Nappasin muutaman päivä sitten kirjastosta kirjasen Pikkupeikko ja soiva banaani. Se on fantasiakirja lapsille. Yllätti positiivisesti, sillä en odottanut pienkustantajien tuotteesta suuriakaan. Kuvitus on varsin keskinkertainen, mutta tarina hauska, lapset tykkäsivät. Eli voin suositella. Näyttäisi olevan jatkoakin kristalliapinan muodossa. Tuota tuskin kivijalkamyymälöistä saa, mutta ainakin netistä ja kirjastosta.
fantasiaa lapsosille
3
338
Vastaukset
- Klaatu Nikto
Hairahduin. Pidän ensinnäkin enemmän sci-fistä, mutta kun sattui lähikirjastoon juuri saapunut peikkosatu esille, otin mukaan. Mulla ei siis ole edes lapsia, ajattelin vain katsastaa mitä tämä pienkustannusmeuhka pitää sisällään.
Skippasin sujuvasti osan 1 ja tartuin laadukkaamman oloiseen versioon 2, Pikkupeikko ja kristalliapina. Nimi ja kannennkuva eivät liittyneet toisiinsa mitenkään, mutta jo eka kpl tuo esiin surkuttelevan peikonrähjän ja jättiläispelon sekä joulunodotuksen. Siitä tarina etenee kohti ... Lukekaa itse
No, mutta siis, ihan kiva satu. Scifimiehenä tunnen antipatiaa jo Pottereita kohtaan, mutta tämä lasten- ja nuortenhupailu on harmiton, paikoitellen jopa viihdyttävä. Pienkustantajan jälki näkyy lähinnä köpelönä kansikuvana, muuten kirja on kirja on kirja. Natuskelkaa siitä. - huvilukija
Olen huomannut, että usein lapsille ja nuorille, varsinkin lapsille, suunnattu fantasia on parempaa kuin "aikuisten fantasia". Monesti juoni on aivan uudenlainen, henkilöhahmot mielenkiintoisia ja tarina viihdyttävä. Lasten fantasia näyttäisi olevan lähes täysin vailla niitä kalkkeutuneita kaavoja, joiden varaan muu fantasia usein rakentuu.
Tsemppiä lastenkirjailijat! - CL
Jaahas. Tänne päädyin, kun googlettelin tuota peikkosatua. Näkövammainen lapseni kun kuunteli juuri peikon ensimmäisen osan Celian äänikirjana ja tykkäsi kovin. Näyttäisi olevan kakkonenkin työn alla. No, onnea vain, mukava kirjanen, joka on jäänyt hyvin vähälle huomiolle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2464502Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?781689Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051532- 511251
- 891185
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031054- 461017
- 591003