Syrjiikö kuvisopet animea ja mangaa?

Vanhemmat kuvisopet, jotka ovat mangasta ja animesta pihalla, yhdistävät mangahahmot niihin iät ajata piirrettyihin isosilmäisiin töherryksiin mitä kaikki tytöt ovat kaikkialla kaikkina aikoina vihkojen kulmiin riipustaneet.
Kun näillä opeilla on sitten valtion määräämässä opetussuunnitelmassa, ja oman koulutuksensa kautta, velvollisuus pistää kakarat piirtämään "kuten silloin ennen" ja koko puolet koko hommasta on taidehistorian opettamista - niin eiköhän silloin ko. opet aika rempseesti vedä mangatuherrusten päälle "henkselit" ja käske tekemään "oikeeta taidetta".

Periaatteessa sama juttu miksi heavymusiikki, roolipelit ja larppaus ovat uskovaisten mielestä saatanasta.

Pääosin piirrän mangaa nykyään omalla ajallani, mutta koulutöissä näkyi/näkyy aika-ajoin mangaviitteitä. Olisimme varmaan saaneet melko hyvät asenteiden kolaukset , sillä tiedostin hyvin selvästi erään opettajan asenteesta, ettei hän pitänyt siitä. Pari mangatyylistä kuvaa ja numero putosi, eikä sitä saanut enää nostettua niin kauan kuin hänen opissaan olin. Noin puoli vuosikymmentä.

Eräs opettajastani yhdisti mangan/animen anoreksian ihannointiin ja oli melkoisen syömistynyt mangasta. Pari tuttua tyyppiä, jotka sitten mangan levittyä laajemmin, alkoivat piirtää sitä ja kokeilivat parantaa kuvataiteen numeroaan tällä, saivat vastoin odotuksia vielä huonomman numeron. Näkökulma on minusta outo, mutta jokaisesta asiasta saa vedettyä, mitä siinä haluaa nähdä.

Mutta en oikein näe tätä ikäkysymyksenä. Minulla on tähän mennessä ollut jokunen kuvataiteen opettaja. Lähinnäkin on kyse siitä, kuinka suvaitsevainen on. Ensimmäinen ja toinen opettajani lähinnä katsoivat kuvia toteutuksen kannalta, ala-asteella ja yläasteella siis. He eivät niinkään sortaneet mangaa tai mitään erityistä tyylisuuntaa. Voinee taas johtua siitä, että mangatyylini oli "ainutlaatuinen", koska muut eivät vielä piirtäneet mangaa. Sen jälkeen kun siirryin toiselle opettajalle, huomasin että hän halusi jo itsessään teoksista jotain muuta. Hänellä oli jo jotenkin selvä visio, mitä hän oppilailta odotti ja hän oli lähinnä jumittunut yhteen ainoaan tyylisuuntaan ja manga oli melkoinen kauhistus.

Sitten pari muuta eivät oikein tiedä, miten mangaan tulisi suhtautua, mutta he ovat kuitenkin oikeasti kiinnostuneet mangasta ilmiönä, eivätkä tyrmää tätä täysin. Tietysti ymmärrän sen, että yhteen tyylisuuntaan tuudittautuminen voi sitten viedä pohjaa muulta ja toisaalta opettajiakin osaltaan ärsyttää kun luokasta puolet piirtää mangaa ja aiheena on klassisen ihmisen piirtäminen, mittasuhteiden hallitseminen jne. Mutta opettajana tulisi miettiä keinoa, miten tehtävänantoja ohjataan keskittämään huomio siihen tärkeään oppiainekseen, joka OPS:ssa lukee. Ja tietysti silloin tällöin voi olla sellainen vapaampi aihe, jolloin ei suoraan tyrmätä, että oppilaat piirtävät mangaa. Oppilasta tulisi lähinnä kannustaa monipuoliseen ilmaisuun ja kokeilemiseen kaikilla alueilla.

Kuitenkin totuushan on, että manga on suuri osa japanilaista kulttuuria ja on levinnyt länsimaihin melko voimakkaanakin ilmiönä. Mangapiitäminen on myös osa taidekulttuuria ja siitä kannattaisi mielestäni puhua kouluissa, kun se näkyy niin isona osana nuorten elämää. Itse olen piirtänyt siten aina ajattelematta, että se on mangaa, videopelien vaikutuksesta ja se oli omaa tyyliäni jo ennen kuin varsinaisesta mangailmiöstä alettiin puhua - olen siis jo melko "vanha".

Mutta kaikista erikoisintahan tässä on se, että minähän olen oikeastaan elänyt animen keskellä lapsuuteni, enkä puhu nyt pelkästään Pokemonista ja Digimonista, joista puhuttiin animena, kun ne tulivat telkkarista ensimmäisiä kertoja. Eivät ne olleet ensimmäisiä animeja, joita telkkarista näytettiin. Tulipa katsottua telkkarista mm. Alfred J. Kwak, Tao Tao, Muumit, Naapurini Totoro, Sherlock Hound, Matka maailman ympäri 80 päivässä, Peukaloisen retket, Pinoccio, ja mitä kaikkea muuta sieltä nyt sattui tulemaan. Ja vasta nyt viime aikoina on tajunut, että hetkonen, nuo lapsuuteni lempisarjat ovat animea.

Ei kukaan varmastikaan silloin 90-luvun alussa ärjynyt, että anime pahasta ja turmelee nuorison. Me 80-luvun ja 90-luvun kasvatit ollemme eläneet animen parissa enemmän tai vähemmän tietoisesti, eikö siis ole enemmän kuin luonnollista olla kiinnostuneita siitä myöhemminkin? Syyttäkää 1990- ja 2000-luvun lastenohjelmia aivopesusta japanilaisuuteen. Telkkarin vaikutukset näkyvät nyt myöhemmin ja ovat karmaisevat XD

Itselläni aikanaan yläasteella oli hyvin mukava kuvaamataidon opettaja, joka itseasiassa osoitti kiinnostusta silloiseen, mangavaikutteista piirtämistyyliäni kohtaan. Silloin tosin tämä Japanihömppä ei ollut vielä muoti-ilmiö vaan oli erilaista täällä Suomen kamaralla. Nyt tosin en erityisesti ihmettelisi, vaikka opettajat eivät pahemmin tykkäisi kyseisestä tyylistä kun sitä on kaikkialla massiiviset määrät ja asiasta (yleensä sen enempää) tietämättöminä he olettavat kaikkien tyylien olevan juuri sitä itseään ja täysin samanlaista kopiotuotantoa, ilman "oikeaa" taiteellista näkemystä. Harmillista tosin, että nämä lukuisat oppaat juuri vahvistavat tätä käsitystä...

Oma äitini on kuvaamataidon opettajana ylä-asteella, ja hänkin on huomannut manga- ja animetyylin lisääntymisen huomattavasti tämän "animebuumin" ajan noin 2000-luvun alussa.. Kysyin kerran äitiltäni että vaikuttaako mangan piirtäminen oppilaan numeroon, ja hänen vastauksensa oli varsin mielenkiintoinen. Hän on huomannut, että mangan piirtäjät ja harrastajat ovat usein erittäin taitavia kuvataiteissa, tosin on niitäkin tapauksia jotka eivät yksinkertaisesti osaa tehdä mitään muuta kuin mangaa.

Äitini numeroa antaessaan katsoo juuri sitä yleisilmettä ja erilaisten taitojen osaamista: mikäli oppilaalla ei ole mitään muuta näyttöä kuin vaan kasa mangatyylisiä töitä, hän olettaa että se on ainoa asia mitä he osaavat ja siten hän saattaa laskea numeroa.

Hän on huomannut myös että asenne on hyvin ratkaiseva tekijä numeron laskussa. Erään oppilaan kanssa (en tiedä kuka, opettajan vaitiolovelvollisuuden takia) hän olisi antanut tytölle numeroksi kympin, mutta ei vain voinut, koska oppilas itse ei suostunut tekemään mitään muuta kuin animehahmoja ja niiden tyylisiä hahmoja.

Nuorempana itsekin luin mangaa ja hyllyt ovat vieläkin täynnä erilaisia pokkareita ja kirjoja. En piirtänyt koskaan mangaa tai lempisarjojeni hahmoja, yksinkertaisesti vain siksi etten osannut ja pieni anarkisti sisälläni halusi olla uskollinen omalle tyylilleni. Lisäksi kammoan erilaisia mangapiirtämisen oppaita, joissa on hyvänä esimerkkinä juuri niitä tyypillisiä näin teet suurisilmäisiä sailor moon-tyttöjä. Henkilökohtainen mielipiteeni on se että ne tappavat luovuuden kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Saattaa myös olla että äitini myötämielinen asenne animea ja mangaa kohtaan johtuu osittain myös omasta vaikutuksestani. Vieläkin monen vuoden jälkeen hartaana animen ja mangan harrastajana olen puoliksi pakottanut hänet lukemaan paria mangaa, jotka ovat mielestäni erittäin hienosti tehtyjä. Reaktio oli vallan miellyttävä-hän jopa piti niistä ja halusi lukea lisää.

Itselläni on myös ollut opettajia jotka ovat olleet auttamattoman vanhanaikaisia ja jostain syystä pitäneet tyylistäni, joka takasi hyvät numerot. Itse pidän modernimmasta taiteesta, ja kun kerran joskus vuonna kivi ja tikku lukiossa lauoin vanhoilliselle opettajalleni mielipiteitäni, numero laski automaattisesti. Myös opettajien oma luonne ratkaisee. Eräs kuviksenopettajani oli vain niin epäreilu, että suosi aina poikia ja laski helpostikin naispuolisten oppilaitten arvosanaa, piirsi tai maalasi millä tyylillä tahansa.

Yleisesti ottaen olen saanut sellaisen kuvan että opintosuunnitelmissa pyritään vaalimaan vielä perinteitä ja sen takia niin sanottuja uusia tyylejä pyritään välttämään. Myös anime- ja mangahahmojen mittasuhteet ja ulkonäkö ovat jopa hyvin vääristynyt oikeisiin ihmisiin verrattuna, ja osasyynä tämä usein vaikuttaa myös taideopettajien mielipiteisiin asiasta.

Oma opettajani on valittanu eräälle kaverilleni, syystäkin, että hän piirtää vain ja ainoastaan manga tyylillä. Minusta se oli asiallista, koska ystäväni ei osaa piirtää mitään muuta.

no ainakin jos ees vähä piirtää mangaa niin ne valittaa ' ei tollasiii! '

Piirsin manga silmää ja opettaja kysyi mikä tuo on? ^^

hmm mun entinen opettaja ei välittänyt siitä yhtään, saatiin askarrella/piirtää mitä haluttiin.

Mutta en tajua miks jotkut opettajat on tuollasia. Jos ihminen tykkää piirtää mangaa niin antaa sen piirtää sitä. Onhan se parempi kuin seinää tuijottais. (itse sanon näin, koska rakastan kun joku piirtää mangaa :3 )

Meidän luokan opettaja ala-asteella oli hyvin suvaitsevainen meitä mangapiirtäjiä kohtaan. Hän jopa antoi meille kuviksen työksi piirtää mangatyylinen hahmo :) Kaikki onnistuivat oikein hyvin ja opettaja oli tyytyväinen.

Nyt yläasteella meillä on hyvin HYVIN taiteeseen uppoutunut kuvisope, ja hän ei oikein välitä animesta ja mangasta. Meillä oli tehtävänä tehdä sarjakuva ja tottakai minä piirsin sen kokonaan mangana. Opettajaa se ei näköjään haitannut ja antoi minulle kuvisnumeroksi kympin. Taidanpa jatkaa samaan malliin ja toivon ettei ope kyllästy manga tyyliini. Ja kyllä se asenne vaikuttaa numeroon.

peruskoulussa opettaja painotti oppilaiden oman tyylin kehittämistä eikä suosinut anime-tyylin kopioimista.