Ajattelin aloittaa keskustelun siitä, kuinka moni meistä on työpaikallaan/ koulussaan kaapissa.
Itse siis olen 20v opiskelija kulttuurialalla ja lisäansiota saan tarjoilijan työstä ravintolassa. Niin koulussa kuin työssäkin olen ihan avoimesti lesbo. Kummassakaan paikassa en ole sitä erityisemmin tuonut esille, vaan se on ilmennyt työ- ja koulukavereiden kanssa käydyissä keskusteluissa.
Koulussa nyt tuntuu että puolet alalla opiskelevista edustaa jonkinlaista seksuaalivähemmistöä, joten ollaan luonnollisesti keskusteltu asiasta enemmänkin. Työssäkin "tilanteeni" on otettu hyvin, jopa hieman uteliaasti vastaan. Eli silloin tällöin tullut näitä peruskysymyksiä: "Milloin sä tajusit", "Eikö sua oikeesti kiinnosta miehet", yms yms. Hyväntahtoisesti kylläkin, joten olen kokenut ne enemmänkin huvittavina/ sympaattisina kuin ärsyttävinä.
Mutta tosiaan, mites teillä? Kaapissa, ulkona, vai jotain siltä väliltä? Olis kiva kuulla teidän tarinoita. Ja kertokaa tekin ihmeessä että mitä opiskelette, minkälaista työtä teette ja noin ylipäätään vähän tilannetta.
Itse siis olen 20v opiskelija kulttuurialalla ja lisäansiota saan tarjoilijan työstä ravintolassa. Niin koulussa kuin työssäkin olen ihan avoimesti lesbo. Kummassakaan paikassa en ole sitä erityisemmin tuonut esille, vaan se on ilmennyt työ- ja koulukavereiden kanssa käydyissä keskusteluissa.
Koulussa nyt tuntuu että puolet alalla opiskelevista edustaa jonkinlaista seksuaalivähemmistöä, joten ollaan luonnollisesti keskusteltu asiasta enemmänkin. Työssäkin "tilanteeni" on otettu hyvin, jopa hieman uteliaasti vastaan. Eli silloin tällöin tullut näitä peruskysymyksiä: "Milloin sä tajusit", "Eikö sua oikeesti kiinnosta miehet", yms yms. Hyväntahtoisesti kylläkin, joten olen kokenut ne enemmänkin huvittavina/ sympaattisina kuin ärsyttävinä.
Mutta tosiaan, mites teillä? Kaapissa, ulkona, vai jotain siltä väliltä? Olis kiva kuulla teidän tarinoita. Ja kertokaa tekin ihmeessä että mitä opiskelette, minkälaista työtä teette ja noin ylipäätään vähän tilannetta.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Työpaikallani porukat tietää ja ilmeisesti ovat ottaneet hyvin vastaan asian..
kun ei kukaan ikinä mitään kysele "miehestäni".. tai eivät muutenkaan utele.
Täytyy kyl sanoa, että mulla on ihanat työkaverit:)
Suvussani tietää hyvin vähäiset, se on vähän ikävä,
mutta on sellaisia tapauksia, jolle vaan on parempi jättä kertomatta.
Yleisesti ottaen olen kyllä ulkona kaapista!
Kaappini ovi on ulkopuolelta säpissä ja olen muutenkin eksynyt kaappini uumeniin niin syvälle, etten tohdi edes täällä kertoa pljon itsestäni.
Joskus tosin löydän tien kaapin toiselle puolelle, jossa avautuu maailma jossa haluaisin elää vapaana.Tosielämässä ne ovat matkoja ulkomaille kultani kanssa, joka tavallaan on kaappini oven säppiinkin pistänyt.
Ei multakaan kysellä töissä mun miehistä. En ole huudellut suuntautumisestani, mutta eiköhän kaikki tiedä. En muutenkaan kerro omia asioitani työpaikalla. Toki vastaan, jos joku kysyy, mutta ei mulla ole mitään tarvetta korostaa lesbouttani kellekään. Mä oon mikä oon ja muut saa olla semmosia niinku on. Eiköhän noihin yli kahteen sataan työkaveriin mahdu muutama muukin lesbo ja homo...
