Olen kuullut monen sanovan,että eivät enää jaksa lukea kirjoja varsinkaan talvella, jolloin luonnonvaloa on niukasti. Luetko kirjoja vai jäävätkö lukemiset tv:n tekstien tavaamiseen tai korkeintaan sanomalehden ja/tai aikakausilehtien selailuun? Minkälaista kirjallisuutta luet, jos kirjojen lukeminen on sinulle must?
Luetko mitään?
Tavataan taas
461056
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
No aluksi pakko kertoa, vaikka kaikkipa sen muutenkin tietää, olen pykälän nuorempi.
Mutta lukeminen on mulle aina ollut tärkeä asia. Huvittavaa oli, että en ollut aluksi millään oppia lukemaan. Mä en tajunnut tavaamisen ja tekstin välistä yhteyttä. Vaan sitten lähti. Paraillaan vauhti oli romaani illassa. Kunnankirjasto tuli luettua läpi ja sitten oli pakko ostaa kirjoja divareista.
Meillä kolmio tsadissa. Yks huone on kirjastona, syvät Lundian hyllyt, saa kirjat kahteen kerrokseen, hyllyt täynnä, tyynesti kirjoja kasoihin lattialle...
Nyt lukeminen ollut pitkään vähissä. Siis mä luen lehdet tarkkaan ja seuraan uutisia kokoajan. Mutta kirjallisuuden lukeminen on vähissä nyt. Kaks syytä mun mielestä. Näkö, pitäis saada kunnolliset lukulasit. Tai toinen, pitäisi olla laajempi digikirjatarjonta, että vois lukea näytöltä tai tapletilta.
Nimittäin tää sähkökirjojen lukeminen yleistyy yllättävän hitaasti. Mä ootellut jo kymmenen vuotta. Mutta asiassa monia hankalia asioita. Tekijänoikeusasiat, digitointi, julkaisukanavat...
Mulle, kehnonäköiselle, loudatava digikirja tablettikoneeseen olisi taivaan lahja. Tai miten sen nyt ilmaisisi. Siis idea, että voi määritää tekstin koon, lukea läppäristä, tai vaikka taulutelevisiosta, säätää sävyt, kirkkaudet...
Homma etenee kyllä, muta hitaasti.
Luen mä kirjoja edeleenkin, vähemmän kuin ennen, just näkösyistä. Ja mä luen enenpi talvisin, ei viitsi olla ulkona, sama lueskella, hyvässä valossa. Mä en enää nykäise romskua illassa, ei jaksa enää, mutta lueskelen kuitenkin.
Kuten kaikki, jotka lukeneet paljon, alkaa vanhemmiten valikoimaan mitä lukee. Erilaisia buumeja itellä, kiinnostunut milloin mistäkin. Nyt menossa taas vaihteeksi elämänkerta vaihe. Luen elämänkertoja. Viimmeksi lukemani vähän sen tyylinen kirja kertoi Motley Crue yhtyeestä. Sen lukeminen tekisi hyvää monelle-
=DW=
lyhytkäinen tosin. Missä tätä digikirja juttuja eräs kustantaja arvioi miksi ei oikein kannata kustantaa. Ideahan on erittäin hyvä. Mutta kun kysyntä ei sitten kuulemma kysyntä ei vielä ole sitä tasoa että, voi olla jää pieneksi tämä julkaisut sitten kustannussyistä tämän takia....Sopisi jo minullekin. Huonot silmät kun myös....Nuorena ja luin paljon...tuli vähän tehtyä hallaa omille silmilleen kun kaikki klassikot sekä venäläiset että amerikkalaiset mutta myöskin suomalaiset;)) piti lukea aina yötä myöten sängyssä maaten ja vain pieni lukuvalo siinä sänkyni vierssä paloi...meitä kun nukkui monta samassa huoneessa...ei voinut laittaa kirkasta valoa päälle...Ennätys muuten tuo Tuntemattoman Sotilaan kanssa...Olen tainnut lukea sen romaanin 12-13 kertaa...siis jotain 14 v...;))) se vaan oli sellainen jonka jostain syystä halusin lukea uudestaan ja uudestaan...nyt miettinyt että, liian nuorena tuli luettua näitä maailmankirjallisuuden klassikoita minunkin meilläkun oli sellainen koti että, kehoitettiin aika nuorena jo lukemaan ns. aikuisten kirjoja..en muista lukeeni koskaan näitä ns. teiniromaaneja..vaan suoraan lastenkirjoista aikuisten kirjallisuuten pomppasin minäkin.....On tavallaan nyt luettava uudestaan ehkä elämänkokemuksen kautta sitä ymmärtää tekstinkin ja sen sisällön sitten vähän toisin...
Kaikki kirjat mitkä tietysti koskevat nyt lähihistoriaa ja henkilöhistoriaa tässä iässä erityisesti kiinnostavat...niitä tulee nyt luettua... Sama juttu kuin sinulla DW harmittaa vähän kun silmät eivät jaksa enää samalla tavalla... Iltapäivälehdet olen jo vuosia sitten jättänyt väliin...niissä pelkkää pintaa...
Tsau:Friidu
Mä en mieluusti ala chättäilemään keskustelupalstoilla. Nyt yks komentti takasin.
Vähän ikäänkuin ajankohtainen juttu. Mä sain aikanaan joululahjaksi Coretta Scott King: Elämäni Martin Luther Kingin rinnalla, kun tuli pyydetyä sitä. Haloo, mä oli silloin kymmenen vanha :DDDD
En vieläkään tajua, miksi mä sitä kirjaa pyysin, paljon järkevämpää ois ollut pyytää vaikka rullaluistimet. Tokikin mä sen kirjan olen lukenut useampaankin kertaan, mutta ikinä en ole rullaluistellut.
=DW=
Martin Luther Kingin elämänkertaa sentään vielä;))...mutta, tällaisen mustan oikeusaktivisti taistelijan kirjan muistan kun tämän kirjailijan nimi oli joku Angela Davis mutta kirjan nimeä en nyt muista..joka kertoi tuosta 60-luvulla viellä vallitseneestä rotusortujutusta mikä Jenkeissä oli vielä arkipäivää...ja tavallaan kuvasi tuota aikaa miten nuoret mustat opiskelijat siellä tiedostivat tämän asian silloin..;))) en minäkään osanut siinä iässä mitään itselleni pyytää;)))
Vanhempani olivat itse radikaaleja..ja meille kyllä näitä kirjoja sitten ostettiin...myöskin. Mutta näitä varsinaisia venäläisiä klassikoita ei meillä ollut muutakuin tämä nyt erittäin hieno sarja: kun Aronraivaavat siinä oli muistaaksen useampi osa...en vaan heti saa nyt tietenkään nimeä mieleeni mikä tämän kirjailijan nimi oli...tuo luontokuvaus millä tätä aroa ja sitä elämää siellä miten raivattiin ja realistinen kuvaus myöskin ihmisistä...oli erittäin hieno kuvaus...Ylipäätään rakastan näitä kuvauksia missä tämä upea luonto kuvataan ikäänkuin maalaataan vahvoin mutta samalla hennoin sanakääntein hienovaraiseti kuvaten...villinä luontona vielä mutta, kuitenkin miten ihmiset siellä taistelevat vaikeissakin olosuhteissa luonnon omia voimia vastaan...Venäläisissä klassikko kirjailijailissa näitä upeita kuvaajia löytyy...niitä myös tuli ahmittua...;)))
Tsau:Friidu
meitä taas kasvatettiin...siihen sosiaalisuuteen ja hyväksymiseen. Kiusaamista pidettiin todella raukkamaisena tekona. Ja ne jotka kiusasivat heikompia tai pienempiään...niille annettiin joukolla sitten sakin hivutusta...
Kaikki on lopulta kiinni aika pitkälle siis lopulta siinä missä onnistut kasvamaan lapsuutesi ja nuoruutesi.
Täällä perheet todella olivat suuria ja meitä oli todella paljon. Selkeät rajat tosin olivat siinä mitkä olivat ns. omat reviirirajat ne ns. näkymättömät rajat vaan opittiin aika pian tuntemaan. Ei ollut esim.meidän talon pitskun lapsilla ja nuorilla menemistä ilman lupaa muiden reviireille...tai sitten syntyi kunnon flaidis...No. Tätä on erittäin vaikeaa kertoa sanoin....mutta, tällaisessa kasvuympäristössä missä nuorempia lapsia ja heikompia lapsia todella myös suojeltiin..kimpassa..tarkoitan nyt tätä että, vanhemmat kundit meilläkin pitivät meidän tyttöjen puolta..niin vaikuttihan sellainen ilman muuta sitten siihen omaan myöhempään näkemykseen.
Olen itse nainen joka aina puolustan sitä joka itseeni nähden vähemistöänä ja heikompi sellainen on taas minulle itsestään selvää...en kuitenkaan ole koskaan nyrkein joutunut tappeluihuin;)) sanat ovat riittäneet.. Omaan erittäin vahvan sosiaalisen luonteen myöskin. En ymmärrä tällaista ajattelua edes mistä kerroit...
Yritän tietysti naisena samaistua kertomaasi ja sitä kautta ymmärtää sinuakin..mutta, kun tähän en jaksa uskoa koskaan että, väkivallalla ratkaistaisiin mitään...väkivalta niin henkinen kuin fyysinenkin toisen ihmisen mitätöinti ja alistaminen ja väheksyminen synnyttää vain vihaa ja pelkoa...ja nämä taas turhaa sekasortoa ja levottomuutta....siksi sinunkin tarinassani jäin ihmettelemään tätä miksi aikuiset eivät siellä kantaneet heille kuuluvaa vastuutaan...Jonkun aikuisen (siis vanhempasi) tehtävähän olisi ilman muuta ollut tuolloin se että, he olisivat tiukasti tulleet ja puuttuneet tuohon. Viheltäneet pelin poikki. Eivätkä tavallaan siunaneet ja ajatelleet se kuuluu elämään...turpaan saaminen.. En tiedä kuinka moni omista lapsuuden ystävistäni myöskin sai turpaansa...mutta omassa kodissani väkivaltaa ei hyväksytty. Faijani oli ammatiltaan hienomekaanikko hän teki paljon matkatöitä sekä äitini toimi Posti- ja telelaitoksen kamreerina...joten jouduimme olemaan paljon yksin..siltikin voin sanoa että, olo oli turvallinen koska ympärillä oli myös aikuisia aina jotka välittivät ja katsoivat vähän yhteisöllisesti ja vastuullisesti meidän kaikkien perään...tasapuolisesti...eräällä tavalla pihoilla toimi sellainen yhteisöllinen kasvatus;))) kaikille...ikään tai sukupuoleen katsomatta...
Tsau:Friidu
Minulla on ollut aivan pikkulapsesta saakka myös itselläni romaniystäviä sekä leikkikaverina että, myöhemmin skolekavereina. Siksi minua eivät nämä rasistit vitsit oikein sytytä...meillä on jokaisella omat juuremme...joskin erilaiset...mutta juuremme kuitenkin.
faijani siis toimi tässä ammattissa n. 25-30 vuotta. Sen jälkeen hän toimi taxinkuljettaja.
Tsau:Friidu
selvinnyt, mitä tarkoittaa keskustelupalsta, mitä chatti. Ja olen varmaan tehnyt paljon virheitä kun olen täällä keskustellut yhden ihmisen kanssa. Se on mulle luontaista - ei minkäänlainen "yleinen" keskustelu. Tietenkin tiedän, että palsta on avoin ja vähän vaivaudunkin välillä, jos keskustelu yhden ihmisen kanssa menee pitkäksi, mutta toisaalta, lukupakkoa täällä ei ole, eikä tilakaan ole kortilla. Ja saahan meteliin tulla mukaan. Sitä ainakin itse toivon, vaikka jäisinkin jonkun kanssa suustani kiinni.
tuli ihan Pikku Pietarin piha mieleen. Mä kasvoin maalla, eikä mullakaan ole muistikuvaa siitä että siellä oltas tapeltu tai kiusattu ketään. Oli mukavampaakin tekemistä.
Minunkin "yhteiskunnallinen heräämiseni" tapahtui varhain: 12-vuotiaana ahmin Minna Canthin teoksia. Tosin tuli mulle sitten keveämpi vaihe sen jälkeen. Neiti Etsiviä, Viisikoita ja mitä niitä silloin oli - ja tietenkin romantiikan nälkään Hilja Valtonen ja Anni Polva.
Venäläiset klassikot on jääneet vähille ihan senkin vuoksi, että melkein kaikista on tehty elokuva.
sitä että, äiti olisi voinut olla himassa kuten muidenkin äidit;))) mutta hän oli tällainen ns.virkamiesäiti..joka taas nautti työstään..Joskus sitten olikin juhlaa kun toinen iso-äitimme saapui Kouvolasta matkakäpsäkkeineen meitä huoltamaan. Silloin oli ihana tulla skolesta himaan kun siellä tuoksui joko pulla tai vastaleivotun tuoreen hiivaleivän tuoksu;))
Kyllä voin sanoa nyt olet oikeassa että, lapsuuteni oli onnellinen juuri näistä syistä. Meistä kuitenkin välitettiin..ja sitten olihan meillä tässä yhteinen suutari myöskin. Näissä kivijaloissa mitä taloissamme oli toimi snadeja liikkeitä myöskin. Yhdessä suutari....hän taas toimi eräänlaisenä (jälkeenpäin aikuisena tätä ajatellut)...niin myöskin eräänlaisena psykologina talomme miehille tarjoten sitä ymmärrystä ja ehkä jotain muutakin...;))) lauantaisin kun oli yleinen siivouspäivä lähes kaikilla...niin miehet (faijat) mielellään lähtivät viemään mattoja ulos. Syynä oli mukava ja rauhallinen suutari....hänen takahuoneessaan miehet viihtyivät yllätten pitkään;))) ja arkena saimme mekin siellä haistella sitä nahan ja kengäplangin tuoksua..;))) Oma talkkari kun sitten toimi eräänlaisen jöön pitäjänä myöskin..ajoi meitä luudallaan takaa..hänellä oli itsellään 10 lasta;))) nooh...tutuksi tuli viemäriputket mitkä kulkivat talojemme alla kadun toiselle puolelle...ei sinne käytäviin talkkari mahtunut...ja ainahan me vikkelempiä oltiin kun tämä vanha sodan käynyt mies...mutta sitkeä hän oli;))) Enää näissä pikkuliikkeitä ei ole...mutta nämä talot nyt kunnostettu ja restauroitu uudestaan...Tuonne lapsuuteni taloihin minäkin haluaisin vielä;))) joskus...palata asumaan takaisin.
Tsau:Friidu
Meilläkin tuo yhteiskunnallinen herääminen oli aika luonnollista jo varhain taisin olla minäkin siinä 13v....faijani vanhemmat kun olivat täällä aina olleet hyvin järjestöaktivesteja että, sitä poliitiikkaa muistan kuuleni aina...vaikka en siitä mitään tietysti lapsena ymmärtänytkään...nyt vähän harmittaa ettei osanut tallentaa näitä juttuja...Isovanhemmistani tosin olen löytänyt sellaisia mustavalkosia valokuvia tuolta työväenarkistosta missä istuvat kevätretkellä siellä nurmikolla Eläintarhanlahdella;))) pahus vie...en saa kuvia omakseni..;))) kun ne kerran sinne annettu...
Älä välitä minä jään suustani kiinni;))) myöskin live elämässä. Kerran eräs työelämän kouluttaja veti minut ryhmästä sivuummalle ja sanoi minulle suoraan päin näköä: Friidu en missään nimessä haluaisi olla kanssasi samassa työpaikassa? - ai noh?--jäin vähän ihmeissäni ja loukkantuneena ihmettelemään että, miksi et? hän oli vähän aikaa hiljaa....ja purskatti sitten heleään nauruun.....sinun kanssasi unohtuisi tyystin se tärkein työnteko? plätettäisiin ummet ja lammet;)))....hän ehkä lievästi sanottuna osui oikeaan....yksinäinen työ siis sopii minulle;)))
lapsuudestasi että tuntuu melkein kuin olisin naapurissa asunut ja sun tuttus tuntenut.
Olen tainnut olla kaupunkilainen edellisessä elämässä. Meillä kirjojenlukijoillahan niitä elämiä on ilman muuta monia. Lukemalla niitä saa.
Olen sitä mieltä, että kultaa (vaikeneminen) kerätään vasta vanhemmiten. Nuorempana mullakin oli aina asiaa, piti ottaa kantaa joka puolella. Nyt väitän, että osaan olla ihan hiljaakin. Eihän se täällä näy, mutta elävässä elämässä kyllä. Näinä vaitonaisina aikoina
olen huomannut myös sen, miksi piti aina puhua niin paljon. Mulla se kyllä oli jonkinlainen rakennevika. Vastaanottokoneisto päästi vaikutteita liikaa läpi, ja oma puhe pidätteli vaikutteiden sumaa.
kommentti, tuota samaa olen itsekin joskus ohimenevästi miettinyt. Ei kai väline voi määrittää, mikä on keskustelua eli mitä se chattailu siten muuta olisi, jollei keskustelua, muoto on vain lyhyempää, replikointia enempi -? Koska itse olen monisanainen, tykkään siitä,että ihmiset kirjoittavat pitempiä kuin muutaman sanan kommentteja/repliikkejä ts. perustelevat kantojaan, kritisoivat tai tuovat esille uusia näkökohtia. Siksi en ole henk.kohtaisesti chattailun ystävä. On mukavaa lukea vaikkapa edellä esitetyn mukaista sananvaihtoa oli osallistujia kaksi tai useampia. Eiköhän me kaikki pohjimmiltaan henkilökohtaisuutta haeta näistä jutuista - ihmisen kohtaamista vähän syvällisemmäkin tasolla.
Mielestäni tämä palsta muun ohella voi hyvin toimia kuin kirjeenvaihtopalsta eli sietää myös pitempiä kirjoituksia. Meillä ei ole kiire mihinkään eikä kenenkään ole pakko lukea, jos kyllästyttää. Annetaan kaikkien kukkien jne. Kirjeiden kirjoittamien on nykyisin jäänyt varmaan itsekultakin vähiin ja se on sääli sinänsä. Että hyvät kaukoystävät, kirjoitelkaa edelleen näitä ihania, pitkiäkin kommenttejanne.
olin pitkään varsin ujo myös siinä vielä 11v..iässä. Noh. systerini kanssa tästä pitkään keskusteltu miksi. Hän kuitenkin oli meistä se rohkeampi. Nyt hän sanoi minulle surullisesti että, ihmiset ovat saaneet jotenkin araksi....saanut niin paljon elämänsä aikana sellaista vähän ilkeämieleistä vahingoniloa hänkin muilta...Sanoin vain että, se johtuu kateudesta...hän kun oli rohkea, kaunis ja myöskin älykäs ja puoleensa vetävä nuorinainen..Hänellä siis riitti myös kahdetijoita. Tämä on tosi. Siinä kyllä kanssasi samaa mieltä jo...minäkin. Vaikenemalla tässäkin perheessä ja imartelemalla miestäni saan paljon paremmin hänet tekemään puolestani asioita joita ei aina itse hottisittaisi...Eilen kun olin ostanut tällaisen puolikkaan kirjolohifileen...hän todella osaa tehdä maukkaita tatar-tyyppisiä kalapihvejä...Sitä meikäläinen vaan sirkutteli...että....ooh...kultaseni pilkkoisitko tuon kalan..minäkö en saa tarpeeksi pieneksi enää sipulia enkä tätä kalaakaan? Siis näillä käsillä (näytin naisellisesti näitä onnettomia pikku kätösiäni)))...Hän oli mielissään...ei aikakaan kun hän oli myös paistanut tämä pihvit puolestani;))) Onkohan tuolla äänenpainolla jotain tekemistä myöskin?
Tsau:Friidu
Tällaisen yhteisöllisen ajan soisin itse tulevan takasin...ihmiset vaikka olivat ehkä taloudellisesti sitten elintasoltaan jos, nykymittapuun katsoo köyhempiä...niin pitivät kyllä tarpeen vaatiessa myös paremmin yhtä...Ehkä tämäkin aika vielä tulee...kun jaettavaa ei kaikille enää riitä. On opittava tavallaan uudelleen. En sinänsä minä menneitä kaipaa...mutta kyllä niissä oli paljon sellaistakin minkä tavallaan menetimme elintason nousun myötä....ehkä yksi tällainen oli aito myötätunto ja auttaminen josta ei tehty numeroa pidettiin vähän itsestään selvyytenä..näitä arvoja.
paljon ja luen vieläkin vaikka näkö aiheuttaa ongelmia.
Pitäisi hankkia suurennuslevy jonka voisi laittaa sivun päälle. Tosin tuo huonompi silmä ei
taida enää nähdä senkään avulla.
Nyt on menossa Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää-dekkari, joku sieltä keskeltä sarjaa.
Olen ne kaikki jo kertaalleen lukenut.
Luen kaikenlaista kirjallisuutta, mikä nyt sattuu milloinkin kiinnostamaan. Jopa sarjakuvakirjoja, Fingerporia ja Kiroilevaa siiliä.
Joten nyt lukemaan hetkeksi aikaa.
Pakko vanhana sarjisfriikkinä kommentoida.
No jostain Aku Ankastahan se kaikilla lähtee, lueskelu. Ja sen takia sarjiksia pidetään lasten kirjallisuutena, jos nyt pidetään kirjallisuutena ollenkaan. Mutta kyse taiteseta, hyvin laaja-alaisesta sellaisesta-
Sarjakuva on perkeleen voimallinen taidemuoto ja erittäin vahva ilmaisukeino erilaisille asioille. Ja etenkin kantaaottava ja äärettömän monipuolinen yhteiskuntakriittinen sekä vaikutaja, siinä niinkuin sivussa.
Mulla jokunen metri sarjista hyllyssä, kaikenlaista. En nyt puhu Aku Ankoista, lähinnä jotain Corto Maltesea tai Robert Crumb tai sen sellaista
Mä laitan sulle linkin kotimaiselle sarjis-saitille.
Tyrnävän verikoirat:
http://www.verikoirat.com/
=DW=
Paljon on tullut luettua kakarasta asti ja luen vieläkin, ainoa mikä harmittaa että tullut luettua "vääriä" kirjoja sillä tällä lukemisen määrällä olisi voinut tulla vaikka tohtoriksi.
käyn katsomassa mitä sieltä löytyy.
Sarjakuva on kaikkea tuota mitä kirjoitit ja esim. Fingerporissa on joskus aika voimakkaitakin
kannanottoja uskontoon. Kaikki eivät hyväksy Jaaran mielipiteitä.
Siellä on kuitenkin myös huumoria mukana ja tämä yhdistelmä tehoaa minuun.
siitä voisi keskustella pitkäänkin.
Ehkä minäkin olen lukenut vääriä kirjoja, mutta uskon etten olisi tämä ihminen mikäli
olisin lukenut vain tohtoriksi tutkintoon tähtääviä kirjoja.
Ainakin elämä on kulunut paljon rattoisammin hyvien kirjojen parissa. Ollenkaan väheksymättä oppikirjoja, on niitäkin tullut selailtua.
fingerpori ei kuvia kumartele. Mutta hauska se on. Olen vain itse välillä niin kohmeessa, että täytyy kysyä kaverilta, mikä oli pointti. Mutta sitten naurattaa...
tosiaan vähän miettimään, mutta hyvää sekin vain tekee.
Luin pari päivää sitten Jaarasta, että hän kulkee kaupungilla kynä ja vihko mukanaan ja kirjaa
ylös aiheita, kun sopivia tapahtumia tulee eteen. Onneksi asun täällä syrjemmällä, muuten olisi pelkona joutua Fingerporiin. :))
mun iässä on jo tuo hämäränäkö ihan surkea. Kotona pitää olla loistevalaisimet ja kyllä minunkin silmät
rasittuvat helposti. Ei siinä näöntarkastukset ja muut fiilaukset paljon auta.
Olen miettinyt pitäiskö ruveta lainaamaan äänikirjoja. Mun edesmennyt 95-vuotias ystäväni niitä harrasti. Tilasi sekä kirjastosta että Näkövammaisten keskusliitolta.
meikäläiselle ainakin - tulla fingerporin tähdeksi...
voin joutua minäkin siirtymään mikäli sama sairaus tulee myös toiseen silmään.
Mutta nyt näen onneksi vielä toisella silmällä lukea ja luen ilman silmälaseja.
Valoa kyllä täytyy olla riittävästi, se helpottaa lukemista.
Näkövammaisten keskusliitolta saa lukulaitteen ja äänikirjoja lainaksi tai ihan omaksi, kunhan
näkövammaisuus on tarpeeksi vaikea.
silmäsairaudet. Näkemistä pitää jotenkin itsestään selvyytenä ja nytkin kiukuttelee, kun huomaa, ettei näe mustaa lomapakkoa repun pohjalta... Täytyy toivoa, että kun nämä ulkoiset silmät hiljalleen hiipuvat se "kolmas silmä" alkaa toimia paremmin. Käyn parhaillaan kundaliini-joogassa ja siellä ottivat taas puheeksi. Niihän on kuitenkin sanottu, että kun jonkin aistin menettää, muut pyrkivät korvaamaan sen.
miehelleni, että nyt ymmärrän miksi näkövammaiset pitävät usein tummia laseja.
Olen huomannut itse, että se tekee olon mukavammaksi, onneksi minulla on auringossa
tummuvat silmälasit, ei tarvitse vaihtaa aurinkolaseihin ulos mennessä.
Kyllähän aistit korvaavat toisiaan, minäkin opettelen kulkemaan pimeässä, joskus kopsahtaa oven pieleen.
Jatkan harjoituksia. :)
On tämä ihmekulttuuri. Aina vaan käytetään sitä romans kirjasintyyliä, vaikka se on heikentyneen näön omaaville täysin mahdoton lukea. Kun rinnalle laitetaan vaikka Ariel-kirjasintyyli, samankokoisena, henkilöt näkevät melko hyvin sitä lukea, muttei Romans-kirjasintyyliä. Silti sitä romans tyyliä työnnetään joka paikkaan.
Kehoitan kaikkia teitä antamaan palautetta moisesta Romans kirjasintyylistä. Minä annan niin kustantamoille, kuin invalidiliitolle, näkövammaisliitolle, sosiaali- ja terveysministeriölle, vaikka eihän se enää tämän niminen ole, mutta kun en muista sen nykyninmeä. Niiltäkin kun on tullut jos jonkinmoista opaskirjasta ja ohjetta mm. Vammaisjärjestöille, niin kas kummaa. Viimeksikin katsoin, että sisällysluettelo oli Ariel-kirjasintyyliä, mtuta tekstit sitten Romans- koukeroa joka meni aivan puuroksi lukiessa.
Ei muuta kuin kaikki, joilla on selvän saanti ongelmia, laittasitte palautetta. Vain sillä tavoin saamme äänemme kuuluvii, ei muutoin muutoksia tule.
En ymmärrä alkuunkaan, mikä hemmetin pakkomielle se sitä Romans-kirjasintyyliä on tunkee joka ikiseen julkaisuun, miksi ei voisi vaihtaa selkeämpään kirjasintyyliin?
en pysty menemään kirjakaupan ohi ostamatta jotakin. Kirjastossa poikkean myös melkein aina kauppareissun yhteydessä. Kirppareiltakin ostan aina kirjoja. Vaikka pyrin vähentämään valikoimaani (vien kirjanstojen kierrätyshyllyyn, lahjoitan pois, myyn divariin) minulla on silti hyllyt täynnä kirjoja täällä kotona, maalla ja puolison kotona. Siis tämä ei ole enää "normaalia".
Puolustelen kirjaostojani sillä, etten osta aikakauslehtiä (jotka ovat tuhottoman kalliita, ainakin irtonumerot) eikä minulla ole muita kalliita harrastuksia. Myös puoliso ja pojat lukevat, joten voin kierrättää.
Huomaan kyllä, että keskittymiskykyni on huonompi kuin nuorempana. Ja kuten joku sanoi, näillä vuosin voi jo jättää kirjan lukematta, ellei se vedä imuunsa. Myös sellainen tapa on tullut, että minulla on monta kirjaa kesken. Nytkin on Kari Hotakaisen (taitaa olla lempikirjailijani tällä hetkellä) Klassikko, Panu Rajalan
Lasinkirkas, hullunrohkea, Sofi Oksasen ja Imbi Pajun yhteisteos ja uuden löytöni, Ian Mc Ewanin Lauantai.
En osaa nimetä mitään erityistä kirjallisuuden lajia omakseni. Viihdekirjallisuutta en ole kyllä koskaan lukenut. Dekkareita tosin joskus maalla - Stieg Larssonin jonkin järkäleen luin, kun sitä kehuttiin.
Elämänkatsomuksellista kirjallisuutta luin nuorempana, nyt se ei enää niin paljon kiinnosta, kuten ei
rajatietokaan. Terveyteen ja vaihtoehtoisiin elämäntapoihin liittyvät kirjat minulla on vielä tallella,
vaikka kiinnostus on laskenut niittenkin kohdalla.
on sama innostus kirjakauppoihin. Jos pitäisi valita menenkö mieluummin vaatekauppaan
vai kirjakauppaan, niin kyllä jälkimmäinen voittaa.
Jo lapsesta asti olen rakastanut kirjoja, kirjojen tuoksua ja aina oli suuri ilon päivä, kun koulusta sai lainata kirjoja. Niissä oli siniset paperisuojukset, monissa jo haalistuneet ja repeilleet, mutta aarteita
olivat ja varovasti käsiteltiin.
Kirjasto oli lähes pyhä paikka, muistan vieläkin sen tuoksun mikä oli vastass, kun oven sinne avasin. Pölyä ja kirjojen tuoksua yhdistettynä toisiinsa, olenkohan minä sen takia niin laiska siivoamaan. Pidän pölyn tuoksusta. :))
Sain serkultani ison kasan poikien seikkailukirjoja, nekin luin kaikki, inkkaritarinat ja muut jännittävät kirjat.
Itselläni on paljon kirjoja, tosin viime aikoina olen niitä vienyt antikvariaattiin ja antanut kavereillekin.
jostakin kirjasta niin, että ostin niitä kasan ja jaoin ystäville (silloin kun vielä oli varaa). Sitten huomasin, ettei kirja välttämättä kolahtanut heihin ollenkaan ja lopetin. Hävetti, kun huomaisin, miten itsekeskeinen sitä voi olla. Kuvittelee kaikkien olevan samanalaisia kuin itse on.
jotain kirjaa hyväksi ja pari ystävääni on ostanut sen sillä perusteella.
Sen jälkeen ei ole paljon kirjasta puhuttu, mutta ainakin toisella se on vielä kesken.
Ei kai se heidän mielestään niin hyvä ollutkaan, minä innostuin enemmän.
Parempi että jokainen valitsee luettavansa ihan itse.
Eräs ystäväni kyllä usein kyselee mitä olen viime aikoina lukenut ja voinko suositella jotakin kirjaa, hän lainaa sitten kirjastosta. Ei tule kummallekaan kalliiksi.
jonka kanssa ajatukset kulkevat niin yksiin, että jos hän on kehuu jotakin kirjaa, se aukeaa myös minulle. Nyt hän ei enää paljon lue ja jos lukee, kyselee minulta.
Oma kirjanlukemisen intoni on aika rajoittunut. Muutama viikko sitten luin parissa päivässä "pakollisen" Sofi Oksasen puhdistuksen. Yleensä luen nopsaan, silloin kun luen.
Näkö tekee hiukan hankalaa minullakin, mutta sen kanssa pärjään vielä. Pitkän lukuhetken jälkeen kauemmas näkeminen on huuruista:)
Kaikkein innokkain aika lukemiseen oli uskoon tulon jälkeen, ahmin kaikenlaista hengellistä luettavaa, pääasiassa Raamattua. Olin silloin vielä vapaa ja niin meni välillä aamuyöhönkin kirjan parissa.
Nykyään luen vähemmän muuta, kuin Raamattua, enkä paljon sitäkään. Seuraan Jukka Norvannon luentoja arki-iltaisin radio Deistä ja silloin luen aiheen tekstit.
Nyt nämä netin aiheet vie enemmän aikaa. Yksi hyväkäs on munanetti. Aika hauskaa väkeä kertoilee sattumiaan. On hiukan toiveissa saada muutama kananen. Voi silti jäädä haaveeksi. Iän mukana tuntuu tulevan kremppoja ja elämän kulku muuttuu erilaiseksi, mitä olin aatellut. Toiveissa on kuitenkin toipua niin, ettei ylimääräisiä kasvuja löytyisi mistään.
Minulla on vaikea näkemisen onglema. Laseja on 5 kpl. Jokainen erlaisia. Lisäksi suurennuslaseja, pieniä ja suuria, sekä kolme suurennuslasilamppua.
Mutta oleellisin tekijä on yleisvalo. Ja suomalaiset rakastavat hämyhyssykkävalaista. Ei ihme, että masentaa, eikä näe, ei huvita.
Vaihtakaa hyvät ihmiset päivänvalolamput. Näette aivan erilailla. Kun tädilleni vein tuliaisiksi päivänvalolamput, hän hämmästy, että voiko tosiaan olla näin hurja ero näkemisellä, että nythän hän näkeekin, vaikka ei edellisillä omilla valoillaan nähnytkään.
Siis päivänvalolamput sekä kattoon, että kohdevalaisimiin. Jo alkaa lukeminen onnistua, jos se on tähän saakka takerrellut.
Ja syökää mustikkaa joka päivä, se terästää näköä. Ja en tiedä, onko pinaatissa myös jotain näköön vaikuttavia tekijöitä, mutta hämmästyksekseni havaitsin, että herran piekstu, nythän näkö kirkastui paljon, kun aloin tekemään pinaattimuhennosta. Muutamana päivänä olen pistellyt sitä, niin että pakastepinattikuutioita on mennyt useampi kuutio päivässä.
Nyt näen näillä päätelaseilla oikein hyvin tähän tietokoneruudullekkin, kun tämänkin näkeminen on ollut vaikeutunut jo pidemmän aikaa. On ollut mielessä, että vieläkö kuudennet lasit pitää hankkia.
Neljät lasit on hankittu puolen vuoden sisällä. Tosin syynä näön vaikeutumiseen on myös syöpä.
Niin siitä lukemisesta. Viimeaikoina olen lukenut kirjoja, PETOS LAUTASELLA sekä KOIVUNTUHKA-kirjaa.
pinaattiin en ole osannut kiinnittyä, vaikka siitä pidänkin. Tuota kirjaa "Petos lautasella" on jossakin mainostettu, kiinnostaisi kyllä. Mitä se Koivuntuhka-kirja sisältää ? Sehän oli takavuosina ihmelääke.
Se sisältää omakohtaisia kokemuskertomuksia syövästä, ja sen parantumisesta käyttämällä koivuntuhkaa. Syövästä, joka on edennyt niin pitkälle, ettei lääketiede enää ole asialle tehnyt mitään muuta kuin lähettänyt potilaan kotiin oman onnensa nojaan, antamalla evääksi elinennusteen kenelle 3 viikkoa, kenelle pari kuukautta jne.
Siinä tilanteessa potilaat ovat sitten saaneet tietoa koivuntuhkasta ja koska menetettävää ei ole mitään, niin alkaneet käyttää sitä, ja mitä kummaa, kun lääkärit ovat luulleet, että potilas on kuollut aika päiviä, tapaavatkin he potilaan hengissä. Eräällekkin potilaalle oli tehty varmistusleikkaus, kun ei uskallettu alkaa hoitamaan toista hankalaa vaivaa, kun on heidän (lääkäreiden) tietojen mukaan paha syöpäkasvusto ja varmentaakseen sen syövän tilan, tekivät leikkauksen, ja hämmästyksekseen totesivat, syöpää ei ole missään. Miten se on mahdollista?
Tässä eräs kokemus, lainaus kirjasta:
"-Viikko meni tutkimustulosten odottelussa ja kun ylilääkri tavanmukaisella potilaskierrollaan huoneessani meni tavastaan poiketen ja sanaakaan virkkamatta peräseinällä olevalle tuoliille istumaan, aavistin "tuomioni" tulleen.
- Onko lausunto tullut?
- On
- Ja syöää oli?
- Kyllä, ja pahinta laatua.
- Enempää puhumattakaa lääkäri poistui avustajansa kera huoneestani ja minä myös heidän jälkeensä käytävää mittaamaan.....
- Poistuessani sairaalasta kyselin, onko kasvain todella niin pahnalaatuinen, että voisin laskea elinaikani kuukausissa. '- Kyllä, kuului vastaus. Muutama kuukausi korkeintaan. Muuta Teille sopivaa hoitoa ei tunneta kuin toimet kehollisen kuunnon ylläpitämiseksi. Tunnettu kobolttihoitokin vain lynentää potilaan muutenkin lyhyttä elinaikaa. Menkää nyt kotiinne pariksi viikoksi lepäämään ja jos kivut muuttuvat kestämättömiksi, niin tulkaa tänne kivunlääkitystä saamaan. Silmänne ovat jo nyt keltaiset, (senhän tiesin jo itsekkin), ja asiaan kuuluu, että ihonnekkin tulee keltaiseksi ennen loppua.
- Vaimoni oli, saatuaan tiedon kasvaimen laadusta, ottanut yhteyttä Suomussalmen-aikaiseen ystäväänsä. Tämä oli kertonut hänelle Raudaskylässä asuvasta Annu Koskelasta, joka oli tullut tunnetuksia koivuntuhkastaan.
- Vaimoni oli jo varautunut minunkin lääkitsemiseeni koivuntuhkalipeälä. Kun tulin sairaalasta, oli pullo lipeää odottamassa.
Varmuuden vuoksi puhuin myös tro Allakselle lipeästä. "Kyllä voitte juoda sitä. Ei sillä ole kuitenkiaan mitään vaikutusta puoleen eikä toiseen" hän sanoi minulle. "Korkeintaan se voi liukastaa elinten sisäpinnat."
- No aloin ottamaan lipeää kaksi kahvikupillista päivässä kolmeen osaan jaettuna.
Kun oli mennyt kaksi kuukautta jotka oli hänelle povattu elinaikaa, eikä kunto ollutkaan heikentynyt. alettiin jo ihmetellä asiaa.
- Kun oli kulunut 3 kk tuhkan nauttimisen aloittamisesta, elämä jatkui ilman vaivoja. Maha ei antanut merkkiäkään itsestään. Mutta syksyllä iski sitten paha iskias ja minut vietiin lakanan mutkassa Diakonissalaitokselle hoitoon. Kuukauden kuluttua kipu helpotti ja pääsin keppien kanssa kulkemaan, mutta kokonaan se ei hellittänyt.
Minut passitettiin ortopedin vastaanotolle, jotta vaivan syy selviäsi. Tutkimukset olivat täydelliset ja niissä todettiin, että selkää olisi avattavaa kahden nikaman matkalta, keskiselästä lukien. "Mutta tällaista leikkausta ei tehdä syöppotilaalle", sanoi sairaalassa leikkauksen toimittajaksi ajateltu lääkäri. - "Ensin pitäisi tutkia tuumorin tila, hän jatkoi".
Maha avattiin lähes 10 nousevaan lääkärijoukon seuratessa toimitusta.
Muutama päivä ennen tätä avausta röntgenlääkäri tuli vuoteeni viereen kysyen, mitä lääkkeitä olin nauttinut, kun röntgentutkimuksissa ei ollut merkkiäkään kasvaimesta.
- En mitään, vastasin
- Mutta kun olin jo ovella menossa, ajattelin, että mitäpä jos sanoisin kuitenkin, että olen ottanut tuhkaa.
- Arvasinhan minä, sanoi tri ja palasi vuoteeni luo monine kysymyksineen ja vastauksineen kysymyksiini.
Röntgentutkimuksissa todetaan mahalaukun olevan normaali. Tutkimuksissa ei todeta merkkejäkään mtastaaseista (syövän etäispesäkkeitä).
Jälkitarkasktuksessa potilas todetaan hyväkuntoiseksi ja virkeäksi. Ei mitään tuumoriin (kasvain) tai metastaaseihin (etäispesäke) viittaavaa.
Potilas oli siirretty jo eläkkeellekkin, mutta palasi myöhemmin takaisin virkaansa terveenä.
Vielä lainaus kirjasta ko potilaan tapauksesta: "Tosin on täällä lääkäreitä, jotka sanovat, että ellei muuta lääkitystä ole, voi tuhkaa aivan hyvin käyttää syövän hoitoon."
Vastaavanlaisia omakohtaisia kertomuksia on kymmeniä kirjassa. Sekä kirja kertoo koivuntuhkan historiasta.
joudun palaamaan siihen vasta "iltahämärissä". Mielenkiintoisia juttuja muiltakin. Aina mulle tahtoo tulla muuta, kun on hyvä ketju menossa. Huomennakin on työpäivä...
Tämä pakkaskausi on mennyt etupäässä lukemisen merkeissä. Ongelmaksi on tullut että muutaman tunnin lukemisen jälkeen tekstiin tulee ikään kuin varjo. Ongelma ei poistu edes kahvipaussin pidolla vaan on kuin katselisi vähän epäterävää valokuvaa. Kyseessä lienee silmien väsyminen vai olisiko jollain esittää jotain viisasten kiveä vaivaan?
ps. Tase-Papalle voisin suositella Tapio Koivukarin kirjoja jos eivät jo ole entuudestaan tuttuja.
Joo, mulla se on suurin osa päivää tuo ongelma, että teksti on suttusta, niinko jonku harson takana. Silti silmissä ei oo lääkäreiden mukaan vikaa.
Väittivät, että lääkitys vaikuttaa juuri tuonlaisen ongelman ilmenemiseen, sekä ikääntyessä silmä väsyy, ja on vaan huilattava, tehtävä jotain muuta kun sitä tarkkaa lukemista. Mullakin meni taas joku aika sitten tekstit tässä näyttöpäätteellä sumeeksi (siis pari tuntii sitten). Kävin välillä syömässä, kittasin limsaputelillisen vettä, puhuin puhelimessa ja suunnittelin yhtä sun toista, nyt taas näen kirkkaasti hetken aikaa.
Ahaa. Minä olen kuullut ravinnelisästä, magnesiumkloridista. Sitä otan 1/3 tl veteen sekoitettuna päivittäin. Noin varmuuden vuoksi. Varsinaista syöpää ei vielä ole, mutta sinne päin.
Apteekista saa. Koivuntuhkaa voisi ottaa omasta pesästä:) Paitsi siellä poltetaan kaikenlaista muuakin puuta. Se lienee pitäisi olla puhdasta?
Ei edes saa sytyttää paperillakaan. Ei sekaklapia, vaan laadukasta koivuhalkoa, ja sytyttäminenkin pitää tehdä tuohella.
Jos Sulla on tulipesä, siivoa se, ja polta puhdasta koivua. Toiset syö sitä tuhkana, toiset valmistettuna koivuntuhkalipeänä.
Koivuntuhkalipeää saadaan kun esim. 1 kahvikupillinen tuhkaa, ja 5 kahvikupillista vettä keitetään n. 10 minuuttia ja annetaan seisten jäähtyä. Jäähtynyt liemi siivilöidään esim. kahden kankaan läpi.
Tosiaankin, lukeminen on helppoa iPadin avulla, koska siinä voi säädellä tekstin koon, kuvaruudussa
on miellyttävä valo ja laite on myöskin hyvin kevyt esim. selällään lukevalle vuodepotilaalle.
Jotkut heikentyneestä näöstä kärsivät ovat löytäneet lukemisen uudelleen iPadin avulla.
Netistä löytyy laitteen hintoja ja kun sen on hankkinut niin voi ladata iBooksin, Amazonin tms. tuotteet.
En tiedä kuinka suuri suomalainen kirjavalikoima on, mutta ainakin englantilainen kirjavalikoima on
melkoisen laaja, varsinkin, jos kaahailee eri tarjoojien kokoelmia.
iPad on mielestäni hyvä keksintö, koska se korvaa monta aiempaa vempainta ja hintakin tulee varmasti
laskemaan laitteen yleistyessä.
iPadin kirja on huomattavasti halvempi kuin paperiversio kirjakaupassa.
Kaikista keksinnöistä huolimatta rakastan kirjoja, olkoon ne pokkareita tai nahkaselkiä, mikään keksintö ei niitä täysin voita.
Minulla on aina monta kirjaa menossa - eri kirja erilaiseen lukuhetkeen.
Nyt on pitkä matka edessä, joten pakkaan luettavaa kapsäkkiin monessa muodossa.
Mukavia lukuhetkiä kaikille!
Paljonko maksoit iPadistä?
Siis eikö se käykkään esim. vaikka sanomalehtien lukemiseen, tai tässä tietokonepöydällä vaikka avainlistan lukemiseen, tai tuossa on tulosteita, joissa on niin pieni teksti, että minä en näe sitä edes silmälaseillakaan.
on best, mutta tällä kertaa on menossa Pulkkisen "Totta"..ja Rajalan "Lasin kirkas", sekä Isokallion "Putkimies Pietarista..eli erilaista pittää olla vaihella. Nykyään lukeminen on jotenkin hitaampaa, ja kun on jo väsy illalla, ei jkasa..mut sitku mie olen eläkkeellä..sit mie luen - vain..: kiikkutuolissa viltti korvissa, ja otan välillä nokoset :)
:)))) Noin se menee! Paitsi voi olla lehtikin.
ihan sama mitä lukee.. :)
P.s. kirjoitin hölmösti erikseen nuo elämät ja kerrat..mutta niin se tämä äidinkieli joskus miulla taipuu..:/
Pitkien, juonellisten romaanien asemesta lueskelen nykyään mieluimmin esimerkiksi elämänkertoja ja muistelmateoksia.
Mielelläni myös "kuivia" asiapitoisia koosteita ja tutkielman tyyppisiä.
Viimeinen lukemani on Jaana Janhilan kokoama teos Osasto Martinan partiokertomuksista joka muodostuu pääosin ao. kertomuksista täydennettynä kirjoittajan selvennyksillä, lisäyksillä ja kommenteilla.
Olen nykyään "pätkälukija" eli en vuoteessa lukiessani kestä pitkään hereillä joten em. teoksen partiokertomukset olivat sopivan pituisia uniluettaviksi.
Sitä paitsi, n. 800 sivua riitti pitkään.
Elämäni sulostuttajan väittämän mukaan nukahdan parissa minuutissa yövaloni sammutuksen jälkeen.
Muun lukemisen puutteessa nukahdan nykyään 1800-luvun Euroopan historian parissa.
Aachenin kongressi on menossa.
ei siitä mummo parka ymmätänyt.mmuuta kuin rivouksia.Kerrassaan ällöttävää..