Hornetit ynnä muut taistelukoneet, no ilmeisesti myös miehistö niitten sisällä, ovat aina olleet ihailuni, intohimoni ja innostukseni kohteita.
Olen seurannut TV:stä tätä Taistelulentäjät-sarjaa, joka onkin ihailtavan monipuolinen. Siitä oli tarkoitukseni tarkemmin kertoa, mutta aivoni ajattelemahan rupesivatkin enemmänkin tässä yhteydessä....naisuuden, naisellisuuden ja miehisyyden metkuja, eroja ja yhtäläisyyksiä. Itse tunnen vetovoimaa ko. koneisiin, luulisin ihan naisellisuuden perusteella...ne vain kiehtovat miehisellä voimallaan....vai onko se minun miehinen piirteeni...sanoppas se...onko järkee vai ei.
Itse riipaisen tähän juttuuni asiaa sieltä sun täältä, mitä mieleen juohtuu näin aikaisin aamulla. Jokapäiväinen kohokohta on Hornettien ylilento, eilenkin taas viisi peräkkäin, hyvän olon ja mielen saan niin vähäisestä asiasta, kun pitää pysähtyä aina tiirailemaan niiden menoa ja kuuntelemaan ääntä.
Niin...naisisuus ja miehekkyys aiheena kummiskin, tietävämmillä pohtivilla olisi mahdollisuus nyt haastaa enemmänkin eroista ja yhtäläisyyksistä. Huitaisen siis vain sirpaleita aiheesta.
Sukupuoliset identiteettiasiat ovatkin sitten asiaa erikseen, siis homoseksuaalisuuteen liittyvät, ne jätän
nyt mieluusti pohtimatta.
Siis...miehiset ja naiselliset puolemme, jokaisessa meistä on molempia, riippumatta sukupuolesta. Onhan jollain lailla olemassa määriteltyjäkin piirteitä näistä ominaisuuksista.
Kiinan kulttuurissa, Jin ja Jang-käsitykset filosofisesti, voisikin niistä puhua ihan erikseen, on niin laaja aihe sekin. Lyhyesti vain...Jin symboloi mm. naisellisuutta, Jang miehisyyttä. Ne ovat toisiaan täydentävät perusvoimat, jotka täydentävät toisiaan. Jokaisessa meistä on molempia puolia.
Niinpä, miehisyyden määritelmät ova t ehkä selkeämmät, mutta entäpä naisellisuus, se on jo monimutkaisempaa...ei riitä sanonta...nainen on nainen aina vaan.
Pelkkään naisellisuuteen liittyy niin paljon tietynlaisia ominaisuuksia, että sitä on mahdotonta raamittaa.
Itsestäni on ainakin ihanaa, että vielä on olemassa selviä eroja miehisyydessä ja naisellisuudessa,,,huhhuh sitten kun robottiaikakausi koittanee, ja feministit lisääntyvät tasa-arvoajatteluissaan.
Kyllä sekin täytyy myöntää, että ulkoinen olemuskin osaltaan viestii näitä ominaisuuksia, tietenkin vain viestii.
Luulenpa, että omasta naisellisuudestaan epävarmat korostavat sitä mielellään, vaikkapa kertomalla olevansa niin, niin äärimmäisen "naisellisia." Mitähän tämä äärimmäinen naisellisuus onkaan!
Ei se ainakaan ole sitä, että turvaudutaan miehen "miehisyyteen" vetoamalla mieheen , heittäydytään heikommaksi naisellisuudessaan. Heikkoa luonnettahan se vain osoittaa. Voipa olla paljonkin naisia, jotka todella turvautuvat miehen apuun aina ja jokapaikassa, no, onhan miehiäkin, jotka ovat äitihahmoa vailla koko ikänsä.
Kyllä naisellisuus on synnynnäistä, vain mieshän osaa tuntea ja tietää "oikean" naisen.
Onhan miehiä, jotka lankeavat loveen tekonaisellisuuden edessä, mutta silloinpa heiltäkin puuttuu se perusmiehisyys, he ovat alttiita miehisyyteen vetoamiseen, saavatkin sitten riesakseen tekonaisellisen avuttoman ihmisen.
Sen verran viel....tykkään raavaasta miehestä, joka osaa myös itkeä, sitähän on pidetty epämiehekkäänä, mutta tunteensa näyttävä ihminen, sukupuolesta riippumatta, on aito. Mutta toiseen ripustautuva ihminen on aikamoisen kestämätön taakka.
Sorry....(yäk tuota sanaa), tulikin pitempi lavertelu kuin oli tarkoitus. Jos sanoisin hienosti...olen pahoillani, ei se pitäisi paikkaansa, joten on sanottava vaan...sorry!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Monesti olen seurannut ja ihmetellyt näiden lentäjien lentoharjoituksia, eräällä kesämökillä Kukkialla, se on sekunneissa laskettavissa se aika mikä niiltä menee järven ohituksessa, mutta ääni on huima.
Tuntuu kuin maakin tärisi niiden koneiden ylilennosta.
Kuinka ihmisellä voi olla niin hyvä pää, harjoitellaan muodostelmalentoa joka vaikuttaa ettei metriäkään ole varaa vipata mihinkään suuntaan, kaipa heillä on laitteet, taitavia ovat.
Ihailtava näitä miehiä on siinä on oltava itsehillintä ja tajunnan tarkkuus kohdallaan, ei parane ottaa omia ajatuksia mukaan lennolle.
Nämä hävittäjälentäjät ovat kurinalaista porukkaa ja kuitenkin heillä on vapaalla rento meininki, ihminen on kyllä monen valmis ihailen sitä yhteenkuuluvuutta ja onnistumisten iloa.
Isäni sota-aikainen kaveri oli ollut noissa tehtävissä, eräänä talvena oli järvenjäällä yleisölennätystä ja minäkin pääsin näiden 'sotajermujen' kanssa 15 min lennolle, meno oli huimaa ja pelko kuivatti suun, alas tultua oli vaikeaa kävellä jalat oli aivan tottelemattomat.
Sitten tämä isän kaveri lähti yksin lentämään ja teki niitä surman silmukoita ja kone ylösalaisin, se oli ihan uutta meille kouluikäisille, ja laskeudutaan koneesta salskeana ja suoraselkäisenä.
Eipä voi miettiä mihin aikaan laitan saunan lämpiämään, lentää vauhdilla naapuriin!
tämä itseilmaisusi, asioitten esilletuontikyky paranee iän myötä, se on kehittymistä se. Mikäs minä olen arvostelemaan kenenkään asioitten esilletuontikykyjä, kukin tavallaan, ja joillakin on tämä verbaalinen kyky synnynnäisesti kirjoittamalla tuoda asioita esille helpompaa kuin toisilla.
Mutta jos sallit, saanen esittää tällaisen huomion.
Itse harkitsen ihan vakavissaan lääkärissäkäyntiä sanojen unohtelemisen takia, yht´äkkiä on huimasti enentynyt.Muutenkin on aivotoimintani hidastunut...voihan se olla tilapäistäkin, on ollut ehki liikaa paineita aivokopasssainkin. Eihän se pahhaa tee, jos käyn ja kun kerran vielä itte sen huomaan ja myönnän.
Kiitos susmorsian, kyllä se muisti näin meidän iällämme vaatii jotain huoltoa, kumma kyllä kun alkaa jotain kirjoittamaan se rönsyily pamahtaa tajuntaa en sille mitään voi.
Tässä kun tätä paperia on niin kirjoitellaan ja muistellaan, voihan se sinusta vain tuntua tärkeältä mennä keskustelemaan lääkärin kanssa ainakaan se ei ole pahaksi, kun sinusta tuntuu että et muista jotain täsmäjuttua.
Minulta katoaa nimet, mutta kun ei niitä tarvitse joka päivä enää niin ihmekö jos jotain karkaa.
Silloin kun ei vielä ollut kännyköitä piti puhelinnumerot olla jossain luettelossa, minulla oli ainakin 50 numeroa aivan vain muistissa, kyllä vieläkin muistan joitain lankapuhelimen numeroita, vaikka niitä ei enää edes ole.
Sinä puhuit siitä TVsarjasta ja minä koko elämäni ehdin tuoda esille, ne olivat niin jännittäviä isoja kokemuksia silloin jäivät hyvin mieleen.
Ehkä sekin että kirjoittelen satuja aivan ajan kuluksi myös, onhan niitä jo muutama syntynyt, lapsen niitä hoputtaa painoon, kunhan nyt laatikkoon ensin 'kypsymään'.
Tuo ajoneuvon äänen, siis moottorin tehon kuuleminen, saa minutkin aistimaan sen voiman, niin autoissa kuin lentokoneissakin:D Naisellisuuttako lie, mutta voima siinä saa ihailuni!
Paljon annoitkin aiheita käsitellä, voimasta koin hetken meilkein pelästyksen, kun pakkanen paukahti lujaa olohuoneen nurkassa! Vilkaisin katonrajaa josko tuli halkeama:D Oli siinä voimaa kerrassaan!
Jos omaa naiseuttani katson, liittyy siihen vahvasti selviämisen halu, sisua pärjätä omillakin ehdoilla, kekseliäisyydellä ratkaista pulmaia jos niitä ilmenee. Lähinnä ehkä kaikkein vahvimpana piirteenä niinkuin useimmilla, saada antaa lämpönsä lempensä:) rakkailleen. Kadottamatta ominta itseään siinäkään.
Uhrautuvuudesta en niinkään pidä, sellainen kostautuu mielestäni lopulta.
