Olisko mitään vinkkiä, että mitä istuttaisin parin hehtaarin alalle vanhaan peltoon, joka on hiekkamultamaata ja puolikuiva, sijaitsee etelä-savossa. Haluaisin jotain vähän erikoisempaa puulajia, joka kuitenkin menestyisi. Minkäslaiset tuet nykyisin saa peltonsa metsittämiseen...ei ole ollut vuosikymmeneen viljelyksessä. Kiitosta vastaajille.
Erikoispuuta peltoon?
13
697
Vastaukset
- mehtäsika
Peltoistutuksissa on parhaiten onnistunut lehtikuusi, valoisimmalle laidalle voi visakoivuakin laitella.
Koivun kanssa olen joutunut täydentelemään myyrien, jänisten ja hirvien tuhoja.
Mäntyäkin suositeltiin 70-luvulla, ovat pienenä myyrän herkkua, mutta isompina eivät taida kelvata edes energiapuuksi, ovat sellaisia oksaisia "tattareita", vaikka piti olla huippualkuperää.
Ellei paikka ole hallanarka, jota varsinkin alavat peltonotkot ovat, on kuusi varmin ja helpoin pellonmetsityspuulaji.
Tämänhetken metsitystuista en tiedä en tiedä, mutta 90 luvun alkupuolella ne ohittivat, kuten allekirjoittaneenkin tapauksessa jopa pellon hinnan, taitavat riippua kulloinkin vallitsevasta yli / alituotannosta ja hallituksen voimapuolueista.- gtrt
mitään mieltä kasvattaa isommilla aloilla puuta ,jolla ei ole markkina-arvoa, esim lehtikuusta.
Eihän niitä saa kaupaksi minnekkään.
Saakohan noita Astankaan kaatamia, oksattomia, järeitä lehtikuusia, edes hakkeena myytyä.
Jos pelto vähänkin koneilla viljeltävän kokoinen ,paras ratkaisu vuokrata se naapurin viljelijälle, jo maisemankin takia. - kanssa olen
gtrt kirjoitti:
mitään mieltä kasvattaa isommilla aloilla puuta ,jolla ei ole markkina-arvoa, esim lehtikuusta.
Eihän niitä saa kaupaksi minnekkään.
Saakohan noita Astankaan kaatamia, oksattomia, järeitä lehtikuusia, edes hakkeena myytyä.
Jos pelto vähänkin koneilla viljeltävän kokoinen ,paras ratkaisu vuokrata se naapurin viljelijälle, jo maisemankin takia.samaa mieltä. Jos pelto on viljeltän kokoinen ja edelleen vuokrakuntoinen, kannattaa pitää peltona; vuokratili tulee vuosittain ; metsässä tiliväli on niin pitkä...
Jos haluaa metsittää kuusi yleensä varmin. Kannattaa kysellä paikallisilta metsäammattilaisilta, he tuntevat paikalliset olosuhteet. - katajaako laitan?
kanssa olen kirjoitti:
samaa mieltä. Jos pelto on viljeltän kokoinen ja edelleen vuokrakuntoinen, kannattaa pitää peltona; vuokratili tulee vuosittain ; metsässä tiliväli on niin pitkä...
Jos haluaa metsittää kuusi yleensä varmin. Kannattaa kysellä paikallisilta metsäammattilaisilta, he tuntevat paikalliset olosuhteet.Mitenkäs saisi pellon kylväytymään luonnonmetsäksi ympäröivän metsän avulla? Siis muokkaisi, ja antaisi puiden siementää? Tulis hyvä metsä, eikä suoraviivainen puupelto.
Onko kellään kokemuksia vaikkapa tervalepästä tai haavasta?
Olen päättänyt metsittää kumminkin...lähiseudulla ei ole viljelijöitä kutka ottaisi käyttöön, ja mukavampi katsella puita kuin peltoa! - gtrt
katajaako laitan? kirjoitti:
Mitenkäs saisi pellon kylväytymään luonnonmetsäksi ympäröivän metsän avulla? Siis muokkaisi, ja antaisi puiden siementää? Tulis hyvä metsä, eikä suoraviivainen puupelto.
Onko kellään kokemuksia vaikkapa tervalepästä tai haavasta?
Olen päättänyt metsittää kumminkin...lähiseudulla ei ole viljelijöitä kutka ottaisi käyttöön, ja mukavampi katsella puita kuin peltoa!pellon laidassa kesäkäytössä olevia rakennuksia.
Laita rauduskoivua, jos maa hietamoreenia.Säilyy entinen pihapiiri vähän valoisampana.
Heinäkuussa Ruondup koko alalle ja seuraavana keväänä istutus.
Toki myyrä kannan kehitystä kannattaa seurata ..mutta eihän ne sellaiselle alueelle tule, jossa ei suojaavaa heinää ,eikä vatukkoa - kyllä saat.
katajaako laitan? kirjoitti:
Mitenkäs saisi pellon kylväytymään luonnonmetsäksi ympäröivän metsän avulla? Siis muokkaisi, ja antaisi puiden siementää? Tulis hyvä metsä, eikä suoraviivainen puupelto.
Onko kellään kokemuksia vaikkapa tervalepästä tai haavasta?
Olen päättänyt metsittää kumminkin...lähiseudulla ei ole viljelijöitä kutka ottaisi käyttöön, ja mukavampi katsella puita kuin peltoa!Metsittymistä ei voi Suomessa estää. Koivikko tulee varmimmin muokkauksen jälkeen. Tervaleppä on vaativa, se tulee missä maa sopii, haavikko tulee helposti, mutta ei ole mielestäni tavoittemisen arvoinen. Yritä siis koivua , siitä voi jälkipolvet saada taloudellistakin hyötyä.
- konstit on monet
katajaako laitan? kirjoitti:
Mitenkäs saisi pellon kylväytymään luonnonmetsäksi ympäröivän metsän avulla? Siis muokkaisi, ja antaisi puiden siementää? Tulis hyvä metsä, eikä suoraviivainen puupelto.
Onko kellään kokemuksia vaikkapa tervalepästä tai haavasta?
Olen päättänyt metsittää kumminkin...lähiseudulla ei ole viljelijöitä kutka ottaisi käyttöön, ja mukavampi katsella puita kuin peltoa!Keino ja konsti nr 3.
Äestä pelto traktorilla. Kylvä kaura ja samalla kertaa kuusen / lehtikuusen siemen.
Kuusen taimi saa varttua viljankorsien suojassa, niin kauan kun vaan korret pystyssä pysyy. Taimet saa hyvän suojan vattuuntumista ja muuta heinän kasvua vastaan näistä korsista. - Konsti Mononen
konstit on monet kirjoitti:
Keino ja konsti nr 3.
Äestä pelto traktorilla. Kylvä kaura ja samalla kertaa kuusen / lehtikuusen siemen.
Kuusen taimi saa varttua viljankorsien suojassa, niin kauan kun vaan korret pystyssä pysyy. Taimet saa hyvän suojan vattuuntumista ja muuta heinän kasvua vastaan näistä korsista.Oletko kokeillut ja toimiko hyvin?
- myyrät vituttaa
Konsti Mononen kirjoitti:
Oletko kokeillut ja toimiko hyvin?
Itselläni noin hehtaarin kokoinen entinen peltoala turvemaata, jossa siellä täällä lehmän kokoisia kiviä. Alla moreeni n. puolen metrin syvyydessä.
Ala istutettiin rauduskoivulle 2000. Myyrät ja hirvet söivät koivuista kolmessa vuodessa n. 70%.
Tämän jälkeen alalle laitettiin v. 2005 n. 2000 kuusentainta, jotka myyrät söivät 2007-2008 talvella niin, että parikymmentä tainta jäi jäljelle.
Nyt alalla on 2009 keväällä laitetut siperianlehtikuusen taimet, jotka on jo toista metriä pitkiä. Lehtikuusi tuntuu ainakin toistaiseksi ehdottomasti parhaalta vaihtoehdolta ko. alalle.
Ps. Myyrän torjuntaan on tänä syksynä panostettu! - Myyrän torjunta
myyrät vituttaa kirjoitti:
Itselläni noin hehtaarin kokoinen entinen peltoala turvemaata, jossa siellä täällä lehmän kokoisia kiviä. Alla moreeni n. puolen metrin syvyydessä.
Ala istutettiin rauduskoivulle 2000. Myyrät ja hirvet söivät koivuista kolmessa vuodessa n. 70%.
Tämän jälkeen alalle laitettiin v. 2005 n. 2000 kuusentainta, jotka myyrät söivät 2007-2008 talvella niin, että parikymmentä tainta jäi jäljelle.
Nyt alalla on 2009 keväällä laitetut siperianlehtikuusen taimet, jotka on jo toista metriä pitkiä. Lehtikuusi tuntuu ainakin toistaiseksi ehdottomasti parhaalta vaihtoehdolta ko. alalle.
Ps. Myyrän torjuntaan on tänä syksynä panostettu!Heinät pois niin johan kääntyy vitutus myyrän ongelmaksi. Myyrää kiinnostaa enemmän heinä kun puun taimet ja heinä sen myyrän sinne taimikkoon houkuttelee, ei ne taimet. Talvella heinän syönti vaikeutuu lumen takia ja myyrä syö taimet nälkäänsä ennen kuin lähtee haeskelemaan uutta ruokapöytää. Et sinäkään kauaa leivättömän pöydän ääressä viihdy. Eli heinät pois ja loppuu myyräongelma.
Lehtikuusi voi nyt tuntua toistaiseksi parhaalta vaihtoehdolta. Se oliko se ehdottomasti paras selviää reilun 50 vuoden päästä.
- myyrät v.tuttaa yhä
No joo. Olet oikeassa, turhan aikaista on lehtikuusta parhaaksi nostaa. Tosin sen kuoren ei pitäisi maistua myyrille yhtä hyvin kuin tavallisten kuusten / koivujen.
Nyt taimien välimaasto on kesällä roundupattu ja lisäksi ajelin viikko sitten traktorilla taimiväleissä kaataen myrkytyksestä huolimatta siemenistä kasvaneet koiranputket, nokkoset ym. samalla maata tiivistäen
Rotanmyrkky tuntuu myös kelpaavan, syöttejä kolmessa eri kohdassa sateelta ja muilta elukoilta suojassa kuperan rautalevyn alla. Kymmenen pussia ovat syöneet ja nyt alkaa kulutus vähenemään..
Joskus luin, että siinä vaiheessa kun pellonmetsittäjä saa peltoon nuoren metsän aikaiseksi niin JOKA PUUN tuntee nimeltä! Pitänee paikkansa.- Myyrän torjunta
Ei maistu lehtikuusen kuori myyrälle. Lähinnä tarkoitin sitä, että onko lehtikuuselle markkinoita tulevaisuudessa. Tosin voi ne hiljentyä nämä peruspuu markkinat entisestään ja erikoispuun kysyntä sillä tiimoin kasvaa vaan. Silloin lehtikuusellakin voi tehdä kunnon tiliä eikä myyrät enää vituta, päinvastoin voit kiitellä niitä. Lehtikuusihan on lahonkestoltaan jopa kyllästetyn puun veroinen ja se jos mikä antaa ehkä markkinoita. Lehtikuusen voit hävittää vaikka saunan uunissa polttamalla lopuksi. Yritä kestopuulla samaa niin on vimoset löylyt.
- Metsittäjä
Pellossa on liian ravinnerikas maa metsän pohjaksi. Kannattaa joko kuoria pinnalta maata pois tai yrittää köyhdyttää maata keräämällä heinäsatoa pois ja ei tietenkään lannoittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006524
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t313900törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/303315Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3811792- 331408
- 271350
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471053Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11986Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11920- 42889