Eduskunta nukkuu !!

Runsas vuosi sitten (syksyllä 2002) eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi ajoneuvolainsäädäntöuudistuksen yhteydessä, että lainsäädäntöön ei pidä panna tarpeettomasti valituskieltoja. Asia koski muistaakseni ajoneuvohallintokeskuksen päätöksiä, joissa vapautetaan ajoneuvo käyttökiellosta. Hallitus oli ehdottanut, ettei noista päätösistä olisi saanut valittaa.

Lakiesitys sitten muutettiin niin, että kansalaisille annettiin valitusoikeus. Juuri kuten perustuslain 22 §:n mukaan pitääkin.

Vuonna 2003 käsiteltäväksi tuli ajoneuvoverolakia koskeva hallituksen esitys (111/2003). Siinä oli otettu onkeen tuo edellä mainittu. Toisin kuin aikaisemmin, tuota veroa koskevista veronhuojennuspäätöksistä saa nyt valittaa. Hallituksen esityksen perusteluissa on pitkästi juttua tästä asiasta.

Kuinka ollakaan, hallitus on tänä keväänä antanut eduskunnalle taas verolakien muutoksia. Esillä on mm. verotusmenettelylain 88 §:n muutos, joka koskee veronhuojennuksia. Kas, hallitus täysin pokkana unohtaa kasi edellä sanottua asiaa ja aikoo JÄTTÄÄ VOIMAAN VALITUSKIELLON tuloverotusta koskevissa huojennusasioissa.

Siis täysin vastoin eduskunnan jo kahdesti aivan samanlaisessa asiassa ilmaisemaa kantaa. Erityisen merkittävää on, että tämä on suoraan vastoin sitä kantaa, minkä perustulakivaliokunta otti perustuslain 22 §:n tulkinnasta.

Perustuslakivaliokuntahan nimenomaan lausui, että tarpeettomat valituskiellot vaarantavat kansalaisten oikeusturvaa.

Asiassa on vielä se lisäpiirre, että kyseisessä veropykälässä ehdotetaan veronhuojennusasioiden käsittely siirrettäväksi paikalliselle verovirastolle. Siinä voi todellakin oikeusturva vaarantua pahemman kerran ja käytäntö voi olla eri puolilla mitä sattuu. Vallankin, jos yhtenäistävää valitusmahdollisuutta ei ole.

On jokseenkin varmaa, ettei valitusmahdollisuuden puuttuminen voi siitä johtua, ettei asiaa olisi valtiovarainministeriössä huomattu. Samalta vero-osatoltahan tämä esitys on peräisin kuin oli ajoneuvoverolakikin. Ovat tehneet tämän täysin tahallaan. Vaikea on tosin nähdä, minkä takia tarvitsee tällä tavoin pilkata kansalaisia ja eduskunnan selvästi jo kahteen kertaan ilmaisemaa tahtoa.

Merkkiäkään ei ole näkyvillä, että eduskunta olisi huomannut tämän tärkeän puutteen oikeussuojassa. Luultavasti juuri tämä oli hallituksen ja valtiovarainministeriön valmistelijoiden tarkoituksenakin. Pimeänä läpi vaan.

Suosittelen, että mahdollisimman moni kiinnittäisi "oman" kansanedustajansa huomiota tälläiseen surkeasti valmisteltuun esitykseen. Nyt asian voisi ehkä vielä korjata. Sitten kun laki on valmis on enää turha ihmetellä miten tulikaan mokattua.

Välittäkää viestiä eteenpäin!!
3183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Unto tarkoittaa varmaan hallituksen esitystä HE 57/2004 eräiden verolakien muuttamisesta. Asia on aivan oikein. Oikeussuojanäkökohdista ei tosiaankaan välitetty tässä esityksessä.

Mutta nyt on jo myöhäistä: valiokuntavaihe on jo ohi. Esitys näyttää olevan eduskunnassa 1. käsittelyssä. Eihän se enää voi muuttua.

Nukuttu mikä nukuttu. Silti: 1. käsittely on 25.5 istunnossa, joten kannattaa kuitenkin vielä yrittää valistaa edustajia, kuten Urpo ehdottaa.

Äänestä
  • Tässäpä kerrankin kansalaisille tilaisuus ottaa osaa lainsäädäntöön. Minä ainakin tuikkaan tiedon omalle edustaj... ai niin mutta eihän minulla ole omaa...yhtä vähän kuin EU parlamentissa.

