JONOT MAALISKUUSSA ja Muutakin.........

to be or not rome ??

Onko vatikaanin museoon kovakin jono maaliskuussa?
Kun yhdestä paikasta lukee, että ei ole aamulla ja toisessa lukee, ettei ole klo 13 jälkeen.........???
Ota siitä nyt selvää.
Lisäksi kerrotaan että "jonon ohi" lippujen myyntiä kasvatetaan paniikilla, että jonot ovat aina ja ikuisesti, kaatsomatta mihin kellonaikaan tahansa.

Jos vatikaaniin menee aamusta, niin onko siellä museon ovien lähellä esim.cafeita, joista saa aamupalaa???
Se museon ovihan seuraa muuria, niin sen muurin toisella puolella Rooman puolella siis......oikealla.....

Sitten toinen juttu.
Bussista numero 64 on varoiteltu kanssa, siellä on tietojen mukaan taskuvaras epidemia aina ja joka päivä ???
Terminissä ei uskalla liikkua iltaisin.......porukoiden takia......taskuvarkaita ja rosvoja taas liikkeellä.
kertokaas Rooman kävijät..........Millaista on liikkua Maaliskuussa Roomassa????


Tulin juuri Milanosta, josta kuulin aivan samanlaisia kauhukertomuksia........tosin museoihin ei ollut ryysinkiä, ei edes Duomon katolle, minkäänlaisia jonoja.
Taskuvarkaita ei näkynyt missään eikä mitään varasteltu..........selvittiin siis hyvin marraskuussa. Kelit eivät tosin olleet parhaimpia, muttei kaikkea voi saada.

6

556

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tjutju

      Vatikaaniin ei ole sietämättömiä jonoja maaliskuussa. Tuskin kannattaa huolehtia edes kellonajasta. Luultavimmin pääset kävelemään suoraan sisään. Roomasta on vaikea löytää paikkaa, missä kahviloita ei olisi. Vatikaanin lähistölläkin niitä on pilvin pimein, joskin kannattaa unohtaa skandinaavinen ajattelu aamiaisesta.

      Liikkuminen maaliskuisessa Roomassa on täydellistä, kuten pahimman sesongin ulkopuolella aina. Jos uskallat liikkua Helsingissä, Turussa, Tampereella tai oikeastaan missä tahansa, ei Roomassakaan tarvitse jännittää. Rooma (myös Termini) on päivisin, iltaisin, öisin ja aamuisin varmasti turvallisempi kuin kotipihasi. Taskuvarkaita tosin kuulemma on, mutta itse en ole koskaan sellaisia huomannut useista kymmenistä käyntikerroista huolimatta. Oli niitä tai ei, eivät ne taskuvarkaatkaan sinua putsaa, jos olet edes vähän skarppina. Liiotella ei silti tarvitse.

      Italiasta jauhetaan yhtä sun toista. On mafiaa, taskuvarkaita ja pelottavia aseman seutuja... Ainoa kerta, jolloin olen Italiassa ollut peloissani, sattui muutama vuosi takaperin, kun kuulin Suomesta ikäviä uutisia, jotka olisivat saattaneet pakottaa poistumaan paratiisista.

      • to be or not to be ?

        Kiitos !!!!
        Tuli juuri ne infot, mitä kaipasinkin !!!

        Kuten jo mainitsinkin, niin Milanossa ei ollut mitään hätää. Kumma kyllä Nykissä monasti käyneenä, ikinä ei ole siellä pelottanut, saati Lontoossa........:))

        Roomasta vain luin hiuksia pystyttäviä juttuja ja rupesi arveluttamaan tuo ainainen jauhaminen mm. juuri noista jonoista.

        Kiitos vielä kerran sinulle !!!!


    • ............

      itse olin 10 vuotta sitten Roomassa ja nyt vajaa vuosi sitten. Kyllä oli meininki muuttunut. Tuolloin eka kerralla muistan että kierreltiin ihan rauhassa, ei jonoja missään, esim. totuuden suun löysimme iltakävelyllä, siellä ei ollut ketään. Entäs nyt, totuuden suulle oli noin 45 minuutin jono ja se maksoi, herrajumala sitä jonottamista joka paikkaa, paikalliset kertoivat että liikenne ja ihmiset on todellakin lisääntyneet tosi paljon vuosien aikana. Ihana kaupunki on, mutta jotekin olin pettynyt, se vaan oli niin mahtava matka silloin 10 v sitten...:))

      Mitään ei nytkään tarvinnut pelätä, toki ei yöllä kuljettu missään, ilalla myöhään tietysti syömässä käytiin, ja todella ystävällisiä ihmiset ovat :)

    • Väärinymmärrys111

      Totuuden suulla käyminen ei kyllä maksa mitään...

    • ap

      Sitä minäkin ihmettelin..........että totuuden suu maksaa........oppaassa joka on painettu 2010, ei puhuta maksusta mitään ja kyllä siellä on aikaisemmin tiedot pitäneet paikkansa.
      Kiitos korjauksesta, kun halusin käydä sielläkin !!!!

    • tjutju

      Totuuden suulla käyminen ei maksa mitään. Tuon kidan näkee kyllä ilmaiseksi muutaman metrin päästä, mutta käsittääkseni nykyisin valkokuvaamisesta käsi suussa pummataan pieni maksu. Eli muutaman neliön alue Bocca della Veritàn edessä on eristetty maksulliseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      116
      9708
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      94
      9272
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      20
      7875
    4. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      25
      7199
    5. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6264
    6. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      58
      5408
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      8
      4628
    8. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      23
      4375
    9. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      4283
    10. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      39
      4213
    Aihe