Siepattu!

Olin yllättynyt!

Kyllä minä ja puolisoni siepattiin myös alukseen 08.11.2011 ja 09.11.2011 välisenä aikana me olimme kello 20:05 ja 09.11 21:05 eli tasan 25 tuntia isossa avaruuslaivassa jossa oli harmaita iso silmäisiä ja myös pieniä sinertävä pukuisia isosilmiä ja ihmisen näköisiä pörröpäitä outo korkea päähinen päässään josta roikkui alas jotain... Samoin tuolissa missä istuin sen takana oli isoja noin 25metriä tai isompia kaksi kappaletta joiden kasvoja en nähnyt. Puolisoni oli nukutettu viereeni noin 5 metrin päähän samanlaisesta tuolista joka oli muutettu sängygsi. Minulla oli iso kypärä laitettu päähän josta he kopioivat kaiken. Olen 58v.

valo oli jotenkin erityisen kuultava ja sinertävä vain meidän tuolien kohdalla. Muualla oli mustan punertava valo jossa ei nähnyt läpi tai sii oli liian pimeää. Minulla oli kamera mukana ja otin kuvia avaruusaluksesta 3 kuvaa selviä kuvia.

puhuimme paljon siitä miten meidän johtajat pitävät meitä raha orjina ja eivät jaa maapallon resusseja tasan vaan ahnehtivat kaiken itselleen. Ja monista muista yhteiskunnallisista asioista. Olimme painottomassa tilassa koska kamerani meinasi leijua karkuun ja sain sen ilmasta kiinni ja laitoin sen takin sisälle. Olimme vöissä kiinni sänky tuolissa mutta ET eivät olleet missään kiinni vaan seisoivat suorina vierellä. Meidän koira ja auto oli myös siellä laivassa, en vain nähnyt niitä silloin.

3 päivää myöhemmin sain aivan valtavan masennuksen ja se kesti 2 vuorokautta, sain siihen erään lääkärin apua hän kuunteli minua 5 tuntia. Puolisoni sai 2 viikkoa aivan hirvittävän masennus kohtauksen 3 päivän ajaksi ja hänellä oli itse tuhoisista ajatuksista aina naurukohtauksiin asti koko psyykkinen pahoinvointi. Koiramme ei ole mitenkään nähtävästi ollut asiasta moksiksikaan muutoinkun että ollut hyvin lähellä meitä sen jälkeen.

Mitään päällisiä piston tai muita tutkimus merkkejä ei meissä ollut jälkeen päin . Lupasivathakea meidät ennen maapallon tuhoutumista myöhemmin tänä vuonna. ja viedä meidät ensin Sirius nimiselle aurinkokunnalle 1500000 muun ihmisen kanssa, ja sieltä myöhemmin muualle pleijaarien jonnekkin. ilmoittavat 2 viikkoa ennen kun hakevat seuraavan kerran. Olen alkanut parantua erillaisista sairauksista ja selkäni ei ole enään niin kipeä samoin tunto on alkanut tulla takaisin vasempaan jalkaan ja voin nyt paremmin. Enempää en tule kommentoimaan tästä asiasta täällä mutta voin laittaa linkin valokuville.

46

1852

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ooooooo+++++++oooooo

      laitappa linkkiä tulemaan!

    • Olin yllättynyt
      • 19+7

        Kynttlöitä ikkunalaudalla.

      • snow?

        eikö tuohon aikaan ollut jo lunta?
        en tuossa huomaa..

    • ätimokuettekötesoitt

      eli tää kaikki tapahtuu syksyllä 2011

      • Siepattu 8.11.2010

        Väärä vuosi luku siis kuvat otin ja olimme aluksessa 2010 marraskuuta 8 ja 9 päivän välisenä aikana.
        Eli viime vuonna ja ET sanoi että tänä vuonna 2011 syksyyn mennessä maapallomme tuhoutuu ihmiselle asumattomaksi ja siinä kuolee yli 99% ihmisistä eli kaikki he joita ET eivät ota mukaansa.

        Kyse on sydämmen tilasta elää ilman rahaa koska heillä ei ole rahaa ollenkaan tai edes siihen verrattavaa systeemiä.

      • Nuhaterveuuno
        Siepattu 8.11.2010 kirjoitti:

        Mistä tietää onko tarpeeksi aivokapasiteettiä mukaan? Ei ole minulle sanottu kyydistä mitään.

        Se on helppo tehdä hydroponic farmi alukset (ruokapuoli) ja sinne "suljettuja" tiloja johon laitetaan "omiin yksiöihinsä" eli huoneisiin, vain ne jotka eivät ole kovin järjissänsä.

        Kaikki mahdolliset henkilöt kannattaa pelastaa mielummin kuin jättää kuolemaan, jotta saadaan enemmän päitä miettimään ja ajattelemaan. Jos yksi kuolee, siinä menehtyy kalliit tiedot mitkä olisi voinut tulla esille kun laitetaan vähän "ihmisiä enemmän järkiinsä" ja tiedolla ihmiset saadaan järkiinsä. Kun heiltä otetaan tikkari pois ja lyödään tiedekirja eteen niin se muutos alkaa hetimiten. Avaruuteen mahtuu hirveitä emoaluksia jotka kun tekee oikein, niihin mahtuu 20000 biljoonia ja enemmän ihmisiä maksimissaan pieniin huoneisiin asumaan. Ruokapuoli onkin helpompi koska on eri ruokia jotka kasvavat nopeammin takaisin. (Avaruus on iso paikka. Semmoinen 10,000 kilometrin alus ei ole isokaan avaruudessa. Jahas, montakos kilometriä planeettamme olikaan)

        Ennen yksi perhe on asunut yhdessä pienessä talossa jossa oli yli 30 perheenjäsentä. Kun taas kun käyttää teknologiaa, saadaan lepo ja kusitilat jokaiselle omat. Niissä ei muuta kuin nukuta ja putsataan itsensä. Kaikki kun kuitenkin kävelee käytävillä 90% ajastaan kun taas se 10% menee lepotilaan ja jammailuun omassa huoneessa.

      • hyvähyvähyvä
        Siepattu 8.11.2010 kirjoitti:

        Väärä vuosi luku siis kuvat otin ja olimme aluksessa 2010 marraskuuta 8 ja 9 päivän välisenä aikana.
        Eli viime vuonna ja ET sanoi että tänä vuonna 2011 syksyyn mennessä maapallomme tuhoutuu ihmiselle asumattomaksi ja siinä kuolee yli 99% ihmisistä eli kaikki he joita ET eivät ota mukaansa.

        Kyse on sydämmen tilasta elää ilman rahaa koska heillä ei ole rahaa ollenkaan tai edes siihen verrattavaa systeemiä.

        Aattelit sitten ottaa joulukynttilöistäs kuvan ja pistää tälle palstalle! :D

      • pian pian pian
        Siepattu 8.11.2010 kirjoitti:

        Väärä vuosi luku siis kuvat otin ja olimme aluksessa 2010 marraskuuta 8 ja 9 päivän välisenä aikana.
        Eli viime vuonna ja ET sanoi että tänä vuonna 2011 syksyyn mennessä maapallomme tuhoutuu ihmiselle asumattomaksi ja siinä kuolee yli 99% ihmisistä eli kaikki he joita ET eivät ota mukaansa.

        Kyse on sydämmen tilasta elää ilman rahaa koska heillä ei ole rahaa ollenkaan tai edes siihen verrattavaa systeemiä.

        Minne te aijotte mennä venaamaan niitä alieneja? Aika alkaa käydä vähiin. Ois kiva kuulla sen paikan nimi minne te aijotte mennä venaamaan.

        http://ireport.cnn.com/docs/DOC-640370

        tässä viimeisin tiedote. Se on todella tulossa!!

    • Spiral.

      Kuvat ovat kuitenkin sen verran epäselviä, että voivat valitettavasti esittää lähes mitä tahansa pimeässä/hämärässä kuvattua.

