Koirat irti

Mamma2009

Mitä ootte tehneet kyseisessä tilanteessa itse.

Asumme rivitaloalueella, jossa on myös omakotitaloja.
Omakotitalossa asuva pariskunta pitää jatkuvasti koiriaan irti,
kun he käyttävät niitä lenkillä. Itse käyttää samaan aikaan koiraansa lenkillä
toinen heidän pikkukoiristaan tulee räksyttämään n. metrin päähän meidän koirasta.
Yritä nyt käyttää omaa koiraas rauhassa paskalla, kun ei toisen koirasta tiedä
kuinka ärhäkkä se loppujen lopuks on. Pikkukoirat on joskus niin arvaamattomiakin.
Viisaampana koiranomistajana osasin pysyä paikallani koiran kanssa enkä liikkunut mihinkään.
Annoin vaan koiran räkyttää siinä vieressä. Omistaja huuteli kauempaa koiraansa, eikä uskaltanut tulla hakemaan rakkiaan pois. Joku kaunis päivä heidän koiransa kyllä käy jonkun pikkulapsen kimpuun. Kukas siitä sitten on vastuussa. Toi on ärsyttävää kun omakotitalon porukat kuvittelee omistavansa koko alueen ja pitää koiriaan irti, kun taas muut yrittää noudattaa kiinnipito määräystä. Mitä tollanen koiralla tekee kun ei uskalla tulla ottamaan omaa koiraansa edes kiinni. Asiasta on huomautettukkin varmaan useaankin otteeseen mutta eipä tunnu olevan vaikutusta.

1

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 19+19

      pienet räkyttäjäkoirat on ihan paskoja. itseäni puri kerran chihuahua ja kaduttaa vieläkin miksen potkassu sitä koirien taivaaseen. soita poliisit ni ne vie sen koiran mennessään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      239
      3051
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      17
      1718
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      15
      1396
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1238
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      129
      1231
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1147
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1052
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1035
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      957
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      942
    Aihe