Lestadiolaishäät

Ongelmani on seuraavanlainen. Haluaisimme järjestää häät jossa kaikki viihtyisi. Meidän kummankin sukulaiset ovat lestadiolaisia ja olemme pitäneet tiukasti kulisseja yllä!
Kuitenkin taas kaveripiirissä harrastetaan juomista ja tanssimista. Itse käytämme alkoholia aika vähän, emme juurikaan käy tansseissa, emmekä useinkaan baareissa.

Tuntuu että pelkkä kirkko ja ruoka ja kahvipidot ilman alkoholia ovat niin viralliset ja jäykät, mutta tämä olisi varma valinta, emme halua laittaa suhteita poikki sukulaisiimme.

Itse haluaisin onnittelumaljat, joissa alkoholia (voisi olla myös alkoholiton versio) ja ehkä myöhemmin illalla boolia?, ruuan kanssa lasillinen viiniä. En kuitenkaan halua että sukulaisemme joutuvat ahdistumaan häissämme, enkä halua mitään känniörvellyksiäkään. Toisaalta voisi ehkä siirtyä vaikka jonnekin mökille jatkoille jos halutaan? tai ravintolan alakertaan? Olen myös ajatellut että ravintola voisi ns. "vahingossa" tarjota alkoholia sisältävän alkumaljan ja viiniä ruuan kanssa? Mitä teen?
6791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tarkentava kysymys: Mikä on se usko ja se jumala, joka ei näe tuollaista valehtelua ja itsensä ja toisten pettämistä. Ei ainakaan se, mihin itse olen sitoutunut; Yksin armosta.

Äänestä
  • Me emme itse ole lestadiolaisia, vaan luterilaisia, suku on osaksi lestadiolaista. Ei mitään vanhoillista ja tiukkapipoista sakkia, mutta en tiedä miten suhtautuu tanssiin ja alkoholiin. Osa käyttää.
    Meikkaavat, kihartavat hiuksia, telkkarit kaikilla.

    Ja jos niitä vinkkejä sais, ei mitää jeesusjuttuja kiitos!

    Äänestä

Juuri sellaisissa, että vanhempi suku on uskovaisia, nuori pari ei. Siellä oli ihan fiksusti otettu huomioon, että itse häätilaisuudessa ei ollut tarjolla alkoholia eikä hääohjelmassa ollut mitään mikä ei olisi sopinut uskovien silmille tai korville.Hääohjelmassa oli kauniita lauluja ym. jotka eivät olleet mitään poppia, vaan esim Kalliolle kukkulalle ja muita ikivihreitä. Häärunot, puheet ym. hyvällä maulla valittu kaikille sopivia. Mukavaa ohjelmaa, eikä tosiaan tylsää! Kauniisti ilmoitettiin sopivin sanankääntein, että halukkaille on tarjolla boolia, vapaamuotoisempaa ohjelmaa ym. juhlien jatkotilaisuudessa, ja tarjottiin myös mahdollisuus jäädä jatkamaan iltaa hääpaikassa hieman hengellisemmän ohjelman muodossa (oli ollut lisää kahvittelua, vapaata juttelua ym. sekä myös virsiä ym. uskoville sopivaa ohjelmaa.)

Äänestä

Lestadiolainen en ole, mutta omissa ja suvun muissakin häissä oli vihkimisen jälkeen "virallinen" juhla onnittelumaljoineen ja syömisineen. Tilaisuus sopi myös lapsille. Tämän jälkeen oli jatkot, johon yleensä tulivat vain kaverit ja lapset lähtivät nukkumaan "vanhusten" eli usein isovanhempiensa kanssa. Siellä tanssittiin ja alkoholiakin oli tarjolla.Toimi ja kaikilla oli kivaa.

Mielestäni alkoholiton vaihtoehto pitää aina olla tarjolla. On lääkityksiä, autokuskeja jne, jotka eivät halua/voi ottaa alkoholia. Lisäksi lapsetkin haluavat kohottaa maljan eli heille sopiva juoma käy muillekin.

Äänestä

Olen lestadiolainen ja olen käynyt muutamissa suvun hääjuhlissa, joissa nämä kyseiset järjestelyt on mielestäni hoidettu erittäin hienosti. Toisin sanoen niin, että minun ei ole tarvinnut tuntea oloani kiusaantuneeksi missään juhlan vaiheessa.

Viimeksi enon häissä ojennettiin onnittelumaljat heti ovella, alkoholilla ja ilman eikä siinä mielestäni ollut mitään kummallista, uskon ettei tämä järjestely vaatinut hääparilta hirveän paljon suunnittelua. Ohjelma oli hyvää ja ennen kaikkea ruoka. ;) Kukanenki joi hääaterian yhteydessä mitä halusi. Vettä, mehua, maitoa ja kotikaljaa oli tarjolla meille, jotka ei viiniä juonu. Tanssit oli ihan juhlan lopuksi, josta kerrottiin sopivan tilaisuuden tullen ja jota ennen kahviteltiin, joten kahvittelun jälkeen juhlista poistuminen oli tosi luontevaa, muillekin kuin meille lestadiolaisille.

Tällaisista järjestelyistä selviää tekemättä niistä sen suurempia numeroita. Uskon, että on vaikeaa suunnitella omia häitä, jos joutuu kaavailemaan niistä sellaisia mitkä ei ihan omalta tunnu ja toisaalta kun ei voi ottaa huomioon kaikkia asioita mitä ei edes tunne. Siksi minun mielestä on sanomattakin selvää ja tärkeintä että hääpari suunnittelee häät lähtökohtaisesti oman makunsa ja mieltymystensä mukaan, jotta voivat nauttia omista juhlista. Kohteliasta on ottaa asioita huomioon myös häävieraiden osalta, mutta liian monimutkaisesti niitä ei kannata rueta miettimään.

Minusta se on vain hienoa, ettei kaikki juhlat ole aina samanlaisia ja mene yhden tietyn kaavan mukaan. Kehottaisin teitä kuitenkin olla tekemättä "vahingossa" mitään, siitä jos mistä välit voivat mennä poikki tai ainakin osalla vieraista juhlamieli kaatuu heti alkuunsa. Kyllä se on yleensä lestadiolaisille itsestään selvää, että toisenlaisissa häissä tarjoillaan alkoholia ja tanssitaan ja vieraat itse osaavat varautua siihen. Älä panikoi turhia. Sanoithan ettei se suku muutenkaan "tiukkapipoista" ole. Voisitko suoraan kysyä vieraiden mielipidettä, jos he ovat ihan lähisukua?

Äänestä

Olin nuorimman serkkuni häissä viime kesänä ja myös heillä oli uskonnon kulissit kunnossa häissä. Nuoremmasta väestä ei varmaan kovin moni ollut uskossa, mutta vanhemmasta väestä varmaan suurin osa oli.

Alkoholia oli tarjolla häissä, mutta häämaljan sai itse ottaa pöydältä jossa oli tarjolla alkoholia sisältäviä laseja ja sitten alkoholittomia, ne olivat ihan selvästi merkittynä ja juomat olivat sen verran samannäköisiä ettei sitä lasia yhdessä nostettaessa huomannut oliko se vieressä olevan ihmisen lasissa alkoholia vai ei. Alkoholista ei tehty mitään numeroa noissa häissä, vain juoma pöydässä oli lappu että missä on alkoholia ja missä ei. Alkoholista tai "viinasta" ei ollut puhetta missään vaiheessa tilaisuutta.

Häissä oli tanssi ja laulua, mutta alussa oli enemmän tuota perinteisempää menoa ja niitä maallisia lauluja ja tansseja oli sitten siellä häiden jatkoilla enemmän. Osa väestä poistui itse häätilaisuuden jälkeen eikä osallistunut jatkoille jotka olivat kokonaan eri tilaisuus ja järjestettiin toisessa paikassa.

Toki jos niitä isonluokan änkyräuskovaisia löytyy omasta suvusta niin ei heitä kannata alkaa erikseen passaamaan, vaan jos ei tilaisuus miellytä niin voivat poistua tai olla tulematta kokonaan. Yksi sulhasen sukulainen oli noista serkkuni häistä poissa ja oli kylällä jo isoon ääneen kuulemma tuominnut häät ja morsiusparin etukäteen, joten ei häntä varmaan kukaan häihin edes odottanutkaan, vaikka kutsuttu toki oli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


............. kirjoitti:

Ongelmani on seuraavanlainen. Haluaisimme järjestää häät jossa kaikki viihtyisi. Meidän kummankin sukulaiset ovat lestadiolaisia ja olemme pitäneet tiukasti kulisseja yllä!
Kuitenkin taas kaveripiirissä harrastetaan juomista ja tanssimista. Itse käytämme alkoholia aika vähän, emme juurikaan käy tansseissa, emmekä useinkaan baareissa.

Tuntuu että pelkkä kirkko ja ruoka ja kahvipidot ilman alkoholia ovat niin viralliset ja jäykät, mutta tämä olisi varma valinta, emme halua laittaa suhteita poikki sukulaisiimme.

Itse haluaisin onnittelumaljat, joissa alkoholia (voisi olla myös alkoholiton versio) ja ehkä myöhemmin illalla boolia?, ruuan kanssa lasillinen viiniä. En kuitenkaan halua että sukulaisemme joutuvat ahdistumaan häissämme, enkä halua mitään känniörvellyksiäkään. Toisaalta voisi ehkä siirtyä vaikka jonnekin mökille jatkoille jos halutaan? tai ravintolan alakertaan? Olen myös ajatellut että ravintola voisi ns. "vahingossa" tarjota alkoholia sisältävän alkumaljan ja viiniä ruuan kanssa? Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu