Luin Sai Baban kirjaa. Oikeastaan se kirjoitettu "kauko-ohjauksella" toinen ihminen on kirjoittanut sen ja Sai Baba signeerannut. Jokaiselle päivälle on jokin oivallus jKun sitä lukee niin tulee hyvä olo. Eilen kuitenkin huomasin, että vaikka ihminEen ilmoittaisi totuutta ja oivaltaisi elämän syviä merkityksiä niin silti jossain voi aina olla sokea piste. Eräässä heinäkuun päivälle tarkoitetussa tekstissä väheksyttiin nykytaidetta sitä sen enempää tarkentamatta. Sai Babana en olisi sitä kohtaa allekirjoittanut. Abstrakti taide on henkisempää ja aidompaa kuin perinteinen jäljentävä kuvaamistapa. Itsekään en innostu negatiivisuudesta taiteessa. Esim. pidän enemmän Chagalista kuin Dalista, mutta vielä enemmän Kandinskista. Kieltämättä ihmisiä, itseänikin ärsyttää, jos en ymmärrä jotain ja taide ei aukea väkisin. Mutta taidekaan mitä se sitten on verrattuna olotilaan, joka on esim. Sai Baballa? Tuskin Jeesuskaan tarvitsee konsertteja ja taide-elämyksiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen271509- 751289
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841231Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101064Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291035- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.88889Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok141723Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52722Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86687- 146614
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54613- 28598
- 50589
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13579Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23571- 37558
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94556- 46553