      • harmaa isopää

        Voi voi kun ei ne voi olla epäselviä kun aloittaja oikein mainitsi että ne on selviä. Ne ovat ihan yhtä selviä kuin aloittajakin. Niistähän näkee ihan selvästi kuinka aluksen miehistö auttaa laivan lastauksessa. Pari säkkiä on tosin tippunut ja hajonnut. Laiturilla valkoiseen suikkaan ja valkoiseen mekkoon sonnustautunut nainen vilkuttaa siepatulle miehelleen. Lapset hänen ympärillään leikkivät koiran kanssa ja yksi heistä näyttää kysyvän "otetaanko isistä taas samat näytteet?".
        Kauempana jäätelöauto on saapumassa ja kuski juuri painaa soittokelloa. Siitä vasemmalle... vielä vähän...vielä ihan vähän...noin...siinä näyttää olevan Leninin näköinen mies uimahoususillaan voitelemassa bodattua kehoaan.
        Voiko kuvat olla enää yhtään selvempiä? Ihka oikea alus kuvassa!!!!!

      • sivusta seuraaja

        ai, sinäkö et hahmota mitään? mene silmälääkäriin! ihan selkeitä kuvia siihen nähden että on luultavasti ihan pimeää...kyllä tuosta pystyy hahmottamaan... ainakin minä pystyn.

      • tuulikki-00
        harmaa isopää kirjoitti:

        Voi voi kun ei ne voi olla epäselviä kun aloittaja oikein mainitsi että ne on selviä. Ne ovat ihan yhtä selviä kuin aloittajakin. Niistähän näkee ihan selvästi kuinka aluksen miehistö auttaa laivan lastauksessa. Pari säkkiä on tosin tippunut ja hajonnut. Laiturilla valkoiseen suikkaan ja valkoiseen mekkoon sonnustautunut nainen vilkuttaa siepatulle miehelleen. Lapset hänen ympärillään leikkivät koiran kanssa ja yksi heistä näyttää kysyvän "otetaanko isistä taas samat näytteet?".
        Kauempana jäätelöauto on saapumassa ja kuski juuri painaa soittokelloa. Siitä vasemmalle... vielä vähän...vielä ihan vähän...noin...siinä näyttää olevan Leninin näköinen mies uimahoususillaan voitelemassa bodattua kehoaan.
        Voiko kuvat olla enää yhtään selvempiä? Ihka oikea alus kuvassa!!!!!

        No en mie ainakaan siitä mitään erottanu. Toisaalta kyllä tekis mieli uskoa että se oli ufojen alus, mutta enpähän usko.

    • been there done that

      Ei tartte edes käydä avaruusaluksessa, jotta tietää että johtajat riistää rahat kansalta...

    • suomen öljysheikki

      Yllättävän tarkat mitat olet kyllä painanut muistiin, hmmm mielenkiintoista tosiaankin...! Onko tuo pelastettavien lista perusteltavissa jollain? Tietty uskonlahko ainoastaan pääsee tuskan parahduksestaan. Ketä sinne "valitaan"? Näin tervejärkisenä haluan selityksen ja mieluummin uskottavan sellaisen. Mitä muuten teet työksesi? Duunari vaiko johtoasemassa, opettaja, lääkäri vaiko kenties jossain sellaisessa asemassa jossa on aikaa miettiä elämäntarkoituusta perusteellisemminkin? Pistäppä vastausta tulemaan.

      • Siepattu 8.11.2010

        Ollen työkyvytömyys eläkkeellä, selkä ydin vamma (istuvassa asennossa tehdyn leikkauksen jälkeen) 3 tuntia painanut alaselän-nikamat ja välilevyt.

