Lenitan anatomia

Lenita oli tänään ex-miehensä Ingvar S. Melinin kanssa Bettinan haastateltavana Eduskuntatalossa. Kävi muutama poliitikkokin siinä Lenitaa moikkaamassa. Eipä näytä nainen aikuistuvan koskaan. Taas kerran piti mainostaa kuinka hänellä on ollut lukuisia suhteita ja kuinka kaikki ovat niiiin älykkäitä. Kuka oikeasti fiksu nainen mainostaa lukuisia miessuhteitaan televisiossa? Antaa vain eliittikokotin kuvan itsestään. No, Uuno Turhapuron kanssa ainakin on sekstaillut;DD
Lenita on suorastaan säälittävä kun hänen täytyy jatkuvasti todistaa kuinka vahva ihminen hän on ja uskaltaa olla oma itsensä. Päinvastoin hän kätkee epävarmuutensa maneereidensa taakse. Tavaramerkkinä tuo musta iso pööki ja voimakas meikki, sekä kalliit designvaatteet ja loputon puhe. Nainen on takuulla opetellut kaikki puheensa ulkoa moneen kertaan, ja jos joutuisi keskusteluun jossa pitäisi keskustella asiasta, josta hän ei ole täysin selvillä, niin ohittaa aiheen, ja puhuu ihan omaansa. Se on nähty niin monessa TV-keskusteluissa.
Olisi mielenkiintoista nähdä Lenita joskus oikeasti omana itsenään saunapuhtaana. Olis mitä parhain ehdokas julkkis-BB:hen:)) Tietenkin houkuttimeksi muutama nuorehko "älykkömies".
712108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

Lenita on Lenita - vaikka voissa paistaisi. On siinä Ingvarilla ollut kestämistä. Kaksi aivan erilaista persoonaa. Eihän tommosta naista kestäis itse Erkkikään.

Äänestä
  • aikoinaan hänet valitsi, mitä siinä meille on kestämistä.
    Komea nainen, vielä 74-vuotiaanakin, missin mitoissa.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    aikoinaan hänet valitsi, mitä siinä meille on kestämistä.
    Komea nainen, vielä 74-vuotiaanakin, missin mitoissa.

    Toisekseen jos me kestetään niin Erkki ei.

    Äänestä

Kyllä Lenitalla järkeäkin on jutuissaan, tuo et on tehnyt itsensä ympärillä kaiken näkyy. Tekisi mieli käyttää tiettyä sanaa, vaan olkoon sitäkin kun on liikaa viljelty näillä sivuilla! :))

Vain hutsu leuhkii useilla miesjutuillaan, on käsitys naisesta....en tiedä miksi tuo tuollaista kuvaa itsestään esiin? Kai kirpaisi kun mies ottikin nuoren vaimon ja teki lapsosia joihin itse ei kyennyt! Olkoon kuinka nainen tahansa, äidiksi ei pystynyt....sanoisinko et hyvä niin...no kukapa tietää millainen hän olisi silloin joten en sa!

Kylmä, kolea ihminen jonka tuttavuutta en halua, sellaisen vision hänestä olen saanut. Ja puhun vain omista tuntemuksistani, jos joku muu kokee toisin....se minulle passaa! :D

Äänestä
  • "Jos minulla olisi tytär, niin missiä ei hänestä tulisi.
    Hän olisi komea aivan muulla tavalla!"

    Äänestä

olla omanlaisensa, kuka meistä tietää, mikä on "siviilissä".
Pitkälle koulutettu, upea nainen, vielä vuosia yli 7-kymppisenäkin on vilkas ja nuorekas.
Puhetyylistään en ole koskaan tykännyt, hieman on "hölöttöjä", mutta mistä sitäkään tietää, jospa kuuluu rooliin.
Joillekin on kai uhka, jos nainen puhuu kuin mies, jopa rakkausseikkailuistaan. Niistähän pitäisi naisen visusti vaieta?

Lenita tuo vaihtelua muuten niin vaisuun maailmaan, omalla laillaan. Ei minun yöuniani ainakaan vie.
Hän on hyvä esimerkki siitä, että kauniilla naisella voi olla myös aivot.
Ohjelma oli muuten uusinta viime vuodelta.

.

Äänestä
  • Huomenta Hämeestä

    Pakkasia pitelee....ei ole ulos menemistä.

    Vain on täällä Lenita diagnosoitu. Minäkin katselin, minkä nyt munamieheltä ehdin. Täytyy tunnustaa, että pieni kateudenkukkanen hiipii mieleeni, kun kuulee hänen energisestä työelämästä (miehistä ei yhtään) ja menestymisestään maailmalla. Tuo timmi kunto ja erittäin huoliteltu ulkoinen olemuskin on jo saavutus sinällään, joka sopii hänelle. "Tukkapehkokin" sopii hyvin, kuten Anita Hirvoselle. Itselleni en toki voisi kuvitellakaan samanlaista.

    Onhan näitä toisiakin, kuten esim. Satu Tiivola ja Aira Samulin puhumattakaan tästä ikinuorekkaasta Helena Lingrenistä.

    Maailman "turut" lienee Lenitankin saaneet avoimeksi mies suhteistaan, sillä muutenhan täällä ruodittaisiin sekin puoli perusteellisesti, kuten hänen lapsettomuutensa. Kuinkahan monella olisi rohkeutta sanoa mielipiteensä Lenitalle itselleen? Täällä huomaa hyvin, mitä ihmiset puhuvat ns. seläntakana.

    Äänestä

  • munamies voittaa kirjoitti:

    Huomenta Hämeestä

    Miten vaan, mutei munamies voita....onhan tuo Harjakainen niin ylivoimainen, ...täh!?

    Seläntakana puhumista se on siihen asti kun ei omalla nimellä kirjoita, piste.

    Kylmää on -23 näyttää mittari, eipä tarvi ulos itseään viedä :))

    Äänestä

  • ???* kirjoitti:

    Piste! Piste! On kai kaikilla silmälasit, jos ei muuten näe. Täällä on näitä pisteen korostajia ja kielipoliiseja. Pienikin oikeinkirjoitus virhe aiheuttaa näppylöitä, eikä yritettäkään ymmärtää uusia kirjoittajia, joiden elämäntyö ei ole ehkä ollut kirjoituskoneen äärellä istumista.

    Piste!

    - Munamies voittaa ja se on saletti. Tyrnin-Marja (siis Marja-Tyrni) oli viimevuona ja nyt Riku munamies. Lyön vetoa. Jos ei voita, niin aina kirjoitan vastaisuudessa rekatulla nikilläni. Muuten joudut itse kirjoittamaan:

    Piste on jo lopussa, jos et huomaa?

    Äänestä

  • munamies voittaa kirjoitti:

    Huomenta Hämeestä

    Pakkasia pitelee....ei ole ulos menemistä.

    Vain on täällä Lenita diagnosoitu. Minäkin katselin, minkä nyt munamieheltä ehdin. Täytyy tunnustaa, että pieni kateudenkukkanen hiipii mieleeni, kun kuulee hänen energisestä työelämästä (miehistä ei yhtään) ja menestymisestään maailmalla. Tuo timmi kunto ja erittäin huoliteltu ulkoinen olemuskin on jo saavutus sinällään, joka sopii hänelle. "Tukkapehkokin" sopii hyvin, kuten Anita Hirvoselle. Itselleni en toki voisi kuvitellakaan samanlaista.

    Onhan näitä toisiakin, kuten esim. Satu Tiivola ja Aira Samulin puhumattakaan tästä ikinuorekkaasta Helena Lingrenistä.

    Maailman "turut" lienee Lenitankin saaneet avoimeksi mies suhteistaan, sillä muutenhan täällä ruodittaisiin sekin puoli perusteellisesti, kuten hänen lapsettomuutensa. Kuinkahan monella olisi rohkeutta sanoa mielipiteensä Lenitalle itselleen? Täällä huomaa hyvin, mitä ihmiset puhuvat ns. seläntakana.

    niinhän tuo nukutti minuakin. Vedin sikeetä kuin pieni porsas.
    Nyt täällä ei ole pakkasta, kuin vähän vaille 20 astetta, toki, onhan siinäkin ihan tarpeeksi.

    Munamiestä minäkin illalla katselin, meinasi tippa tulla silmäkulmaan, niin ihanasti lauloikin hän. Hän on kuin jokaisen munaäidin toivepoika? :))

    Minusta on vallan valloittavaa, että meitä on moneksi. Sekaan mahtuu mainiosti yksi Lenitakin, hieno, kaunis, näyttävä, osaava, puhekykyinen nainen. Hän on hyvä esikuva siitä, ettei kauniin naisen tarvi olla tyhjäpäinen tollo.

    Itseäni inhottaa tämänlaisten palstojen irvokas rääpiminen ihmisistä. Kun jotakin Tuksuakin pilkataan alhaisesti, voisivat miettiä, kuka siinä itsensä likaa. En ole hänestä pätkääkään kiinnostunut, mutta ihminen hänkin on.
    Siis, en tiedä, kaipa jotkut saavat voimaa ihmisten ivaamisesta, sääli.

    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    jotka tyrkyttävät itseään ja mielipiteitään julkisissa tiedotusvälineissä, saa arvostella? Lenita täräyttelee mielipiteitään ja on ylpeä niistä. Miksei muut saa täräytellä mielipiteitään hänen tavoistaan tuoda asioita esille ja kritisoida hänen mielipiteitään? Onko vain Lenitan yksinoikeus sooloilla? Jos ihminen jaksaa esimerkiksi nähdä vaivaa kritisoida miesten tennissukkia niin aika pienet on ympyrät päässä. Sitäpaitsi en ole kuullut mitään UUTTA Lenitan suusta vaan toistaa jatkuvasti itseään. Pääasiallisin puheenaihe on: MINÄ MINÄ MINÄ.....eri variaatioineen.

    Äänestä

  • NarsistiNaikkonen kirjoitti:

    minulla ei ole oikeutta, saati halua kenenkään suuta sulkea. Inhoan minäkin paljon asioita maailmassa.
    Täällä vain on ihme meininki, oli julkku minkänäköinen tai taitoinen tahansa, niin haukutaan se lyttyyn.
    Lenita on fiksu ja älykäs, Tuksu hieman erilainen, mutta ihminen on hänkin.

    Lihava voi laihduttaa, monista muista "vammoistaan" ihminen ei pääse erilleen.
    Minä, minä, minä, silloinhan hän on kuin tältä palstalta.

    .

    Äänestä

Ei hän roolistaan enää voi päästä. En usko hänen pyrkivän politiikkaankaan, joten kyse on varmasti roolista. Hyvää hän on tehnyt takomalla naisiin itseluottamusta.

Onnea ja menestystä Lenitalle jatkossakin. Ei hän tukkatöyhtönsä alla ole pelkkä rypistynyt vanha ämmä. Kaukana siitä.

