Star Wars -kirjat ja Expanded Universe

Moniko on seurannut Star Wars -elokuvista tuttujen hahmojen seikkailuja elokuvien jälkeisessä ajassa? Itse olen "hurahtanut" tähän Expanded Universeeb ja kaikkea hienoa on tapahtunut. Paljon on kirjoitettu kirjoja, jotka sijoittuvat elokuvien jälkeiseen aikaan (myös ennen elokuvia ja elokuvien väliin on kirjoitettu paljon kirjoja). Itse omistan reilu 30 englanninkielistä Star Wars -kirjaa, jotka sijoittuvat pääosin Episode VI:n eli Jedin Paluun jälkeiseen aikaan. Noin 20 kirjaa on suomennettu mutta suurin osa on valitettavasti jäänyt suomentamatta. Ilmeisesti Suomessa ei ole markkinoita (virallisten tahojen mukaan) että suomentaminen kannattaisi?

Nythän tässä maailmassa mennään ajassa n. 40 vuotta Jedin paluusta eteenpäin. Luke Skywalker on jedi Grand Master ja hänellä on 14v poika Ben Skywalker. Sit Han Solo ja Leia ovat olleet vuosikymmeniä naimisissa ja saaneet 3 lasta (joista menettäneet 2...) jne jne...Luen juuri toiseksi uusinta kirjasarjaa "Legacy Of the Force" (9 -osainen) toista kertaa. Uusin kirjasarja olisi "Fate Of The Jedi" ja omistan siitä 3 ekaa kirjaa. Mutta ensin pitää lukea noi vanhat pois.

Star Wars -kirjoissa ja maailmassa on se hyvä puoli, että Lucas valvoo kirjoja siten että kirjat ovat jatkumoa muille kirjoille ja tietty elokuville. ettei mitään epäloogisuuksia pääse syntymään. Näin näistä sadoista kirjoista ja elokuvista muodostuu harmoninen megalomainen saaga/taru. Siksi tykkään lukea aina uusia kirjoja, koska niissä muistetaan vanhojen kirjojen sekä elokuvien tapahtumia.

Jos kiinnostaa alkaa lukemaan, niin netistä löytyy hyvä Star Wars -kirjaluettelo:

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Star_Wars_books

Suomennettuina löytyy Thrawn -trilogia, Jedi Akatemia -trilogia ja Callista -trilogia. Kirjastoista pitäisi löytyä.

Suosittelen lukemaan!

Scifisti1977

Scifisti1977
1340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ilmeisesti ihmisiä ei kiinnosta elokuvien pohjalle ja ympärille tehdyt kirjat...ok. Minua kiinnostaa. :D

Scifisti1977

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Scifisti1977 kirjoitti:

Moniko on seurannut Star Wars -elokuvista tuttujen hahmojen seikkailuja elokuvien jälkeisessä ajassa? Itse olen "hurahtanut" tähän Expanded Universeeb ja kaikkea hienoa on tapahtunut. Paljon on kirjoitettu kirjoja, jotka sijoittuvat elokuvien jälkeiseen aikaan (myös ennen elokuvia ja elokuvien väliin on kirjoitettu paljon kirjoja). Itse omistan reilu 30 englanninkielistä Star Wars -kirjaa, jotka sijoittuvat pääosin Episode VI:n eli Jedin Paluun jälkeiseen aikaan. Noin 20 kirjaa on suomennettu mutta suurin osa on valitettavasti jäänyt suomentamatta. Ilmeisesti Suomessa ei ole markkinoita (virallisten tahojen mukaan) että suomentaminen kannattaisi?

Nythän tässä maailmassa mennään ajassa n. 40 vuotta Jedin paluusta eteenpäin. Luke Skywalker on jedi Grand Master ja hänellä on 14v poika Ben Skywalker. Sit Han Solo ja Leia ovat olleet vuosikymmeniä naimisissa ja saaneet 3 lasta (joista menettäneet 2...) jne jne...Luen juuri toiseksi uusinta kirjasarjaa "Legacy Of the Force" (9 -osainen) toista kertaa. Uusin kirjasarja olisi "Fate Of The Jedi" ja omistan siitä 3 ekaa kirjaa. Mutta ensin pitää lukea noi vanhat pois.

Star Wars -kirjoissa ja maailmassa on se hyvä puoli, että Lucas valvoo kirjoja siten että kirjat ovat jatkumoa muille kirjoille ja tietty elokuville. ettei mitään epäloogisuuksia pääse syntymään. Näin näistä sadoista kirjoista ja elokuvista muodostuu harmoninen megalomainen saaga/taru. Siksi tykkään lukea aina uusia kirjoja, koska niissä muistetaan vanhojen kirjojen sekä elokuvien tapahtumia.

Jos kiinnostaa alkaa lukemaan, niin netistä löytyy hyvä Star Wars -kirjaluettelo:

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Star_Wars_books

Suomennettuina löytyy Thrawn -trilogia, Jedi Akatemia -trilogia ja Callista -trilogia. Kirjastoista pitäisi löytyä.

Suosittelen lukemaan!

Scifisti1977

Scifisti1977

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu