Hindulaisuus

Olen miettinyt viime aikoina tätä maailman vanhinta uskontoa, noin 4600 vuotta sitten syntynyttä, eli noin 2600 vuotta eea (= ennen ajanlaskumme alkua).

>Chandoya-Upanisadissa kerrotaan, että kun atman (sielu) on asunut jumalien luona hyvien tekojensa edellyttämän ajan, hän palaa takaisin avaruuteen, josta hän siirtyy tuuleen, muuttuen ensin savuksi, sitten sumuksi, pilveksi, sateeksi ja syntyy riisinä, ohrana, puuna tai papuna.Kun joku mies sitten syö kasvissa elävän sielun ruokanaan, sielu voi siirtyä siemennesteen mukana uuteen kehoon ja syntyä ihmiseksi. Jos sielu on viettänyt hyvää elämää, se voi syntyä korkeaan kastiin; huonoa elämää viettänyt voi syntyä kastittomaksi tai jopa koiraksi tai siaksi. Tosin uushindulaisuudessa esiintyy myös ajatus, että ihminen ei voi syntyä eläimeksi, mutta tämä käsitys on tutkijoiden mukaan lähtöisin teosofiasta.
5170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kokenut...

Äänestä

Pyhät joet ovat keskeisiä hindulaisuudessa. Kaikista pyhin on Ganges-virta. Pyhiinvaellukset pyhien jokien rannoille tai pyhiin kaupungeihin (esim. Benares eli Varanasi eli Kaši) ovat tärkeä osa hindun elämää.


SIELUNVAELLUS

Hindulaisuuden mukaan sielu vaeltaa. Hyvä hindu, joka esim. joogaa tai palvoo jumalia, saa hyvää karmaa ja pääsee kuolemansa jälkeen parempaan elämään. Se tarkoittaa syntymistä ylempään kastiin tai pyhäksi eläimeksi (esim. lehmä, apina tai norsu). Sielun lopullinen tavoite on yhtyminen brahmaniin eli maailmansieluun, jonka osia kaikki maailmassa ovat. Maailmansielu brahman on eri asia kuin luojajumala Brahma.

Äänestä

Mitäpä jos mailma toimii ja levittää siemeniään kuten iso osa kasvikunnasta. Joku elikko tulee, syö hedelmän ja paskoo, jonka mukana siemenet leviää. Samalla ideallahan se voisi toimia maailmassakin. Astroidi törmää planeettaan, palasia sinkoilee avaruuteen, joiden matkassa on alkuelämää, joka taas siirtyy uusille planeetoille uusien törmäysten yhteydessä. Siihen tietty menee vähän enemmän aikaa kun 1-soluisesta alkueläimestä kehittyy ihminen, mutta kuitenkin. Näin ollen elämä eri maailmankaikkeuden kolkissa ei olisi kovinkaan harvinaista. Sitten kun mietitään, kuka kaiken takana on... Ehkä onkin joku jossain, mutta kun ei oikein ole varmaa tietoa mistään, niin kaikki voi olla yhtä hyvin sattumaa.

Äänestä
  • jokin suurempi järki kaiken takana! >> Uskon LUojaan!

    Äänestä

ruotsalaiset hyökkäsivt rauhalliste suomalaisten kimppuun kolme kertaa alkaen 1155,
toivat opin ristiinnaulitusta ja syyttivät meidän syntejämme siitä,
myös syfilis oli tuliaisena piispa Henrikin mustan viitan kätköissä kun raiskasi Lallin nuoren kauniin vaimon, jolla oli pieni poika.
Olimme siis "saavana" osapuolena. Verotkin saimme niskaamme, köyhdyimme, rusthålleja jouduttiin ylläpitämään, miehet vietiin sotiin...

Katolinen kristinuskohan kielsi papeilta ja pyhiltä piispoilta seksuaalisuuden luonnollisen, normaalin toteuttamisen.
Ninnpä he tekivät sitä 'haureuttaan' sitten lasten kustannuksella, mutta kun ne huusivat ja kiukuttelivat, toistensa kanssa homoillen tai myös yleisten, "syntisten", likaisten ruotsalaisnaisten kanssa salaa, niinpä syfilistä eli kuppaa ja tippuria tuli Suomeen tuliaisina siellä "pyhien" piispa henrikien mustien viittojen kätköissä, kun sotajoukot raiskasivat naisia surmattuaan miehet...

Sitten ruotsalaiset kirjoittivat historian.

Suomalaislapset ovat saaneet sitä opetusta melkein tuhat vuotta. Olisikohan tarpeen tehdä historian - ja uskonnon puhdistus?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nettilainaus: kirjoitti:

Olen miettinyt viime aikoina tätä maailman vanhinta uskontoa, noin 4600 vuotta sitten syntynyttä, eli noin 2600 vuotta eea (= ennen ajanlaskumme alkua).

>Chandoya-Upanisadissa kerrotaan, että kun atman (sielu) on asunut jumalien luona hyvien tekojensa edellyttämän ajan, hän palaa takaisin avaruuteen, josta hän siirtyy tuuleen, muuttuen ensin savuksi, sitten sumuksi, pilveksi, sateeksi ja syntyy riisinä, ohrana, puuna tai papuna.Kun joku mies sitten syö kasvissa elävän sielun ruokanaan, sielu voi siirtyä siemennesteen mukana uuteen kehoon ja syntyä ihmiseksi. Jos sielu on viettänyt hyvää elämää, se voi syntyä korkeaan kastiin; huonoa elämää viettänyt voi syntyä kastittomaksi tai jopa koiraksi tai siaksi. Tosin uushindulaisuudessa esiintyy myös ajatus, että ihminen ei voi syntyä eläimeksi, mutta tämä käsitys on tutkijoiden mukaan lähtöisin teosofiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu