Nyt kun kuuntelee Kiviniemeä, niin ei siellä ole muut aloitteita tehnyt kuin Keskusta. Olisi kyllä korrektia ottaa muutkin hallituspuolueet mukaan noissa hallituksen kehumisissa.
En ole muuten huomannut, että Katainen syyllistyisi moiseen, mutta taitaa Keskustalla olla kova hinku hallitukseen. Kuka niistä maalaisten ylisuurista eduista huolehtisi?
En kuulu mihinkään puolueeseen, joten voin tarkastella melko puolueettomasti noita juttuja.
Perussuomalaisten etu on siinä, ettei puolue eikä sen johto ole mokannut.
Kun maaliskuu alkaa, niin sittenhän alkaa varsinainen loanheitto ja varmaan Persujenkin ehdokkaista kaivetaan esiin ne, joilla on edes jonkinlaisia rikkeitä takanaan: rattijuopumusta, sakkoja, koulukiusaamista, sakkorangaistuksia ja jollei muuta, niin avioeroja.
Persuja ei kannata verrata SMP:hen. Se ei ole junttien puolue.
suomalaisten etua.
Siinä suhteessa eroavat jyrkästi RKP:stä.
Perussuomalaiset ajavat todella kaikkien suomalaisten etuja, sekä suomen- että ruotsinkielisen väestönosan.
Samoin tekee myös RKP.