pelottavaa ja uhkaavaa, kun ulkomaalaistaustaiset nuoret jengiytyvät:
Jopa 30 nuoren joukkio teki ilkivaltaa Helsingin keskustassa torstai-iltana, kertoo Ilta-Sanomat.
Helsingin poliisin mukaan tapahtumaketju sai alkunsa, kun noin 15 nuorta tunkeutui Kampin metroaseman R-kioskille. He varastelivat karkkia ja alkoholia.
R-kioskilta he jatkoivat matkaansa läheiseen videovuokraamo Makuuniin, jonne nuoria tuli tuplasti enemmän, noin 30.
- Sieltä varastettiin karkkia ja dvd-levyjä, kertoo päivystävät komisario Tom Packalén.
Varastelun lisäksi jengi muun muassa repi ulkomainoksia.
Silminnäkijä kuvailee tilannetta pelottavaksi ja uhkaavaksi.
Poliisin mukaan nuoret ovat ulkomaalaistaustaisia. Poliisi etsi nuoria illalla, mutta ilmeisesti suurin osa pääsi karkuun.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ja tappelut ja valehtelut jatkuvat kuin tyhjää vaan,
mihi he tavoistaa pääsevät, samat tappelut täällä ko kotimaassaanki:
TS: "Mellakka laivalla - kymmenelle kurdille yli 100000 euron lasku
Julkaistu: 26.02.2011 13:51
Ruotsinlaiva Amorellalla 2005 sattuneen kahakan mittavat oikeuskulut päätyivät pääosin valtion maksettaviksi.
Kymmenen Suomessa asuvaa Irakin kurdia joutuu Ahvenanmaan käräjoikeuden päätöksellä maksamaan yli 100000 euron vahingonkorvaukset ruotsinlaivalla tapahtuneen mellakoinnin takia, uutisoi Turun Sanomat lauantaina.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun Irakin Tukholman-lähetystössä valtionvaalien äänestysmatkalla olleet kurdit riehaantuivat joulukuussa 2005 matkustajalaiva Amorellalla.
TS:n mukaan käsirysy sai alkunsa laivan yökerhosta. Syytteen mukaan osa kurdeista tanssi ilman paitaa, jolloin laivan henkilökuntaan kuulunut nainen kävi siitä huomauttamassa.
Huomauttamista ei kuitenkaan katsottu hyvällä, ja yksi kurdeista löi naista, jolloin vartija otti hänet kiinni. Tappelu lähti käsistä, ja lopulta siihen osallistui kymmeniä matkustajia ja laivan henkilökuntaa.
Kaikki nujakoijat eivät päätyneet oikeuteen, koska heitä ei kyetty tunnistamaan.
Laivan sisustus kärsi vahinkoja, ja esineet lentelivät henkilökunnan ja matkustajien päälle. Aluksen päällikkö joutui ohjaamaan laivan Långnäsiin Maarianhaminaan, jossa poliisi otti kahdeksan tappelijaa haltuunsa. Kaksi jo putkassa ollutta päätyi Turun poliisin putkaan.
Vastaajat tuomittiin 3-6 kuukauden vankeusrangaistuksiin väkivaltaisesta mellakasta ja pahoinpitelystä. Yhteisvastuullisesti maksettavaa kertyi yli 100000 euroa. Vastaajien omat oikeudenkäyntikulut jäivät valtion maksettaviksi.
Vastaajat kiistivät oikeudessa syytteet mellakasta."
IS
Meitähä on peloteltu niin ettei ole uskallettu edes PUHUA keskenämme ettei vaan rasistiks luultas!
Nythä tilanne alkaa tervehtyä, voidaan ainaski puhua.