Pernisiöösissä anemiassa ensisijaisesti veren punasolujen määrä on vähentynyt, mikä johtaa vähitellen myös hemoglobiinin voimakkaaseen laskuun. Punasolujen joukossa on normaalia suurempia tumallisia punasoluja sekä muodoltaan ja kooltaan poikkeavia punasoluja. Valkoisten verisolujen määrä on vähentynyt, ja niissä on runsaasti suuria ja runsaslohkoisia tumia sisältäviä muotoja, samoin verihiutaleiden määrä on vähentynyt. Mahalaukun haponeritys on lakannut, eikä sitä erity myöskään histamiiniärsytyksen avulla. Mahalaukun tähystyksessä voidaan havaita limakalvon surkastumista (atrofiaa). Tällä oli suuri merkitys taudin määrittämisessä ennen kemiallisten ja radiokemiallisten tutkimusten riittävää kehittymistä. Suomalaisista Max(im) Siurala (1913–2004) oli kansainvälisesti tunnettu atrofisen gastriitin tutkija.
B 12 -vitamiinin imeytymisen häiriö voidaan todeta vitamiinin tai sen radioaktiivisen muodon mittauksilla. Varsinaisen eli "oikean" pernisiöösin anemian syynä on, että ravinnossa oleva B 12 -vitamiini ei imeydy ruoansulatuskanavasta elimistöön, koska mahalaukun limakalvo ei eritä siihen tarvittavaa sisäistä tekijää (intrinsic factor, IF). Kyseessä ei siis ole ensisijaisesti B 12 -vitamiinin saannin puute vaan mahalaukun limakalvon sairaus. Se taas johtuu ns. autoimmuunihäiriöstä, jossa elimistössä itsessään kehittyvät vasta-aineet aiheuttavat mahan limakalvon tiettyjen solujen tuhoutumisen. Taipumus pernisiöösin anemian kehittymiseen on perinnöllinen, minkä vuoksi sitä esiintyy eräissä suvuissa suhteellisesti enemmän kuin toisissa. B 12 -vitamiinin vaikutus voi vähentyä tai estyä myös musta syistä kuin edellä selostetulla tavalla. Näitä syitä ja B 12 -vitamiinin eli kobalamiinin puutteen vaikutusta elimistön aineenvaihduntaan kuvataan tarkemmin jäljempänä kohdassa Mihin ja miten kobalamiini vaikuttaa?
Anemia ja B 12, alzheimer
Ei jummarra....
4
367
Vastaukset 4
- 2015
anemiaa esiintyy ja muutakin asiaan viittaavaa.
Lue lisää, jos sinulla:
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/cobalami.htm- 19+17
Myös D-vitamiinin puute yhdistetään mielisairauksiin!
- Huhhuh...
19+17 kirjoitti:
Myös D-vitamiinin puute yhdistetään mielisairauksiin!
Silloinhan kauhistuttaisi karamelleja purevat lapset!
Vähän kiloja ja paljon vahingollista sokeria ja lisäaineita suhteessa kilomäärään! - ???
ja pienikokoisia verisoluja on kyä mullakin. Pitäisikö pyytää tuo pistos B12.vitamiinia, niin jaksaisin paremmin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551