Kuka kadotti torstaina 17.2 kauppakadun ja välikadun yhdistävälle välille (anttilan välikkö) kaksi sadan euron seteliä? Rahat olivat niin lähekkäin toisiaan, että tuskin ovat siinä kauan ehtineet olla. Vein setelit löytötavaratoimistoon josta kadottaja voi ne käydä hakemassa.
Ilmoitan.
Helvi K.
15863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Toivottavasti oikea omistaja löytyy, ja on yhtä rehellinen kuin sinä, eikä rahoja käy hakemassa huijari. On vain vaikea todistaa, kuka ne oikeasti hukkasi. Ehkä suurinosa ihmisistä olisi pistänyt setelit taskuun.
Kävin jo hakemassa omani tuntomerkein varusteltuna.
Terkut vaan
Hyväkin pila?
Tottahan me kaikki olemme kadottaneet vähintäänkin kaksi sadan euron seteliä.
Kiva kun vielä kerroit katoamispaikankin, niin ei tarvitse löytötavaratoimistossa arvuutella ;)))
Enpä usko että löytötavara toimiston virkailija siellä ihan kenelle tahansa tavaraa jakelee. Kyllä kadottajalla täytyy olla jonkin laisia todisteitakin kadotttamastaan tavarasta.
Ei ole vaikea todistaa. Oletteko kuulleet sormenjäljistä tai DNA-näytteestä. Huijarit voi mennä, mutta saavat luultavasti parin sadan setelin sijaan sakot tai jopa syytteen huijauksen yrityksestä.
Ja luuletko että dna testit on jotain puhalluskokeen tapaisia pikaliuskatesteja.
Kallista puuhaa, ei tehdä pikkuasian vuoksi.
Eikä niitä sormenjälkiäkään tutkita. Miksikö?
No ei tarvitse olemattomien setelien vuoksi.
Nyt ei olut aprillipäivä, aloittajalle tiedoksi.
ei tee sinusta rikosilmoitusta poliisille, tässähän täyttyy jo ilkivallan merkit kun löytötavaratoimistoon lappaa sossun sijaan maanantai-aamuna kaikenmaailman hampuuseja pilvin pimein eurojaan vaatimaan ja virkailijoita kiusaamaan. En usko että kukaan veisi kahtasataa euroa löytötavaratoimistoon.
Mutta eipä sitten hätää jos oikeasti oletkin Helvi K. :)
Helvi K. sitten vastaa henkilökohtaisesti kuluista. ISP jo selvitetty.
"Nykyään on saatavilla ilmeisesti paljon erilaisia ilmaiseksi saatavia anonyymiliikennettä varten kehitettyjä järjestelmiä, mutta näistä parhaat ovat JAP ja Tor. Saksan poliisi käytti JAP-verkkoa vuonna 2004 lapsipornografian vastaisessa työssään menestyksekkäästi jäljittämällä anonyymisti rikollisia. Vaihtoehtona JAP:lle on Tor, järjestelmä, joka mahdollistaa paitsi anonyymiyden web-sivuilla, mutta myös P2P-vertaisverkkoliikenteessä, sähköpostin käyttämisessä, IM:ssa ja IRC-chattailyssä. Tor kehitettiin alunperin USA:n laivastoa varten, mutta ollut jo pitkään yleisessä käytössä maailmanlaajuisesti. JAP ja Tor-verkko tarjoavat paremman suojan kuin moni kaupallinen anonyymijärjestelmä, mutta ne eivät kuitenkaan ole täysin vedenpitäviä."
http://www.free-download.fi/tietoturva/internet-salaaminen.php
Hei!
Tarvitsemme joukkoomme lisää päivän polttaviin aiheisiin tarttuvia, luovasti ajattelevia ja ajan hermoilla pysyviä, tilannetajuisia, moraalittomia ja motivoituneita
PROVOKAATTOREITA
Tehtävinkuvaasi kuuluu päivät pitkät netissä roikkuminen, ja kaikenlaisten provokaatioiden keksiminen keskustelupalstoille. Et pelkää heittäytymästä erilaisiin rooleihin, ja puhumasta paskaa sielusi kylläisyydestä. Valehtelu ja toisten ihmisten reaktioille naureskelu kuuluu luontaisiin ominaisuuksiisi, ja omaat ainakin jonkin verran kokemusta myös tosielämässä paskanjauhamisesta kasvotusten. Myös aikaisempi työkokemus telemarkkinoinnissa tai eduskuntatyössä katsotaan eduksi.
Tavoitteenasi on keksiä anonyymisti tai tekaistun nimen takaa aiheita ja keskustelunaloituksia, joilla saadaan mahdollisimman monta lukijaa ja vastausta viestiin.
Edellytämme hakijalta
-sopivaa ikää
-riittävän kieroa luonnetta ja mustaa huumorintajua
-kyynistä ja vahingoniloista luonnetta
-suomen kielen vaihtelevaa ja muuntautumiskykyistä kirjallista esitystaitoa
-muilla kielillä valehteleminen katsotaan eduksi
Tarjoamme
-kilpailukykyisen palkan
-työympäristöksesi oman kodin mukavuuden
-joustavat työajat
-selkäänpuukottavat työkaverit, joita et koskaan tule tuntemaan
Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian vastaamalla tähän viestiin ja ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi, osoitteesi ja facebook-linkkisi, sekä vapaamuotoinen esimerkkiprovokaatio valitsemastasi aiheesta. Mikäli provokaatiosi on sitä mitä haemme, otamme sinuun yhteyttä kahden viikon kuluessa viestisi jättämisestä.
Asiallista kopsausta tänne muun paskan lisäksi. Hakemus tulee heti kun annat osoitteesi.
kiinnostuin. vieläkö työpaikka on tarjolla ja minkälaista palkkaa maksetaan?
Isketään k-yrpä pöytään tiistain kunniaksi
Kiitos kun annoit vielä tiedoksi tuon paikan, ettei tarvitse keksiä mihin ne "pudotin".
Lähdenpä hakemaan, vai ette kai te kierot ole jo ehtineet minua ennen!
joku on ehtiny käydä munaamassa itsensä ;o).
Et se sinäkään paljon alotusta lue, tämäkin jo
20.2.2011 16:22 tehty alotus.