Noniin

Lopetin pillereiden käytön marraskuussa ja sen jälkeen ollaan kortsuilla ja ilman pelailtu. Harmikseni heitin viimevuoden kalenterin meneen ja nyt on vasta tammikuulle merkintä ollut. Menkani alkoivat 7.päivä ja kesti viisi päivää.

Ongelma nyt on, että menkkoja ei ole nyt kuulunut. Tein viikko sitten testin ja se näytti negaa. Ajattelin, että no sieltä ne menkat tulevat kohta, ennenkin käynyt näin, että vähän liian innoissaan tullu testailtua.

Nyt parin päivän aikana mahaani on sattunut, kun olen liikahtanut jotenkin liian nopeasti jnejne. Se on myös ns. kuralla ollut. En uskalla siis pieraista "voimalla", sillä pelkään, että lentää varpusparvi, lol :D
Nyt eilen myöhään illalla (tuon mahaongelman lisäksi) aloin röyhtäilemään ihan hirveästi. Aivan kuin olisin kitannut hiilihapollista juotavaa ja heti perään röyhtäissyt. Jälkimaku oli myös sangen erilainen. Odotin, että maistuisi ruoka jota on syönyt, mutta eii..

Olen nyt naureskellut ajatukselle, mutta voiko nuo olla jotain oireita? Tahtoisin kovasti testata, mutta pelkään, että näyttää taas negaa, tai menkat alkaa tyyliin päivä testaamisen jälkeen. On sitä rahaa meinaan pistetty hölmöyksissä niihin testeihin.. Ehkä pitää taas pistää tuuleen.

Hieman alkaa miehen kommentit; "sä oot raskaana, sulla on vauva mahassa, siellä on joku otus jnejne" ärsyttään. Eilen hän piirsi meidät; hän oli tikku-ukko ja minä olin paksuna siinä. mahaani oli piirretty pienen pieni tikku-ukko ja hän sanoi; tuossa se on. En tahtoisi siis miettiä näitä asioita vielä, että mistä turvaistuin, mistä pinnasänky, mistä vaatteita jnejne. Aivan kuin mieheni olisi täysin satavarma asiasta, mikä ei minusta ole mukavaa..

Pyydän anteeksi tätä vuodatusta ja kiitän mahdollisista asiallisista kommenteista. Voitte jättää siis; "olet vain syönyt liikaa kaalilaatikkoa" kommentit väliin.
0147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

jeppisjepulis... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu