mutta perjantai ei kai tässä ikäryhmässä tarkoita vapaaviikonlopun alkua?
Teillä taitaa olla aikaa jo muutenkin, ettekä oikein tiedä mitä sillä tekisi?
Viinaputelitkin on kaivettu esiin jo viikolla ja nyt vain tissuttelua jatketaan.
Palstalla leikitään niin puhtoisia isovanhempia, mutta mikä on oikea totuus?
Vai onko tänne oikeasti jäänyt vain pystyynkuolleet ihmiset jotka ei ole elämäänsä osanneet elää?
Toinen jalka haudassa, ainakin jutuista päätellen.
Muutama mies koittaa urheasti vetää kivirekeä joka mussuttaa ruuista ja eläkkeistä.
Teillä taitaa olla aikaa jo muutenkin, ettekä oikein tiedä mitä sillä tekisi?
Viinaputelitkin on kaivettu esiin jo viikolla ja nyt vain tissuttelua jatketaan.
Palstalla leikitään niin puhtoisia isovanhempia, mutta mikä on oikea totuus?
Vai onko tänne oikeasti jäänyt vain pystyynkuolleet ihmiset jotka ei ole elämäänsä osanneet elää?
Toinen jalka haudassa, ainakin jutuista päätellen.
Muutama mies koittaa urheasti vetää kivirekeä joka mussuttaa ruuista ja eläkkeistä.
Vastaukset 233
Vanhimmat
Vapaaviikonloppua se tarkoittaa, taas on pakko istua kotona ja tuijottaa läppäriä.
Hyväs lykyssä vaimo innostuu vonkaamaan ja mites sitten suu pannaan.
Pitää keksiä joku syykin miks ei lapsenlapset vois tulla käymään ja häirittemään netis roikkumista.
Omituisia höpöttäjiä jotka ei anna mun rauhassa pitää ikävää.
Moni yksinäinen mies on varsin pahassa pulassa yksin asuessaan ja eläessään.
Akallisen on helppo leikkiä "kovista" tällä palstalla. Yksin ette pärjäisi ilman
Kosken Jormaa,paskaisessa kodissanne.
On oltava kova kotona ei ääni kuulu sänkynalta.
Eläkeläisellä on aikaa kossutella myös viikolla, eikä tarvitse perjantaita odottaa. No, aina ei ehkä kaikilla ole, työkoneen ääressä nytkin istun.
Mutta akattomalle viikonloppu on liian arvokas aika juopotteluun tuhlattavaksi.
istut koNeelLa ja palstoillA kuLjJEt.
Ei minull a Töissä ole Maksetulla Ajalla isTua koneellAa, muuTen kuin töitä TheDäksenI!!!!!!!!!!!
Kiinnostaako pokeri? Haluatko ilmaiseksi rahaa pokeriin? Läpäise visa ja hanki ilmainen alkupääoma!
http://tinyurl.com/pokerirahaa
Perjantai ja on monenlaista puuhaa,vaikka en enää työ elämässä olekkaan.
Vielä en ole pystyyn kuollut...ELÄNJA OLEN,siinä missä muutkin eri ikäiset ihmiset!
Viinakaan ei ole minua orjaksi saanut.
Hyvää tätä päivää sinulle ja jatkossakin kaikkea hyvää !
1. Aamupala
2. Auton pesettäminen ja kodin siivoaminen
3 Keskittyminen Harjakaisen ja Munamiehen mittelöön.
Auto viety 1 vuoden kestovahaukseen aikaisin aamulla.
Klo 18 kiilloitettu autoni toimitetaan kotiovelle.
Sul voi tulla aika pitkäks,ku se Putous tulee vast huamen :)
Voi olla et,mää muitan väärin !
Piristävää perjantaita !
No ryypätään sitten.
ainaska sen ohjelman tuloon asti.
Kattele tiatskalt entissii :D
Huomasin sen just,mut kerkesin jo vetää melkein pullon Suomi-viinaa,enkä erotais enää munamiestä harjakaisesta.
Firman piikkiin......
Perjantai ei tarkoita välttämättä vapaata viikonloppua missään ikäryhmässä. Mitä tuohon vapaa-ajan käyttämiseen tulee, niin sekään ei ole millään tavalla sidottu ikäryhmään. Selvää on, että kuusikymppinen käyttää sen toisin kuin 16-vuotias. Jos sinulle viina maistuu ja maksa jaksaa, niin siitä vaan! Älä kuitenkaan kännipäissäs ryhdy moittimaan ketään huonoksi isovanhemmaksi, kun et tiedä muiden, kuin oman viinankulutuksesi. Pystyynkuolleelta elämä vaikuttaa joskus itsestäkin, mutta se ei vielä takaa, että toinen jalka olisi haudassa. Ja mitä siihen "elämän osaamiseen" tulee, niin puhu vaan ittestäs. Meistä muistahan sinä et loppujen lopuksi tiedä mitään. Ei nuo sununkaan jutut kovin syvällistä elämän osaamista todista!
Teillä on känkkäränkkäpäivä!
Vähän uusi tyyli, nyt kahvin jälkeen 4 kilometrin nopea kävely ja sen jälkeen vähän kahvia ja näkkileipää ja katsominen maailman talouteen.
Ei olutta tai viinaa vähään aikaan painoa täytyy pudottaa, vähällä syömisellä ja kovalla liikunnalla ei mitään ruokavaliota. Ehkä häränfilettä illalla. Tuuli on kyllä purevaa pakkasta pari astetta.
Vapaa viikonloppu. Sinä et sitä pysty höpöttämiselläsi muuksi muuttamaan.
Perjantai on samanlainen kuin muutkin arkipäivät.
Vain ohjelma vaihtuu.
Tänään on vuorossa box-kyykky ja ojentajat.
Paluu marketin kautta kuten tavallisesti.
Ainoan poikkeuksen tekee värikasettien osto salille mennessä.
Kuubasta tuodut "perjantaiputelit" odottavat sitä perjantaita.
Kaksi niistä menee, sikarien ohella, tuliaisina tuttaville.
Selvyyden vuoksi, matkalaukkumme painoivat 13,6kg ja 16.8kg.
Joten tapahtumaköyhää ja ikävän harmaata on eläkeläisen valmistautuminen mitään sanomattomaan viikonloppuun.
Normaali perjantai. En kärsi tekemisen puutteesta. Kaupunkiasukilla riittää aina menoa, jos on aikaa ja huvittaa.
Siivoan ja käyn kaupassa, teen ruokaa viikonlopuksi vaikka elän yksin.
Nyt on tällainen viikonloppu kun kolmen kopla (lapsenlapset) tulee yökylään ja ruokalista on vähän poikkeava.
Pystyyn kuollut, ehkä. Jos sillä tarkoitat, että seksi, baari illat ja kossu eivät ole päällimmäinen kiinnostuksen aihe. Se juna meni jo, ei ole takana elämätöntä elämää, asioita mikä on pakko nyt kokea ennen kuin viimeinen ovi sulkeutuu. Hyvä arki riittää minulle.
Olen huomannut, ihmisen joka noin ajattelee, olevan itse alkoholiriippuvainen. Mulle ei ees pieneen mieleen tulis alkon tuotteet, eikä pohdinta siitä, dokaako joku viikottain, tai viikonloppuisin, ei kuulu mulle.
Tosi kiva päivä edessä. Toista kertaa katselemaan loppuvaa näyttelyä, 60-70 luvun stadin arjesta. Sitten museoleffaan, ja nää on lisäks ilmaisia huveja. Saan nuorimman lapseni kanssani, hän kyl ei ollut syntynyt tuolloin, mut vanhimman sisaruksensa (joka syntyi 60luv) innostuneista kommenteista halusi mut "oppaaksi" mukaan.
Saan lounaankin nauttia kanssaan. Ihana auringonpaisteinen päivä.
Samanlaiset suunnitelmat sinulla kuin minullakin. Kävin viikolla toista kertaa katsomassa tuon näyttelyn Hakasalmen huvilassa. Mielenkiintoinen, nostalgiaa herättävä hyvä näyttely. Nyt oli lapsenikin mukana, 29-vuotias nainen. Hänkin piti siitä, vaikka ei vielä ollut syntynytkään silloin, kun nuo kuvat on otettu. Pizzalla kävimme näyttelyn jälkeen. Mukavaa on elämä. En ole vielä pystyynkuollut...onneksi.
Kuten arvelinkin, oli nasta päivä ;)
Oltiin katselemassa ja viimevuonna sitä Branderin näyttelyä. Se oli ja mielenkiintoinen, ku piti funtsata mistä, ja mitä nyt on tilalla.
Paljon nostalgiaa oli päivässä. Vaikka olinkin nähnyt tän, oli siinäkin uusia näkökulmia. Aika pian ihminen tottuu maisemien muuttumiseen, ja tuttujen paikkojen erilaistumiseen. Vaatteidenkin osalta monta naurua ja tarinaa käytiin läpi. Mulla oli nuori mies kaverina, olen mukeloista asti noit eri näyttelyjä ja museoita kiertänyt, ja aina ihan kivaa ollut. Se on kai se meidän yhteinen juttu.
Ei haitannut, vaikka pilveen meni päivä, lämpötila nousi -8 oli sitten kiva kävellä Sofiankadulle.
Stadi on aika redi.
Kiva kun oli onnistunut päivä. Tosiaan kyllä tuosta näyttelystä saa paljon irti vielä toisellakin katselukerralla. Se olohuone 70-luvun malliin oli myös kiva. Se värimaailma ja kaikki ne tutut kapineet.
Näin osan Signe Braderin näyttelystä tuolla Vuotalolla Vuosaaressa.
Ateneumissa oli Kaj Bremerin valokuvanäyttely, oisko ollut n. vuosi sitten. Kävitkö katsomassa? Oli myös tosi hyvä.
Huomenia, jäi väliin se näyttely, Ateneumin liput ovat aika arvokkaita, suosin nykyisin näitä stadin omia, jotka ovat vapaasti katsottavissa, koettavissa.
Kimmo Pälikön postikortteja keräilin aikoinaan, niissä vanha mennyt stadi tuli oivallisesti näkyviin. Oli entisessä asunnossa iso aulaseinä, olin laittanut kortit kehyksiin, ja seinälle.
Myin pois muuttaessani pienempään, ei ollut seinää mihin laittaa esille
Minusta taas ympäristöä kuvaavat ovat mielenkiintoisia. Kaisaniemenkatukin, äkkiä sitä oppi ettei Pukevaa enää olekaan, ensin se vanha rakennus, ja sitten uudempi, ja taas murroksessa. Vanhat autot myös, noiden vaatteiden lisäksi, olivat uudemman katsomisen arvoisia.
Nostalgiaa, en silti toivo paluuta entiseen, ihan olen tyytyväinen nykyiseenkin.
Tänään teen kymmentuntisen työpäivän, mutta vielä jää vapaata iltaa aivan riittämiin.Täällä töissäkin on kiva olla. Viikonloppuna teen vain 7½ tuntiset työpäivät, sitten maanantaina taas kymmentuntisen.
Tänään lähden töiden jälkeen kaupungille, sunnuntainakin on menoa. Huomenna vietän koti-illan ja taidanpa tosiaan vähän tissutellakin, jos onnistun saamaan maitin päälle. Jääkaapissa on muutama, jo päiväysvanha Guinnes. Otan viikonlopun urakaksi joko lipitellä ne pois tai tyhjentää viemäriin. Siinähän sitä jo onkin ohjelmaa yhdelle naiselle.
Mitä itse aiot touhuilla?
Perjantai on SE päivä. K & T päivä.!!!!!!!!
tuvan lämmitystä, ruokaa, siivousta, pyyhkimistä - en sano minkä, ruokakauppaa, apteekissakin pitää käydä, ulkoilua jos pakkanen sen sallii, jaja - siinä kai se olikin..viikonloppu.
sitä pitää paistaa..:), ja kysyä joutasko naapurit päiväkahville :)
Minäkin olin viimeviikolla päiväkahveilla naapurin rouvan luona.
Aamulla kysyi: "käytätkö kermaa".
Vastaukset on kuin haudasta.
Missä elämä, huumori, menemisen meininki.
Olette te pystyynkuolleita
kyllä voi olla, että tansseihin lähden puhumaan naisille puuta-heinää ja eihän sitä koskaan tiedä.
pyörii täällä. Miksi kehua miehiä kuten yleensäkin täällä? Heiltä sallitaan yhtä sun toista, naiset haukutaan lyttyyn. Kaikki syömme, useimmat saavat eläkettä siis ajankohtaisia aiheita. Tuntuu, että monella ei ole muita ystäviä, täällä hoidellaan nekin suhteet. Ja suljetaan ulkopuolelle piiriin kuulumattomat. Eli on syrjintää kuten muuallakin.
Ei täällä kukaan toisia syrji---ja naiset ovat aina kunniassa, eihän ilman Eevoja mitään olisi.
perjantaipulloo mää ole tähä asti elelly.
Petivaatteitte vaihto ja muuta huushollaust.
Lapsenlapsiika emmää nää täl vkonlopul,ku ovat hiihtolomareissul.
Kaks Ruotsis,yks Levil,yks Kustavis.
Illal saunaa ja....korkojen kera :D
Taidan ottaa lasillise punaviinii kummiski,ilta näyttää.
Monta tuikkuu palamaa,kaks saunaan ja sillee.
Kyllähän tässä puolet elämästä on vähintään eletty, jos aikomuksena on elellä satavuotiaaksi. En tiedä, onko toinen jalkani haudassa, kun valitettavasti vain harvoille ilmoitetaan, milloin lähtö on. Jos viinapulloja tarkoitat, niitä on kaappi mulla täynnä, ei tarvitse hankkia enää yhtään lisää, koska alkoholi ei kuulu aineisiin,joista nautin. Vierasvarana ovat, täytynee pitää kohta jonkinlaiset juhlat, että saan ne pois pölyä keräämästä. Pulloja on kertynyt, kun matkoilta olen niitä aina jonkin tuonut. Minulla oli alkoholistimies ja alkoholistivanhempi, joten pullojen tyhjentämispuolesta seurauksineen sain kokemusta jo aikoinaan.
Sinänsä puutuit asiaan, joka on vakava eli vanhenevien ihmisten lisääntyneeseen alkoholinkäyttöön. Asun senioritalossa, jossa perjantai näkyy ja kuuluu varsinkin iltayhdeksän jälkeen. Pulloa kuluu niin miehiltä kuin naisilta. Jos eivät itse pääse handeliin, aina löytyy talosta niitä, jotka mielikseen kuskaavat viinaksia.
Niin, voidaanhan me olla ulkopuolisen mielestä pystyynkuolleita, mutta mistä lähtökohdista eli mikä sitten on pystyynkuolleen vastakohta? Eikö sekin ole hyvin yksilöllinen asia ts. mitä pitää pystyynkuolleena ja toisaalta jonakin muuna? Jos nämä tänne kirjoittavat kuitenkin pystyvät kirjoittamaan ja viitsivät senkin verran vaivautua, eivät he vielä pystyynkuolleita ole. Mutta sana on vapaa.
Tjaah, onneksi en ole isovanhempi ja voipi olla,että en koskaan tule sellaiseksi, joten ei ole tarvitse näytellä puhtoista tai nuhruista. Olen vain inhottava ja luultavasti mielestäsi pystyynkuollut itseni. Mutta perjantai on silti mulle hyvä päivä, tietynlainen juhlapäivä, jota pyrin juhlistamaan saunassakäynnillä, ystävien tapaamisella, hyvällä leffalla tai kirjalla tms. Yksinkertaiset ilot ovat parhaita, eikä tämän sanomisella tarvitse teeskennellä mitään, se vain on niin yli kuudenkymmenen vuoden kokemuksella. Iän kertyessä ajatukseni ja arvomaailmani ovat muuttuneet vähä vähältä ja osaan arvostaa tasaista ja ehkä muista tylsää elämää. En kaipaa irtiottoja ja dramaattisia käänteitä enää. Tämä on mielestäni sitä monen havittelemaa onnea. Aikaa on eläkkeellä, mutta kumman sukkelasti se tuntuu kuluvan, vaikka ei tekisi mitään ihmeellistä sen eteen. Että tälleen, koska en viitsi enää provosoitua.
menee,omia jälkiä siivotessa,miten saakin kaikki aina niin levälleen ja hujan hajan,minä siisti ihminen.
Missään en pidä kiirettä,mietin meniskö kauppaan,käviskö alkossa,lähtiskös mökille,viitsiskös lapioida lunta siellä,lämmittää hellaa,kantaa puita ja vettä sisälle jne.
Ei ole yhtään tylsää,kun ei aseta tavoitteita korkeelle.Kaikki on hyvin,elämä menee omia polkujaan jokaisena erilaisena päivänä.Kun on vapaus ja mahdollisuus tehdä elämästä itsensä näköistä.
oletpa virkeä ja aktiivinen ihminen kun jo kohta kuudelta vääntäydyt koneen ääreen meitä kuuskymppisiä herättelemään - ja irvistelemään. Eipä meistä moni jaksanut provosoitua, hyvä me ;-D eli ollaan siis elämässä jotain opittu.
Minun perjantai? No, aamusella heti alkajaisiksi "sellaset" kun isännän teki mieli. Sitten pikkuhiljaa ylös kirkkaaseen aamuaurinkoon tuijottamaan ja kahvittelemaan. Komea on keli, mutta vähän turhan kylymä. Tuostapa nettiin etsiskelemään välietapin majoitusta Lapin-reissua varten kun tuo matka Suomitytön helmoista melkein latvaan asti on yhden päivän keikaksi vähän liian ronski. Jospa löytyisi perjantai-illalle vaikka sellainen kortteeri, jonka lähimaisemissa olisi sopivat tanssit? Kokeiltaisiin miten on oudoilla tanssipaikoilla vientiä - yleensä on mutta eihän sitä koskaan tiedä. No, sitten hairahduin vilkaisemaan ikäryhmän palstalle ja tässä sitä näpytellään kymmensormijärjestelmällä.
Ai mutta mitenkäs tästä eteenpäin? No se kortteeri on vielä löytymättä. Antakaas vinkkejä, kuka jostain suomineidon vyötärön paikkeilta sopivan majapaikan tietää. Hintaa ei tarttisi olla turhan paljon...
Ystävän kanssa puhelinhöpöttelyä juuri päättyneestä lomareissusta sun muusta mukavasta. Illalla tanssiharkkoihin. Ja sieltä palattua pieni iltapala, pitsa tai juusto tai salaatti tms. ja sitä s**tanan myrkkyä eli valko- tai punaviiniä kurkunhuuhtojaisiksi. On tää niin saamarin paheellista elämää. Häpeäisin jos osaisin ja viitsisin. Siis en.
Terveiset vaan aloittajalle. Pystyynkuolleelta - yhdeltä tuhansista/kymmenistä/sadoistatuhansista ellei peräti miljoonista. Meillä on ihan mukavaa. Entäs itselläsi?
täällä ollut samanlaisia puuhia kuin minulla on kerran vuodessa? Tuppaa jäämään viime tippaan, nyt saan postiin ennen deadlinea eli 28.2 On annettava aivosoluille työtä, kun ei pitkin vuotta viitsi nähdä vaivaa. Kohta lähden postittamaan kaksi kuorta. Toisen sisältö luetaan optisesti ja sen perusteella rahaa tulee takaisin 150 euroa. Jos asia olisi päinvastoin, joutuisin jotain maksamaan 28.2. En pidä näistä kirjallisista hommista laskutoimituksineen ja onkin syytä juhlia hiihtolenkillä kunhan ensin kävelen postittamaan nuo kuoret. Samalla kypsyttelen muistopuhetta huomiseen muistotilaisuuteen.
Pistin eilen postiin kaikki neljä ilmoitusta (yhtymä yksityinen) ja edellispäivänä pistin maksuun toisen alvit. Pahka homma sanoisin, olen äkäinen pitkään ennen ilmoitusten tekoa, mutta kun saan homman tehtyä on mieli niin iloinen että. Taas vajaan vuoden verran.
Metsän tyttöjä siis ollaan, molemmat. Oma huolensa mokomissa, mutta kiva omistaa muutama hehtaari isänmaata. Hommiakin siellä olisi mutta meillä miesväki pääosin hoitaa. Itse kerään sienet ja marjat ja vatut.
Iloitsin, kun ei omaa henkilökohtaista veroilmoitusta tarvinnut enää täyttää, jos tyytyi ehdotukseen. Kerran jätin viimeiseen päivään ja sattuikin oikein paha migreenikohtas. Pinnistelin ja sain työn tehtyä. Sitten kävikin niin, että jouduin näiden alvien kanssa puuhailemaan. Jotenkuten ymmärrän asiat, kun yksi tuttu ensimmäisenä vuonna opasti.Jos pyytävät tarkistuksen, niin sittenpähän selviää. Meillä ei noita miehiä ole, joten alan raivailemaan kunhan hanget laskevat ja pakkanen lauhtuu. Kerään kyllä sieniä ja marjojakin, myös muiden metsistä
... tulee aikanaan se henkilökohtainen veroehdotus erikseen. Metsästä on tuo omansa jonka määräpäivä on 28. helmikuuta. Nyt on ehkä viimeinen kerta kun joudun veroilmoitukseen matka- tms. vähennyksiä laskemaan, jos en sitten eläkkeellä ollessani innostu ekstraamaan. Sitäpä ei tiedä - jos vaikka työnantajalle tulee hätä ja innostun avittamaan.
Keljusti se omakin veroehdotuksen korjaus tuppaa jäädä viime tippaan. Aina. Yleensä olen pistänyt postiin vasta määräpäivänä. Nyt oli joka tiedotteessa niin isot varoitukset sekä alv-maksun että metsäveroilmoitusten viivästymisestä koituvista "sakoista" että pinnistin sekä maksamisen että ilmoitusten lähettämisen niin että varmasti ovat ajoissa.
Käyn minäkin toki joskus muidenkin metsissä sienestämässä ja marjastamassa, varsinkin jos omilta rinteiltä ei löydy. Onhan kaikilla suomalaisilla oikeus käydä myös minun maillani, ja tottamaar on paikkoja joihin muut kyläläiset aina ehtivät ensin...
vuokralla oleva as.osake ilmoitetaan, tai ne kertyneet vuokratulot?
Näkyisikö verosivuilla? Mulla on jo aikaa tuosta, joten jos vaikka on muuttunut?
Aikoinaan maksoin ennakkoveroa, vuokratuotosta. Sitten eläkkeelle jäädessäni, se meni suoraan eläkkeen verosta.
Nyt ei ole enää sitä asuntoa, joten en varmaksi tiedä? Aika hurja vero kerralla maksettavaksi olisi ollut.
Sinuna kysyisin verottajalta.
... on se joka meikäläisen ja (monen muunkin) oli pistettävä matkaan, että olisi perillä 28. helmikuuta. Ja alvit maksuun, minulla ne koski metsänmyyntituloa, mutta samaa lomaketta käyttävät todennäköisesti muutkin alv-velvolliset. Samassa ilmoituksessa on myös kohdat mm. lähdeverolle, arpajaisverolle ja sen sellaisille. Vuokratuloista ei puhuttu mitään. Niille on varmaan omansa, ellei peräti siinä "normaaliveroilmoituksessa" josta melkein kaikille, siis myös minulle, tulee ehdotus tässä keväämmällä.
Katso vero.fi-sivustosta tai jos sulla on kopioita vanhoista veroilmoituksista. Jotenkin mulla on hatara mielikuva että tuossa vakkari-veroilmoituksessa on kohta myös verotuloille. Kiinteistöt siellä ainakin ilmoitetaan. Ja kiirettä ei ole mitään, jos vuokratuloja on vasta tämän vuoden puolelta alkaen. Mukavaa sunnuntaita Pirrelle!
samoin, mukavaa huomista :)
Olin vielä hereillä..
Niin, eikös pääomavero ole sama kuin lähdevero, eli siitä menee se 28 prossenttia veroa miinus esim. yhtiövastikkeet, jne..
Ja, ei tarvihekkaa vielä ilm. mutta kysyin vain että onko vuokratulo rinnastettavissa muihin pääomatuloihin, eli ilm. sitten helmikuuhun mennessä, miun tap. ensi vuonna..no nämä kyllä tiet. selviää aikanaan..:)
Hyv. yötä..sinnekin.
vapaata viikonloppua, mutta aina tässä hetken ehtii tietsikkaa näpytellä.
Tänään oli tiukka päivä, kaikenlaista pientä puuhastelua siivouksesta ruoanlaittoon, lenkillä käynnistä
ja hiihtämisestä puhumattakaan.
Minulla ei käy aika pitkäksi koskaan, teen mitä sitten teenkin.
"Aika on sirkus; aina keräämässä tavaroitaan ja muuttamassa pois."
En onneksi ole isovanhempi joten saatoin jo eilen korkata pullon. Alkaa olla tyhjä, joutuuko avaamaan toisen, hui kauheeta. Olen tykästynyt Olvin Kevyt Olo sitruunamehua ja kivennäisvettä sisältävään juomaan, erittäin hyvää, oletko maistanut?
Elämää eletään niin kauan kuin sitä riittää, sitten kupsahdetaan hautaan tai krematorioon polttouhriksi.
Mukavaa viikonloppua sinulle ja kaikille muillekin.
:)
http://www.youtube.com/watch?v=2WlZZGOjxeA&feature=fvw
Nautinnollinen minuitti!
kiitos, tekisi mieleni kirjoittaa jotain, mutta olkoon. :)))
Pelkkää tyhjää kerro nyt ystävä kallis mihin tää liittyy?
se mihinkään liity, muuta kuin minun päässäni ja en mä sitä voi kertoa.
Nauratti nyt kumminkin. :)
Kun kattelin tota hippoa se asia et mä ja se ollaan saman laisia,liian paksuja perhosiksi.
katos kun minä pidin itseäni tuona koirana.
Jos ne olikin sinä ja minä.
mulla on vaan ääni enempi mörinää kun kimitystä
eikä minulla ole noin pitkät korvat.
Mutta komea pari me ollaan, ei voi moittia. Päästy oikein juutuubiin, kerta kaikkiaan hienooo.
Yle, eläke, satuhäät.
Vau!
Näillä eväillä jaksaa pitkälle.
Eikö teidän elämässä TAPAHDU KOSKAAN MITÄÄN?
Muuta kuin seurakunnan pulalkahvit ja tukisukat!!!!
provosoit. Ehkä saat meidät oikein innostumaan, kun noin kerrot ihanasta elämästäsi. Sen voin sanoa, että pullakahvit eivät kuulu elämääni, joten pikkuisen eroa on välillämme. Kerrohan oma, raflaavin jutskusi perjantailta niin päästään kunnolla kilpailemaan ja korskumaan.
Tänäänkin meinasin saara vierasta ,oltiin naisen kanssa samas hissis kyl läheltä liippas.
Patteria säätelin ja termarin runkosta tipahti vettä parketille,aika paha.
Korttiakin pelattiin ja hävisin kaikki kolikot joita olin kauppareissuilla pimittänyt.
kyllä tuo sun elämäs on jännnittävää. Minä en nähnyt yhtään vierasta ihmistä koko päivässä,
enkä edes tuttuja jos oma väki jätetään pois.
Mutta hyvin meni päivä siitä huolimatta tai sitten just sen takia.
Mut te.TE HOMEHDUTTE SEISAALLENNE!
ONko Se eLämää!
Mut Nyt mUlla ei oel aikaa homeelle.
Meen katsomaan bändiä ja suunnittelemaan uUsinta tatskaani!
MAHTAVAA, ihan RAFLAAVAA, hei joo, hiki haisee ja pillereiden haju tunkee kudoksista läpi.
Vittujoo, ihan mahtavaa, kävit sitte kaupungilla, kaupassa, vittu joo ihan hienoo!!!
Olisit edes varastanu ne tavarat ni sulla olis jotain kertomista joo!
Pullo vinkkuu, vau mitkä bileet vittu joo, ihan käy kateeks kun on noin vauhtii elämässä.
OIKEIN KESKUSTELLAAN politiikastaki, voi ku ihkuu!!!!
Takoominen nahkaan elämistä?
Niitähän on kaikilla sinähän oot pelkkä laumasielu joka ei uskalla olla ilman tatuointia.
itse oel. ;)
Kohta sinulta lipsahtaa normaalisti käyttämäsi sanonta ja kaikki tajuaa kuka olet.
anjaniina
valitan
olen siis tyhmä.
Se minua kyllä ihmetyttää, luulevatko jotkut, että känsät ja varpaankynnen leikkaamiset kiinnostaa muita.
ihan sekaisin.
päivystävää apteekkia? Jos on, käypä ostamassa kilo iloista mieltä, litra ihmisystävällisyyttä, metri lähimmäistensietokykyä!
Niiden puute käy pitemmän päälle vaikeaksi.
Ja lopeta turha luuleminen, se on tosi omituista.
Lue vaikka hyvää kirjaa, kun täällä tunnut olevan sietokykysi rajoilla.
jotain kaunaa isovanhemmillesi? Miksi kaadat kaikki meidän päällemme? Ihmisellä on vasta-aineita hometta vastaan, ei elävä ihminen homehdu.
epäilee häntä hunksiksi joka puskailee.
sinäkin iltakävelylle raikkaaseen luontoon, siellä piristyy.
Minä lähden nyt. :))
samoin sinulle.
Kävele varovaisesti multinikki.
joku diili anjaniinalla ja hunksilla, kun varotellaan noin?
saa kuvitella mitä haluaa, kaivaa takapuolensa alta kuvitelmia.
Kysy heiltä, mistä me tietäisimme.
Nehän ovat yksi ja sama kirjoittaja.
toista sukupuolta en tänään ollut. Kukaan ei tullut vastaan. Kaupassa oli joitakuita hoikkia, joten kosketuskontaktia ei tullut. Mullakin menee päivä hyvin, on ollut eloa aalloilla.
Olipas se jännä uutinen.
Mä tapasin tänään aivan upean naaraan kullankellertä karvoitus oli aivan upee ja se puri kivasti mun peukaloa.
Kun otin sen syliini olin aivan onnessani ,meinasin siitä paikasta kysyä mitä se maksaa.
Kovasti alko mieli tekemään sellasta koiraa.
on korkeintaan kaksi kirjoittajaa, jotka kirjoittavat nämä kaikki kommentit.
Niih!
Olenhan mäkin tääl ja en varmaan kirjottele kun omasta puolesta.
toinen moninikkinen, lie monityydyyttymätönkin?
http://www.youtube.com/watch?v=apoKLCGa08E
laboratorionnoutaja?
ei kannata provosoitua.
Ei kaunista luettavaa, edes sinulta.
Naisraukan olla, se on juonu sen vinkkupullon.Yksin.
Pettymys kuultaasanosita.Ei taida ihan niin auvoista ollakuin filmaa ;DDDDDDDDD
Junttius huipussaan
oLLET.
käveLivÄt uUneihhIn kun EivÄt osNNeet vasTustaa.
HölMöt. SamaaN aikAan suomaliSet tekiVät vastArinTaa SakSalaisTen keksktysLeireillä.EiVät SuostUneeT siiVoAmaan ParaKKeja?
kuin monesti ennenkin.
Etpä tunnu olevan perillä juutalaisten tuntemuksista, et ollenkaan.
Johan oli sinulla sanottava, nauraisin, jos asia ei olisi niin järkyttävä.
Lue, et luule!
Tämäpä on hurjaa täällä. Katsoin "Hiljaiset sillat" elokuvan Teemalta, monesko kerta jo lienee,kun olen senkin nähnyt, mutta aina on jotenkin minun tunteisiini vaikuttava leffa. Aina jotakin uutta siitä löydän. Kaiketi on meidän ikäluokkaamme koskettava rakkausfilmi.
te viitsitte, koirat haukkuu ei ihmiset.
viisasu tulee?
Minä luulin että kokemalla?
kertoo jotain rakkauden todellisesta luonteesta.
sinä samaan oppiin kuin juutalaiset? Kokemaan?
Lasket varmaan leikkiä, kun väität ettei lukemalla opi?
Valitettavasti täällä näyttää olevan muitakin jotka raljeeraavat holocaustilla.
On paljonkin sellaisia jotka eivät kirjoja ole käsissään ehtineet sitten kansakoulun joutaneet pitelemään. He eivät arvosta kirjaviisautta, vaan elämän kokemuksia ja niistä saatuja taitoja.
