Isän oikeudet

Tiedän tuttavapiirissäni nyt hieman mutkikkaan tilanteen. Vakituisessa parisuhteessa oleva ystäväni tuli syrjähypystä raskaaksi. Tilanteen tajuttuaan ystäväni kertoi miehelleen tapahtuneesta. Mies antoi anteeksi, ja päättivät kasvattaa lapsen yhdessä.

Lapsen biologiselle isälle ei ole tilanteesta kerrottu. Ystäväni näkee kyllä tätä miestä melko usein, koska työskentelevät verrattain samoissa ympyröissä. Tälle miehelle ystäväni uskottelee, että lapsi on hänen oman miehensä.

Neuvolassa he ovat kertoneet, ettei lapsen isä ole parisuhteen toinen osapuoli, ja että biologinen isä ei ole kiinnostunut roolista isänä.

Lapsi on nyt syntynyt, ja ystäväni mies aikoo lapsen adoptoida, jotta on myös laillisesti hänen isänsä.
Voiko noin vain tehdä? Eikö siinä poljeta aika raskaasti biologisen isän oikeuksia? Entä, jos biologinen isä haluaisikin osallistua, ja saa tietää totuuden myöhemmin? Onko hänellä adoption jälkeen enää mitään oikeuksia?
3338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

adoptoida?

Mikä on tämän miehen ja naisen status? Ovatko he avioliitossa?

Äänestä

Miksi he kertoivat neuvolassa, että mies ei ole biologinen vanhempi, jos kuitenkin päättivät kasvattaa lapsen yhdessä? Muutenhan olisi riittänyt pelkkä isyyden tunnustaminen lastenvalvojalla (jos ovat avopari). Jos pari on sen sijaan avioliitossa, niin adoptiota ei tarvita. Aviopuoliso on automaattisesti isä, vaikka biologinen isä olisikin koku muu.

Äänestä

Ei biologisella isällä ole valitettavasti mitään oikeuksia. Etenkin jos pariskunta on naimisissa, silloin ei kasvatusisän tarvitse edes adoptoida, vaan hänet merkitään automaattisesti isäksi.

Vaikka biologinen isä tietäisi olevansa isä, ei hän voi mitenkään auttaa asiaa, jos pariskunta on naimisissa
(lähde: http://www.hel.fi/hki/sosv/fi/Perheiden palvelut/perheoikeudelliset_asiat/perheoikeudelliset_asiat_kysytty )

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Tiedän tuttavapiirissäni nyt hieman mutkikkaan tilanteen. Vakituisessa parisuhteessa oleva ystäväni tuli syrjähypystä raskaaksi. Tilanteen tajuttuaan ystäväni kertoi miehelleen tapahtuneesta. Mies antoi anteeksi, ja päättivät kasvattaa lapsen yhdessä.

Lapsen biologiselle isälle ei ole tilanteesta kerrottu. Ystäväni näkee kyllä tätä miestä melko usein, koska työskentelevät verrattain samoissa ympyröissä. Tälle miehelle ystäväni uskottelee, että lapsi on hänen oman miehensä.

Neuvolassa he ovat kertoneet, ettei lapsen isä ole parisuhteen toinen osapuoli, ja että biologinen isä ei ole kiinnostunut roolista isänä.

Lapsi on nyt syntynyt, ja ystäväni mies aikoo lapsen adoptoida, jotta on myös laillisesti hänen isänsä.
Voiko noin vain tehdä? Eikö siinä poljeta aika raskaasti biologisen isän oikeuksia? Entä, jos biologinen isä haluaisikin osallistua, ja saa tietää totuuden myöhemmin? Onko hänellä adoption jälkeen enää mitään oikeuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu