Ootko saanu

Vyönsolkee, lukkopiällä että persnahka punasena paukku, ikäni muistan.
Koskaan en ole omia lastani kädellä koskenut, vaikka olisi joskus ollut aihettakin.
Lumipallolla heitin vanhepaa naamaan, jota vieläkin suren.

En ole saanut. Minua pidettiin liian herkkänä sellaiseen. Pelkkä sanominenkin jo riitti ja olin vaipua maan rakoon.
Sellainen tapaus kyllä muistuu mieleen, että istuin meidän isossa pakettiautossa kuljettajan paikalla.
Auto oli pihassa ja takaovet auki. Isäni tyhjensi auton sisältä jotakin. Käsijarru oli päällä ja olen Aivan varmasti muistavinani, että se tapahtui näin.

Käsijarru minun johdollani laskeutui alas, jonka johdosta auto lähti itsestään vyörymään liiverin seinään.
Isäni ryntäsi, kuin hullu, suuuuuurilla kirosanaryöpyillä ja vetäs mut etupenkiltä vähäkö nopiaa veks.
Olin kauhuissani hänen tosi kovakouraisesta vetäisystä.

-Saa....tana, et saa koskea käsijarruun
-En minä mitään ole koskenu, hameeni jäi kiinni johonkin ja kai se sit siitä....

Jostakin syystä tuli tunne, ettei minua uskottu ja olin siitä Tooooosi pahoillani. Olin syvästi loukkaantunut.

Olin perheen ainut lapsi, ei mikään ilkeä, tappeleva, nyrkkeilysankari.
Niin ainakin muistan, jos ei sitten joku aivomato ole syönyt aivokapasiteetistani noita muistoja.
Jos en saanut päihini, eipä minua kovia hellittykään, koskaan en muista istuneeni äitini sylissä.
Hän minua rakasti, toki, viimeiseen asti, mutta varmaan toteutti omassa elämässään oppeja, joita oli itse saanut lapsuuskodissaan.
Hän osoitti rakkautensa teoissaan, ei eleissä.

Ei ole tarvinnut olemattomien lapsin takia opetella väkivaltaa, jota en kyllä olisi opetellutkaan.
Ukko saa silloin tällöin kuunnella voimasaarnoja, mutta niidenkin vaikutus on vain hetkellistä, kun minuakin jo alkaa naurattamaan.

.

Risusta kintuille on äitini kertoman mukaan minulle annettu. Itsellä ei ole niistä oikein muistikuvia ja tukkapöllyäkin on tullut saatua sekä tietysti luunappeja. Yhden kerran muistan, kun olin sanonut isälleni pahasti ja vaihtoehtoni olivat että haen risun, tai pyydän isältäni anteeksi. otin isääni kaulasta kiinni ja pyysin anteeksi. Sitten muistan, kun pienenä oli oppinut kirosanoja ja meidän kotiapulainen uhkasi pestä kielen saippualla jos kiroilisin.

Kysy vaan kuinka monta kertaa ja kerran naapurinkin toimesta, koska en uskonut mitään. Ei se kivaa ollut, mutta jotkut asian tajusin vasta sitten kun oli nahassa tuntunut. Liekö vanhempani omaksuneet preussilaisen armeijan kurin jostakin, mutta omalla kohdallani se toimi. Sen vuoksi en täysin allekirjoita koskemattomuutta, koska joskus lapsen oman turvallisuuden nimissä voi ottaa tiukasti kiinni ja sanoa ei tai jopa nykäistä niskavilloista, sillä ei ole kiva katsella ajotielle litsaantunutta kersaakaan. Mutta korostan, etten lapsettomana voi tietenkään ajatella asiaa riittävän laajasti ja edustan vain ikäpolvea, jolle ruumiillinen kuritus oli arkipäivää.

Naapuri, joka minut suomi, pelasti minun henkeni. En olisi ikinä oppinut varomaan junia ja välttämään rataa, koska asuimme radan varrella ja naapuri oli veturinkuljettaja. Hän näki minut niin monta kertaa kokeilemassa onneani ja kerran sitten hermostui totaalisesti. Äitini kävi kiittämässä erikseen.

Olin vilkas lapsi, jolle sattui koko ajan kaikenlaisia vahinkoja. Harvoin tein tahallani mitään kiellettyä, mutta piiskaa sain tottelemattomuudesta ja vahingoista, tukistuksia myös. Ei siitä isompia traumoja ole jäänyt, mutta vahingosta kurittaminen oli kyllä minusta epäreilua. Ajattelin silloin, että jos joskus saan lapsia, en niitä ainakaan lyö. Lapsia ei ole, mutta kasvatuksesta olen nykyisin sitä mieltä, että nykyajan lapsia ei kasvateta, vaan ne saavat rällästää miten vain ja saavat aina tahtonsa periksi. Rajat pitää olla, vaikkei ruumiillista kuritusta harrastettaisikaan.

Riidat tuli yleensä vähä nuoremman veljen kans, esim. kumpi saa isomman palan jäätelöö ;)
Muistan, kun koivunoksia tuotiin ovanpäälle oottamaan, että isä tulee töistä, voi antaa piiskaa..
Mutta mitään pahoja ei tuu mieleen, edes se, käytettiinkö sitä vitsaa muuta kuin 'uhkailuna'.