        Niin miksi ottavat noin 15 miljoonaa asukkia maapallolta ??? En todellakaan tiedä muuta että ei ainakaan yhtään rikasta tai rahaa ajattelevaa koska HE kuulemma tietävät ihmisen ajatukset ja pystyvät lukemaan ne aivan valonnopeudella mitä kukin ihminen ajattelee. Ymmärsin vain sen että nöyrä Jumalaa kunnioittava mieli auttavainen, rehellinen, uhrautuvainen, pitää kaikkia muita ellollisia (en tarkoita ihmisiä tässä) saman arvoisinaan kuin itseään elämän oikeuden mukaan, hyväksyy eri lähtökohdat mutta yrittää auttaa saavuttamaan saman arvoisuutta kaikille, tekemällä hyviä tekoja, inhoaa rahaa, tuntee sääliä toista kohtaan joka on hädässä ja halua auttaa tätä, sanoisinko näin että pääsääntö on että:1 Anna Jumalan tai Jumallallisuuden tutkimiselle ja yksi kolmannes elämästäsi, tarkoittaa sitä että opettelet hyvyyden Jumalan olemusta ja olemassa oloa, tutkimalla kirjallisuuksia ja pohdiskellen Olevaista samoin jakamaan toisten pohtijoiden kanssa aivoituksiasi. 2 Omasta elämästään jokainen antaa ja auttaa toisia eli vieraita ihmisiä, eläimiä tai mitä vaan päivittäin ilmaiseksi eli pyynttettömästi, esimerkiksi kerjäämällä ruokaa sieltä missä sitä on ja sen jälkeen käydä jakamassa heille keillä ei leipää ole tai mene siivoamaan vanhuksen tai isoperheisen kotia ilmaiseksi, voit myös mennä laittamaan kollektiivista yrttien ja puutarhan hoitoa toisten kanssa jolloin he joilla ei ole myöhemmin syötävää jaat näitä kasveja heille. 3 Tämä viimeinen kolmannes sinä omistat itsellesi ja " työn teolle" perheellesi ja suurimman osan siitäkin jaat perheesi, puolisosi ja vanhempiesi kanssa tehden työn ruuan, vaatteiden, kotisi kunnossa pitoon ja lämmityksen varaamiseen. Kaikkea tätä hyvällä mielen! Jätät kapitalistisen tehtailijan tai muun raha aivon työt ja otat elämän takaisin itsellesi ja alat elämään siten kun ihminen tänne mailmaan luotiin elämään alkujaankin. Emme ole tulleet rikastuttamaan jotain pankkiiria tai tehtailijaa tai politiikkoa vaan olemme tulleet tänne mailmaan tyhjä reppu selässä ja täyttämään sen hyvillä TUNTEILLA koska elämä on vain ja ainoastaan tunnetta ja myöhemmin jakamaan se taasen "taivaassa" tai siis siellä mistä tulimme tänne toistemme kanssa iloiten niistä ihanista tunne asioista mitä keräsimme reppuumme ja annamme ne lopuksi Luojallemme Jumalallemme ja Hän saa tutkia Omaa Olevaisuuttaan meidän kauttamme.

        Tässä on ehkä elämän olemus tiukassa paketissa minkä olen oppinut elämällä Jumalamme kanssa pitäen kiinni Hänen viitastaan. Ja siksi ehkä avaruuslaiva valitsikin minut vaimoni kanssa tutkittavaksi.

      • Omnomnom NomNOM

        "Ymmärsin vain sen että nöyrä Jumalaa kunnioittava "

        Vain lahkolaiset pääsevät mukaan. Älkää hypätkö kyytiin, se on liskomiesten kyyti, syövät kaikki, omnomnom. Siellä on iso egyptin Tutankhamon ja Zeus jumala, jota lahko tulee palvomaan ja uhraavat itsensä ateriana, omnomnom.

        Uskovat pelastuvansa mutta käykin, omnomnom. Hitaasti mutta varmasti. Omnomnom...

    • Olin yllättynyt!

      Keksin koko tarinan. Sori

      • harmaa isopää

        ed. viesti oli minun kirjoittamani mutta ettehän te uffohullut sitä tajua.

    • kasa-läski

      mutsis on

    • Håkan Tötterström

      Minäkin olen tavannut alieneita! Ne puhuvat samanlaista kieltä jota minullekin yritettiin väkisin opettaa pakkoruotsin tunnilla, mutta en oppinut. Yrittivät käännyttää minutkin alieniksi!

    • Pöhölö_

      Tuollaista päivämäärää ei ole ollut vielä olemassakaan kuin 08.11.2011 ja 09.11.2011:DDDDD Nyt eletään vasta helmikuuta 2011 ja sä kirjoittelet jo tämän vuoden marraskuusta:))) Toooosi uskottava juttu. Vedä täkki pääs yli ja pysy siellä peiton alla uneksimassa!!

      • Pöhölö_

        sentää itsekin huomannut korjata satuusi vuosiluvun.

    • pöpi Lieksasta

      1500000 EI OLE 15 MILJOONAA, miten yhtäkkiä luku 10-kertaistui????

      • Siepattu 8.11.2010

        Juu nolla oli jäänyt pois voi voi sinua pöpi kun huomasit tuollaisen virheeni ... nyt et kuule enään olekkaan pöpi!

      • lallallaalalaa
        Siepattu 8.11.2010 kirjoitti:

        Juu nolla oli jäänyt pois voi voi sinua pöpi kun huomasit tuollaisen virheeni ... nyt et kuule enään olekkaan pöpi!

        Nyt ne mannerlaatat ovat lähteneet liikkeelle. Ketjureaktio alkaa. Missä te aijotte venata niitä alieneja? Voinko tulla messiin?

    • tuttu juttu

      Kait vaimosi sai myös jotain tuliaisiksi. Meinaan vaan, että olisi perin outoa jos häne ei saanut energiaa kehoonsa.

      • Siepattu8.11.2010

        Siis hänen kuukautiset ovat normaalit ei ole raskaana HEILLE ei ole ja jos olisi niin toivon että sairaaloista löytyy roska pönttö!

    • aito ufo

      paska puhetta olimme silloin Australiassa sieppaamassa ihmisiä koko ufoglaani.

    • Alienprof.

      Harmailla on kuulemma peräaukkofiksaatio. Huhujen mukaan tiedemieshomoja kaikki tyynni.

    • ufoilija 420

      Kantosädettäkö käyttivät vai kolmatta silmää?? Tulivatko etuovesta ja oliko heillä mukana ihmispukuisia työntekijöitään?

      Osaan oikeasti parantaa itseltäni osan kivuista pois, se on vanha kansanperinne.... Oot vaan niin jalat ilmassa itse ettet tajuakaan, hullu.

    • hullu mikä hullu

      Miten uskonto ja nämä muukalaiset liittyy juttuun? Kumma että uskonto sotketaan mukaan...ellei sitten ole kysymys siitä että joku lahko on sekoittanut pääsi??? Vai onko kenties steroideilla (ei siis asteroideilla) jotain tekemistä? Ne nimittäin ei oikein kuulemma sovi yhteen viinan kanssa.

      • helkkarin pipopää

        Kuuluuko muuten radiosta avaruuskohinaa taikka viestejä? Me muut nimittäin emme ole niitä kuulleet ainakaan selväkielisenä.

      • ette kuule paljoaa m
        helkkarin pipopää kirjoitti:

        Kuuluuko muuten radiosta avaruuskohinaa taikka viestejä? Me muut nimittäin emme ole niitä kuulleet ainakaan selväkielisenä.

        ette te nyt osaa kuunnella paljoa mitään.. jenkkiteknoloogisuuden uhrit

    • ooh!!!

      keskimmäisessä kuvassa näkyy humanoidin kasvot isot mustat kiiluvat silmät.....

    • harmaa isopää

      Olin samalla laivalla. Näin kun teidät tuotiin. Oli kiva nähdä maalaisia pitkästä aikaa sillä olin ollut jo kymmenen päivää aluksella. Jo ekana päivänä pyysin päästäpois mutta kun se mahdollisuus annettiin niin halusinkin jäädä. Saavuin tänään maahan.

      Kuten sinäkin puhuin hyvin yleisistä asioista harmaitten pörröpäitten kanssa. Bensa maksaa liikaa ja jauhelihan hinta kohoaa. Rikkaat ne vaan rikastuu ja kesä tulee talven jälkeen ja sitten syksy. Kyllästyin tuohon "kaikkihan sen tietää" puheluun ja päätin kysyä mihin maailma on menossa. Hetken he miettivät ilmeisesti sitä että voivatko paljastaa. Silloin oli 23. helmikuuta. Viimein he vastasivat. "maailma on menossa seuraavaan päivään eli 24. helmikuuta". Järkytyin tuosta tiedosta. En ollut edes ajatellut että niin tulisi käymään. Olen ollut tolaltani nämä pari päivää. Olen itkenyt ja nauranut (varsinkin tätä juttua). Mikä on enää totta?
      Mutta ei siinä kaikki. Minunkaan vaimoni ei tiennyt yhtään mitään poissaolostani vaikka olin yli 10 pvä poissa. Ajatelkaa! Kun saavuin kotiin niin parin päivän päästä vaimonikin saapui parin viikon Gambian matkaltaan. Kerroin kokemukseni hänelle ja hän kertoi että on tavannut myös erään pörröpään. Vaimoni kertoi että hnelle oli tehty erinnäisiä testejä hänen itsensä olleen aineitten vaikutuksen alaisena. Hänen seksuaalisuuttaan oli tutkittu monilla eri instrumenteilla. Tutkimukset itsessään olivat olleet miellyttäviä mutta jälkeenpäin niistä oli jäänyt likainen olo. Se on ymmärrettävää sillä me ihmiset emme ajattele samalla lailla korkeamman älykkyyden kanssa.
      Yhteenvetona sanoisin että maan ulkopuolinen elämä on selvästi meidän edellä. Minulla oli mahdollisuus jäädä alukselle näytteenottajaksi. Eteeni olisi tuotu maasta "siepattuja" hedelmällisiä naisia jotka minun olisi pitänyt hedelmöittää. Tehtävää olisi ollut sen verran paljon että kieltäydyin. He olisivat halunneet tutkia kauttani missikisoihin osallistuneitten hedelmöitystä.

      Nyt kun olen turvallisella maan kamaralla niin olenkin tässä päättänyt puunata vanhaa kaukoputkeani. Sillä olenkin nähnyt jo muutaman tutun aluksen. Terveisiä vaan Meezzzrr / gG o) gh%¤ lee alukselle.

    • Henrik Herännyt

      olette joutuneet PERKELEEN juonien uhreiksi.
      RUKOILKAA KARITSAA !
      HÄN antaa Teille rauhan !
      Shaloom, Hallelujah, Terve Jeesuksessa !

      • 6+20

        Monta kertaa sun pitää laittaa toi sama virsi ja monelle sä tota meinaat vielä julistaa??
        Miks sä et mene sinne uskovaisten palstalle missä varmasti löytyy ihmisiä sun julistuksilles. Ettekste uskovaiset löydä parempaa tekemistä ku uskotella ihmisille tääl et kaikki on saatanan perkeleitä? oikeesti lopeta jo,ketään ei varmasti kiinnosta vai ootko tavannu täällä paljon kiinnostuneita ihmisiä? TÄÄ ON UFOT PALSTA! EI RAAMATTU PALSTA!

    • Etsikää Jumalan apua

      Monet kristityt ovat Raamatun kirjoitusten mukaan sitä miletä, että Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen toinen tulemus, uskovaisten ylösotto taivaaseen, on hyvin lähellä. Jo 30 vuotta sitten monet asioita tutkineet Sanan opettajat olivat sitä miletä, että saatana yrittää lävastaa Jeesuksen takaisun tulon ufoasioilla. Kun ihmisiä häviää paljon maapallolta, on hleppo kuvitella että humanoidit hakivat osan ihmiskuntaa ufolla turvaan katastrofeja ja planeettamme tuhoa. Vihollinen ei tiedä tarkkaa Jumalan aikatauluja.

      Etsikää apua Jeesuskelta Kristukselta. Tekin olette kokeneet, että ei ole mikään miellyttävä ja pelastava kokemus olla humanoidien kanssa.

      • Jeesuksen veri

        Verensä turvin Hän meidät verellään pelastaa verisellä ristillä roikkuen. Veriruskeiden syntiemme puolesta verinen orjantappurakruunu päässä.
        Jeesuksen veri vuotanut on juokaatten hänen verensä ja syökää lihansa.
        Verisesti meidän.

        Jeesuksen veressä voima on!

    • ou

      läääkkkeeeeettt !

    • lalalaaaaaa

      No kertoko ne alienit, mitä meille jotka kuollaan tapahtuu. Lakataanko me vaan olemasta, vai jotain muuta? Mitä tapahtuu kun kuollaan minne mennään vai lakataanko me olemasta. Kerro siepattu tyyppi!

    • 10 kk aikaa

      jos siis maapallo ei tänä v. posahda, joku on valehdellut! ketjun aloittaja tai humanoidi-herrat!

      palataanpa silloin asiaan.

    • s. hillo
    • vähä yli 11

      Näyttää iha helikopterilta johon valokiilat asennettu niihin laskeutumisjutskiin
      Sanon minä hieman yli 11

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      83
      2716
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      58
      2634
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      70
      2594
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      96
      2547
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      88
      2065
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      50
      2012
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      141
      1866
    8. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      51
      1500
    9. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      33
      1459
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      16
      1456
    Aihe