MERKILLISTÄ UUTISOINTIA
Sunnuntain 20.2.2011 Keskipohjanmaassa oli sama uutinen kuin Ylen kanavilla, jossa kerrottiin HK ruokatalon viime vuoden tuloksesta: kummassakin mainittiin, että tulosta rasitti lihan vientikielto Venäjälle, mutta ei mainittu sanallakaan sitä, että yrityksen tiedotteessa kerrottiin viime vuoden lakkojen ja vientikiellon vaikuttaneen tulokseen negatiivisesti.
On vastuutonta yrittää peittää tai vähätellä lakkojen merkitystä yrityksille ja työpaikoille.
On nimittäin niin, että lakkojen välittömät vaikutukset näkyvät tuoreeltaan viime vuoden tuloksissa, mutta välilliset negatiiviset vaikutukset näkyvät vuosien ajan, koska kun menetetään asiakkaita, joita on monesti vuosien työllä hankittu, on esim. lakkoilun seurauksena lopullisesti menetetty eli yrityksen myyntitulot pienenevät ja työpaikat vähenevät sitä myöten.
Näitä ikäviä esimerkkejä on vaikka kuinka paljon viime vuosilta kuten Finnair, joka tekee tappiota ja jota vielä ainakin toistaiseksi verovaroin ylläpidetään, mutta sieltäkin työpaikkoja on menetetty ja tullaan edelleen menettämään. Samoin olivat monet muut lakot kuten esim. paperitehtaiden lakot taannoin, jolloin miljardiluokan vientitulot jäivät saamatta lakkojen vuoksi eikä niitä tuloja koskaan saada takaisin. Myös lakkojen jälkeinen aika on osoittanut, että niitä maksetaan vieläkin paperitehtaissa, joita joudutaan ajamaan alas ja työpaikat vähenevät sitä mukaa.
Toivon, että uutisointi kertoisi koko totuuden lukijoille, eikä tahallisesti jätettäisi olennaista kertomatta.
Myös toivon, että monien uusien ideoiden ja hankkeiden eteen tehtäisiin todella kaikki voitava, jolloin syntyisi myös uusia työpaikkoja kuten esim. olen ymmärtänyt ns. Merirosvoranta-hankkeessa täällä Kokkolassa olisi asianlaita. Jos tämäkin hanke torperoidaan ja se menee muualle, niin lopputulos on meidän veronmaksajien kannalta huono, kun uusiakaan työpaikkoja ei silloin synny.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kerrankin joku uskaltaa sanoa niinku asiat on
Olet siis sitä mieltä että lakot on kiellettävä ja työntekijöiden on hyväksyttävä kaikki sellaiset työolojen ja palkan huononnukset joita työnantajat viitsivät vaatia. Valtioita joissa tuollainen käytäntö sallitaan kutsutaan yleensä diktatuureiksi ja niiden valtiaita hirmuhallitsijoiksi.
Samoin mielestäsi siis yhteiskunnan on annettava rahaa kaikille jotka sitä älyävät pyytää, mikäli sanovat siitä syntyvän työpaikkoja. Olkoonkin rahan vaatija vaikka minkälaisia kupruja tehnyt.
Toivon ettei Suomesta koskaan tule haluamasi kaltainen diktatuuri eikä yhteiskunnan rahoja jaeltaisi kaikenlaisten hämäräliikemiesten huijaushankkeisiin.