Kyllä holocaustia jopa nyky Saksalaiset yrittävät kiellellä, vaan historia on ja pysyy!
On sääli kun monetkaan eivät ole oppineet kirjojen maailmaa ja sieltä saatua tietoa. Anni Polva oli kyllä hyvä kirjoittaja , vaan jos se jää tähän hömppään , ei se taida kehittää kuin romantiikan nälkää!
sinä olet paras osoitus siitä _D
uuniin työnnettäväksi juutalaiseksi, vai tunnetko heitä montakin. Ihminen, normaalisti, tekee sen, mikä on mahdollista.
Voi hertsileijaa, suakin.
miksi täällä pitää piruilla muille.
Ilkeily ja riita lopuu lyhyeen, jos ei sitä itse pahanhalullaan jatka.
aloitus
Ihmiset sEkoo jO!
Nam!!
Yes.
Jos sitäelämää tulis sittenkin tännekin.
Ja mInä SeN sieMenesTä idÄtin!!
Anatakaa palaa!!!!!!!!!!!!
TuLi perseen allaaaaaaaaaaaaa!!!!!!
Sinunhan piti mennä kävelylle.
Menee kÄveLylle TässÄ säÄssÄ?
HullUha Se on.
JA homeKorVat 60 kunToilee.
SaLLi mUn N aurAA!!!
Hahaa PystyHomeeT!!!
sinä oot, anjaniina vai hunksi. Täällähän ei kuulema muita ole.
haluan kuulla
olen se kolmas mies
löin vetoa et oot vaitelias neljäs mies.
http://www.youtube.com/watch?v=gm5QG0npL0E
Nuo eläkkeet eri paikoista kun maksetaan 20-päivä... Sattui sunnuntaiksi joten tililleni tulivat jo perjantaina...
Saunassapa kävin näin lauantaina ja takkatulen ääressä istuilen "tyttöni" kanssa kun tuo ystävänikin on flunssassa... Toivottavasti moinen ei iske minuun, ainakaan niin pahoin kun "pirreen"...
mutta elossa jo ollaan, - ja toivotaan ettet sairastu, ja ethän varmaankaan kun uskon että yleiskuntosi on hyvä, minulla ollu harvinaisen tressaava ja raskas parikuinen, siksi varmaan sairastuinkin.
P.s. pitäähän siun käydä hoitamassa ystävääsi :)
Veinkin inkivääriä ja valkosipuleita... Peukalonpäänkokoinen inkiväärinpala ja kolme valkosipulia keitetään reilun mukillisen vedessä pehmeäksi... Mausteeksi hunajaa mutta ei sokeria jos tarve... Kolme kertaa päivässä moista mukillinen niin takuulla parempi kun mikään muu... :)
tämä "resetti" onkin otettava talteen vastaisuuden varalle :)
P.s. saapi kertoa kaikki salaiset rohtoresetit :)
KEVA luki kirjeessä. Maaliskuussa tulee taas etuajassa.
Näin vaan kai on... No, tuleehan kuun alussakin tuolta kunnan eläkesäätiöstä jotain kun tuli noita kansalaisopiston kursseja aikanaan vedettyä ja istuttua lautakunnissa... :)
on muuttunut KEVA:ksi tai jotain sinnepäin. Joka kuukauden 20. päivä tulee ja jo 18. jos 20. on sunnuntai.
Hiukka huolettaa kun tuolla "Kevan" nimellä menneisyyden historiassa on hiukka "säröjä"...
Kuntien eläkevakuutus on nykyään Keva. Eläkkeenmaksupäivä on minulla joka kuun 3. päivä.
Sinulta 1943.
Tarkistin vielä netistä tämän, kyllä entinen "Kuntien Eläkevakuutus" on nykyään KEVA. Oli vielä suurella kirjoitettuna.
säälittävää, mutta kiitoksia silti. Annoit vastauksen, kysymykseen mikä on juntti. Nyt tiedän. Kielenkäyttösi, ja monien nikkiesi käyttö, taas kerran, ei ainakaan aikuisen ihmisen kuvaa sinusta esiin tuonnut, eikä edes mitään hauskaakaan. Junteillahan on itsekseen hauskaa, vähät toisten tuntemasta myötähäpeästä.
No, nyt on sitten mies-ja naispuolinen juntti osunut palstalle, ja oioi kun onkin "hauskaa".
Annetaan myös junttien kirjoitella me ylemmyyttä tuntevat fiksut.
mahtuuhan tänne muitakin, kuin kuninkaallisia.
Mitä meidän pitäisi tehdä, että se jalka nousisi sieltä haudanpartaalta? Toki täällä on vielä työelämässä olevia, mutta on myös ansaitulla eläkkeellä olevia.
Kaikki me kuitenkin olemme eläneet sen ihanan nuoruuden, kuka mitenkin. Minä menin, bailasin, mutta en ryypännyt, enkä polttanut. Englannista kävin "vauhtia" ottamassa ja palasin Suomeen. Perhekkin on ja lapsenlapseni kanssa pelasin tänäänkin jääkiekkoa squash pallon kanssa. "Molarilla" (4-v) on tarvittavat suojukset ja kypärä.
Tänään oli myös saunapäivä taloyhtiössämme, joten rauhallista iltaa tässä viettelen ilman "Korvankostuketta".
Mihin tässä pitäisi lähteä riekkumaan ja hankkimaan sitä elämää? Kohdallani olen löytänyt sen elämän, jota haluan viettää, eikä sitä kauan tarvinnut etsiäkkään.
poRukkaa höynätä.KatSokaa miten sUosittu olI puheenAihe.
Kun väHän tölväsi.Tuli esiin PalStan ennKKoluulot, luulJAiset ja jopa nekin Jotka vastas iha Ok.
Siinä se seula, Jolla VoiTte arvostellA itsenNe lukiessaNNe vastauksiNNe.
Hyvää Viikonloppua homeko/yrvat.
Ja tosikot ja äkäset ja mitä niitä onkaan.
60 oN esiinmarssi hautatoimistoille.Markkinoinnin voisi suunata, ryhmääNNe.
Onneks olkoon.
kauniita unia
niin tämmöisiä me ollaan, sinäkin tavallasi.
samoin SinNe
ja huomenna tulet palstalle viisastelevana rekattuna.
oot melkoisessa kännissä, hyvää yötä minunkin puolestani, mene nukkumaan.
bongaatko kuk oon?
palstalle, ottaako etiäisetkin?
Hienoo.
Onko hoitoonohjaus samassa paketissa ja voiko itse valita.
Vittu että olette säälittävää porukkaa ennakoluuloinenne ja luulemisinenne :DDDDDDDDDDDDDDD
Hähähäääää, muista otta yks pilleri, että tule uni jotta ei pah uni.
Dementos höiritse?
ikävä kyllä bongaan.
oot sä melko tööt.
puheenaiheet lähestyttäessä puoltayötä. :((
itse tämän aikaan saitte.
Aloittaja kirjoitti tasan kolme 1 viestiä (tämä tässä):DDDD
Laitoitte hullummyllyn käyntiin!
Onnittelut!
se rekattu.
Mistä lyödään vetoo ettet uskalla , buahahaahaaahaa
tuon yhden, nyt tämän, halkea omahyväisyyteesi! ;))
Heippa, tyhjän saa pyytämättäkin.
aika hullua talla tänne tyhjää pyytämään?
Tutkituttaa pää pitäsi?
Ole kiitollinen, jos elät edes tähän ikään. Moni ei elä ja koe elämää näinkin kauaa ja vielä eteenpäinkin. Kaikki on kotiinpäin.
TylSYYDlle ja HenkiselLe alijäämiSelle.
Kylläpä te inKutatTe turhia syitä:Tekosyitä PuolUstSUksekseNNe! !
Hahaa..
KeksiKääs ParemPaa!
arvelit välttää vanhenemisen, ikää tulee kuulkaa nuorillekin, - ja yllättävän äkkiä sanoisinko.
P.s. tee hyvä elämästäsi..:)
Sinä varmaankin osaat juopottelun salat paremmin kuin me homeiset:D
http://www.youtube.com/watch?v=cds7lSHawAw
tiedä. miltä tuntuisi olla hullu (mielenterveyspotilaita mollaamatta), mutta esimakua saa tässä ketjussa. Onko palsta muuttunut puolihullujen ja hullujen taistelutantereeks?