Valitettavasti kaapissa...nobody except my GF knows :( kai sitten joskus :/
Eikö se teillä joilla on tyttöystävä ja ootte "kaapissa", niin eikö se ole aika raskasta elämää?
Ite en suostuis elämään salassa tyttöystäväni kanssa.Silloin kun olin yksin, olin "kaapissa".Mut sit kun ihastuin tähän tyttöön ja alettiin seurustelemaan, en suostu enää salailemaan kuka oon.Enkä myöskään halua että tyttöystäväni joka on avoimesti on lesbo, joutuis mun seurassa esittämään myös etten ole lesbo ja täten myös osallistumaan siihen "teatteriin".
Mä oon mikä oon avoimesti, mutten kuitenkaan sitä korosta ja kerro jos ei kysytä.Työpaikalla kai ne tietää, kun ei multakaan miehistä kysellä.Mun puolesta sais kysyä, kertoisin mielelläni.Ei se mua pelota.
On kyllä raskasta, mutta rohkeus ei riitä :( Valiettavan korkea kynnys "tulla ulos" tässä yhteisukunnassa edelleen.
Kaapissa tai ulos kaapista ulkona missä tilannessa on.En itse oikein usko,että kertoisin heti kaikkea tovereille,mutta kerroin kyllä kavereilleni vaikka he suhtautuivat ok.Uusia opiskelutoverit siksi en kutenkin sanoa mitään vielä.Jos he arvannut mikä olen niin ei haittaa minua.Toki he joskus minulta "eikö sua oikeesti kiinnosta miehet" kysyneet.En tässä tiedä miten työssä sitten olisi kun opiskelen vielä eli datanomia.Olen vain kärsivällinen kauaa ennen kuin tietäisin missä mennään.Jos joku yrittää iskeä tai jotain tavalla niin sanon suoraan sanat,piste.
en ole koskaan ollut kaapissa. Tosin olen elänyt heteromaailmassa, lapsiakin tehnyt perinteisellä tavalla.
Nyt jo monta vuotta naisen kanssa onnellisessa suhteessa.
työnantaja tietää ja koko suku.Riskinsä siinäkin on.Jotkut on hylänneet mutta sehän kertoo heistä paljon. En olisi heitä mihinkään tarvinnutkaan.
elämä on helpompaa kun uskaltaa olla oma itsensä avoimesti!
suosittelen :)
Asun melko pienellä paikkakunnalla ja ikää on sen verran että suurin osa tämän ikäisistä tuntee toisensa tavalla tai toisella, joten ei tuota asiaa paljoa uskalla kenellekään kertoa. En ole suhteessa, ja lapsiakin on aiemmasta avioliitosta, joten kulissit on ainakin ihan hyvässä kunnossa. Käytännössä lesboudestani tietävää vain yksi ystävättäreni, ne naiset joiden kanssa minulla on ollut jotain suhdetta ja ex-mieheni, joka on osannut pitää asiasta suunsa kiinni (ainakin minun tietojeni mukaan). Ehkä tulen kaapista ulos sitten "joskus" kun lapset ovat jo muuttaneet kotoa pois, vanhempani poistuneet keskuudestamme ja asun jossain muualla kuin täällä.
Kuulostaa kamalalta. Voiko ihminen oikeasti ELÄÄ noin?
Kyllä todellisuudessa kaapissa olevia on todella paljon. Sellaisia, jotka eivät halua samaistua näkyvään lesbokulttuuriin tai käsitykseen siitä. Eli eivät halua tulla rinnastetuiksi siilitukkaisiin olutta juoviin stereotypioihin.
Kai nyt voi olla avoimesti lesbo ilman että juo olutta ja ajaa hiukset siiliksi. On se niin vaikeaa joillekin...
onkin typistänyt ihan ite meidät lesbot näihin siilitukka-olutsieppoihin.
No, se on ikävää että hänellä on päässään tuollainen typia meistä, ei heistä jotka on kaapissa.Vaan nimenomaan meistä jotka olemme avoimesti lesboja, käydään gaybaarissa ja pridessa.
Eipä haittaa minnuu mitenkään.
Elämänkokemukseksi ja -katsomukseksi sitä kutsutaan jos ei halua liikkua kylillä sateenkaarilippu liehuen.
Itse en pidä liikaa meteliä ja sulaudun moneenkin erilaiseen ihmisryhmään, työn, harrastusten,vapaa-ajan viettotapojen kanssa.
Minusta tuntuu että tuo kaapissa oleminen on yleisempää vähän vanhemmilla ihmisillä, nykyajan pari-kolmikymppiset uskaltavat tulla jo varhain kaapista, kun taas heitä edeltävät sukupolvet ovat melko tiukasti siellä kaapissa varmaan hautaan saakka. Myös se missä päin asuu vaikuttaa varmasti asiaa, suuressa kaupungissa on varmasti helpompaa olla lesbo kuin jossain perähikiällä parin sadan ihmisen tuppukylässä jossa kaikki tuntevat toisensa.
Itse tulin kaapista ulos reilu vuosi sitten, ja voin sanoa että helpotti omaa elämää suunnattomasti, tavallaan asiaan vaikutti se että muuten olisin menettänyt ihmisen jota rakastan... Mun lähipiiri tietää ja suurin piirtein palaute on ollut sitä että kyllä me se jo tiedettiin... :) joten olkaa rohkeita ja luottakaa rakkaisiinne, kyllä ne teitä senki jälkeen viel rakastaa vaikka ette pojista tykkäiskään, jos ne oikeesti on teidän läheisiä... :) Itse asuin sillon viel tosi pienel paikkakunnal keskises-suomes mut eipä sielläkään kukaan sitä pahana ottanu, se on nykyaikaa se... :)
Muistakaa, että hyväksyntä lähtee teistä itsestänne, aurinkoista kevättä. :)
Olen 20-vuotias ja kaapissa työpaikalla En näe vaihtoehtoa, että voisin olla avoimesti lesbo työpaikalla. Paikkakunta on melko pieni ja juorut kantautuisivat välittömästi vanhemmille. Muutaman ystävän seurassa voin olla täysin mitä olen. Sitten on niitä kavereita jotka eivät vieläkään usko suuntautumistani ja tuputtavat miehiä. Asia on heille niin uusi, että varmasti aikaa menee sulatella. Muutama on myös ehdottanut terapiaa ja sanonut minun olevan sairas. He ovat myös niitä ihmisiä joiden takia en voinut myöntää asiaa itselleni ja tukahdutin itseni kokonaan moneksi vuodeksi.
Kaapista oon pikkuhiljaa alkanut poistua. Vuoden vaihteessa aloin seurustelemaan, joten nykyään lesbouteni käy nyt helpommin ilmi. Työtkavereistani kolme tietää (=puolet). Ei se kertominen aina niin helppoa ole, varsinkaan omalle perheelle kertominen, kun on vahvasti kristitystä kodista. Työkaverit on ottaneet asian ihan hyvin vastaan ja joku oli jo arvannutkin.
Koulussa varmaan kaikki tietää, että lämpeen naisiin. Välillä tuntuu, että puolet luokkakavereista on vähintääkin säätänyt samaa sukupuolta olevan kanssa. :D
Olen 28 vuotias lesbo nainen, miehenkin kanssa kyllä nuoran seurustellut ja koskaan enää kun naisen kanssa olen kokenut jotain niin paljon suurempaa, en enää miehen kanssa olisi. Olipa helpotus muuten ymmärtää olevansa lesbo.
Mulla kaikki mun ystävät tietää tottakai, ja olenkin sen heille halunnut kertoa. Jotkut kaverit ei varmaan välttämättä tiedä , elleivät ole oltain kuulleet. Siis semmoiset joita näkee harvoin silloin tällöin enää ja ehkä vahingossa vaan. En ole kuitenkaan heti mennyt "huutelemaan" lesboudestani, vaikka semmonenkin aika oli, että olisi tehnyt mieli kertoa ja kailottaa se jokaiselle vastaantulijalle :) Oi niitä aikoja.
Töissä ei tiedä kukaan, siellä en levittele yksityisasioitani. Alussa kyselivät jotain , mutta kun vastasin vaan että ei oo miestä eikä naista, niin jättivät kyselemättä. Voi olla että aavistavat ja se ei minua haittaa. Joskus tekisi niin paljon mieli kertoa, mutta en toisaalta näe siinä mitään järkeä tässä tilanteessa. Sitten JOS joskus alan seurustelemaan, niin silloin sen varmaan kerronkin.
Työyhteisö jossa olen on erittäin juoruhaluinen ja teen lasten parissa töitä, joten en tiedä, mutta voin kuvitella, että siinä ihmisten mielikuvitus alkaa laukkaamaan...tiedätte varmaan. Olette varmaan josku törmänneet ennakkokäsityksiin ja "oletuksiin", että kaikki homot ja lesbot ovat jonkin sortin seksiriippuvaisia pedofiilejä.
Työpaikallani yksi työkaverini inhoaa homoja, ja heillä ei ole mitään hyväksyntää homo ja lasbo suhteita kohtaan, ja olenkin miettinyt että jos kertoisin heille että olen lesbo, niin se saisi kyllä työkaverini aikamoiseen prosessiin ja käsittelmään tätä asiaa, voipi olla että heidän käsityksensä olisi oakokin vähän muuttua ja joutuisivat katsomaan lesboa ihan vierellänsä ja huomaamaan , että se ei olekaan mikään hirviö vaan ihan tavallinen nainen.
No nämä on näitä kitkeriä ja katkeria ja suuria ja ihaniakin kysymyksiä , että kertoako vai eikö kertoa, onko siitä enemmn haittaa vai hyötyä , ja ketä se asia palvelee jos kerron tai jätän kertomatta. En viitsisi kuitenkaan ihan egoillakseni tai kehuakseni kertoa, siinä ei ole mitään järkeä.
Lähi sukuni tietää kaikki, ja olin valmis laittamaan välit poikki jos minua ei hyväksytä semmoisena kun olen, ja näin olen joutunut yhden läheisimmän kanssa tekemäänkin...ikävä kyllä. Nyt olemme yrittäneet "uudelleen lämmittää" suhdettamme, mutta en sitten tiedä.... Kommentit olivat silloin josku: "toi on ohimenevää, kato tota miestä eikö oo söpö, ette te kauan yhdessä ole..jne."
Mutta kaikesta huolimatta KYLLÄ NAISET ON IHANIA !
Muiskista vaan ja halaukset ja tsemppiä kaikille jotka kaapissa vielä ovat, ja myöskin kaapeista tulleille! :)
Tulin kaapista ulos 17- vuotiaana. Nyt olen 34 vuotta. Eli lähisuku, ystävät, työkaverit ja varmasti suurin osa puolitutuistakin tietää. Toisaalta se, joka ei tiedä, ei sitä varmasti päällepäin huomaa.
En ole ikinä käynyt pridessä ja vain muutaman kerran homobaarissakaan. Olut tosin on lempi alkoholijuomani, jos siitä tämän keskusteluketjun perusteella voi jotain päätellä ;)
Olen aina avoimesti puhunut asiasta, jos joku on ollut kiinnostunut aiheesta keskustelemaan enkä koskaan ole saanut ns. negatiivista palautetta. En tosin näe mitään tarvetta lesboudestani yleisesti huudellakaan.
Mutta niinkuin joku julkkis jossain haastattelussa sanoi, ei se riitä, että tulee kerran kaapista ulos. Se toistuu aina uudestaan tilanteiden esim. työpaikkojen ja tuttavien vaihtuessa.
Onneksi maailma on kuitenkin muuttunut siitä, kun minä aikanaan painin itseni kanssa pohtiessani uskallanko edes itselleni myöntää tykkääväni tytöistä enemmän. Silloin, kun ei ollut internetiä eikä homous ollut mitenkään julkista.
En ole kaapissa juurikaan viihtynyt. Pelko persiis ei ole tarvinnut koskaan kulkea nelkytvuotisen kulkemiseni aikana. Ulkonäkö "suojellut" turhilta kysymyksiltä, sillä naisellinen olemus ei ole aiheuttanut homofobikoille ylimääräisiä sydämen tykytyksiä. Toisin sanoen: kukaan ei tietäisi, jollei tietäisi :)