Miten kauan valtuusto työskentelee kerrallaan tai vuodessa?
Mitä Hollollan kunnanvaltuusto tekee työkseen?
6
388
Vastaukset
- Wain
Käy lukemassa Hollolan kotisivuilta valtuuston pöytäkirjat. Tai käy kunnanvirastolla.
- Tarkkailukarjakko
15 minuuttia kestää valtuuston kokous. Hollolassa ei ole oikein keskustelua tai sitten se käydään suljetuin ovin lautakunnissa.
Hollola saisi ottaa vastuuta kuntaintegraatiosta Kärkölän ja Hämeenkosken kanssa eikä vain olla itsetyytyväinen.
Orimattilan kaupunki jotenkin kehittää Päijät-Hämettä Pennalassa. Sen sijaan Hollolalta on ote kirvonnut uuden kunnanjohtajan aikana Nostavan jälkeen.
Joku on tulppana Hollolan kehitykselle. - Amalia Armas
Hollolan kunnanvaltuusto tietenkin valmistautuu kunnallisvaaleihin.
- Asukas 4
Hollolan kunnanjohtaja Rahkonen on ihmeellisen näkymätön ja passiivinen persoona. Häntä ei näy missään. Toista oli aiemman kunnanjohtajan aikana. Silloin kuntaa kehitettiin näkyvästi ja aktiivisesti.
- Corpus Corvus
Rahkonen ei Suur-Lahden kannattajana tietenkään uskalla kohdata Hollolaa kannattavia kuntalaisia. Rahkosen ensimmäinen virkatoimi oli siirtää Hollolan Asuntotalot Oy:n vuokra-asunnot valtakunnalliselle kartellille, joka olisi kieltänyt asuntopolitiikan.
Kun Rahkonen on Hollolan Keskustan Hollolan kunnan lopettajaksi palkkaama virkamies, ei häneltä tietenkään voi odottaa mitään kehittämistoimia, vaan pelkkiä vihreitä tukahduttamistoimia.
Hollolan Keskusta puolestaan ei saa itseään liikkeelle, koska Rehula on samaa mieltä.
No Suomen Keskustan 12,3%:n kannatus tehnee tästä lopun 2015 eduskuntavaaleissa.- Asuntotalot
Kyllä ne Hollolan Asuntotalot on vieläkin kunnan omistuksessa, valitettavasti.
Kunnanjohtajalla ei ole edes valtaa edellä mainittuun toimenpiteeseen.
"Sillä varmuudella minkä täydellinen tietämättömyys antaa"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka972596Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww981616- 671505
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141226Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi20992- 81953
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe42889Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta117876- 54803
- 30736