Olen miettinyt että onko ykseyskokemuksella fyysinen perusta. Siis aivoissa. Normaalitietoisuudessahan aivoissa on monta eri osa aluetta ja tasoa toiminnassa. Emme voi mitenkään erottaa niitä. Kokiessaan ajatuksettoman mielen tilan, tai ykseyden tilan, ilman ulko- ja sisäpuolta jne, voimme kokea ettemme ole ruumiistamme ja mielestämme riippuvaisia, vaan jotain muuta, kuin singulariteetti, tai tyhjä tila, ajaton henki. Olen miettinyt, että onko tässä kyse siitä, että olemme em. tilan kokiessamme ohittaneet ne ihan ensimmäiset "logiikkapiirit" aivoissamme? Emme ole ikäänkuin "astuneet niistä ovista", ja sen vuoksi koemme että kaikki on yhtä? Ohita logiikkapiirit yllättäen kaikki on yhtä.
Näitä asioita tutkitaan tälläkin hetkellä tiedemaailmassa paljon. Tietoisuutta, muistia ja niiden perustaa, ja mm. Dalai Lama tekee yhteistyötä näiden tutkijoiden kanssa, ja heillä on tapaamisia. Kaikkea tätä tutkitaan, ja länsimaissa on nykyään nuoria avoimen mielen omistavia tiedemiehiä, jotka todellakin tekevät yhteistyötä, mentaalisen koulutuksen ja buddhalaisen perimätiedon omistavien munkkien ja oppineiden kanssa. Tietoisuus ja mielen voittaminenhan on kuitenkin heidän erikoisalaansa.
Herääkö tästä mitään ajatuksia muilla?
Override logic circuits
7
278
Vastaukset
- kokija
http://www.mindmirroreeg.com/w/MaxwellCade.htm
Vuosikymmeniä zeniä harjoittanut C. Maxwell Cade on tehnyt alustavaa työtä ykseyden tilassa olevien aivojen parissa. Tätä työtä on jatkanut Jeffrey Thompson. On löydetty muutama taajuusalue aivoissa, jotka ilmestyvät samanaikaisesti, kun tietoisuus on ns. heränneessä ykseystilassa. Ykseydentila ja aivojen EEG kieltämättä korreloivat.
Aivoaaltojen tuo tietty EEG-kombinaatio löydettiin, kun tutkittiin joitain tunnettuja henkisiä ohjaajia ja zenmestareilla. Samaan aikaan aktivoituvat ainakin EEG:n delta-, alfa- ja beta-alue. EEG:ssä delta vastaa syvää unta, alfa uneen vaipumista ja beta-alue virkeätä päivätajuntaa.
Thompsonin paperia, missä nuo taajuudet tarkkaan selostettaisiin, ei ole helposti saatavilla ainakaan netissä. Lienee jonkinsortin liikesalaisuus, kun ko. henkilö myy aivoaaltomusiikkiansa aivopuoliskojen tasapainottamista varten ja psykoterapeuttiseen käyttöön.
On myös havaittu, että ykseystila missä voidaan toimia samaan aikaan normaalielämässä, edellyttää molempien aivopuoliskojen aktivoitumista ja keskinäistä tasapainoa. Perustuu siihen että vasenkin aivopuolisko tulee olla arkielämässä käytössä, missä sijaitsevat mm. puheen tuotto ja ymmärtäminen ( Brocan ja Wernicken alueet ). Oikea aivopuolisko vastaa holistisesta näkemyksestä, mutta pelkästään sen käyttö ei riitä elämässä selviämiseen.- Sikermän Idiopää
uskonnollinen ykseys, kun sitä tutkittiin. Hei täähän on tosielämää! Se on vain pelkkä roskelehti, mutta pisteet kirjoittajille.
Uskonnollinen ykseys on kaunein asia maailmassa. Mulle on tapahtunut niin, mutta arvostusta muita ihmisiä kohtaan korvaamaan kristuksen mystiikan siitä ei saa luoda. Kokemus on myöskin raskas, mutta ei vaadi henkilökohtaisuuden takia psykoterapeuttia. Mä korvasin uskonnollisella ykseydellä luokalle jäämistä ja siksi siitä on painunut mieleeni mielenkiintoinen ja arvostettava kokemus.
Mitähän mä ajattelinkaan eilen aivojen alfa, deta- ja beta-alueista
- Vastaus aloittajalle
Aloittajalle:
Ajattelu toimii aivoissa. Onko sinulle joku yllätyskin se että joku kokemus näkyy aivoissa fyysisellä tasolla?