Äänestä
  • alempana olevan töyhtön alus enemmän käytössä kuin ylemmän. Ne miehet jotka sitä bylsii käyttää takuulla Lenitaa hyväkseen, jotta pääsisivät johonkin tavoitteeseensa, jos Lenita tuntee oikeita henkilöitä. Vain tyhmä alentuu olemaan ponnahduspatjana.

    Äänestä

Lenitan käytös paljastaa heikkouden, Lenitalla on heikko " naiseuden " tunne, kokee alitajunnassaan itsensä naisena heikoksi, puutteelliseksi, ei ole synnyttäny lapsia , koska " vartalo " olis kärsiny siitä, hänellä on vajaasti kehittyny "naiseus ". Lenita on omallatavallaan alikehittyny.
Oikea nainen haluaa synnyttää lapsia, nainen putkahtaa kukkaan, kaunistuu kokiessaan äidiyden.
Lenitaa on älykäs, kaunis, ja vanha, ehkä hieman dementtinen kehuessaan suhteita miehiin, kontrolli jo puuttuu.

Äänestä
  • mistä sinä tiedät, jos hän ei saanut lapsia.
    Jos niin on asia, enpä voisi kehittymättömämpää ja tyhmempää kommenttia kuvitella.

    Olen ihan oikea nainen, meille ei koskaan lasta siunaantunut, olet törkeistä törkein, jos et voi tietää, onko Lenita lapseton omasta halustaan, ja nin sanot.

    Kerropa, mistä voin lukea, että Lenita ei halunnut synnyttää?

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    mistä sinä tiedät, jos hän ei saanut lapsia.
    Jos niin on asia, enpä voisi kehittymättömämpää ja tyhmempää kommenttia kuvitella.

    Olen ihan oikea nainen, meille ei koskaan lasta siunaantunut, olet törkeistä törkein, jos et voi tietää, onko Lenita lapseton omasta halustaan, ja nin sanot.

    Kerropa, mistä voin lukea, että Lenita ei halunnut synnyttää?

    Ja jos olet lukenut aikakausilehtiä tietäisit tämänkin! Asiat puhutaaqn asioina eikä piipitetä-
    Olisit vaihtanut miestä, ehkä olisit saanut kokea äitiyden. Ja johan 1970 luvulla aloitettiin keinohedelmöitys, oma asiasi jos et lasta halunnut!!!

    Äänestä

  • mistä kukaan tietää. kirjoitti:

    Ja jos olet lukenut aikakausilehtiä tietäisit tämänkin! Asiat puhutaaqn asioina eikä piipitetä-
    Olisit vaihtanut miestä, ehkä olisit saanut kokea äitiyden. Ja johan 1970 luvulla aloitettiin keinohedelmöitys, oma asiasi jos et lasta halunnut!!!

    muualta, kuin aikakauslehdistä. Siksi kai tuokin tärkeä asia on jäänyt minulta pimentoon.
    Älä huoli, meidät kyllä tutkittiin, ja täydelllisiksi havaittiin.

    Menin aikoinaan naimisiin miehen, en hänen siittiöittensä kanssa.

    Mutta, nyt olen jatisemiseni jatissut, Hyvät Yöt!

    Tiedäthän miten paljon tulee avioeroja juurikin lapsettomuushoidon myötä? Kun aletaan syytteleen toisiaan jne..
    Minä tiedän. Ja ex-mieheni teki lapsen välittömästi erottuamme, hän josta tohtorisetä kertoi lapsettomuuden johtuneen! Kai sinun munanjohtimisesi (tuubat ) tutkittiin? Minulla olivat tukossa, avattiin leikkauksella, vaan eromme oli jo voimassa.
    Nykyisen mieheni kanssa kolme kuukautta odotusta lapsesta nautimme, päättyen keskenmenoon...se siitä sitten!
    Uuteen rumpaan en enää halunnut.

    Äänestä

  • 121212 kirjoitti:

    Kutsuiko joku?

    Kyllä kumpikin tutkittiin, yliopistollisessa sairaalassa, tarkkaan ja hartaasi. Mitään elimellistä syytä ei kummassakaan löydetty. :))
    Tosin, oli 70-luku, varmaan menetelmät jo uusiutuneet.

    Suru puolestasi, jos kerran kovasti lasta halusitte.

    Minä otan elämän selllaisenaan, kuin se itsensä antaa. Ihan hyvä on se ollut, ehkäpä aivan paras, meille. Joskus tuntuu, että lapsen saaminen on tapa joillekin, pitää olla, kuin muillakin.
    Toivottavasti en ketään loukannut noin sanoessani.

    Äänestä

  • Jotenkin Lenitasta huokui jo vanhuus vaikka habitus oli lähes entisensä mutta jokin paljasti armottoman ajan hampaan nakerrustyön, jolta kukaan, ei edes itsensä Lenita, ole turvassa.

    Äänestä

  • ajan armoton kulku kirjoitti:

    Jotenkin Lenitasta huokui jo vanhuus vaikka habitus oli lähes entisensä mutta jokin paljasti armottoman ajan hampaan nakerrustyön, jolta kukaan, ei edes itsensä Lenita, ole turvassa.

    jos pian 75-vuotias olisi kuin parikymppinen.
    Veikkaanpa, että ulkonäöllisesti voittaisi kaikki tämän palstan naiset.
    Ja kuntonsa puolesta.

    olekin hienoa kun elämä ON kummiskin oikeudenmukainen; eli rikkaat, kauniit, viisaat, rohkeat, ja terveetkin vanhenee ja kuolee, ja yhtä tyhjin taskuin laitetaan matkaan kuin se huono-osainenkin.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Kutsuiko joku?

    Kyllä kumpikin tutkittiin, yliopistollisessa sairaalassa, tarkkaan ja hartaasi. Mitään elimellistä syytä ei kummassakaan löydetty. :))
    Tosin, oli 70-luku, varmaan menetelmät jo uusiutuneet.

    Suru puolestasi, jos kerran kovasti lasta halusitte.

    Minä otan elämän selllaisenaan, kuin se itsensä antaa. Ihan hyvä on se ollut, ehkäpä aivan paras, meille. Joskus tuntuu, että lapsen saaminen on tapa joillekin, pitää olla, kuin muillakin.
    Toivottavasti en ketään loukannut noin sanoessani.

    sopimatonta on yhdessä eivätkä saa sen vuoksi lapsia. Joskus nimittäin kumppanit voivat hylkiä toisiaan eli siittiöt tuhoutuvat. Joskun toisen kanssa taas onnistuu täydellisesti. Sekin asia kannattaa lapsia yrittävien ottaa huomioon. Lenita kertoi että ei voinut saada lapsia. Siitä ei ollut kysymys etteikö olisi halunnut.

    Lukuisien miesten kanssa luuhaaminen ei ainakaan edistä naisen lapsensaantia. Nykyään on paljon klamydiaa ja tippuria on ollut aina sekä muita tulehduksia, jotka tukkivat munasarjat. Sitten itketään kun raskautta ei kuulu. Lihapalan sisäänsä ottaminen on aina oma valinta ellei ole raiskauksesta kysymys, ja naisetkin voivat ostaa kondomeja ja pitää mukanaan niitä ettei olla miesten kumittomuuden armoilla.

    Äänestä

  • Kumihuppu** kirjoitti:

    Jokuhan oli tietävinään, että Lenitan lapsettomuus on oma valinta.
    Minä en siihen todellakaan uskonut.

    Minun lihan upotukseni ennen mieheni löytämistä, ovat laskettavissa yhden käden parilla sormella. Silloinkin niillä on ollut sadeasu, vai sanoisinko ennemminkin, sukelluspuku.
    Eipä niitä sen enempää.
    Lie monilla runsaammin.

    Miksi surra sitä, mitä puuttuu, kun voi iloita siitä, mitä on, vaikka vähästäkin.

    Äänestä

  • Kumihuppu** kirjoitti:

    sopimatonta on yhdessä eivätkä saa sen vuoksi lapsia. Joskus nimittäin kumppanit voivat hylkiä toisiaan eli siittiöt tuhoutuvat. Joskun toisen kanssa taas onnistuu täydellisesti. Sekin asia kannattaa lapsia yrittävien ottaa huomioon. Lenita kertoi että ei voinut saada lapsia. Siitä ei ollut kysymys etteikö olisi halunnut.

    Lukuisien miesten kanssa luuhaaminen ei ainakaan edistä naisen lapsensaantia. Nykyään on paljon klamydiaa ja tippuria on ollut aina sekä muita tulehduksia, jotka tukkivat munasarjat. Sitten itketään kun raskautta ei kuulu. Lihapalan sisäänsä ottaminen on aina oma valinta ellei ole raiskauksesta kysymys, ja naisetkin voivat ostaa kondomeja ja pitää mukanaan niitä ettei olla miesten kumittomuuden armoilla.

    Kyllä Lenia nuorempana jossaki haastattelussa itse mainitsi ku oli jo eronnu Ingvrista, ettei haluunu lapsia tähän maailmaan, joten valinta oli Lenitan.
    Lenita on omanlaisensa BRÄNDI, hän on elättäny ittensä omalla tyylillään tyllään, hyvä niin, en ihaile hänen mies seikkailujaan ne on lähinnä yököttäviä ja säälittäviä, elämästä puuttuu paljon jos ei ole puolisoa, irtosuhteet ei korvaa oikeaa ihmis-suhdetta.

    Äänestä

  • ,.----., kirjoitti:

    jos pian 75-vuotias olisi kuin parikymppinen.
    Veikkaanpa, että ulkonäöllisesti voittaisi kaikki tämän palstan naiset.
    Ja kuntonsa puolesta.

    sinä kaikki palstan naiset tavannut? Ei siksi, että Lenitaa väheksyisin, sillä hänessä ei ole mitään väheksyttävää. Tiedustelen vain siksi, että millä ihmeen perusteella sinä palstan naisten ulkonäön ja kunnonkin tiedät? Ei sinullakaan pitäisi olla mitään syytä väheksyä täysin tuntemattomia ihmisiä.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Kyllä Lenia nuorempana jossaki haastattelussa itse mainitsi ku oli jo eronnu Ingvrista, ettei haluunu lapsia tähän maailmaan, joten valinta oli Lenitan.
    Lenita on omanlaisensa BRÄNDI, hän on elättäny ittensä omalla tyylillään tyllään, hyvä niin, en ihaile hänen mies seikkailujaan ne on lähinnä yököttäviä ja säälittäviä, elämästä puuttuu paljon jos ei ole puolisoa, irtosuhteet ei korvaa oikeaa ihmis-suhdetta.

    Mitäs siitä elämästä puuttuu, jos ei ole puolisoa?

    Äänestä

  • kat.kat. kirjoitti:

    jossa mies kahlitsee puolisoaan niin, ettei voi sisarusten luo mennä käväisemään. Eli vapaus puuttuu kokonaan. Moni tyytyy liittoon, koska esim. taloudellisesti on helpompi elää niin. Lenita on vapaa taloudellisestikin- niin luulisin- ja on pystynyt itse valitsemaan kenen kanssa elää. Itselläni on ollut pitkähköjä elämänjaksoja ilman kumppania, en niitä elottomiksi kutsuisi.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    Mikäli taloudellisesti elämää mitataan, niin onhan parisuhteessa elo edullisempa, mutta kaikkia ei voi mitata rahassa.