Miten tälläiseen ketjuun on riittänyt näin lukuisia kirjoittelijoita? Ruokittiin sairasta oikein olan takaa.
Illalla harrastin kultturirientoja joten nyt menikin aikaa ketjun lukemisessa.
No en minä ymmärrä montaa muutakaan muka, muka hauskaa !
tuli taas todistetukSi.
LaiteTaan valMiiksI läjä ja kas kÄrpäset ilmestyvÄt.
ei täällä kirjoittajat kaikki ole terveitä, ei.
Kuka mistäkin pipi, niinkuin tuolla oven ulkopuolellakin.
Onhan tällainen suurta kärsimystä meille kylttyyri ihmisille.
Hammasta purren minäkin luin nämä roskaiset kirjoitukset.
Tympäännyytäni ulkopaikkakunnilla rähjäämiseen kokeilin "kunniallista" vetäytymistä sairaseläkkeelle.
Vielä 5-kymppisenäkään minusta ei löytynyt vähäisintäkään fyysistä vikaa jäi ainoaksi vaihtoehdoksi pää.
Minulla oli todellisia unihäiriöitä enkä edes harkinnut nukahtamislääkkeitäkään.
Joten silloisen työpaikkakuntani mielenterveystoimistoon.
Kävin testeissä/terapiassa ( ? ) neljä tai viisi kertaa joiden jälkeen kallonporaaja kehoitti minua unohtamaan koko asian ja pani ammatillisen arvovaltansa peliin väittäessään minua täysjärkiseksi.
Mitenkäs monella palstalaisista on vastaava todiste?
Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi 53:na asteettainen liukeneminen työelämästä silloisin työttömyysehdoin.
mul on kyl nuorempana, noi testit ja muut tehtynä. Tulos samanlainen kun sulla.
Otin yhteen matikan open kans usein. Sekoitti liiaks selviä asioita, ja protestoin, heikompien puolesta.
Lopulta oli sitä mieltä, että mulla on päässä vikaa ;))
No, pääsimpä sit tutkimuksiin, ja vaik ensin pistin lekkeriks, sai se kallonkutistaja mut tajuumaan lauseella, et kantsis kuiteski olla ok, eikä nauraa sen jutuille.
Loppu hyvin, ope vaihtoi koulua, anteeksipyynnön jälkeen. Ja saimme pätevän opettajan.
Joo, joskus kun oli jotain kärhämää aviossa, ja mulle heitettiin et oon hullu, vedin aina ton, mut on tutkittu, ja terveeks todettu ;) entäs sä.
Vastas, kato mua ei oo koskaan ees epäilty ;))
vika sinussa täytyy olla koskapa halusit eläkkeelle jo 53-vuotiaana.
;)
Ymmärrän, kirjoituskset olivat sinulle viihdettä minua ne ihmetyttivät! Tuskin tiedät mitään kulttuririennoista, koska viimeksi kävit esim. teatterissa? Minä käyn kerran kuukaudessa.
Tuolla juuri kysyttiin juntista, tunnut olevan yksi valio! :DDD
http://www.youtube.com/watch?v=Ep68p2d0Hls
Minun näkökulmastani katsoen en löydä järkeä superkertymien kalastajilla.
Joku syyhän heilläkin täytyy olla.
Eikö ole elämää työn ulkopuolella?
Alkuperäinen, noin 4-kymppisenä asettamamme tavoite, vapaalle 5-kymppisenä, meni kahden työnantajan konkurssien vuoksi pitkäksi.
Mitä järkeä on 5-kymppisen roikkua työelämässä?
Joku löytänee toslkkua?
Minulle ovat muut asiat arvokkaampia.
Mutta asiaan.
Fyysisesti olen terveydenhuollon ja urheiluopiston porukan väittämän mukaan ikäisekseni,67v, erittäin terve ja hyväkuntoinen.
Kun vielä nuppi on todettu vähintäänkin keskitason kuntoiseksi niin miksi en olisi nauttinut näistä viimeisistä 14-vuodesta?
Miten on sinun kuntosi laita?
Onko pollastasi todistusta tai edes lausuntoa?
pidän työstäni, saan arvostusta ja nautin täysin sieluin vapaa-ajastani. Kuntoiluun jää yllin kyllin aikaa, koska en siinäkään ole fanaattinen.
Päätäni en ole tutkituttanu koska ei ole ollut tarvetta. :)
Mielestäni on ihannetilanne jos itsensä toteuttaminen, harrastus ja toimeentulo ovat samassa paketissa.
Kommentistasi päätellen olet elänyt ja elät siinä olotilassa.
Meille työstä ei koskaan muodostunut noin täydellistä yhdistelmää.
Kun pk-yrityksen toimitusjohtajana toimiessani olin omasta mielestäni työsisällön suhteen lähellä sitä, kärsi parisuhteeni työn stressaavuudesta.
Ei toki likimainkaan kriisiin saakka mutta jotain jäi kuitenkin puuttumaan.
Tietysti asennoitumiseeni on vaikuttanut perusluonteeni "levottomat jalat".
Muutaman vuoden välein on täytynyt löytää jotain oleellisesti uutta.
Viimeisen lauseesi suhteen on parempi etten ota kantaa.
Lauseesi sisältö on tulkittavissa useammallakin tavalla.
melkoisesti oman aikani herra, vaikka olen toisella töissä. Aina viihtynyt työssäni ja työkamujeni kanssa.
Normaali työaika, töitä en ota mukaan kotiin ja vapaa-aikaa on riittävästi.
En välitä matkustelemisesta ja materialistiset tarpeeni ovat vaatimattomat ja "oleelliset uutuudet" tulevat luokseni. :)
Itsestänikin tuo kaikki kuulostaa liian hyvältä...pitäisikö sittenkin tutkituttaa nuppi? :)
Sovittelin vaatekaupassa puvunhousuja.Erillaisia,erimerkkisiä eikä siitä hommasta meinanut millään ilveellä tulla valmista. Sitten kaikki loksahti kohdalleen,kun myyjätär huusi iloisesti:" Mutta herra tehän olette
normaali". Housut löytyi ja minä sain terveen paperit.
palstaennätys
2779 ja lÄmmiN paSka jakSAA kiinnOStaa eDelleenkIn
Oikein osuvasti kuvasit itsestäsi ; )
Luvun 2997?
Miksi juuri sinua, nIIN KIUKUTTAA ALOITUS, ETTÄ TEIT ITSESTÄSI NARRINKIN?
ei edes hävetä?
Miksi osallistut paskaan :DDDDDD
Painu sinäkin vittuun täältä viisauksinesi, persekärpänen!
Kun on ollut pieni pipo ja puiset lelut, tulos näkyy!
Ota nyt se Peter Panikin mukaan, kun ei tunnu muuhun osallistuvankaan, kuin punkun juontiin. On siinä kanssa miehenkuvatus, kun muija remppaa auton, tekee ruoan ja pyykkää. Siksi kai joudatkin yökaudet kirjoittelemaan joutavaa paskaa ja opastamaan toisia rakkausasioissa.
teet diagnooseja toisista kirjoittajista?
Onko se sinun tehtäväsi?
Kuka tänne kieltää sairaitten kirjoittamisen?
Kuka on terve?
Oletko sinä?
mikä siinä on niin vaikeaa Korppis ja puska nikkisi, että pitää sylkeä, ja osallistua?
Omat aloituksesi ei ole koskaan saaneet tällaista suosiota?
Katkera "kirjailija", joka ei pysty herättämään samanlaista mielenkiintoa?
yksi kirjailija, minä en tiedä mitään muita kuin "kirjailijoita".
Sairaitakin kun on monenlaisia, kai tiedät? On se pirua et kirjoitti korppis miten päin tahansa aina on haaskat perässä! Raukkamaista räkytystä, ettekö ohi pääse jos ei miellytä?
Minulla on monia joiden sanomisia en edes avaa, kun ei kiinnosta pätkääkään heidän kirjoituksensa.
En mene räkyttämään etten heidän mielipiteistään pidä jne...
Säälin teitä jotka juoksette jokaisen korppiksen kirjoituksen perässä, paha olo huokuu teistä eikä siinä sivistys sanat auta :DDDDD
hyvää mieltä vaikka kauniista luonnosta, älä ärhentele täällä.
Täällä kukin saa sitä, mitä muille antaa. Tasan tarkkaan.
Ei minua mikään vaivaa, suututtaa vain tuo räkytys. Joten mene sinä jos se helpottaa valoista mieltäsi vielä enempi :))
Että korppis mukamas kirjoittaa asiallisesti ja toisia loukkaamatta? Ainakin hän johtaisi ylivoimaisesti, jos mietitään, kuka täällä haukkuu ja ketä eniten. Korppis kun listaa juttuihinsa nikit ja nikittömät, niin ilmanmuuta haukutkin moninkertaistuu.
En minä kaikista korppiksen mielipiteistä pidä, tai allekirjoita, mutta sen tajuan kyllä ettei hän tarkoita halveerata ...hän jotenkin vain olettaa että ymmärrämme hänen kuivan huumorinsa, ja sitähän ei useampi hokaa! Kun on vuosikausia ajokohteena voi tullainenkin piirre voimistua, eli seuraa tarkemmin kirjoittelijoita, pilkkuja, merkkejä ja se kyllä kertoo seuraajalle paljon.
Oletan että räkyttäjiä ovat he joita hän nimittää, ja he jotka pelästyvät paljastuakseen.
korppiksenko?
Jollei se räkyttyttäisi, ei varmaankaan kenenkään muunkaan tarvitsisis sanoa pahasti :DDDDDDDD
Joskus pitää pudottaa ihminen maanpinnalle kun se luulee olevansa jotain.Aijon sanoa että katso hänen puheitaan ketjussa, mutta kyllähän sinä tiedät kun itse kirjoitit ne.
Huvittavaa tuo sinun nimimerkkien jahtaamisesi
kenellekään pahaa hän sanoa.
Tässä alinaus sen naisen kirjoituksesta ketjuun
"Tämä ketju vastaa muutama vuosi sitten nimimerkki naisellinen nainen sekoiluja. Hän on multinikki sekoilee samanlailla kuin namisuku nimimerkki aikoinaan. Nyt henkilö allekirjoittaa viestinsä saman lailla kuin hunksi ja on hunksin paras kaveri friidu Böndeltä. Kun ärsytän friidua, on odotettavissa ilkeily aalto viesteihini. Naisenmieli kun on arvaamaton ja lahjuskatkin sekoilevat samaan tyyliin kuin multinikin peruspersoona friidu.
Eli yli kuusikymppinen hyvin todennäköisesti alkoholisoitunut nainen, joka ryyppyputken iskiessä päälle sekoilee pahemman päälle tai sitten mieli sekoilee. On tulossa kuten jo tuolla ylenpänä kirjoitin kevät ja jäiden lähtö aika lähenee jolloin hulluus kalvaa katkeran mieltä. !
HArmi että joku on ilkeä näin ystävälliselle ihmiselle!
on tullut aika valot sammuttaa, kun kympin iltauutiset nyt alkaa. :)
Täkkiä niskaan, ja kädet siveästi sen päälle.
Herätkää, ottamaan unilääkkeenne.
Korppis.
Sinut tunnistaa puskastakin
moneksi minua on luultu, vaikken mikään olekaan, häneksi ei vielä.
Kiitos, enpä ole. Eikä minua haittaa.
Vaikka paskasta poistui, niin jäljet jäi! Korppis on korppis vaikka nikittömänä. Kyllä hänet aina tunnistaa.
tämä viikonlopun avaus.
Todella mielenkiintoinen!
jo menossa.Kiistatta suosituin tällä sivulla
vaikea sanoa pitäisikö siitä olla ylpeä 60 .
On joitain pitkiä ketjuja joista pitäisi laskea nimimerkit.
Mutta se saattaa masentaa vielä enemmän.
Mutta kaikenlaista kukkaa kasvaa kedoilla ja hyvä niin.
H.
vuodesta toiseen kuka kirjoittaa milläkin tavalla ja kuka kukakin minkäkin nimimerkin takana nyt paljastit itses ja just tolla yhdellä sanalla näköjään ollu kivaa ja aiheetkin niin mielenkiintoisia että vallan toin osan lämpöä tullessani nyt kannattaa nauttia vien sen taas mennessäni ens lauantaina.
huumorintajusi katosi?
Luulisi että juuri sinä näet tämän läpi.Enemmän kuin kirjoitettu kertoo?
Nyt olen vuorostani pettynyt sinun ymmärrykseesi.
niin paljon että kommentoit.
Narrit hyppää kun pilliin puhaltaa!
luulottelevat ja itseensä uskovat, jeskamandeeras.
kun kirjoitetaan.
ja huumorintaju on tallella.
Mutta pakko oli viilentää tunteita heiltä jotka nauttivat tällaisesta "ennätyksestä":
Hauskaa tällaista on lukea mutta vaikeahkoa sille hurrata.
:)
H.
aloitushan kertoo vain sen mikä ihmisiä kiinnostaa.
Etkö koskaan mieti?
rakennetta ja ihmisluontoa?
Suurempaa kuvaa?
ruiskumestaria?
Onko se tärkeintä, miltä sinusta tuntuu?
siinä sitä taas ollaan.
Ihminen joka ei näe nenäänsä pitemmälle :DDDDDDDDD
että minä en noita asioita hallitse?
Saat kyllä kuvan maailmankuvani laajuudesta kunhan luet kaiken mitä olen kirjoitellut tänne.
Tavaraa on kyllä paljon.
Tällainen aloitus on kuin pisara tietoisuuteni meressä.
Ja pieni pisara.
Useimmat aloittajat näkevät vain uuninpankon vieressä olevan 24 tuumaisen tietokoneen näytön, ja laskiämpärin sen vieressä lattialla.
:)
H.
hieno maine riitelijänä.
Menet väliin sellaisiinkin riitoihin mitä ei sinua kosketa.
hankkia opaskoiran.
ja pettynyt.
Odotin sinulta parempaa. Irrationaalista.
Mutta mies on mies, ei se aina hallitse suurempaa kuvaa.Sun maailmankuvasi kutistu juuri aika mitättömäksi.
Luulin suuremmaksi.
Mieti mikä tikittää.
Sääli
sinulle liian viisas eläin :DD
Kyllästyisi.
tuhoaa nopeasti.
Ans kattoo milloin minun vuoroni tulee.
Joskus olen ihmetellyt itsekin miksi minulla on ollut käyttöä näinkin monta vuotta.
H.
kun on hieno maine joskus tekee mieli puolustaa alakynteen joutuneita.
kiitos diagnoosistasi. Lämpimästi.
Jatka valitsemallasi alalla.
taitaa olla niin.
Minä pystyn tuntemaan niin paljon, osaan asettua toisen varpaillekin.
Onneksi tuo kyky saa ihmiset avautumaan ja kertomaan omista ajatuksistaan.
Jopa rekisteröitymätön nukkuu joskus, toivottavasti minun ajatukseni mielessään.
H.
sinulla se on hiukan hakusessa.
kulku tapahtuu lyhyemmilläkin matkoilla.
On tilanteita jolloin joku rakenteellinen virhe estää ajatuksen mutta laskee roiskeet ulos.
Vähän kun olisi kova vatsa.
H.
ainakin minulla on aina muutakin mietittävää. :))
Oletko koskaan antanut toisen astua omille varpaillesi?
Retorinen oli vain, kysymys. En jaksa lukea vastausta.
oman egon ulkopuolelle avaa silmät.
on ollut.
61v. ikä ei enää jousta turhanpäiväisiin.
Saattaisi kyllä olla mukavaakin, mutta viisaus ei anna enää tilaa.
Annetaan tuo silmien availu nuorille, kunhan heräävät ennen puoltapäivää.
:)
H.
nyt höpiset.
Jos ihminen on viisas, se osaa ottaa huomioon että elämä muuttuu ja kaikki vaihtaa muotoaan?
Viisaus joka on lukittunut iitseensä on kaiken tuho.
Se ei ota mitään uutta vastaan ja hylkää olevan.Jos lakkaa oppimasta.lakkaa elämästä.
Sammaloituu kivi joka ei vieri.
Mutta poikkeat aiheesta.Etkö todellakaan näe.Palstan rakennetta ja asioita jotka irtautuvat tunteesta.
ETKÖ tosiaankaan?
mitä kirjoitin.
Uudistuminen ja muu hömpötys on nuorten juttu.
Viisauteen kivettyneen vanhuksen tehtävänä on hillitä sen yletöntä pursuamista ja ohjata lapsivedet viemäriin etteivät taudit leviä.
Palsta ei ole viisasten kivi, se on pehmoinen puuterityyny.
Kuten naisella joka kotona laittaa naaman varoen ja huolella ja Karaokebaarin vessassa huitelee sinne sun tänne.
Ällöltä haisevaa tomua vie sitten jokainen kotiinsa, tahtoi tai ei.
Tämä siis kuvaannollisesti :)
H.
ja hyvin menee :)
on pystyyn kuollut. Toinen jlka haudassa.
Jotain mitä en koskaan halua olla.
Todistit todeksi paradoksin.
Niin siis olkoon.
Olkoon palstalla kaikki kiveeenhakattua.
Sääliks käy.
niin 100 vuotiaana haluan kuulla mielipiteesi.
Otatko haasteen vastaan?
H.
siihen asti, yritän pysyä viriiliä ja uteliaana.
Se ei leien kovinkaan vaikeaa, on toinen luontoni.
Vierivä kivi ei sammaloidu.Pidetään kivet viereimässä.
Missä tavataan?
aina vain kiinnostaa?
Perjantai taas tulossa ja kiukkuiset vanhukset kokoontuvat huomenna.
Korppis saa ympäri korviaan, eikä hunksiinkaan kaikki ole tyytyväisä.
Pirre haahuilee puskissa ja kulkee galleroita koluamassa, etsien vihjeitä epäluuloilleen.
Hieno otanta olette 60 sakista.
:) Mistäs tidät, että pirre koluaa gallerioita, niinhän sitä tehään itte kukin. Eikä sitä muitten tekemistä tiedä jollei ittekin niin tee, vai mitä mieltä olet ?
Mut mä en ole kiukkuinen vanhus, mut kuuskymppinen kylläkin :))
Terveisä vaan pirrelle ja muillekin tutuille ja tuntemattomille.
Kiitos terveisistä..:), ja joku höpsö näköjään provoilee siellä taas..puskissa ja pah..:))
ei provoile.
Sinullahan on tapana kiertää joka päivä ihmisten galleriat, nimimerkit jotka on joltain palstalta tuttuja.
Yllättävän monen palstan ihmisiä urkit.
Luulet ettei jälkiä jää, mutta jos olet valinnut profiiliin sopivat asetukset vierailijat näkyvät joka päivältä ja kumma kyllä, siellä on aina sinun nimimerkkisi.
Kuinka paljon aikaa päivässä sinulla kuluu gallerioihin?
tunti?
Eiks ookkin kummaa kun joka asiaan pitäis olla jonkun lupa tai hyväksyntä.
Teet mitä vaan niin paikallinen kerrostalo kyttääjä on lehtiön kans paikalla muistiinpanoja tekemässä.
Kukkuu..mees ny nukkuu..
Se viel jäi ihmettelemättä et jos joku sanoo et toinen kiertää kallerioita niin miten se laskija voi tietää sen.
Sillähän pitää olla monta nikkiä joita availee päivätpitkät ja laskee kävijöitä.
On huimaa porukkaa.
:)) noo kullakin huvinsa, ei minnuu hätkäytä nämä, haluaisi varmaan riidellä, mutku ei nyt huvita :)
:)) vissiin selvänäkijän kykyjä :))
Joillakin meistä on konstimme seuloa urkkijat.
Ja niitä on...palstalla iana muutama.
Hyvin asetut sinä uskkiajn puolelle, eikä puolustukselle ole suunvuoroa.
Outo on ajattelutapa, että ihmiset voi loukata toisen yksityisyyttä ja sitä vastaan ei saa puolustautua.
Kaikki eivät jää, tuleen makaamaan.
Nolottaako?
Minua nolottaisi
No se nyt ei ainakaan kannata, tulessa makaaminen..olen ihan samaa mieltä..
niin ja monijailla nimimerkeillä, kun tarpeeks syventyy näihin
Mun mielesta asia on näin.
Ihminen avaa kalleria julkiselle palstalle ja se on kaikkien vapaassa käytössä ellei avaaja sitä sulje vain kaverien käyttöön.
Ei sinne väkisin pääse ellet haluu sinne päästää.
Ei se ole sun koti jonne tulemalla rikotaan kotirauhaa.
Laita ihmeessä kallerias kiinni jos pahastut ohikulkijan sinne tulosta.
Mä en oo kenenkään puolella tämmöses asias mut sanon oman käsitykseni että on hassua ajatella noin.
Kyl se on koti, miksi sinne pitää päästää kaikenlaiset urkkijat?
Sinun puheenvuorosi voi vain ymmärtää niin että käyt ilman rekkautumista kollaamassa muiden gallerioita, niinkuin käytkin.
Kun minulla oli galleria,olit yks innokkaimmista kävijöistä siellä...
panee miettimään mitä kävit katsomassa..olinko sinä päivänä rekkautunut vai mitä
olet yks ahkerimmista galleria urkkijoista, ikävä kyl.
;
Mikä on sun intentio,kulkee kollamassa toisen ihmisen galleriaa,jollei se ole sun ystäväsi
Tosiaan
sullaki on tapana kulkee koluamassa gallerioissa
Tosiaankin olimpa unohtanu että sekin vielä.
aamulla kun nousee ennen sian piarasua on päivän hommis ,menee ehtool likan luo sairaalaan ja tulee 12t päivän jälkeen kotiin niin onhan mulla aikaa koluta jossain kuppaisissa kallerioissa.
Olit aivan oikeassa ,toi muisti pätkii ja en muistanut että enhän ole oikeissa töissä vaan päivystän netissä.
Olipa noloa kun totuus paljastui rehellisen ja tarkkasilmäisen ihmisen toimesta.
Kiitti sulle ystäväni,kadun puheitani ja lupaan sovittaa ne .
Muuten yks juttu jos sulla ei oo kalleriaa niin miten pirre voi siellä käydä.
Toinen joka kerjää sympatiaa lapsellaan.
Kaikkien pitäisi nyt olla niin nyyh nyyh.
Jos vetoat sympatiaan,osoita sitä itsekin,älä rähise jollain suomi24n palstalla.
Jos tosiaan on tärkeämpää mietittävää niin tee sitten niinkuin sanot.
Ja jää sejälki,sinunkin käynneistä
Mietin aina,miksi vakoilet?
on se ihme miten kukaan ei katso omia tekemisiaan.sitä leikitään niiiiiiiiiiiiiiiiiiin tekopyhää
sitä saa mitä tilaa
kilautappa palstakamuille että tulisivat vittuileen puolestasi
Älä jaksa vääntää sanoja suuhuni.
Koskaan en kerjää ,en sulta en muilta arpaani tyyryn.
annetaan kuule olla kun ei tästä tän valmiinpaa tuu.
kavereita puolustan jatkossakin ,pärjäile ystäväni.
Siinähän sitä sympatiaa taas tulikin,koko kopallinen.
Itse vedätte tänne, olemisenne ja vaaditte että muiden pitä olla myötätuntoisia.Itse sitä ette ole.
Kaikki ei haalaa lastensa kohtaloita palstoille.silti et tiedä mitä on kirjoittajan takana.synkempää kuin sulla mahdollisesti
HAuskaa jatkoa vain sullekin.Ystävä!
Pimeä ja synkkä on mielesi sinä vain jatkat vihankylvöä vaikka toinen yritti asiallisesti kantaansa selittää.
Kuka vihankylvön aloitti.
Kuka meni toiseen ketjuun haukkumaan jotain tuntematonta nimimerkkiä.Kk:n bravuuri on turpa kiinni.
Kertoo itsestään väkivaltaisuudesta?
Ja nyt ne kamut sitten tuli palstalle vittuileen?
Jehuu, hienoo porukkaa.
KAtsotteko koskaan peiliin ja ihmettelette itseänne,mistä katkeruus kumpuaa?
iso lähde?
Ethän sinä Anjaniina ole tuntematon.
kuuluisa Anjaniina
haluaisin joskus tavata :DDDD
laulattaa kaikkia
ennossasanoa
en osaa sanoa