En itse epäile etteikö munkeilla olisi mystisiä kokemuksia "valaistumisesta" tai "ykseydestä". Ihmisen mieli on sellainen yksinkertaisesti että uskomusten voimalla tälläiset kokemukset ovat täysin mahdollisia. Toisaalta näihin voi vaikuttaa joku yliluonnollinen voima, jonka olemassaolo ei ole konkreettisesti havaittavissa. :p
Ajatelkaapa kuinka paljon joku paha yliluonnollinen voima voisi ihmistä harhauttaa joka omaa ihan erilaisen tietoisuustason. Buddhalaiset eivät mitenkään voi osoittaa ettei nämä mystiset kokemukset tulisi jostain ulkopuolisesta maailmasta. Ja nekin buddhalaiset jotka eivät tahdo uskoa yliluonnollisiin voimiin ovat vain yksi osa buddhalaisista, sillä osa haluaa. Osa järjestää rituaaleja ja palvoo erilaisia henkiä jne.
osa buddhalaisista uskoo helvettiin tai taivaaseen myös.
Länsimaista buddhalaisuutta voi ainakaan sanoa alkuperäiseksi. Itämainen ja länsimainen buddhalaisuus poikkeaa muodoiltaan toisistaan monissa asioissa.
Toivottavasti tämä ei loukkaa kenenkään buddhalaisen egoa mutta
kun nyt puhuit aivojen yhteydestä näihin tyhjyys/ykseys kokemuksiin niin
lähinnä sitä mitä buddhalainen tavoittelee voidaan saavuttaa lääketieteellisesti lobotomialla, mutta tässä asiassa tulee konkretian törmäys harhojen kanssa ja ensimmäinen puolustuskeino on mielen defenssi, rejektio. Tällä tavalla buddhalainen voisi karsia ison osan persoonallisuudestaan ja pelkistää ajatuksensa. Ongelma on vain se että jos buddhalaisen mieli ei tyhjentyisikään tarpeeksi niin asiaa ei voitaisi korjata. Eikä toisaalta kukaan tulisi koskaan tietämään valaistuiko tuo buddhalainen, paitsi jos hän syntyisi uudelleen ja muistaisi valaistuneensa.
Jos mielentyhjyyttä haluatte niin lääketieteellä on kyllä keinoja "avittaa" buddhalaista näissä mielentyhjennys operaatioissa.
Tämä on mielen tyhjentämistä ihan konkreettisella tasolla ja niin hullulta kuin se kuulostaakin niin tämä oli joskus "hoitomuoto".
Tosin en ole kuullut että buddhalaiset olisivat tutkineet tätä ja vaikea sitä voi olla tutkiakkin koska henkilö jolle on tehty lobotomia ei voi ehkä ilmaista "valaistumistaan" ulkopuolisille. Tämän pitäisi kuitenkin tapahtua vain henkilön omalla suostumuksella ja vahvistamisella.
Itse en siis ole buddhalainen mutta joskus mielenkiinnosta lukenut siitäkin uskonnosta. :p- Vastaus aloittajalle
Jokainen vähänkään jotain tajuavahan tiedostaa että mikäli siddharta gautama nyt edes on todellinen historiallinen henkilö niin tuon ajan lääketieteellinen tietämys oli ihan eri tasoa. Tiedä sitten onko se sitä "pysyvyyden" tavoittelua uskonnossa jos jämähdetään paikalleen vaikka nykyaikana esimerkiksi lääketieteestä voisi olla paljonkin apua buddhalaiselle mielentyhjennykseen.
No, mene ja tiedä. - Vastaus aloittajalle
Vastaus aloittajalle kirjoitti:
Jokainen vähänkään jotain tajuavahan tiedostaa että mikäli siddharta gautama nyt edes on todellinen historiallinen henkilö niin tuon ajan lääketieteellinen tietämys oli ihan eri tasoa. Tiedä sitten onko se sitä "pysyvyyden" tavoittelua uskonnossa jos jämähdetään paikalleen vaikka nykyaikana esimerkiksi lääketieteestä voisi olla paljonkin apua buddhalaiselle mielentyhjennykseen.
No, mene ja tiedä.Niin ja jos joku nyt ei tiedä mikä lobotomia on niin voi lukea tuolta lissää. :p
Ihan siis vielä 1940 luvullakin käytetty hoitomuoto.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lobotomia
"Potilaat muuttuivat useimmiten rauhallisiksi; aggressiivisuus ja ahdistuneisuus vähenivät. Harhat pysyivät ennallaan, mutta potilaat suhtautuivat niihin välinpitämättömästi."
"Lobotomian haittapuolia olivat muun muassa toiminta- ja aloitekyvyn laskeminen, tunne-elämän latistuminen ja yleinen välinpitämättömyys kaikkia arkipäivän toimintoja kohtaan"
Buddhalaiselle tuo voisi olla ehkä jopa avuksi uskonnon harjoittamisen suhteen että ei takertuisi tunteisiin tai ettei takertuisi turhiin arkipäivän toimintoihin ja haaskaisi niihin aikaa vaan voisi keskittyä mielentyhjennykseen. Lobotomia muutenkin tukee ajattelusta luopumista.
- ..................
Ehkä tämä pätkä kiinnostaa sinua:
http://www.ted.com/talks/jill_bolte_taylor_s_powerful_stroke_of_insight.html- asdfghjkhgfdnb
Vasemman aivo-lohkon ongelmat, vammat voivat johtaa uskonnolliseen, hengelliseen tai henkiseen ykseyden kokemiseen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123650MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar711928Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811214Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja651035Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778