    Miksi ei Lenitakin saisi puhua elämänsä miehistä, kuten muutkin? Olethan Sinäkin täällä elämäsi miehistä kertonut. (tuo ei ole pahalla tarkoitettu)

    Itseäni ei pätkääkään kiinnosta julkisuuden henkilöiden elämä. Olen kaiketi niin itsekeskeinen, että oma elämäni on a ja o. :))))) (tosin en kerro palstalla elostani)

    Äänestä

  • ei kannata veikata kirjoitti:

    sinä kaikki palstan naiset tavannut? Ei siksi, että Lenitaa väheksyisin, sillä hänessä ei ole mitään väheksyttävää. Tiedustelen vain siksi, että millä ihmeen perusteella sinä palstan naisten ulkonäön ja kunnonkin tiedät? Ei sinullakaan pitäisi olla mitään syytä väheksyä täysin tuntemattomia ihmisiä.

    En tahtois olla kuin Lenita ja Aira Samulu ( teko nuori ) kautta aikojen on hävettäny kommentti ku on sanottu ja vieläki sanotaan mun olevan kymmenen vuotta nuoremman näkönen, aina olen halunnu olla ikäiseni näköinen, tunnen itteni vanhaksi kaikesta huolimatta, " moni kakku päältä kaunis silkkoa sisältä ".

    Äänestä

  • kat.kat. kirjoitti:

    Mikäli taloudellisesti elämää mitataan, niin onhan parisuhteessa elo edullisempa, mutta kaikkia ei voi mitata rahassa.

    Miksi ei Lenitakin saisi puhua elämänsä miehistä, kuten muutkin? Olethan Sinäkin täällä elämäsi miehistä kertonut. (tuo ei ole pahalla tarkoitettu)

    Itseäni ei pätkääkään kiinnosta julkisuuden henkilöiden elämä. Olen kaiketi niin itsekeskeinen, että oma elämäni on a ja o. :))))) (tosin en kerro palstalla elostani)

    miehiä pyörii ympärillä kun mummeli alkaa jo olla reilusti yli 7-kymppinen. Vaikka vetäis kuinka paljon pakkelia niin sisäkalut vanhenee kuitenkin ja perillinen puuttuu, joten miehet kiehnää perinnöntoivossa. Parhaat vimeiset kyydit tarjonnut korjaa luultavasti koko potin:)))

    Äänestä

  • kat.kat. kirjoitti:

    Mitäs siitä elämästä puuttuu, jos ei ole puolisoa?

    Olen hartaasti sitä mieltä, että osa naisista ei ole luotuja puolisoiksi. Tunnen itsekin muutaman. He eivät koskaan ottaisi miestä vaivoikseen, arkeensa.
    Heidän miehentarpeensa tule täytettyä, kun toisen vaimon mies käy silloin, tällöin.
    Se on silloin pelkkää juhlaa, vaikkapa ravintolaa, jos ollaan tarpeeksi kaukana miehen kodista.
    Kaikkia naisia ei ole luotu emänniksi, kantamaan huolta toisen jokapäiväisistä tarpeista.

    Tulkoon kukin onnelliseksi omillaan.

    Äänestä

  • onnimonni kirjoitti:

    Heillä onkin huoran leima, he ovatkin hyvin yksinäisiä, onko se mitään naisen elämää ???
    Nainen on nainen vasta sitten kun hänellä on kokemusta lapsista ja perheestä yleensäkki, pelkkä viiihteenä olo on lähinnä "inhottavaa " !
    Yksikään nainen ei tunne itseään oikeaksi ihmiseksi jos ei ole " nainen " siinä merkityksessä kuin nainen on luotu naiseuteen !
    Oikea mies haluaako tosiaan luisevaa kolkkoa luuläjää omakseen luulempa ettei, naisen tulee olla nainen jokapuolelta !

    Äänestä

  • : kirjoitti:

    tiedä kaikkien naisten sisintä, vaikka niin luuletkin.
    Mitä on naiseus?
    Alistumista miehen leikkikaluksiko?
    Palvelijaksi?
    Orjaksi
    Lastentekokoneeksi?
    Kodinkoneeksi?
    Meitä on moneksi, itse haluan, ja olen saanut "oman" ukkelin, kaikki sitä eivät edes halua.
    Niin se vain on.
    Ei maailma ole mustavalkoinen, kuin tietynlaisille.

    Mikäs pappa se siellä räksyttää täysin tietämättömänä.

    Äänestä

  • ajan armoton kulku kirjoitti:

    Jotenkin Lenitasta huokui jo vanhuus vaikka habitus oli lähes entisensä mutta jokin paljasti armottoman ajan hampaan nakerrustyön, jolta kukaan, ei edes itsensä Lenita, ole turvassa.

    en usko onnelliseksi,
    vaikka kukapa sitä nyt täysin onkaan...

    Äänestä

  • Kyyti & poika kirjoitti:

    miehiä pyörii ympärillä kun mummeli alkaa jo olla reilusti yli 7-kymppinen. Vaikka vetäis kuinka paljon pakkelia niin sisäkalut vanhenee kuitenkin ja perillinen puuttuu, joten miehet kiehnää perinnöntoivossa. Parhaat vimeiset kyydit tarjonnut korjaa luultavasti koko potin:)))

    sivulliselle se kuuluu, kelle vapaa nainen omaisuutensa antaa? Mua ällöttää tuo sukulaisten suhtautuminen henkilöihin, joilta mahdollisesti heruu jotain omaan kassaan.

