Onkon totta

että kaikki keskustelu on nyky aikana turhaa. Ainakin 70 ihminen on niin varma mielipiteissään ettei voi olla väärässä ja sitten voi jonkin linkin aina heittää viestiin ja kuvitella että sillä selvä, lukekoot siitä niin ymmärtävät olla samaa mieltä kuin minäkin. Tämmöne, nyt tietenkin ei osaakaan keskustella mutta aloituksen voi kyhätä aikansa kuluksi.

On kylläkin otettava huomioon aloittajan vastuu, että on rehellinen ajatuksissaan ja sisällyttää aloitukseen sellaista ristiriitaisuutta mistä aiheutuu pakottavaa vastaamisen tarvetta, silti aloituksen tyhjyyden poisto on mahdollista, osatessaan, myöhemminkin lisä argumenttejien muodossa.
2117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Argumentti on aika juhlallinen sana, sen takia se kelpaa Jumalan olemassa oloa pohdittaessa,sitä ei voi todistaa mutta siitä voi olla vakuuttunut jolloin se kelpaa argumentiksi.

Äänestä

poliitikko, paljon hienoja sanoja mutta ei päätä eikä häntää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyhjinpäin kirjoitti:

että kaikki keskustelu on nyky aikana turhaa. Ainakin 70 ihminen on niin varma mielipiteissään ettei voi olla väärässä ja sitten voi jonkin linkin aina heittää viestiin ja kuvitella että sillä selvä, lukekoot siitä niin ymmärtävät olla samaa mieltä kuin minäkin. Tämmöne, nyt tietenkin ei osaakaan keskustella mutta aloituksen voi kyhätä aikansa kuluksi.

On kylläkin otettava huomioon aloittajan vastuu, että on rehellinen ajatuksissaan ja sisällyttää aloitukseen sellaista ristiriitaisuutta mistä aiheutuu pakottavaa vastaamisen tarvetta, silti aloituksen tyhjyyden poisto on mahdollista, osatessaan, myöhemminkin lisä argumenttejien muodossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu