Saatteko koiranne tulemaan luokse koirapuistossa? Meillä tuntuu pojan kuulo häviävän ihan täysin koirapuistoon mennessä. Viimeksi tänään poika päätti vaan olla kuuntelematta puistossa, ja oli muutenkin mahdoton käytöksessään. Laitoin sitten pojan ulkopuolelle tolppaan kiinni katselemaan miten muut leikkii, sen jälkeen rauhoittui hieman hetkeksi. Koira on siis oppinut että koirapuistossa saa käyttäytyä miten vaan, siellä eivät säännöt päde... Oletteko muut saaneet käännettyä tällaisen tilanteen päinvastaiseksi? Miten toisten koirat tulevat luokse ja tottelevat hienosti vaikka leikkivätkin, meillä ne korvat menevät lukkoon heti kun on toinen koira minkä kanssa leikkiä... Ja onhan me toki treenattu luoksetuloa ja se toimiikin aika ajoin vaikka en uskallakaan koiraa pitää muuten vapaana. Miten saisin lisää vahvistusta tuohon käskyyn, niin että koira tulisi ilolla luokse? Olemme yrittäneet tehdä luoksetulosta kivaa asiaa mutta toiset koirat tuntuvat aina mielenkiintoisemmilta kuin me omistajat... En haluaisi jättää koirapuistossa käyntiä kokonaan väliin (ei käydä kovin usein) jotta saisi koira edes joskus olla vapaana.
Luoksetulo koirapuistossa?
Tertis
18995
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
puuhun sitomisella. Ei koira ymmärrä ja osaa yhdistää sitä siihen mitä sinä ajattelet. Se ei ole ihminen, se elää tässä ja nyt. SE ei ymmärrä, että siinä vaiheessa kun raahaat ja sidot sitä, niin tapahtuma liittyy johonkin, mitä se teki muutama minutti sitten. Tuolla saat vain itsestäsi koirasi silmissä epämieluisan ja epätoivotun, epäloogisen tyypin aikaan, eikä ihme ettei se tottele.
pelkää taas järjetöntä rankaisua. mieti koiran kantilta, lue vaikka joku koirakirja. mikä on koiran ikä? tottakai se on siellä innoissaan, jos harvoin käytte. näitä asioita pitää treenata läpi elämän, taidat olla vasta aloittanut. mieti nyt vähän järjellä tai luovu koirasta, jos noin pihalla olet.
että lähdet vaan portista ulos ja sanot hei-hei sitten? Jos koira tässä vaiheessa alkaa haluamaan mukaasi olet vahvoilla, ellei niin sitten pitäs miettiä mitä mukavaa pitäsi tehdä jotta muistaa omistajansa olemassa olon.
Meillä oli samantapainen ongelma ja siihen auttoi ensin se,että lähdin kävelemään pokkana kotiinpäin. Kunnes yhdellä kerralla koira jäi hetkeksi vinkumaan aidan vierelle ja seuraavassa hetkessä se oli hypännyt aidan yli ja kirmasi nelikaistaisen autotien piennarta vapaana, antoi onneksi kiinni ennenkuin mitään vakavempaa ehti sattua. Kyseessä parivuotias iso sekarotuinen, hyppii kun Milton aikanaan.
Miten tällaisessa tapauksessa? Koira ei ole perso ruoalle ja leluille se ei lotkauta korvaansakaan, tulee luokse vähän jos siltä tuntuu ja leikkiminen riittää siltä erää.
Meiltä on koirapuistoilut jäänyt vähemmälle kun ei missään ole niin korkeita aitoja kun tuolle tarvitsisi..
Luoksetulon saa varmaksi vain ja ainoastaan toistoilla. Treeniä aina kuin mahdollista ja niin monessa eri tilanteessa kuin mahdollista. Koira palkataan aina luoksetulosta, tuli se sitten nopeasti tai hitaasti, kiemurrellen tai suoraan, tai välillä jotain muuta tehden. Kun luoksetulosta tehdään koiralle aina kannattava, alkaa se lisäämään luoksetulon nopeutta ja suoruutta. Onhan luoksetulolle määritelty yksi ja ainoa vihjesana tai käsky? Sillä ei niinkään ole väliä mikä se on, kunhan se on aina sama - helpottaa huomattavasti koiran onnistumista tehtävässä... Ja jos on yksi vihjesana, onko se liitetty toimintaan? Eli aina kun koira tulee luokse, sanotaan vihjesana ja palkataan heti? Useamman toiston jälkeen voi testailla onko koira yhdistänyt vihjesanan toimintaan, eli koiran tehdessä muuta jossain helpossa tilanteessa (vaikka kotona tutussa huoneessa), sanotaan vihjesana ja jos koira tulee luokse, palkataan heti. On myös tärkeää, että vihjesanaa ei hoeta kymmentä kertaa, kerta riittää ja sitten koira joko tulee tai ei tule, ja se sitten joko palkataan tai ei palkata - tärkeää on muistaa, että jos koira ei tottele se johtuu siitä että se ei siinä tilanteessa osaa käskyä. Silloin on meidän tehtävämme harjoitella lisää helpommassa tilanteessa, jotta koira oppii mitä siltä halutaan. Alkuvaiheessa ei kannata myöskään kutsua koiraa sellaisessa tilanteessa jossa on melkoisen varma, että koira ei tule luokse. Tämä sen takia, että jotta koira saadaan lisäämään luoksetulokäytöstä, on tärkeää saada mahdollisimman paljon onnistumisia jotta koiraa päästään palkkaamaan. Tavoitteena tietenkin on, että koira oppii luoksetulon niin hyvin, että se tulee kaikissa tilanteissa luokse (esim. vaaratilanteiden takia), mutta se ei tapahdu yhdessä yössä.
Luoksetulon ja muidenkin asioiden kannalta on tärkeää miettiä mitkä häiriöt ovat koirallesi suuria ja mitkä pieniä. Esimerkiksi, oma koirani on välinpitämätön vieraita ihmisiä kohtaan, joten ne eivät ole suuri häiriö sille. Jollekin toiselle koiralle, joka pitää ihmisistä paljon, saattavat vieraat ihmiset olla kovia häiriöitä, tai toinen vaihtoehto on koira joka pelkää vieraita ihmisiä. Myös, oma koirani on metsästyskoira, joten riistahajut tai eläimet ovat kova häiriö, mutta koiralle jolla ei ole metsästysviettiä ei todennäköisesti niinkään. On tärkeää ymmärtää missä tilanteissa koiran huomio kiinnittyy paljon ympäristöön ja missä tilanteissa ei. Kun tuntee koiransa, voi keskittyä siihen, että alkuun saa luoksetulon varmaksi helpossa tilanteessa, missä ei ole paljon häiriöitä ja sitten alkaa vaikeuttamaan tilannetta ja harjoittelemaan häiriöisemmissä tilanteissa. Koirapuisto on aika monelle koiralle se kaikkein häiriöisin tilanne - täynnä hajuja, ääniä, toisia koiria, vilskettä, juoksemista jne.
Tässä muutama ajatus miten voi harjoitella luoksetuloa. Jos sinulla on joku apuri, jonka koira tuntee ja johon koira luottaa, voitte seisoa vastakkain ensin vaikka lyhyen etäisyyden päässä ja koiran kehittyessä kasvattaa etäisyyttä, ja vuorotellen kutsua koiraa vihjesanalla - täten voi lyhyeen aikaan saada monta toistoa (korkea vahvistetiheys) joka parantaa koiran oppimisnopeutta. Jos et halua pitää koiraa vapaana, osta pitkä liina/hihna jos sellaista ei vielä ole ja harjoittele ulkona sen avulla. Ei siis niin, että kiskot koiraa liinasta - suosittelen liinaa vaan sen takia, että sen avulla pystyt saamaan etäisyyttä luoksetuloon. Ensin kutsut muutaman metrin päästä, sitten pidemmältä jne. Liinan avulla voit myös harjoitella luoksetuloa koirapuiston lähistöllä (olettaen että luoksetulo toimii rauhallisemmassa paikassa), ja jos saat onnistuneita luoksetuloja kauempana, voi siirtyä vähän lähemmäksi puistoa jne. Kannattaa myös harjoitella luoksetuloa tyhjässä koirapuistossa.
Fiksu eläin.
Kyllä saan.Tosin välillä katoaa meilläkin korvat & ei tullakaan luokse,jolloin odotan hetken & kutsun kohta koiraa uudestaan,jolloin koira tulee luokse.Palkkaan AINA koiran,kun se tulee luokse joko makupaloilla,niin ettei muut koirat huomaa tai pelkällä rapsutuksella/silittämisellä
Minun vastaukseni on myös että lisää työtä vaan. Minulla on kaksi koiraa, vanhemmalla luoksetulo toimii 100% ja nuoremmalla vasta 90%. 90 prosenttisella tarkoitan sitä että se tulee kyllä aina mutta ei välttämättä heti. Äskenkin kokeilin vapaana pitoa ulkona ja siellä oli jokin jälki joka olisi kiinnostanut niin perkuleesti, ja säikähdinkin vähän kun jälki johti tiellepäin, mutta tuli se sitten taas kun se ymmärsi että olen tosissani (korotin ääntäni). Mieli olisi tehnyt rankaista niskoittelusta mutta kehuin silti. Tämä tuntuu ristiriitaiselta mutta pakko se on kehua. Hauskinta oli että huomasin toisen koirani kököttävän kantapäissäni vaikka kutsuin toista. Ajatteli kai että parempi senkin on tulla kun isäntä alkaa jo suuttumaan. Tämä nuorempi veijari on 1v 4kk ja oppii sekin vielä.
Joo no ei ole tosiaan tapana sitoa puuhun koiraa aina kun tulee luokse, en mä nyt tyhmä ole. Viimeksi tein näin kun meno oli aivan mahdotonta mutta halusin antaa mahdollisuuden rauhoittua ja vielä uuden mahdollisuuden päästä leikkimään. Tämä on siis tapahtunut kerran, eli tuskin on etukäteen oppinut välttämään luoksetuloa! Ja tämäkin neuvo viedä koira pois on ihan koirakouluttajalta saatu: jos koira ei tee yhteistyötä eli kuuntele niin kaikki kiva loppuu siihen (joutuu katselemaan kun muut leikkii, koska mä päätän milloin tehdään mitäkin). Olis kiva tietää että mitä koiria on teillä jotka tiedätte ja osaatte kaiken ja saatte aina koiranne tulemaan luo? Mutta kiitos asiallisistakin vastauksista.
Meillä siis on hankittuna liina, mitä käytämme esim. metsässä vapaana ollessa. Olemme myös treenanneet kaverin kanssa niin että toinen "härnää" koiraa esim lelulla ja kutsuu luokse kun toinen päästää sitten irti (koira tulee riemulla luokse). Onnistuu myös niin että menen piiloon ja kutsun koiraa, koira tulee melkein lentäen luokse.
Ja tottakai palkkaan AINA koiraa kun tulee, ne namit vaan ei hetkauta yhtään sinne koirapuistoon mennessä. Pitäisi vain keksiä joku oikein ihana ekstraherkku mitä saisi vain luoksetullessa, jospa se motivoisi? Mutta koirapuistossa unohtuu kaikki tämä pienikin oppi. Tyhjässä koirapuistossa ei myöskään tulla luokse kuin satunnaisesti, kaikki muu on mielenkiintoisempaa. Hyvä idea tuo puiston ulkopuolella treenaaminen, ehkä kokeilemme sitä (asteittain).
Koiramme on nyt 1v 2kk eli aika nuori vielä, ja myönnän että koira saa kotona paljon (ihan liikaa) huomiota. Koira on myös ottanut tavaksi huomiota halutessaan käydä viemässä jotakin luvatonta (vaikkapa sukan vaatehuoneesta) ja silloin oli kiva juosta paremminkin karkuun omistajaa. Eli huomiota saa juuri päinvastoin kuin luoksetulossa.... Tätä oppia yritämme nyt kääntää täysin nurinpäin.
Kohta 2v sakemanni narttu & kohta 5v kastroitu sekarotuinen uros
Eli puuhun sitomisen sijaan sinun kannattaisi antaa koirasi leikkiä ja purkaa ylimääräiset energiat ennenkuin alat treenaamaan luoksetuloa. On ihan normaalia, että koira ei kuuntele silloin kun se leikkii toisen koiran kanssa eli silloin sitä on turha alkaa huutamaan luokse. Kannattaa aloittaa luoksetulon treenaaminen ensin jossain muualla kuin koirapuistossa. Sitten kun luoksetulo on hanskassa muualla voi sitä harjoitella koirapuistossa. Kun harjoittelet koirapuistossa aloita vasta sitten kun koira on purkanut turhat energiat toisten kanssa leikkien. Aloita harjoittelu ensin siten, että koira on lähelläsi, koska silloin se kuuntelee parhaiten eli kutsut luokse ja palkitset namilla. Sitten kun luoksetulo läheltä on hanskassa voit harjoitella luoksetuloa kauempaa. Sitten kun luoksetulo on hanskassa kauempaa voit vasta alkaa harjoitella luoksetuloa koiran leikkiessä.
koirasta kun kutsut sitä. Jos ei tule niin vaikka heiluta käsiäsi ja kilju samalla kun juokset niin varmasti tulee. Koiran kanssa pitää yleensä soveltaa käänteistä psykologiaa. Eli jos haluat koiran tulevan luoksesi niin yleensä auttaa juosta itse pois päin koirasta ja tehdä itsestä mahdollisimman mielenkiintoinen.
... näitäkin mitä ehdotitte on kyllä kokeiltu. Ehkä yritämme vielä päättäväisemmin, otamme nyt seuraavan kuukauden ajaksi teeman "luoksetulo" jokaikiseen treenihetkeen ja lenkille...
Vähän jäi mietityttämään tämä kommenttisi: "Pitäisi vain keksiä joku oikein ihana ekstraherkku mitä saisi vain luoksetullessa, jospa se motivoisi? Mutta koirapuistossa unohtuu kaikki tämä pienikin oppi. " Sen verran siis kertausta, että se luoksetulon varmuus ei riipu siitä miten herkullinen nami sinulla on, vaikkakin se voi nopeuttaa oppimista - vaan se riippuu siitä että toistojen ja yleistämisen (treeniä monessa paikassa erilaisten häiriöiden alla) kautta koira oppii käytöksen. Et siis voi olettaakaan, että koira osaa luoksetulon pian koirapuistossa, jos se ei muualla ole vielä hallussa - riippuu täysin koirasta ja koulutuksesta!
Kuitenkin, tsemppiä treeneihin, mutta myös pieni varoittava sana - voi olla että kuukauden treenit eivät riitä, tai kahdenkaan. Yleensäkin ottaen, valmista koiraa ei mielestäni olekaan, aina löytyy hiottavaa ja treenattavaa, vaikka joitakin tiettyjä käytöksiä saadaan "valmiiksi". Mutta sehän tekee koiran omistamisesta mielenkiintoista ja motivoivaa, ja antaa koiralle sopivasti aktivointia kun jatkuvasti treenaillaan uusia asioita ja parannellaan aiemmin opittua!
en ajatellutkaan että koirasta koskaan tulee valmis, ja tuskin edes kuukausi tai kaksi riittää (mutta se mitä eniten treenaa on kenties päällimmäisenä mielessä?) :) Tuolla ekstraherkulla tarkoitin että jos luoksetulosta saisi jotain oikein ihanaa herkkua mitä ei muusta jutusta saa, niin siitä voisi muodostua ihana asia, joka ehdottomasti kannattaa myös koiran mielestä :) Ja meillä tuo yhteistyö siis toimii muuten ihan ok, esim. monet tokon alkeisliikkeet ja agility sujuu (vaikka siellä agilityssäkin on kiva juosta karkuun, eikä tulla luokse). Mutta koira on tosiaan reilun vuoden eli tuota energiaakin ja vauhtia riittää eikä aina opit pysy muistissa siinä vauhdissa... :P
"Ympäristökeskus muistuttaa koirakurin tärkeydestä luonnonsuojelualueilla.
Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen mukaan vapaana juoksevat koirat ovat uhka kaupungin luonnoneläimille.
Koiranomistajat ovat päästäneet lemmikkejään vapaaksi rannoilla sijaitsevien suojelualueiden jäille.
Viikin-Vanhankaupungin itärannalla nähtiin viime lauantaina tapaus, jossa suuri koira jahtasi suojelualueella syksystä lähtien viihtynyttä metsäkaurista.
Omistaja ei saanut käskyillään koiraa pysähtymään, vaan se jatkoi jahtiaan useita minuutteja. Tällaiset tilanteet aiheuttavat turhaa lisäpiinaa ankaran talven koettelemille eläimille.
Viikin-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue ulottuu Herttoniemen Saunalahdelta aina Viikin pelloille ja Viikintien mutkaan asti. Rannoilla ja metsissä viihtyneiden metsäkauriiden edun vuoksi koirakuriin tulisi kiinnittää erityistä huomiota.
Koirien irtipitäminen on luonnonsuojelualueilla on ehdottomasti kielletty "
...ei se luoksetulo toimi jollain toisellakaan jos yhtään lohduttaa. =D
Onko Viikissä todellakin metsäkauriita? Sehän on vilkas paikka, lenkkeiliöitä, hiihtäjiä, koiria, lähistöllä nähty moottorikelkkakin (Hertsikan puolella) tänä talvena, ja "metsät" ovat pieniä. Itse liikun siellä paljon enkä ole kohdannut ongelmia (vihaisia hiihtäjiä lukuun ottamatta, mutta ne nyt murisee aina).
Voitko laittaa linkin, en löytänyt ympäristökeskuksen sivuilta.
Varmaan lähti väljemmille vesille..=} il uutisista iski silmään.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011022313242558_uu.shtml