    Äänestä

  • -öl,k.-ö,k.-ö kirjoitti:

    tiedä kaikkien naisten sisintä, vaikka niin luuletkin.
    Mitä on naiseus?
    Alistumista miehen leikkikaluksiko?
    Palvelijaksi?
    Orjaksi
    Lastentekokoneeksi?
    Kodinkoneeksi?
    Meitä on moneksi, itse haluan, ja olen saanut "oman" ukkelin, kaikki sitä eivät edes halua.
    Niin se vain on.
    Ei maailma ole mustavalkoinen, kuin tietynlaisille.

    naisia kuten miehiäkin on monenlaisia. Itse olen saanut elämältä paljon, moni kanssasisareni vähemmän. Ja jokainen yrittää taittaa taivaltaan. Elämänkaareen mahtuu niin monenlaisia hetkiä. Voimme itse vaikuttaa myös kanssaihmistemme hetkiin, tehdä niistä aurinkoisempia tai synkempiä. Tämä ikä on helppo nuorempana oloon verrattuna. On ehtinyt kokea niin paljon hyvää, että kaikki lisä on yllätyksellistä.

    Äänestä

  • 5+2 kirjoitti:

    en usko onnelliseksi,
    vaikka kukapa sitä nyt täysin onkaan...

    hyvä asia, kun ei ole telkkaria. Ei ole noita elämää häiritseviä tekijöitä niin monia, saa elellä ihan omassa rauhassaan.

    Äänestä

Mikä hänessä ihmisiä kiinnostaa? Hänhän kerää yleisöä aina. Nyt ei ollut vaikeata saada poliitikkoja kuviin, kun vaalit lähestyvät, eikä vaalirahoitusta enää saakaan noin vain.

Silti, se mikä on hyvää hänessä, on naisena uskaltaminen ja kaikenlaisten tabujen murtaminen. Nuo muslimithan kivittävät naisen, jos hän on sänkyynsä ottanut toisen miehen, vaikka itse kuksivat ympäriinsä.
Ei sekään ole oikein.

Äänestä
  • oman tyylinsä ja selvinnyt maailmassa. On se kumma, kun halutaa omaa ylemmyyttä korostaa siten, että halutaan mustamaalata henkilöä, joka on erilainen. Lapsettomia voisi olla enemmänkin täällä maapallolla, jossa meitä ihmisiä on aivan liikaa. Paljon olen liikkunut kotimaassa, mutta koskaan ei ole Lenita osunut samaan tilaan. Varmaan on suhtkoht hyvät välit exään, kun samassa ohjelmassa voivat olla, on esimerkiksi siinäkin.Olisi mielenkiintoista keskustella kyseisen henkilön kanssa.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    oman tyylinsä ja selvinnyt maailmassa. On se kumma, kun halutaa omaa ylemmyyttä korostaa siten, että halutaan mustamaalata henkilöä, joka on erilainen. Lapsettomia voisi olla enemmänkin täällä maapallolla, jossa meitä ihmisiä on aivan liikaa. Paljon olen liikkunut kotimaassa, mutta koskaan ei ole Lenita osunut samaan tilaan. Varmaan on suhtkoht hyvät välit exään, kun samassa ohjelmassa voivat olla, on esimerkiksi siinäkin.Olisi mielenkiintoista keskustella kyseisen henkilön kanssa.

    ja näin sen jo ensi kierroksella. Ei se mitään erityistä vaikutusta tehnyt. Ikä näkyy Lenitassakin: askel oli vähän hapuileva ja "tuota noin" tuli puheenseen entistä useammin (jos nyt puhun samasta ohjelmasta).
    "Tuota noin" on minusta sitä sanojen hakemista - eli vähän voi pätkiä sielläkin. Lenitan räväkkyys oli
    minusta jo hiukan maneerinomaista, mutta saatan olla väärässäkin.
    Minulle ei ole koskaan oikein selvinnyt mitkä ovat ne Lenitan erityisansiot, onhan meillä nyt muitakin salonkikelpoisia naisia, joilla on ansionsa ja jotka silti pitävät matalaa profiilia. Mutta jos Lenitalla on
    ansioita ja hän tykkää niitä esille tuoda, niin mikäs siinä.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    oman tyylinsä ja selvinnyt maailmassa. On se kumma, kun halutaa omaa ylemmyyttä korostaa siten, että halutaan mustamaalata henkilöä, joka on erilainen. Lapsettomia voisi olla enemmänkin täällä maapallolla, jossa meitä ihmisiä on aivan liikaa. Paljon olen liikkunut kotimaassa, mutta koskaan ei ole Lenita osunut samaan tilaan. Varmaan on suhtkoht hyvät välit exään, kun samassa ohjelmassa voivat olla, on esimerkiksi siinäkin.Olisi mielenkiintoista keskustella kyseisen henkilön kanssa.

    kun tuo luonne on mikä on. Lapsiparat joutuivat kasvamaan sellaisessa ristivedossa.

    Äänestä

  • 19+17 kirjoitti:

    pahakin aukko sivistyksessä, kun en muista mitään koko avioliitosta. Ovat oppineet eli pysyneet poissa julkisuudesta ja elävät omaa elämäänsä. Toivottavasti.

    Äänestä

  • 19+17 kirjoitti:

    kun tuo luonne on mikä on. Lapsiparat joutuivat kasvamaan sellaisessa ristivedossa.

    "tietoako" ts. luulojako?