Myönnän kuitenkin rajani pärjäämisessäni, on hetkiä jolloin kipeästikin kaipaa hetkeksi saada tuntea rakkaansa käsivarret ympärillään, lohtuna turvana, ja suurimpana onnena naisena. Jo ajatus siitä voi lohduttaa:D
Olen samoilla linjoilla susmorsion kanssa. Kyllä miehistä kuultaa jo hetken jälkeen kuka on todella miehinen mies, niin hän on suoraselkäinen, asiallinen vailla niitä rimpsuja ja rampsuja joita monella tämän päivän miehellä on. Naisen pitää olla nainen, niillä lahjoilla joita hänelle on suotu, ei mikään sortaja riivinrauta tyyppi.
Tuleehan niitä pikkukriisejä vuosien varrella puolin ja toisin. Eka sellainen oli siinä 50-kympin kieppeillä kun huomasin joku asia minusta on nyt peruuttamattomasti poissa - en voi enää saada lapsia! Ja mies kun istuu kahvipöydässä niin trimmissä tuli mieleen, tuo pahkeinen se sitä voi tulla isäksi vielä 100 vuotiaana! Tietysti pidin pikku kriisini omana tietonani - olikohan se sitä tasa-arvo kulissin ylläpitämistä. Luoja jokaiselle huomauttaa vuosien mukana missä mennään. Olen ollut huomaavinani moni tyttö muuttuu ns kovaksi jopa pyrkyä riittää, olipa hän missä ammatissa tahansa saman iän tietämillä.
Samaa sarjaa Taistelulentäjät minäkin seuraan jotenkin se on "vienyt mukanaan". Pakkasaamu se on näillä kulmillakin lähentelee -30 astetta. Soitin 300km päähän ja siellä oli vielä kovemmat lukemat. Kevät pakkaa päälle, pakostakin aurinko päivällä lämmittää. Niin taas tuli mieleen, revontulia näkyy pohjoisen taivaalla, vaan eipä näy Kaakonkulmilla.
Voi tavatonta kun kirjoitat ihan liian pitkillä tarinoilla, mutta tulihan siihen paljon asiaakin, ensin niistä Horneteista, on ne kovaäänisiä että oikein jyrinä kuuluu kun ne lentää ohi, Minä en suinkaan ihaile niitä, pidän että ne häiritsee kovalla äänellään.
Mitä tulee naisellisiin naisiin niin kyllä sen saa aivan perintönä, eli synnynäiset naiselliset naiset ja kolkot vähän miehiset naiset erottaa kuin yön päivästä.Yksistään jo kävely ratkaisee kupaan kuuluu, pukeutumisesta puhumatakaan.
Miehisen miehen taas erottaa käytöksestään, en voi sietää niinsanottuja ämmämäisiä miehiä, miehen tulee olla tietäväinen ja taitavainen että voi katsoa tarpeen vaatiessa häntä ylöspäin, tyhmyys ja laiskuus on kakkein pahinta
Sekä miehissä että naisissa on niitä jotka roikkuvat toisessa kiinni , sitä pidän luonteen heikkoutena, enkä hyväksy sellaista. On pärjättävä omin avuin.
Kerroit että kannat huolta muististasi, kyllähän meillä tässä iässä muisti jo alkaa pettämään, aina silloin tällöin , minullakin karkaa nimet toisinaan, eikä millään tule takaisin, ja keittiöön menen turhan usein, kun muisti on kuin harakalla. olisko jotain hajamielisyyttä tullut mukaan.
Lentäjät ovat "oma rotunsa", Joskus poikkean Seutulaan ihan vain katselemaan ja ihmettelemään.
Siellä näkee näitä kapteeneja ja lentoemoja, yhtenäiset virkapuvut ja siisti olemus, on helppo ihailla heidän olemustaan.
Matkustaja koneilla on miellyttävä lentää, sama kuin istuisi kotona pöydän äärellä.
Olen kerran lentänyt Lappeenrannan kentälle 6 paikkasella se tuntui huteralta, ja kuin nupulakivikatua olisi menty, vapisi ja sai pelon tunteen pintaan.
Lennon tasaisuus on säästä kiinni jos on kirkas sää on ilmakuoppia, vai sanotaanko nyt niitä turbolensseiksi.
kyllä näin on kuinka sanot,,,, ihaillen kunnioitan heidän rohkeata ammattiaan, jokainen ammatti vaatii omanlaisen ihmisensä ja lentäjän ammatti on niistä vaativimpia.
Kun on tilaisuus, niin ihailen aina heidän osaavaa ammattitaitoaan ja sitä kuvaa jonka he antavat matkustajille, ja lentäjää katson hyvin pitkään ja ihmeissäni että kuinka on uskaltanut valita niin vaativan vastuullisen ja pelkäämättömän ammatin, onhan hänen vastuullaan suuri joukko ihmisiä kerrallaan.
Minä, hieman lentopelkoisena inhoan niitä ilmatöyssyjä.