    Olisikohan kukaan edes kiinnostunutkaan näistä pienen ihmisen asioista, oikeussuojasta ja muusta sen sellaisesta. Suvi-Annekin se vaan puuhaa sitä sotaan lähtöä.

    Äänestä

  • Selma-täti kirjoitti:

    Tässäpä kerrankin kansalaisille tilaisuus ottaa osaa lainsäädäntöön. Minä ainakin tuikkaan tiedon omalle edustaj... ai niin mutta eihän minulla ole omaa...yhtä vähän kuin EU parlamentissa.

    Olisikohan kukaan edes kiinnostunutkaan näistä pienen ihmisen asioista, oikeussuojasta ja muusta sen sellaisesta. Suvi-Annekin se vaan puuhaa sitä sotaan lähtöä.

    Niinpä niin, tänään kaiketi läpi 1. käsittelyssä, ilman että asiaa havaittiin eduskunnassa lainkaan ?

    Turha se on urputtaa, jos asia on hiukankaan vaikea ja populaarin suunsoiton ulkopuolella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Urpo kirjoitti:

Runsas vuosi sitten (syksyllä 2002) eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi ajoneuvolainsäädäntöuudistuksen yhteydessä, että lainsäädäntöön ei pidä panna tarpeettomasti valituskieltoja. Asia koski muistaakseni ajoneuvohallintokeskuksen päätöksiä, joissa vapautetaan ajoneuvo käyttökiellosta. Hallitus oli ehdottanut, ettei noista päätösistä olisi saanut valittaa.

Lakiesitys sitten muutettiin niin, että kansalaisille annettiin valitusoikeus. Juuri kuten perustuslain 22 §:n mukaan pitääkin.

Vuonna 2003 käsiteltäväksi tuli ajoneuvoverolakia koskeva hallituksen esitys (111/2003). Siinä oli otettu onkeen tuo edellä mainittu. Toisin kuin aikaisemmin, tuota veroa koskevista veronhuojennuspäätöksistä saa nyt valittaa. Hallituksen esityksen perusteluissa on pitkästi juttua tästä asiasta.

Kuinka ollakaan, hallitus on tänä keväänä antanut eduskunnalle taas verolakien muutoksia. Esillä on mm. verotusmenettelylain 88 §:n muutos, joka koskee veronhuojennuksia. Kas, hallitus täysin pokkana unohtaa kasi edellä sanottua asiaa ja aikoo JÄTTÄÄ VOIMAAN VALITUSKIELLON tuloverotusta koskevissa huojennusasioissa.

Siis täysin vastoin eduskunnan jo kahdesti aivan samanlaisessa asiassa ilmaisemaa kantaa. Erityisen merkittävää on, että tämä on suoraan vastoin sitä kantaa, minkä perustulakivaliokunta otti perustuslain 22 §:n tulkinnasta.

Perustuslakivaliokuntahan nimenomaan lausui, että tarpeettomat valituskiellot vaarantavat kansalaisten oikeusturvaa.

Asiassa on vielä se lisäpiirre, että kyseisessä veropykälässä ehdotetaan veronhuojennusasioiden käsittely siirrettäväksi paikalliselle verovirastolle. Siinä voi todellakin oikeusturva vaarantua pahemman kerran ja käytäntö voi olla eri puolilla mitä sattuu. Vallankin, jos yhtenäistävää valitusmahdollisuutta ei ole.

On jokseenkin varmaa, ettei valitusmahdollisuuden puuttuminen voi siitä johtua, ettei asiaa olisi valtiovarainministeriössä huomattu. Samalta vero-osatoltahan tämä esitys on peräisin kuin oli ajoneuvoverolakikin. Ovat tehneet tämän täysin tahallaan. Vaikea on tosin nähdä, minkä takia tarvitsee tällä tavoin pilkata kansalaisia ja eduskunnan selvästi jo kahteen kertaan ilmaisemaa tahtoa.

Merkkiäkään ei ole näkyvillä, että eduskunta olisi huomannut tämän tärkeän puutteen oikeussuojassa. Luultavasti juuri tämä oli hallituksen ja valtiovarainministeriön valmistelijoiden tarkoituksenakin. Pimeänä läpi vaan.

Suosittelen, että mahdollisimman moni kiinnittäisi "oman" kansanedustajansa huomiota tälläiseen surkeasti valmisteltuun esitykseen. Nyt asian voisi ehkä vielä korjata. Sitten kun laki on valmis on enää turha ihmetellä miten tulikaan mokattua.

Välittäkää viestiä eteenpäin!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu