Ei minua haittaisi, vaikka kuolisin

Jesus saattaakin pelastaa se on henkilöstä kiinni näkeekö se asian kaikki puolet vai ei... Tämä ei ole linnunratamme ainoita planeettoja, jotka eivät "tunnu" hyvältä....

Ihan normaalia se on itse toivon kuolevani, mutta en kuole - oon aina samas tilantees. Vituttaa aika paljo.. En tie miten pitäisi muut saada tappamaan itsensä, keinot on aika vähissä.... Sitten olisin taas täällä takaisin hetken päästä. Ei ymmärrä tätä leikkii. Elämä on tylsää. Psykoosissa ei ole kiva olla.. =(

joo se ei oo tylsää. kirjoitti:

Jesus saattaakin pelastaa se on henkilöstä kiinni näkeekö se asian kaikki puolet vai ei... Tämä ei ole linnunratamme ainoita planeettoja, jotka eivät "tunnu" hyvältä....

Ihan normaalia se on itse toivon kuolevani, mutta en kuole - oon aina samas tilantees. Vituttaa aika paljo.. En tie miten pitäisi muut saada tappamaan itsensä, keinot on aika vähissä.... Sitten olisin taas täällä takaisin hetken päästä. Ei ymmärrä tätä leikkii. Elämä on tylsää. Psykoosissa ei ole kiva olla.. =(

Mä kyllä aattelen, että ei ole "normaalia", mutta ehkä sulla on masennusta tms. Mä olen kokenut myös paljon tuota tuntemusta. Mulla on nyt tullut pitkästä aikaa pientä nostetta mun elämään ja kyllä mä oon löytänyt elämälle jotain merkitystä. Mulla on aviomies, mutta ei lapsia, mutta ei kukaan voi elää vain toisen ihmisen takia loppujen lopuksi. Se on aika tuskallista, olen kokenut myös senkin vaiheen.

Mulla on aina ollut valtava halua vaikuttaa yhteiskunnan epäkohtiin ja nyt olen huomannut, että se todella on mahdollista. Varmasti lähintä sydäntäni on tällä hetkellä mielenterveyshoidon parantaminen. Toinen asia minkä puolesta haluan taistella niin on ihmisoikeudet. Siis on toki miljoona muutakin asiaa mitä haluaisin muuttaa maailmassa ja välillä onkin vaikeaa, kun koen sellaista "maailmantuskaa". Kaikkeen ei kuitenkaan yksi ihminen voi vaikuttaa niin on tavallaan tehtävä valinta. Mulle se vaikuttaminen tarkoittaa aktiivista järjestötoimintaa joko poliittista tai sitten vaan ehkä yhdistys mielessä. Vielä oon pysytellyt vähän vähemmän aktiivisena, oman kuntoni takia, että en ylittäisi voimavarojani. Mutta nyt tiedän kanavat mitä kautta vaikuttaa. Sellaista yhden naisen vaikuttamista oon tehnyt koko ajan mielenterveystyön parantamiseksi, mm. kirjoittamalla mielipidekirjoituksia lehtiin pääasiassa kyllä hesariin, on niitä muutama jopa julkaista. Sinne on kyllä vaikea saada mitään läpi. Sitten teen sitä, ihan sillä tavalla, että annan suoraa palautetta jos koen epäkohtia, siis itse siinä tilanteessa välittömästi. Ihan on siitä tullut positiivisia kokemuksia. Tätä olen soveltanut yleisesti muutenkin terveydenhuollossa varmasti tässä on taustalla sekin, että olen hoitaja ammatiltani.

Mutta joo nyt eksyin selittelemäään omia interessejäni, mutta siis ajattelen, että jonkinlainen merkitys elämässä pitää olla. Eihän elämä aina ole mitään ihanaa ja onnellista sen varmasti ymmärrätkin, mutta ei se sellaistakaan musta pidä olla mitä kuvaat.

