Hieman palautetta Rakveren kylpylälomasta Aqva Spa:ssa sillä itse en siitä kamalasti löytänyt vaikka koetin etsiä. Kaikenkaikkiaan pakko hehkuttaa, AIVAN ihana paikka niin kylpylä kuin itse Rakverekin.
Varattiin matka MAtka-Vekan kautta. Päästyämme Tallinnan satamaan hotellin oma bussi oli meitä vastassa suomea puhuvan oppaan kanssa, matka rakvereen kesti noin 1,5h. Perillä saimme heti huoneen joka oli oikein mukava ja toimiva. Olimme etukäteen pyytäneet allergiahuonetta ja tuollaisen saimmekin. Ensimmäisenä iltana jo kokeilimme kylpylää joka oli paras Viron kylpylöistä joissa olen ollut! Kylpylä on "kahdessa tasossa" alhaaalla kylpyläallas jossa ihanan lämmin vesi erilaisin vesihierontapistein, porealtain sekä oma suosikkini vastavirta-allas ja aaltoallas. "Ylä osassa" täyspitkä allas uimareille ja siellä järjestettiin myös erilaisia vesijumppia joihin kylpylävieraat saivat maksutta osallistua. Näiden lisäksi vielä kaksi erillistä poreallasta sekä ulkouima-allas jonne käynti kylpylän sisältä. Plussana kylpylälle vielä se että hotellivieraat saivat kylpylästä erilliset pyyhkeet eli huoneen pyyhkeitä ei tarvinnut käyttää.
Lapsiakaan ei todella oltu unohdettu, lapsille kaksi erilaista allasta matalampi ja syvempi ja lisäksi pitkä vesiliukumäki (joka oli niin hurja etten itsekkään kokeillut).
Aamiainen meinasi tiputtaa pyllylleen kun olen tottunut Viron kylpylöissä kotiruokamaisempaan tarjontaan...seisova aamiaispöytä jugurtteja,rahkaa,nakkeja,pekonia,munia,juustotäytteisiä lihapullia, graavikalaa, savukalaa, salaatteja, leikkeileitä,juustoja, puuroa, TUOREITA hedelmiä (ananas,hunajameloni,kiivi,appelsiini) jne jne. Aamiaisella pärjäsi pitkälle päivään. Meillä ei ollut puolihoitoa mutta puolihoidossa illallinen on kahden ruokalajin illallinen joka tarjoillaan pöytään. Hotellissa oli ihana kahvila pääravintolan lisäksi josta sai edullisia keittoja, salaatteja ja muita ruoka-annoksia kahvin lisäksi erittäin edullisesti. Kävimme syömässä myös kaupungissa joka sijaitsee aivan hotellin vieressä, lisäksi kaupungissa alueen isoin ostoskeskus jonne pääsee ilmaisella bussilla.
Kylpylässä oli erittäin tasokkaita hoitoloita. Kävin Shanghailaisessa hieronnassa jota voin suositella todella, lisäksi kampaamopalvelut ja muutkin kauneuspalvelut tasokkaita hotellissa. Eteenkin nuo kampaamopalvelut edullisempia kuin suomessa ja työn jälki erittäin laadukasta.
Itse kaupunki oikein kaunis paikka, matalia puutaloja, rakveren linna ja härkäpatsaskin sijaitsivat aivan hotellin takana. Kaupungissa paljon ostospaikkoja pieneksi kaupungiksi ja tosiaan tuo alueen suurin ostoskeskus bussimatkan päässä. Suosittelen ehdottomasti Rakveren kylpylää, hinta-laatu suhde on todella kohdallaan, mukava rentouttava loma. lähtisin todellakin uudelleen samaan paikkaan!
Rakvere Aqva Hotel & Spa
6
3758
Vastaukset 6
- Rakvere
Toissapäivänä kotiuduimme 4 pv kylpylälomalta Rakverestä. Aivan loistava paikka. Matkapakettiimme kuului 4 hoitoa ja puolihoito. Ruuat todella loistavat siis sekä aamiainen että lounaat. Henkilökunta ystävällistä. Hotelli todella siisti. Mielestäni sopii sekä aikuisille että vanhemmille. Erityisesti hoitoista voi suositella shanghailaista hierontaa ssekä jalkahoitoa. Meillä kumpikin hoito kesti 60 min.
- voih...
Nyt vähän harmittaa. Itsekin kövin kyseisessä paikassa, mutta se vierailu jäi jtnkin lyhyeksi pikavisiitiksi :( Haluan uudestaan tuonne! Ja mistäs se ilmanen bussi sinne ostoskeskukselle lähtee? :o
- Ära koske palli!
Kylpylä ja hotelli olivat hyvät.
Kumpikaan ei ole kovin suuri, hotellin laajennus rakenteilla vieressä.
Paras puoli lienee monipuoliset saunat kylpylässä (8 1 kpl eli 7 yhteissaunaa (uimapuvuissa) ja 1 suihkujen yhteydessä), jos vertaa muihin kylpylöihin.
Hoitopuolesta ei kokemusta.
Rakvere Linn aukeaa vappuna, talviaikaan voi kierrellä pengereillä.
Nimimerkki liittyy kylpylään ei mäellä olevaan härkään...
http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/lapualaisten-rahoittama-metalliharka-kuohittiin-viron-rakveressa-1.887172- Pulmat kerrakseen
Korjaanpa se oli Ära puutu palli!
- LOMAKOTI VIROSTA
Kannattaa katsoa linkkiä, koska tarjolla olisi asunto alle 40km päästä Rakvereä ja bussimatka maksaa noin 2eur/suunta.
Rakvere on todella halpa ja hyvä kaupunki josta löytyy kaikki mitä Suomalainen haluaa sekä ei ole mikään turisti rysä niin kuin Tallinna.
Eli Suomalaisten suosimassa rauhallisessa ympäristössä olisi kt asunto myytävänä eron takia.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10557311 - Heh!
Nyt löysin sen paikan missä söin kun kävin tuolla Rakveressa! Todella hyvää ruokaa 'Pikk' nimisellä kadulla, Aqva Spa:n lähellä, Katarina Kelderin vieressä. Paikka vaikuttaa epämääräiseltä, mutta paljastuu laadukkaaksi. Mennään maanalle. Eikä tilattu kuin pippuripihvit kun ei muuta listasta tajuttu;:D
http://maps.google.fi/maps?hl=fi&ll=59.349985,26.35397&spn=0.002877,0.013797&t=m&z=16&layer=c&cbll=59.349982,26.353965&panoid=7oXvC5LIt7Ypx50CE-ftoA&cbp=11,22.17,,1,-1.27
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1181498
- 50960
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r146774Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.122563Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e119535Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4429
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.134420