    Muistaakseni Lenita sanoi että haluaa miehelleen parempaa kuin lapsettomuuden hänen kanssaan..ei miusta tuossa ole kysymys ainakaan Lenita matalamielisyydestä.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    "tietoako" ts. luulojako?

    Muistaakseni Lenita sanoi että haluaa miehelleen parempaa kuin lapsettomuuden hänen kanssaan..ei miusta tuossa ole kysymys ainakaan Lenita matalamielisyydestä.

    mutta mustasukkaisuus ja kateus voi olla kyllä julmaa ja tuhoavaa.
    Kun lasta ei itselle tullut,
    ja sitten nuorempi vaimo synnytti kolme lasta, niin pitihän jottain tehä.

    Olen tavannut Lenitan livessä aivan tässä näin lähellä ennen ingmaria.
    Luonnettaan jknverran tunnen.

    Äänestä

Taas on keittiäpsykologit lempiaiheessaan haukkumassa saman sukupuolen edustajaa ; )

Äänestä
  • Tätähän tää on.

    Ei ole kauaakaan aikaa, kun Tuksua haukuttiin ja todellakin rumasti ja mitä muita kesän morsiammia.

    Onneksi meillä on julkisuuden henkilöitä, joista saadaan keskustelunaiheita, mitä nyt välillä itsemme ulkoista olemusta kehumme.

    Äänestä

  • huokausten sillalla kirjoitti:

    Tätähän tää on.

    on meidän "yhteisiä tuttuja" - jos tunnettas toisemme paremmin, niin olishan meissäkin vatvomista...

    Ja silloin ei ole mitään hätää kun pysyttäisiinkin näissä julkimoissa ja jätettäisiin palstakirjoittelijat rauhaan!

    Ei se ole aina helppoa tuomareillakaan :))
    http://www.youtube.com/watch?v=BKAyLNbqW7g

    Äänestä

  • demeter kirjoitti:

    vaikkei toisiamme tunnetakaan, viesteistä vinoillaan, miinuksia jaellaan niille joista ei itse pidetä.
    Ja niin eespäin.

    Äänestä

  • keittiöpsykologiaako kirjoitti:

    olisko parempi vatvoa julkkiksia, jätettäs omat rauhaan ?

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Ja silloin ei ole mitään hätää kun pysyttäisiinkin näissä julkimoissa ja jätettäisiin palstakirjoittelijat rauhaan!

    Ei se ole aina helppoa tuomareillakaan :))
    http://www.youtube.com/watch?v=BKAyLNbqW7g

    ei ollut eka kerta kun ajatukset menee yksiin...

    Äänestä

  • demeter kirjoitti:

    olisko parempi vatvoa julkkiksia, jätettäs omat rauhaan ?

    joku? :)
    H.

    Äänestä

  • huokausten sillalla kirjoitti:

    Tätähän tää on.

    Ei ole kauaakaan aikaa, kun Tuksua haukuttiin ja todellakin rumasti ja mitä muita kesän morsiammia.

    Onneksi meillä on julkisuuden henkilöitä, joista saadaan keskustelunaiheita, mitä nyt välillä itsemme ulkoista olemusta kehumme.

    ...on se niin vaikeeta elää ja olla vaatimaton, ruma ja lahjaton.

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    ...on se niin vaikeeta elää ja olla vaatimaton, ruma ja lahjaton.

    Menikö peili rikki?

    Äänestä

  • keittiöpsykologiaako kirjoitti:

    vaikkei toisiamme tunnetakaan, viesteistä vinoillaan, miinuksia jaellaan niille joista ei itse pidetä.
    Ja niin eespäin.

    vuorollaan, sitten ollaan pyhimyksiä, vaikka ihan samoja kakkiaisia ovat.
    Täällä, jos missä, vallitsee kaksinaismoraali.

    Äänestä

  • sinä olet keittiöpsykologian professori emeritus joka on erikoistunut naisten (kaikenikäisten) sielunelämään ja vieläpä ulkonäköönkin.

    :)))

    Äänestä

  • Kun arvostelee Lenitaa, on keittiöpsykologi, mutta kun solvaa Tuksua, on älykäs.

    Äänestä

  • 30 kirjoitti:

    Kun arvostelee Lenitaa, on keittiöpsykologi, mutta kun solvaa Tuksua, on älykäs.

    nostaa aloituksen ekaksi, tuntee itsensä urheaksi.
    :)
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    nostaa aloituksen ekaksi, tuntee itsensä urheaksi.
    :)
    H.

    sulla siitä paljonkin kokemusta?

    Tyydyttääkö?

    Äänestä

  • 30 kirjoitti:

    Kun arvostelee Lenitaa, on keittiöpsykologi, mutta kun solvaa Tuksua, on älykäs.

    Katsos, siinä on pikkanen ero !

    Äänestä

Vikansa kussakin, ei täydellistä ole olemassakaan ! Lenita on omanatyylinsä kulkija hieman lapsekas ikäisekseen !

Äänestä

Annan arvoa hänen taidoilleen markkinoinnissa, siinä hän on haka ja on hän hyvä myymään osaamistaan, ei hän muuten keekoilisi niissä desingn-kuteissa. Ja onhan hänellä omaisuutta. Peruukkinsa lienee aika hintava hankinta myös, tosin se näyttää menneiden vuosien hippikuontalolta. Hän on yksinäinen vanha nainen. Kulissit kaatuvat eikä hän itse näytä sitä huomaavan. Julkisuus on julma ihmiselle, joka on tottunut saamaan päivittäisen uutissiivunsa ja olemaan esillä - hinnasta viis. Mistä se kertoo? Itse asiassa juuri siitä, mistä Lenita ei varmasti halua kuulla eli epävarmuudesta, samoin se,että niitä miehiä pitää mainostaa. Lenita-ressu. Hänessä ja tässä Tuksussa on jotakin yhteistä ja särkynyttä kovista puheista ja kasvomaaleista huolimatta.

Äänestä
  • kateutta tämäkin osoittaa. Hän on kovat koulut käynyt .Kansa eikä julkisuus tiedä.Arvostakaamme vaan,emme itse ole siihen pystyneet.

    Äänestä

  • itse päättämään ja arvioimaan, kuinka paljon ja mitä asioita itsestään ja elämästään hän haluaa näyttää. Hänkään ei kuitenkaan pysty hallitsemaan julkisuuskuvaansa, ja luulenpa vähän että yksinkertaisesti siitä tässä nykyään on kysymys. Ehkä hän haluaa saada vihdoinkin läpi sen, että hän on kokonainen ihminen, oikea elävä nainen tunteineen ja on aina ollut. Edelliset? "tunnustukset" kyllä taisivat olla markkinointia.

    Äänestä

  • 69sid kirjoitti:

    kateutta tämäkin osoittaa. Hän on kovat koulut käynyt .Kansa eikä julkisuus tiedä.Arvostakaamme vaan,emme itse ole siihen pystyneet.

    tässä Lenitassa sitä,että hän ei kuitenkaan omaa arvokkuutta ja vastaavaa painoarvoa sanomisissaan kuin vaikkapa Riitta Uosukaisella on. Lenitan sanomiset otetaan jonkinlaisena " no, nyt se taas haluaa vaan hätkähdyttää" eli hänellä ei ole yhteiskunnallsita karismaa vaikka bisnesmaailmassa olisikin arvostettu. En minä häntä äänestäisi eikä se johdu kateudesta vaan siitä,että en luota hänen aitouteensa. En ostaisi Lenitaltamyöskään käytettyä enkä uutta autoa, jos vanha klishee sallitaan. Hän on kertomansa mukaan tehnyt itsestään tuotteen, mutta sen luotettavuus ei ole uskottavaa. Noh, oli miten oli, en nyt tästä Lenitasta sen ihmeempiä viitsi enää ajatella, yksi ihminen muiden joukossa. Kaikki olemme kuolevaisia ja silloin omaisuus yhtä hyvin kuin kauneus tai älykkyyskin ovat turhaakin turhempia, on vain luut tai hieman luujauhoa - itsekullakin.

    Äänestä

  • Tuli mieleen kirjoitti:

    että tuli juuri nyt mieleen.
    :)
    H.

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    itse päättämään ja arvioimaan, kuinka paljon ja mitä asioita itsestään ja elämästään hän haluaa näyttää. Hänkään ei kuitenkaan pysty hallitsemaan julkisuuskuvaansa, ja luulenpa vähän että yksinkertaisesti siitä tässä nykyään on kysymys. Ehkä hän haluaa saada vihdoinkin läpi sen, että hän on kokonainen ihminen, oikea elävä nainen tunteineen ja on aina ollut. Edelliset? "tunnustukset" kyllä taisivat olla markkinointia.

    tekstiä .olen sitä samaa ikä luokkaa,joten olen ymmärtänyt pilkut ,pisteet ja isot kirjaimet ei ole kohdallaan

    Äänestä

  • 73sid kirjoitti:

    tekstiä .olen sitä samaa ikä luokkaa,joten olen ymmärtänyt pilkut ,pisteet ja isot kirjaimet ei ole kohdallaan

    Ahah, pilun nussijaki heräsi, " ruuvi taas jumittaa " no, oppiiko vanha kansa, taitaa olla turha vaiva, meehän nauttimaan eläkkeestäsi, älä päätäsi vaivaa, siitä saa vain harmaita hiuksia. ja muuten, jos et muista, et ole opettajan virassa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Illusion heijastus kirjoitti:

Lenita oli tänään ex-miehensä Ingvar S. Melinin kanssa Bettinan haastateltavana Eduskuntatalossa. Kävi muutama poliitikkokin siinä Lenitaa moikkaamassa. Eipä näytä nainen aikuistuvan koskaan. Taas kerran piti mainostaa kuinka hänellä on ollut lukuisia suhteita ja kuinka kaikki ovat niiiin älykkäitä. Kuka oikeasti fiksu nainen mainostaa lukuisia miessuhteitaan televisiossa? Antaa vain eliittikokotin kuvan itsestään. No, Uuno Turhapuron kanssa ainakin on sekstaillut;DD
Lenita on suorastaan säälittävä kun hänen täytyy jatkuvasti todistaa kuinka vahva ihminen hän on ja uskaltaa olla oma itsensä. Päinvastoin hän kätkee epävarmuutensa maneereidensa taakse. Tavaramerkkinä tuo musta iso pööki ja voimakas meikki, sekä kalliit designvaatteet ja loputon puhe. Nainen on takuulla opetellut kaikki puheensa ulkoa moneen kertaan, ja jos joutuisi keskusteluun jossa pitäisi keskustella asiasta, josta hän ei ole täysin selvillä, niin ohittaa aiheen, ja puhuu ihan omaansa. Se on nähty niin monessa TV-keskusteluissa.
Olisi mielenkiintoista nähdä Lenita joskus oikeasti omana itsenään saunapuhtaana. Olis mitä parhain ehdokas julkkis-BB:hen:)) Tietenkin houkuttimeksi muutama nuorehko "älykkömies".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu