Itku tuli...

Meillä lapsettomuutta 7 vuotta jo...

hoidoissa tuon puoli vuotta? Vai ylipäätään yrittäneet raskautta sen aikaa?

Puoli vuotta on todella lyhyt aika.....

vaan ei aina ole sama kuin ihmisen taho... Jumala antaa sinulle lapsen tavalla tai toisella jos niin parhaakseen katsoo. Toisilta ottaa ja toisille antaa niin se menee.

Yritystä takana viisi vuotta.
Hoidot aloitettu ensimmäisen ex-avomiehen kanssa tuolloin viis vuotta sitten, koska mulla oli ja on edelleen häikkää kierroissa.
Vanhoissa papereissani (mulla on siis kaikki nuo mun lapsettomuusasioihin liittyvät lääkärin lausunnot itselläni) lukee 11/06, että vikaa on ainakin mussa, vaikkei exiäni ole tutkittu.
Luomuraskaus (lääkäreiden mukaan ihmeraskaus!!), joka päätyi keskenmenoon rv10 1 04/09.
Nyt vasta odottelen pääsyä julkiselle puolelle hoitoihin Tampereelle, koska paikkakunnallani hoettiin nämä kaksi vuotta, että olen niin nuori ja yksi luomuraskaus takana.
Piti käydä yksityisellä ensikäynnillä sekä hieman avautua julkisella, että jollei mulla mukamas olisi ongelmia raskautumiseen, niin kai se tässä vajaassa kahdessa vuodessa olisi uusi raskaus alkanut...

Työkaverit ja tutut saavat lapsia tai ovat raskaana.
Mä en pysty iloitsemaan heidän puolestaan, päinvastoin, olen laittanut useimpien kanssa välit poikki...
Julmaa?! Ehkä, mutta tää on mun tapa kestää lapsettomuuteni

Meillä hoitoja tehtiin 2 vuoden aikana , muistaakseni 4ivf, lukuisat pakastesiirrot j alopulta lahja-alkiosiirrot x2. Tulos ei vauvaa. Hoitojen loputtua sairastuin munasarjasyöpään j aainoa altistava tekijä oli hormoonihoidot. Nyt jälkeenpäin harmittelen kun kävin niin monta hoitoa hirveällä hormoonikuormalla ja tulos tämä. Olis pitäny lopettaa aiemmin. Ja rahaa paloi n. 20 000e, kun hoidot tehtiin privaattipuolella...

Hoidot loppu: Aika hurja tahti teillä. Meillä meni vuodesta 2004 vuoteen 2009 kun tehtiin 4 IVF/ICSI hoitoa pakastesiirtoineen (ja viimeisestä on vielä 12 alkiota pakkasessa). Mulla ei pää kestänyt kovempaa tahtia, oot kyllä aika sankari, oli varmasti rankkaa. Surullista ettei teille pienokaista suotu, ja vielä sairastuitkin kaupan päällisiksi. Voimia sulle.

Mä en kyennyt katkaisemaan välejä oikeisiin ystäviini heidän raskautumisensa myötä, mutta vähän väljemmät ystävyyssuhteet kyllä karisivat, ja hyvä niin, jäi enempi aikaa oikeille ystäville. Toivottavasti Madde jaksat ilmat noita ystäviä, mä en olisi jaksanut ilman omiani.

Surusydän, vaikka puoli vuotta on susta pitkä aika, ei se vielä ole lapsettomuutta, monet ihan terveet paritkin yrittävät parikin vuotta. Jos tietäisit ihmisen lisääntymisestä yhtä paljon kuin minä olen näinä vuosina oppinut ihmettelisit miten ihmiset eivät ole jo kuolleet sukupuuttoon. Jaksamista sulle, toivottavasti pian lykästää.

Tiedän tunteen...:(

Itselläni ei ole mitään mahdollisuutta saada biologista lasta (synnynnäinen "häiriö" elimistössä). Tiedon sain ollessan lukioiässä. Tottakai tuli järkytyksenä, mutta ei sitä tullut silloin niin mietittyä. Nyt kun ikää alkaa olla jo lähemmäs 30 ja monet ystävät/tuttavat ympärillä saavat lapsia, niin asia alkaa sattua. Ei voi olla täysin iloinen muiden puolesta, kun tietää ettei itse saa koskaan kokea samaa. Hyvä ystäväni sai lapsen tässä hetki sitten...kun sain siitä tiedon, rupesin itkemään.

Kysymykset kuten "milloin te TEETTE lapsia?" alkavat pikku hiljaa rasittaa enemmän ja enemmän. Ihan kaikille ei asiasta kuitenkaan viitsi kertoa.

Tsemppiä sinulle, toivotaan että joku päivä tärppää!

Meillä yritystä 2 vuotta 2 raskautta 2 keskenmenoa. Viimeisin kuoli mahaan vastikään ilman mitään oireita... 2 siskopuolta 10v nuorempia tehneet "vahinko lapsia" tuosta noin vaan, eivät edes juuri pysty niitä hoitamaan. Juoppoperheisiin syntyy vauvoja joita sitten soskun tätit käy tarkkailemassa ja ilmoittavat tulon etukäteen jotta varmasti kaikki on suht ok sillä hetkellä... Viimeinen kuuri clomeja alkoi tänään ja toivon että tärppäisi, ettei tarvitsisi muita hoitoja. Tukea en saa muilta kun puolisolta. Vauvan kuolemaankaan ei juuri ole kukaan osaa ottanut. Olethan vielä nuori (hieman alle 30) ei sinulla ole mitään hätää!!! Helvetti sekö se lohdutta???

Aika tutulta nämä kaikki asiat täällä kuulostaa... Itsellänni todettu PCO ja tuli esiin kun lopetin pillereiden syönnin eli tietoa siitä kuinka kauan PCO on ollut on vaikea sanoa, koska pysyt piilossa pillereillä. Yritystä takana nyt pari vuotta. Alkuun Teroluteilla saatiin kierto aikaiseksi (ilman hormooneita ei menkkoja ollenkaan) ja niitä söin jonkin aikaa. Sitten kun päästiin ekalle käynnille lapsettomuushoitoihin liittyen, minulle määrättiin heti clomit.. No clomejen ansiosta tulin raskaaksi, mutta se onni loppui keskenmenoon rv 6 2. Meidän lääkäri halus vielä tän keskenmenon jälkeen, että jatketaan clomeilla, vaikka itse kyseenalaistin sen koska olin syönyt niitä jo kuitenkin aika kauan. Positiivista tässä kaikessa on se että mä voin tulla raskaaksi :)

Nyt ollaan päästy Ouluun väestöliitonklinikalle ja ensimmäinen inseminaatio ois tuossa heinä-elokuun vaihteessa. Odotukset on aika korkealla, sillä miehen siemennestenäyte tutkittiin uudestaan ja se oli aivan loistava! Lääkäri anto ihan hyvän ennusteen hoitojen onnistumisesta, toiveikkaana siis vielä...

Mutta eihän tää helppoa ole ollut... Itellä clomit sai aikaan ihan hirveen väsymyksen, huonotuulisuuden, itkuisuuden, vatsakivut, huimauksen ja vaikka ja mitä. Tuo itku herkkyys on ehkä ollu kaikkein inhottavinta, sillä itkettää kaikki ja kaiken aikaa... Nyt tosin pikkasen helpottanut, mutta tottahan se on että kyllä tää tilanne vetää mieltä matalaksi... ja jokainen kerta ku menkat alkaa on kuin isku puukolla rintaa :( sitten maataan kippurassa itkien suihkun lattialla.. pettymyksiä pettymysten perään... tää väsymys tai oikeestaan uupumus on loputon, koko ajan niin väsy että ei meinaa tolpillaan pysyä. Nyt kesän tullessa jonkin verran helpottanut.

Itselleni tuki on ollut äärimmäisen tärkeä. Puolisoni on ollut aivan mahtavasti tukenani, samoin molempien perheet ja osa ystävistämme. Lähipiiristämme löytyy myös muitakin lapsettomuudesta kärsiviä, joiden tuki ollut myös äärettömän tärkeää. Teimme mieheni kanssa heti alkuun päätöksen, että emme ala salailla mitään, se on ollut meille itsellemme helpompi niin. Jotenkin tämä on niin kaikkien "yhteistä odotusta", koska ensimmäistä lasta yritetään, että kaikki ottavat "takaiskut" yhtä raskaasti kuin me.

Työni on myös sellainen, että olen joutunut kasvamaan henkisesti aivan valtavasti. Sosiaalipuolella töissä ollessa, sitä näkee ne kaikki narkkarit, juopot, väkivaltaiset yms. vanhemmat ja ne niin paljon kärsineet lapset. Ne lapset särkee mun sydämmen... kuitenkin olen sanonut että en voi koko maailman murheita kantaa, että autan yhtä kerrallaan. Tää työ on myös sellaista, että pakko jättää työt työpaikalle, niitä ei voi tuoda kotiin. Oli se aluksi raastavaa olla töissä kun sai oman "leiman", mutta olen jotenkin oppinut ottamaan työn työnä, niin että se ei vaikuta henkilökohtaiseen elämääni, eikä päin vastoin.

Jaksamista kaikille

" yritystä takana puoli vuotta,ja kaverit on saanu lapsen jo vuoden sisällä.."
täähän onkin oikea palsta kertoa miten hyvin sikiätte sielläpäin???? jatkakaa toiset puoli vuotta. ai et maa oksennan!

Kyllähän se vähän niin on, että "normaaleillakin" pareilla raskaaksi tuleminen vie noin vuoden päivät. Että ei puolen vuoden odottelu oo vielä lapsettomuutta, jos ei oo todettu mitään sairautta tai muuta vastaavaa, joka estää raskaaksi tulon. Itselläni on silkka mahdottomuus tulla raskaaksi luomuna, vaikka yritystä ennen kun "viasta/sairaudesta" tiedettiin, oli takana reilusti ja minä vain ihmettelin, että miksi ei vauvaa kuulu... Puolen vuoden yrittämisen jälkeen ei kyllä vielä saa, eikä pitä olla epätoivoinen. Tottakai se ärsyttää, mutta meitä joilla se ottaa oikeasti aikaa, jopa useita vuosia, niin emme vaan voi ymmärtää tätä puhetta....

Kaikki surevat omalla tavallaan. Ei syytellä siitä muita. Toisille vuoden yrittäminen on kova pala kun taas toisille ei. Lapsettomuus on aina surullinen asia. Pidetään yhtä ja toivotaan että kaikki saisimme kokea tuon äitiyden ihanuuden.

Hei.

Meillä vuosi yritystä ja kaks vuotta tutkimuksia / hoitoja. Nyt eka icsi menossa. Eilen oli punktio ja huomenna olis alkionsiirto. Mussa ei mitään vikaa ole, mutta joudun kaikki piikit kestämään, piikkikammoinenkin olen viel. miehestä löyty huonolaatuiset siittiöt. Tässä sitä on katteltu kun ympärille plupsahtelee lapsia. mieheni molemmilla veljillä on jo perheet, toisella kaks tytärtä ja toisel tytär ja poika. kaiken lisäks kaverini on raskaana. se on aika uus tuttavuus vielä ja hauska ihminen. minusta olisi typerää katkasta välit sen raskauden takia. Äitiniki hankkiutu raskaaks vuos sitte. voi jessus.
Koko lapsettomuus johtuu miehestä. välillä on sellanen ilkeä ajatus käyny mieles et jos pistäis vaihtoon, mut eihän se sen vika ole ettei sillä ole kunnollisia siittiöitä. tällä siis mennään. eilen sanoin, et en kestä enää uutta hoitorumbaa. eli tämän jälkeen on keksittävä jokin muu keino.

Hei! Minäkin olen kaikkeni tehnyt ,myös koeputkihedelmöityksen,enkä tullut raskaaksi.mitään syytä minusta ei kuitenkaan löydetä.

Minäkin yritin kaikkeni viiden vuoden ajan. Vaihdoin jopa miestä, jos hänen kanssaan tärppäisi. Nyt olen sinkku, molemmilla exillä lapsia uusien vaimojen kanssa ja vihdoin olen asian kanssa sujut. Näin tämän piti mennä. Identiteetti piti vain rakentaa uusiksi, eikä ajatella, että minä olen (tuleva) äiti.

Nyt elämän täyttää uusi koulu, työ, koira ja matkustelu. Kohta olen muuttamassa Australiaan, sen jälkeen, minne mieli haluaa.

Olen itkuni itkenyt lapsettomuuden takia ja nyt ymmärrän, että näin oli tarkoitettu. Lapsettomuus olikin minulle siunaus.

Vielä vuosi sitten kirjoitin tälle palstalle, ettei lapsettomuuden tuskaan auta kuin itsemurha. Nyt olen onnellisempi kuin ikinä. Toivoa on!