Olen kyllä saanut vaikka mistä. Traumoja on jäänyt, niitä kai ne ovat, koska jos päivällä vaikka väittelen jonkun kanssa, niin tuo henkilö saattaa tulla yöllä uniini antamaan minulle piiskaa. Yleensä en tuota selkäsaunaa kuitenkaan saa, sillä juuri kun piiskaus on alkamassa herään tai jokin muu asia estää vitsan käytön ja minä pelastun.

Lieneekö muilla tällaisia painajaisia?

Yhden kerran nahkavyöllä persuksille onneksi sentään solkipäällä.Ihan omaa syytä kun tappelin,mut se keljutti kun vielä voitin sen tappelun isoveljen kanssa.
Taisi olla opetus siinä,ettei tappelulla mitään voita.Voitti tai hävis aina sattui.
Omia lapsia en ole"ruoskinut"on riittänyt äänen korottaminen.Ei ole tarvinnut edes huutaa pää punasena.

Rangaistuksia oli sopivasti

Muistikuvieni mukaan sain lapsena ihan sopivasti tukkapöllyä, vitsaa ja muita lapsille sopivia rangaistuksia törttöilyistäni. Koulussakin vastaavia rangaistuksia tuli, ja viimeisen tukkapöllyn koulussa sain ollessani oppikoulun ensimmäisellä luokalla. Tämän tukkapöllyn jälkeen opettaja laittoi minut vielä nurkkaan häpeämään. Rangaistukset tulivat aina aiheesta, joten en kanna kaunaa asian johdosta.

Rangaistuksilla oli kasvuprosessiini positiivinen vaikutus. Elämäni myöhemmässä vaiheessa opin nöyräksi ja opin myös tuntemaan kaikki kanssaihmiset hyvin, joten pystyn nykyisin tulemaan hyvin toimeen hankalienkin ihmisten kanssa.

Sovinnollisuuteni vuoksi pärjäsin hyvin työelämässä, ja nyt eläkeukkona jouduin samasta syystä Esson parlamentin puheenjohtajaksi. Oikein ajoitetut ja annostellut rangaistustoimenpiteet tekivat siis villistä pojanviikarista arvostetun ja kunnioitetun miehen. Jos vitsaa olisi säästetty, niin saattaisin nyt olla hunningolla.

ja vaimotkin, mutta jatkuvasti saa lukea noita vaimonpahoinpitely uutisia, eli mies ei ole muuttunut joissakin tapauksissa vieläkään..

Kasvoin aika suvaitsevaisessa kodissa, turhista ei selkäsaunoja annettu. Yhden kerran muistan kyllä, enkä unohdakkaan sitä koskaan. Mulla kun oli esikoisena taipumusta yllyttää pienempiä sisaruksiani milloin mihinkin koiruuteen.Äiti lähti autokouluun ja minä sain kuningasidean mennäänpä tänään uimaan tulvivaan kevätjokeen jäähileiden joukkoon. Näinpäs teimme (olin jotain 10v silloin ja sisarukset 7 ja 5)

Sattuipa siinä äiti sitten sopivasti kotiutumaan juuri kun nousimme märkinä ylös joentörmää...Sain elämäni selkäsaunan (koivukarpalla) ja täysin aiheesta oltas voitu hukkua koko poppoo.....Onneksi niin ei käynyt! Terveisiä vain hyvinvoiville sisaruksilleni, onneksi olette olemassa:)

Oon pienenä saanu luunappeja ja tukkapöllyjä, isoveljet sai piiskaa. Ei koskaan aiheetta. Nurkassa häpeämässä oltiin kuka milloinkin monenmonta kertaa (myös koulussa). Kaikki muistutukset olimme ansainneet ja jotain toisten kunnioittamisesta opittiin. Traumoja ei ole tullut, (paitsi isosiskoni kertoo pikkupäissään saaneensa lapsena koko ajan selkään ja tukkapöllyjä. Hän oli ainoa lapsi, jota ei kuritettu ensinkään, kun oli niin kiltti, hentoinen, ja tottelevainen).

Omiin lapsiini käytin luunappeja ja "pysäyttävää tukkapöllyä", eli pidin tukasta kiinni, mutta en vetänyt, jos lapsi pysähtyi kuuntelemaan, niin tukistusta ei tapahtunut, jollei pysähtynyt, niin kipeäänhän se niskahiuksista pitäminen kävi.
He ovat jo aikuisia ja aikoivat käyttää samaa pysäytystaktiikkaa, koska ovat kokeneet sen tehokkaaksi..

Olin vilkas lapsi, jolle sattui usein vahinkoja, ja niistä tuli sitten tukkapöllyä tai piiskaa. En omasta mielestäni tehnyt tahallani pahaa koskaan, mutta vanhemmat tulkitsivat pahanteoksi myös tottelemattomuuden, sen että teki sellaista, minkä vanhemmat olivat kieltäneet.

Vaikka en itse rangaistuksia hyväksynytkään, se oli kuitenkin sen ajan yleinen tapa. Lapset piti pitää kurissa, muuten niistä ei kasva yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Jälkeenpäin olen monessa asiassa todennut vanhempani erittäin viisaiksi ja aikaansa edellä olleiksi kasvattajiksi, eikä kurituksesta ole minulle jäänyt traumoja.

Kyllä kuuskyt luvulla sai opettajakin lyödä karttakepillä jos ei lapsi ollut vaikka virkeä tunnilla, et kovaa oli elämä ja silloihan oli oppina se et joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee,,mikä on oikein kuka sen lopulta tietää, sillä taas vapaa kasvatus on myös huono juttu jossa vanhempi tottelee lasta?,eihän lapsi voi olla vastuussa kaikesta.