Tuosta kuolemasta, mä en ole ollenkaan välinpitämätön kuoleman suhteen. Kun mä olen voinut todella huonosti ja tässä voisin pitkään aikaa. Olen siis sairastanut vuosia. Niin olen niin huonossa jamassa, että ajattelin että en kestä enkä jaksa elää näin, että en vaan pysty. Mutta minä taas pelkäsin, että joudun tappamaan itseni, koska elämä on liian sietämätöntä. Toisaalta tossa kohtaa minua täällä piti kiinni aviomies, en halunnut luopua hänestä. Koin myös suurta tuskaa siitä, että olisin tehnyt hänelle jotain niin pahaa. Tappamalla itseni olisin tavallaan siirtänyt oman tuskani hänelle, ehkä hän olisi ollut vuoden kahden päästä samassa jamassa kuin minä olin.

Minä en varmasti koskaan elämässäni pysty sulkemaan kuoleman ovea. Vaikka nytkin minulla on tuollaista nostetta elämssä, niin suhtaudun kyllä tähän todella skeptisesti. Masennukseni on atyyppinen eli siinä vain on välillä parempia jaksoja ja sitten taas romahdan pohjalla. Pientä toivoa on, että aloitin tässä kyllä myös ehkä sadannen uuden masennuslääkken, mutta jospa tämä toimisi. Vielä kyllä olen kotini vanki, mutta on sentään suunnitelmia. Sinulta taas tuntuu puuttuvan ne. Muistan, että joskus koulussa filosofin tunnilla, opettja sanoi että jokaisella ihmisella pitää olla telos, eli päämäärä elämässään.

Ehkä näin alkajaiseksi voisit tehdä beckin masennustestin, löytyy kun netistä googlettamalla. Siitä saisit vähän suuntaa, että voisiko kysymys olla jonkinlaisesta masennuksesta. Sitten varmaan sinun pitäisi osata vastata yhteen kysymykseen tai oikeastaan kahteen, mikä sinulle on mielekästa ja mitä todella haluaisit tehdä? Musta noi kysymykset on avain kaikkeen. Terapeutteni kysyi varmaan vuoden noita, vastasin aina vaan, että en vittu tiedä, kunnes sanoin, että haluun vaan maata sängyssä. Sitten tein niin ja lopulta seinät kaatuivat päälle. Sitten piti taas miettiä tuota samaa kysymystä uudelleen ja aina sama toistuu.

Mutta tsemppiä elämään ja kyllä mä uskon että elämän jano vielä palaa

häiriöinen kirjoitti:

Mä kyllä aattelen, että ei ole "normaalia", mutta ehkä sulla on masennusta tms. Mä olen kokenut myös paljon tuota tuntemusta. Mulla on nyt tullut pitkästä aikaa pientä nostetta mun elämään ja kyllä mä oon löytänyt elämälle jotain merkitystä. Mulla on aviomies, mutta ei lapsia, mutta ei kukaan voi elää vain toisen ihmisen takia loppujen lopuksi. Se on aika tuskallista, olen kokenut myös senkin vaiheen.

Mulla on aina ollut valtava halua vaikuttaa yhteiskunnan epäkohtiin ja nyt olen huomannut, että se todella on mahdollista. Varmasti lähintä sydäntäni on tällä hetkellä mielenterveyshoidon parantaminen. Toinen asia minkä puolesta haluan taistella niin on ihmisoikeudet. Siis on toki miljoona muutakin asiaa mitä haluaisin muuttaa maailmassa ja välillä onkin vaikeaa, kun koen sellaista "maailmantuskaa". Kaikkeen ei kuitenkaan yksi ihminen voi vaikuttaa niin on tavallaan tehtävä valinta. Mulle se vaikuttaminen tarkoittaa aktiivista järjestötoimintaa joko poliittista tai sitten vaan ehkä yhdistys mielessä. Vielä oon pysytellyt vähän vähemmän aktiivisena, oman kuntoni takia, että en ylittäisi voimavarojani. Mutta nyt tiedän kanavat mitä kautta vaikuttaa. Sellaista yhden naisen vaikuttamista oon tehnyt koko ajan mielenterveystyön parantamiseksi, mm. kirjoittamalla mielipidekirjoituksia lehtiin pääasiassa kyllä hesariin, on niitä muutama jopa julkaista. Sinne on kyllä vaikea saada mitään läpi. Sitten teen sitä, ihan sillä tavalla, että annan suoraa palautetta jos koen epäkohtia, siis itse siinä tilanteessa välittömästi. Ihan on siitä tullut positiivisia kokemuksia. Tätä olen soveltanut yleisesti muutenkin terveydenhuollossa varmasti tässä on taustalla sekin, että olen hoitaja ammatiltani.

Mutta joo nyt eksyin selittelemäään omia interessejäni, mutta siis ajattelen, että jonkinlainen merkitys elämässä pitää olla. Eihän elämä aina ole mitään ihanaa ja onnellista sen varmasti ymmärrätkin, mutta ei se sellaistakaan musta pidä olla mitä kuvaat.

Tuosta kuolemasta, mä en ole ollenkaan välinpitämätön kuoleman suhteen. Kun mä olen voinut todella huonosti ja tässä voisin pitkään aikaa. Olen siis sairastanut vuosia. Niin olen niin huonossa jamassa, että ajattelin että en kestä enkä jaksa elää näin, että en vaan pysty. Mutta minä taas pelkäsin, että joudun tappamaan itseni, koska elämä on liian sietämätöntä. Toisaalta tossa kohtaa minua täällä piti kiinni aviomies, en halunnut luopua hänestä. Koin myös suurta tuskaa siitä, että olisin tehnyt hänelle jotain niin pahaa. Tappamalla itseni olisin tavallaan siirtänyt oman tuskani hänelle, ehkä hän olisi ollut vuoden kahden päästä samassa jamassa kuin minä olin.

Minä en varmasti koskaan elämässäni pysty sulkemaan kuoleman ovea. Vaikka nytkin minulla on tuollaista nostetta elämssä, niin suhtaudun kyllä tähän todella skeptisesti. Masennukseni on atyyppinen eli siinä vain on välillä parempia jaksoja ja sitten taas romahdan pohjalla. Pientä toivoa on, että aloitin tässä kyllä myös ehkä sadannen uuden masennuslääkken, mutta jospa tämä toimisi. Vielä kyllä olen kotini vanki, mutta on sentään suunnitelmia. Sinulta taas tuntuu puuttuvan ne. Muistan, että joskus koulussa filosofin tunnilla, opettja sanoi että jokaisella ihmisella pitää olla telos, eli päämäärä elämässään.

Ehkä näin alkajaiseksi voisit tehdä beckin masennustestin, löytyy kun netistä googlettamalla. Siitä saisit vähän suuntaa, että voisiko kysymys olla jonkinlaisesta masennuksesta. Sitten varmaan sinun pitäisi osata vastata yhteen kysymykseen tai oikeastaan kahteen, mikä sinulle on mielekästa ja mitä todella haluaisit tehdä? Musta noi kysymykset on avain kaikkeen. Terapeutteni kysyi varmaan vuoden noita, vastasin aina vaan, että en vittu tiedä, kunnes sanoin, että haluun vaan maata sängyssä. Sitten tein niin ja lopulta seinät kaatuivat päälle. Sitten piti taas miettiä tuota samaa kysymystä uudelleen ja aina sama toistuu.

Mutta tsemppiä elämään ja kyllä mä uskon että elämän jano vielä palaa

Hei haloota päivää vaan sullekin. oon psygoottinen ja ei mua beckin masennustestit kiinnosta..
enemmän kiinnostaa nuo natsisaksan innovaatiot ufoteknologiassa ja muu kätketty informaatio

vähä vois skarpata kirjoitti:

Hei haloota päivää vaan sullekin. oon psygoottinen ja ei mua beckin masennustestit kiinnosta..
enemmän kiinnostaa nuo natsisaksan innovaatiot ufoteknologiassa ja muu kätketty informaatio

olisit nyt vähän enemmän kertonut taas näistä ufojutuistasi, eikö riitä että levität niitä jo tuolla salaliittopalstallakin??

häiriöinen kirjoitti:

Mä kyllä aattelen, että ei ole "normaalia", mutta ehkä sulla on masennusta tms. Mä olen kokenut myös paljon tuota tuntemusta. Mulla on nyt tullut pitkästä aikaa pientä nostetta mun elämään ja kyllä mä oon löytänyt elämälle jotain merkitystä. Mulla on aviomies, mutta ei lapsia, mutta ei kukaan voi elää vain toisen ihmisen takia loppujen lopuksi. Se on aika tuskallista, olen kokenut myös senkin vaiheen.

Mulla on aina ollut valtava halua vaikuttaa yhteiskunnan epäkohtiin ja nyt olen huomannut, että se todella on mahdollista. Varmasti lähintä sydäntäni on tällä hetkellä mielenterveyshoidon parantaminen. Toinen asia minkä puolesta haluan taistella niin on ihmisoikeudet. Siis on toki miljoona muutakin asiaa mitä haluaisin muuttaa maailmassa ja välillä onkin vaikeaa, kun koen sellaista "maailmantuskaa". Kaikkeen ei kuitenkaan yksi ihminen voi vaikuttaa niin on tavallaan tehtävä valinta. Mulle se vaikuttaminen tarkoittaa aktiivista järjestötoimintaa joko poliittista tai sitten vaan ehkä yhdistys mielessä. Vielä oon pysytellyt vähän vähemmän aktiivisena, oman kuntoni takia, että en ylittäisi voimavarojani. Mutta nyt tiedän kanavat mitä kautta vaikuttaa. Sellaista yhden naisen vaikuttamista oon tehnyt koko ajan mielenterveystyön parantamiseksi, mm. kirjoittamalla mielipidekirjoituksia lehtiin pääasiassa kyllä hesariin, on niitä muutama jopa julkaista. Sinne on kyllä vaikea saada mitään läpi. Sitten teen sitä, ihan sillä tavalla, että annan suoraa palautetta jos koen epäkohtia, siis itse siinä tilanteessa välittömästi. Ihan on siitä tullut positiivisia kokemuksia. Tätä olen soveltanut yleisesti muutenkin terveydenhuollossa varmasti tässä on taustalla sekin, että olen hoitaja ammatiltani.

Mutta joo nyt eksyin selittelemäään omia interessejäni, mutta siis ajattelen, että jonkinlainen merkitys elämässä pitää olla. Eihän elämä aina ole mitään ihanaa ja onnellista sen varmasti ymmärrätkin, mutta ei se sellaistakaan musta pidä olla mitä kuvaat.

Tuosta kuolemasta, mä en ole ollenkaan välinpitämätön kuoleman suhteen. Kun mä olen voinut todella huonosti ja tässä voisin pitkään aikaa. Olen siis sairastanut vuosia. Niin olen niin huonossa jamassa, että ajattelin että en kestä enkä jaksa elää näin, että en vaan pysty. Mutta minä taas pelkäsin, että joudun tappamaan itseni, koska elämä on liian sietämätöntä. Toisaalta tossa kohtaa minua täällä piti kiinni aviomies, en halunnut luopua hänestä. Koin myös suurta tuskaa siitä, että olisin tehnyt hänelle jotain niin pahaa. Tappamalla itseni olisin tavallaan siirtänyt oman tuskani hänelle, ehkä hän olisi ollut vuoden kahden päästä samassa jamassa kuin minä olin.

Minä en varmasti koskaan elämässäni pysty sulkemaan kuoleman ovea. Vaikka nytkin minulla on tuollaista nostetta elämssä, niin suhtaudun kyllä tähän todella skeptisesti. Masennukseni on atyyppinen eli siinä vain on välillä parempia jaksoja ja sitten taas romahdan pohjalla. Pientä toivoa on, että aloitin tässä kyllä myös ehkä sadannen uuden masennuslääkken, mutta jospa tämä toimisi. Vielä kyllä olen kotini vanki, mutta on sentään suunnitelmia. Sinulta taas tuntuu puuttuvan ne. Muistan, että joskus koulussa filosofin tunnilla, opettja sanoi että jokaisella ihmisella pitää olla telos, eli päämäärä elämässään.

Ehkä näin alkajaiseksi voisit tehdä beckin masennustestin, löytyy kun netistä googlettamalla. Siitä saisit vähän suuntaa, että voisiko kysymys olla jonkinlaisesta masennuksesta. Sitten varmaan sinun pitäisi osata vastata yhteen kysymykseen tai oikeastaan kahteen, mikä sinulle on mielekästa ja mitä todella haluaisit tehdä? Musta noi kysymykset on avain kaikkeen. Terapeutteni kysyi varmaan vuoden noita, vastasin aina vaan, että en vittu tiedä, kunnes sanoin, että haluun vaan maata sängyssä. Sitten tein niin ja lopulta seinät kaatuivat päälle. Sitten piti taas miettiä tuota samaa kysymystä uudelleen ja aina sama toistuu.

Mutta tsemppiä elämään ja kyllä mä uskon että elämän jano vielä palaa

kiitos tästä