Uusi Focus

Tuossa äsken selailin uutta Tuuliasilehteä. Silmiini osui uuden korimallin Focuksen koeajo. Minusta aika hyvän näköinen ulkoa sekä sisältä tuo kolmas korimalli. Mitä mieltä muut ovat?
301842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

kun en tunne noita muita, sorry.

Äänestä

Uusi on rumempi kuin entinen. Tää edellinen versio alkoi olla jo muutenkin aika hyvä ja sulavampi ulkonäkökin, niin eikö pidä mennä sorkkimaan pilalle. No, eipähän tuota ole pakko ostaa tietty.

Äänestä

näyttää olevan ok, mutta liian paljon kaikenmaailman vikaantuvaa härpätintä on mukaan ängetty.
Toivottavasti perusmalli on järkevämpi, huoltotilat konehuoneessa näyttävät myös onnettoman ahtailta.

Äänestä

joo hieno peli ostan heti kun tulee myyntiin

Äänestä

Mielestäni se on muotoiltu sellaiseksi, että pysyy modernin näköisenä kauan, hienolta näyttää.
Tarkemmin kun katsoo viistoperäistä korimallia takaviistosta, muotoilu muistuttaa jotenkin hieman myös ensimmäistä Focusta, ainakin takasivuikkuna ja takalasi.
Kojelauta on myös mielestäni auton tyyliin hyvin muotoiltu, kestänee aikaa hyvin.

Äänestä

Ihan mukavan näköinen ja hintakin kohdallaan. Ajo-ominaisuudet ovat jo keränneet Fordimaiseen tapaa suitsutusta ei autolehdiltä, eli hyvä ajettava täytyy olla.
Kojelauta on ainakin minun makuuni liiankin lennokas, vaatinee tottumusta. Pölyjen pyyhkimiseen menee aikaa..

Äänestä

Hyvän näköinen oli ensimmäisen korimallin Focuskin, mutta usko meni hamaan tulevaisuuteen vetareiden, kittisaumojen, vuotavan jäähdyttimen termostaatin, parissa vuodessa puhkikuluneen pakoputken ynnä muun vuoksi.

Äänestä

Takapää on liikaa litussa ja sivuikkunoiden linjan lasku ja jatkuminen takaikkunassa näyttää masentavalta. Voi näyttää luonnossa, auton vieressä katsottuna paremmalta..

Äänestä

Nyt tulee asiaa. Täysin pieleen mennyt uudistus. Miksi? Muotoilu liian lennokas, kojelauta liian monimutkainen ja liikaa nappuloita. Tavaratila onneton HB:ssä, pitäisi ostaa farmari vaikkei sille muuten käyttöä olisikaan. Farmari Transitin näköinen. Kelle auto sitten pitäisi suunnitella, ostajille. Tällä hetkellä Suomessa eniten uusia autoja ostaa yli 50-kymppiset, koulupojille lelut on eri näköiset. Leasing on toinen juttu mutta ne ei taida Focusta ottaa. Tämä pätee myös muualla euroopassa. Ensin ne pilasi Mondeon (myynti euroopassa pudonnut rajusti) ja nyt sitten vielä Focuksen. Voi voi.

Äänestä

olen 50 kymppinen ja ostan uuden focuksen kun se tulee myyntiin, että näin.

Äänestä

Mää meen ens viikolla kattomaan uutta focusta ja samalla syön ja juon itteni turvoksiin vip kutsulla!

Äänestä
  • Ihmetyttää myös focus kuskina uuden ulkonäkö.Hervoton ja aika ruma maski on jo mennyttä muotia.Halvan oloinen mittaristo mauttomilla väreillä ja muotoilukikkailuilla mitkä vetoaa ehkä ostaessa mutta alkaa pian ärsyttää.
    Ihmetyttää miten korealaiset sitten tekevät eurooppaan omat mallit,kun taas taas uusi focus on lähinnä jenkkien kauppakassi.

    Äänestä

kyllä kiinnostaa,toi 182hv moottori focus.aika tykkimoottori,muutkinpalikat,tuntuu olevankunnossa.ja varusteita löytyy.sama jutska,syön ja juon. vipissä täysillä.

Äänestä

Tossa Kaveri testas Uutuuden ja Yllisti Mitä ei kovin Helpostti tee"! ja fokuksen jälkeen ajoi Uuden Jetan Ero oli kuulemma valovuosi Fordin Hyväksi Jetta Vanhanaikainen Melukiikku.

Äänestä

Vielläköhän murrosten suojakumit joutuu tiivistämään sicaflexillä jo heti uudesta lähtien...
Harvempi tietysti viellä päässyt vilkaisemaan uuden Focuksen alustaa ja onkos tuo persepää rakenne viellä käytössä siellä vetaripuolella.
Aikoinaan hylkäsin Focuksen oston juuri siksi kun sain kuulla, että uusissa autossa tiivistetään ensihuollossa vetareiden suojakumit tiivistemassalla, nousi niskakarvat pystyyn samantien...

Äänestä
  • Se tiivistemassa kyllä pitääkin, ongelma on se kun eivät viitti laittaa sitä tiivistemassaa. Kaveri juuri kertoi Fiestasta jonka osti niin siitä oli mennyt murrokset toistamiseen, ajettu muutaman kymmenen tuhatta ja vähän yli kaksivuotias. Eikä ne viat siinä ole, valitettavasti. Suunnitteli merkin vaihtoa. Eipä ihme miksi Ruotsissa joutui huonoon maineeseen, samoin euroopan myynti sukeltaa.

    Äänestä

Mitkä on uuden Ford Focus wagonin mitat:auton pituus ja tavaratila!?

Äänestä

Voi saatana kun oksettaa, voortihan ei ikinä ole ollut edes auto, saatanan paskaläjä.

Äänestä

Perusbensakin maksaa jo 25k€, ei hyvä.

Äänestä

...ja korimalleista kannattaa melkeinpä jokaisen yksinäistä sinkkunaista lukuun ottamatta valita farmari. Hatchbackin tavaratila on onneton varapyörä varusteena, ja toisaalta vararengas on kyllä ehdoton varuste hädän hetkellä.

Äänestä

Mielestäni tosi hyvännäköinen tuo uusi Focus, Varsinkin tuo farkku. harmi vaan ettei saa bensa automaattia. Tuo Astra on kans aika hyvännäköinen. Sitä saa bensa-automaattina.

Äänestä
  • Astrassa on sentään siedettävän tyylikäs kojelauta hintaluokka huomioiden. Fordissa ihan Nintendo. Ei tule meikäläisen talliin.

    Äänestä

Astran krominappulat hääti minut pois Opel-kaupasta. Ulkonäkö hyvä, mutta tulee migreeni ohjaamossa :(

Äänestä

Viime viikolla tuli käytyä katsastamassa uusi Focus ja tuomio on:En pitänyt ulkomuodosta enkä mittaristosta.En käynyt koeajolla odottelen farkkua.Toivottavasti se on paremman näköinen.

Äänestä

ajelin uuden focuksen 182hv moottorilla. täytyy sanoa tästä,ei puutumitään,muuta kuin isompi kontti. tykkäsin.varkkua odotellaan.

Äänestä
  • Kuinka meluisa uusi Focus on uuteen Mondeoon tai uuteen Jettaan verrattuna?

    Milloin muutes Mondeon jäähdyttimen sälekaihdin systeemi saadaan toimimaan?

    Äänestä

  • 2.4 STW kirjoitti:

    Kuinka meluisa uusi Focus on uuteen Mondeoon tai uuteen Jettaan verrattuna?

    Milloin muutes Mondeon jäähdyttimen sälekaihdin systeemi saadaan toimimaan?

    Ainakin Mondeo on hiljainen, Focuksesta en tiedä. Paljon riippuu rengastuksesta, joten jos joku väittää meluisaksi, kannattaa ensin tiedustella millä renkailla ajoi. Esim Nokia Hakkapeliitat meluisat, Michelin Xixet tai Gislavedit hiljaiset, ja tietenkin kirkoilla kaikki autot ovat varsin hiljaisia. kesärenkailla ongelmia tulee karkeilla asfalteilla ja matalaprofiilisilla renkailla.

    Äänestä

  • 2.4 STW kirjoitti:

    Kuinka meluisa uusi Focus on uuteen Mondeoon tai uuteen Jettaan verrattuna?

    Milloin muutes Mondeon jäähdyttimen sälekaihdin systeemi saadaan toimimaan?

    Tuolla joku sanoi Jettaa meluisaksi Focukseen nähden.
    Herää kysymys kuinka meluinen tuo Jetta onkaan?

    http://www.iltasanomat.fi/autot/Focus kaikilla herkuilla kiitos!/art-1288381122776.html

    Äänestä

http://www.ajovalo.net/Koeajot/Focus11.html

"Aikaisempien Focuksien ehkäpä suurin miinus on tullut kovasta sisämelusta. Tällä kertaa melutasoon on kiinnitetty huomiota ja aina maantievauhteihin asti uusi Focus pysyi miellyttävän hiljaisena. 16-tuumaiset kitkarenkaat saattoivat toki auttaa asiaa"

Ota näistä nyt sitten selvää.

Äänestä
  • Onko kukaan kuullut tuleeko noihin EcoBoost koneisiin automaattia millon?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Focce -04 kirjoitti:

Tuossa äsken selailin uutta Tuuliasilehteä. Silmiini osui uuden korimallin Focuksen koeajo. Minusta aika hyvän näköinen ulkoa sekä sisältä tuo kolmas korimalli. Mitä mieltä muut ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu