Joskus 1980 luvulla oli Rytimäellä pieni ruokauppa, jossa on nyt joku työvaatemyymälä ja kampaamo.
En osaa sanoa, milloin tuo rakennus on rakennettu siihen, voi olla 1970 luvun puolellakin.
Tuossa kaupassa tuli käytyä usein. Kissalle tuli sietä haettua makkaran päitä, joita sai ilmaiseksi silloin.
Siinä oli lyhyt matka käydä ostoksilla, olisipa se kauppa vieläkin siinä, nyt olisi asiakkaitakin enemmän.
Kaupan yhteydessä oli myös Postipankki, jossa tuli myös käytyä.
Yleensä rahaa tuli nostettua kerran kuukaudessa 80 markkaa ja ei ollut hienoja tietokoneita siihen aikaan.
Siinä oli myös Rytimäen ensimmäinen kioski, taisi olla 1980 luvulla.
Irtokarkkeja sieltä tuli usein ostettua. Silloin oli vielä 1pennin irtokarkkejakin.
Yleensä oli 5 ja 10 pennin irtokarkkeja.
Jos vertaa nykyistä hitatasoa, niin nykyään irtokarkit maksaa monta kertaa enemmän.
Se kioski oli tosi pieni silloin alkuaikoina ja tuotevalikoima oli pienempi.
Toinen kauppa oli Jussinvalinta Ouluntien varrella lähellä silloista Mäntyristin päiväkotia.
Siinäkin tuli aikoinaan käytyä ostoksilla, mutta kaupan toiminta loppui ja siihen tuli moottoripyöräliike, joka oli siinä muutaman vuoden ja senkin toiminta loppui.
Nyt siinä on kioski ja kirpputori.
Kuka vielä muistaa näitä unholaan jääneitä kauppoja ?
Kadonneita kauppoja/paikkoja ym.
202
11977
Vastaukset
- Heinä sipuli
Minkäs niminen oli se Talkullan kauppa, oliko se Talkullan valinta, mutta siinä oli silloin 1980 luvulla pieni ruokauppa. Siellä tuli harvemmin käytyä.
Kotitaloustunnilta käytiin siellä tekemässä ruoka ostoksia, joskus 1983 vuonna.
Se oli siinä Hiekkakadun ja Holminkadun risteyksen lähettyvillä.
Kaupan toimita taisi loppua ennen 1990 luvun alkua.
En tiedä oliko kiinteistössä muuta toimintaa siinä välissä, kunnes siihen tuli pieni kotileipomo
joskus 1990 luvun jälkeen. En kyllä muista milloin leipomo siihe tuli.
Siinä leipomossa tuli käytyä kyllä useamman kerran.
Siinä oli silloin aina välillä myyjänä tosi kaunis nuori nainen.
Leipomo toimi siinä vain muutaman vuoden, mikä oli tietenkin harmi, kun lopetti.
Muistaakos kukaan muu tätä Talkullaa ?- Vanhoja muistellen
Hämärästi muistan kyseisen kaupan. Mutta muistaako kukaan Savolaisen kauppaa, joka sijaitsi Halpa-Hallin
(kangasmyymälän) paikalla? Joku Meeri sitä piti. Oli muuten ensimmäinen kesätyöpaikka jobbarin hommissa. - Hiekkakatu
Ainakin -92, mutta tarkkaa lopetusajankohtaa en muista.
Muuta tuoretta, kuin koivuhalot sieltä ei tainnut saada! - samaa lihaahan se
Vanhoja muistellen kirjoitti:
Hämärästi muistan kyseisen kaupan. Mutta muistaako kukaan Savolaisen kauppaa, joka sijaitsi Halpa-Hallin
(kangasmyymälän) paikalla? Joku Meeri sitä piti. Oli muuten ensimmäinen kesätyöpaikka jobbarin hommissa.Talkullan kaupasta sai "roiskeita"halvalla kun ei ollu
rahaa,metvurstin päitä sun muuta kun jäi myymättä. - entinen kokkolalaine
Vanhoja muistellen kirjoitti:
Hämärästi muistan kyseisen kaupan. Mutta muistaako kukaan Savolaisen kauppaa, joka sijaitsi Halpa-Hallin
(kangasmyymälän) paikalla? Joku Meeri sitä piti. Oli muuten ensimmäinen kesätyöpaikka jobbarin hommissa.se meeri oli savolaisen meeri.siinä oli myös leipomo ja makkaratehdas. makkaratehtaan omisti saimanen ja joensuu.
leipomo kuului meerille. olin juoksu poikana siinä leipomossa ja ruokakaupassa,joskus 1952-53. kiva muistella - entinen kokkolalaine
entinen kokkolalaine kirjoitti:
se meeri oli savolaisen meeri.siinä oli myös leipomo ja makkaratehdas. makkaratehtaan omisti saimanen ja joensuu.
leipomo kuului meerille. olin juoksu poikana siinä leipomossa ja ruokakaupassa,joskus 1952-53. kiva muistellaanteeksi.tuli väärät vuosiluvut ne olivat 1957-58
ok.
- karkkimuija
Just joo meikäläistä huijattiin pahasti Rytimäen kiskalla joskus 80-luvun alussa. Sain kinuttua äitiltä eka markan että saisin käydä ihan yksin ostamassa ekaa kertaa irtokarkkeja. No sain 2 (kaksi) karkkia sillä ihanalla ja olin tyytyväinen kotiin mennessäni. Äitille näyttäessäni äitini suuttui että vain kaksi ja lähti valittamaan kiskalle kalliista hinnasta. No sai sitten ne loputkin muutaman pennin hintaiset karkit.
Postipankin neidit antoivat kivoja tarroja. ;) Niitä oli kiva liimailla.- mam3
Ei ne siellä kiskalla sitä tahallaan tehneet, niillä vaan oli hirvittävän huono laskupää.
- Muinainen lamppu
Muistaakos kukaan Urheilu aittaa ja Infon kirjakauppaa, jotka sijaitsivat Rantakatu 15 kiinteistössä?
Muistaakseni ne sijaitsivat siinä kiinteistössä, jossa on nykyään Filmtown, jos en väärin muista.
Urheilu aitassa tuli käytyä usein ostoksilla ja ensimmäisiä perhonsidonta tarvikkeita tuli sieltä ostettua, kuten myös vuokrattua kalastus aikeisia videoita.
Suksivoiteita ostin sieltä ja yhdet käytetyt luistimet, kun piti peruskoulussa liikuntatunnilla luistella.
Niitä luistelutunteja muistelen, kun aina paleli varpaita.
Sellaisessa viileässä parakissa laitettiin luistimet jalkaan ja luisteltiin ulkona tekojäällä.
Olin niin huono luistelemaan, että ei meinanut pysyä pystyssä ja oli kylmiä talvia siihen aikaan,
joskus 82....84 luvulla.
Se tekojääkaukalo oli muistaakseni siinä jäähallin/uimahallin maastossa ja purettiin, kun niitä rakennuksia alettiin rakentamaan.
En ole enää käynyt urheilu aitassa sen jälkeen, kun urheiluaitta muutti uuteen paikkaan.
Infon kirjakaupassa tuli silloin myös usein käytyä ostoksilla. Öljyvärejä ja maalaustarvikkeita tuli sieltä ostettua siihen aikaan.
Savolaisen kauppaa en muista, koska en ole siellä käynyt ostoksilla.
Olisipa silloin älynyt ottaa valokuvia keskustasta ja eri puolilta kaupunkia, niin olisi tallella kadonneita kauppoja ja myymälöitä. Ei silloin ajatellut, että nämäkin joskus katoavat.- Liinapolle
Ottakaa kuvia myös keskustan liikkeistä, sillä nekin katoavat, kun kaiiki menevät Heinolaan ja isoihin marketteihin
- hauskoja muistoja
Minä muistan! Rantakatu 13! Samassa talossa oli apteekkikin, siinä nurkassa. Muistatteko kenkäkaupan joka oli sitten seuraavalla nurkalla, siinä missä on English Pub nykyään?
- naismaikka
Infon kirjakauppa?? Eikös se ole Mäntysaaren kirjakauppa ja toimii vieläkin Rantakadulla. Entiseen Sokoksen tavaratalokiinteistöön on tullut kauppakeskus Chydenia, jonka alakerrassa on Suomalainen kirjakauppa.
- gprogpenh
Tietääkö kukaan missä on ollut vai onko ollut missään Virketti niminen kauppa? Ei tainnut olla Kokkolassa.. Ja sitten vielä joskus 80-luvulla ja ehkä 90-luvun alussakin oli ílmeisesti jonkinlainen kauppaketju. Ketjun tai kaupan nimi pälkähti jostakin päähän, jokin aika sitten mutta unohtui taas.
Nyt kun muistelen nimee tulee mieleen vain sokos, virketti, minimani ja manitbois.. joku kiva, rytmikäs ja sointuva se kumminkin oli. Ala-Vetelissä saattoi aikoinaan olla kyseinen kauppa ja ketjun logo ja tekstit olivat violetit.. Ne oli semmoisia pieniä ruokamarketteja. Muistaako kukaan nimee?- finnoil
kangas virtanen
- gprogpenh
finnoil kirjoitti:
kangas virtanen
Ei kyllä mikään noista. Ei tainnut olla ala-vetelissä.. Olisiko sitten ollut kaustisella jossain siinä mythain ja konstan kohdalla ja mitäs siinä ala-vetelin s-marketin vai mikä sale se nyt on tilalla on aiemmin ollut tai sen mäen päällä olevan autoliikkeen lähistöllä?
- Rabatti
ja rahat riittää!
- gprogpenh
Rabatti kirjoitti:
ja rahat riittää!
mutta ei.. eikä Granssikaan vai oliko se Kranssi ennen Rabattia? Oisko se sitten ollut unta vaan koko kauppa. selvät muistikuvat mukamas on ja nimi tuli flashbackinä mieleen vuosien takaa ja unohtui
- gprogpenh
gprogpenh kirjoitti:
mutta ei.. eikä Granssikaan vai oliko se Kranssi ennen Rabattia? Oisko se sitten ollut unta vaan koko kauppa. selvät muistikuvat mukamas on ja nimi tuli flashbackinä mieleen vuosien takaa ja unohtui
se on ollut vielä 80-luvulla kaustisen nykyisen matkahuollon kohdalla, jos nyt ketään täällä kokkolassa kiinnostaa.. :D sehän se varmaankin oli mitä muistelin. väreistä ei kyllä oo varmuutta
- köyst

Virketti oli Kaustisella vielä 90-luvullaki ja se sijaitsi tarkalleen siinä missä on Konsta nyt (muistaakseni virketti oli t-kauppa joka muuttu sitte myöhemmin spar-konsernin väreihin). Ja Rabatti oli vetelissä siinä missä on nyt sohvatehtaan myymälä. Kranssin leipomo oli Vetelissä siinä missä toimii nykyään muistaakseni Pekan leipä.
- gprogpenh
köyst kirjoitti:

Niin tosiaan siis entisen matkahuollon paikalla Konstan kohdalla..(?) Mikäs Rabatin nimi oli ennen Rabattia? Eikö se ollut hetken aikaa Kranssi ja sitä ennen joku muu? Kranssin leipomo tuli sitten samoihin aikoihin tai hieman ennen, kun nimi muuttui joskus 90-luvun alussa
- Kokkolaan 1979 takas
Virketti oli Kaustisella....siinä samassa rakennuksessa kuin linja-autoasema.
- pahimmasta perseestä
kotoisin, voi helevetti mitä palvelintilan haaskausta ja me kaikki
maksetaan tästä paskan jauhannasta vapaaehtoisesti.- naismaikka
jos noin pänniii paina off-näppistä. Sekin on sun tietsikassa. Kokkolassa kolme FB-ryhmää täynnä kuvia ja historiaa. Asia, mikä kiinnostaa tänään ihmisiä. Älä tule tänne purkamaan pahaa oloasi.
- yxpihlajassa
ja rimmin nahkatehdas.
- säästöpää
Ristirannankadulla oli Helpisen talo, jonka alakerrassa oli Dahlbackan pyöräliike. Itse taloa on kova ikävä. Se talo oli tiilistä muuraamalla paikalle tehty; ei betonielementtitalo niin kuin nykyään kerrostalot usein ovat. Kyseinen talo purettiin HH:n vuoksi. Se talo olisi hyvin voitu säästää...
- harmillista
eihän se ole kumma kun lopettavat kun lukee näitä kommentteja "kävin siellä kerran -80 luvulla ostaan pennin irtokarkkeja"
Kerron teille pienen salaisuuden: Liiketoiminnan perustarpeita on ostavat asiakkaat ja riittävä rahan tulo.
Eikö ole turhaa täällä harmitella, jos paljon pieniä yrityksiä kadonnut kun Te hyvät ihmiset, ette käytä paikallisten pienyrittäjien palveluita? Itse pyrin mahdollisimman paljon käyttämään paikallista osaamista tai palvelua. Turha on sitten cittarin jonossa taivastella, että loppuu se lähikauppa kuulemma pian.. mistäs nyt haen makkaranpäitä ILMAISEKSI...
Todellisuudessa kuitenkin todella moni suuri ketju on rekisteröity Helsinkiin, joten sinne ne verotulotkin sitten menee ja paikalliseen infrastruktuurin kehittämiseen jää kovin vähän euroja.
Toivotaan kuitenkin parempaa tulevaisuutta ja menestystä paikallisille yrityksille, sekä pidetään yhdessä huoli siitä, että Kokkolassa säilyy keskusta ja pienet kivijalkamyymälät joista aina saa hymyn ja palvelua :) - Muinainen lamppu
harmillista kirjoitti:
eihän se ole kumma kun lopettavat kun lukee näitä kommentteja "kävin siellä kerran -80 luvulla ostaan pennin irtokarkkeja"
Kerron teille pienen salaisuuden: Liiketoiminnan perustarpeita on ostavat asiakkaat ja riittävä rahan tulo.
Eikö ole turhaa täällä harmitella, jos paljon pieniä yrityksiä kadonnut kun Te hyvät ihmiset, ette käytä paikallisten pienyrittäjien palveluita? Itse pyrin mahdollisimman paljon käyttämään paikallista osaamista tai palvelua. Turha on sitten cittarin jonossa taivastella, että loppuu se lähikauppa kuulemma pian.. mistäs nyt haen makkaranpäitä ILMAISEKSI...
Todellisuudessa kuitenkin todella moni suuri ketju on rekisteröity Helsinkiin, joten sinne ne verotulotkin sitten menee ja paikalliseen infrastruktuurin kehittämiseen jää kovin vähän euroja.
Toivotaan kuitenkin parempaa tulevaisuutta ja menestystä paikallisille yrityksille, sekä pidetään yhdessä huoli siitä, että Kokkolassa säilyy keskusta ja pienet kivijalkamyymälät joista aina saa hymyn ja palvelua :)Mun mielestä kokkolan keskustaan sais tulla lisää näitä pieniä ja tunnelmallisia myymälöitä.
Onkos kokkolassa kahvilaa, joka on auki iltaisin myöhempään ?
Jos ei ole, niin varmaan löytyisi asiakkaita tällaiselle kahvilalle ja lisäksi tällainen kahvila voisi erikostua myös tee tarjoiluun.
Ei haittaa, vaikka nämä suuret marketit menee sinne heinolaan.
Jos citymarket meinaa Heinolaan muuttaa, niin kai sinne citymarketin tiloihin luulisi jonkun myymälän perustettavan, kun on valmiit tilat, ei niitä kannata ainakaan purkaa.
Tuossa on ollut ainakin 2 vuotta tyhjillään vuokratilat siinä Heinolan alueella, jossa on se moottoripyöräliike. Ikkunassa on suurella ilmoitus, että tilaa vuokrataan.
Siinä olisi jollekin yrittäjälle myyntitilat valmiina. En tiiä paljonko vuokraa siitä haluavat.
Täällä yksi valitti, että tämä on turha palsta. Ei tämä ole mikään turha palsta ja mielenkiitoisesta aiheestahan täällä keskustellaan.
Taitaa olla valittaja syntynyt nykyisten, ettei ole mitään kultaisia nuoruusmuistoja, jotka alkavat olemaan kadonneita, mutta muistoissa ovat vielä, kunnes dementia häivyttää nekin muistot. - WaltzingMatilda
Kiitos tästä viestistä. Olin tuon jo unohtanut, mutta palautui heti mieleen. Harmi tosiaan, että tuo talo korvattiin vähemmän persoonallisella.
- WalzingMatilda
WaltzingMatilda kirjoitti:
Kiitos tästä viestistä. Olin tuon jo unohtanut, mutta palautui heti mieleen. Harmi tosiaan, että tuo talo korvattiin vähemmän persoonallisella.
Siis Helpisen taloa tarkoitan.
- Mesimaa
WalzingMatilda kirjoitti:
Siis Helpisen taloa tarkoitan.
Mesilässäkin on ollut aikoinaan kaksikin kauppaa. Toinen oli Vanhankartanontiellä Marmilan entisen talon alakerrassa ja toinen Peltotiellä. Taisivat olla joskus 50-60 luvulla.
- hakkelus baarikin
Se Helpinen oli tosi nuuka mies kuulemma,vieressä
oli Posti ja Lennätin. - muistanko oikein?
hakkelus baarikin kirjoitti:
Se Helpinen oli tosi nuuka mies kuulemma,vieressä
oli Posti ja Lennätin.ei ollut postia eikä lennätintä vaan Autoharon korjaamo.Posti oli nykyisen Hesburgerin tiloissa,mutta lennätin mietityttää,oliko se siinä vai siinä Hesburgerista seuraavassa jossa oli myös postin paketti palvelu myöhemmin.Tai muuten se lennätin olla siinä moto diselin tiloissa.
- karikla
muistanko oikein? kirjoitti:
ei ollut postia eikä lennätintä vaan Autoharon korjaamo.Posti oli nykyisen Hesburgerin tiloissa,mutta lennätin mietityttää,oliko se siinä vai siinä Hesburgerista seuraavassa jossa oli myös postin paketti palvelu myöhemmin.Tai muuten se lennätin olla siinä moto diselin tiloissa.
Lennätin laitos ja puhelin santrat oli siinä missä on nyt hesburger. Posti ja lajittelukeskus oli siitä seuraava rakennus radalle päin. ps olin aikoinaan kummassakin töissä muutaman kerran.
- hinkkini
Nykyään voisi kaivata kauppaa, josta myytäisiin ihmisravinnoksi kelpaavia tuotteita.
Ei tarvitsisi tiirailla tuoteselosteita suurennuslasin kanssa paketin kyljestä. Vaan kaikki olisi selvästi merkitty.
Eikä kaupassa ylipäätänsä myytäisi mitään mikä olisi jotenkin arveluttavaa syötävää. Marinadit pois kaikista lihoista.
Tuotteista vähemmän , mutta laadukkaampia.
Lähialueilta perunat ja muut juurekset.- Marikki74
Muistaako kukaan niitä ihania karkkikauppoja, mitä Kokkolassa oli montakin yhteen aikaan? Miksei kukaan perusta nyt karkkikauppaa!?
Sitte mikäs se oli semmonen farkkukauppa, oliko se joku Löytömuoti vai mikä...sieltä aina haettiin 90-luvun alussa farkut, kun tultiin kaupunkiin.
Junior oli tosi hyvä lastenvaatekauppa ja muistatteko meksikolais ruokapaikkaa, mikäsa se oli siinä Hagströmin kulmassa, joku Gringos vai mikä?? - Joo45
Marikki74 kirjoitti:
Muistaako kukaan niitä ihania karkkikauppoja, mitä Kokkolassa oli montakin yhteen aikaan? Miksei kukaan perusta nyt karkkikauppaa!?
Sitte mikäs se oli semmonen farkkukauppa, oliko se joku Löytömuoti vai mikä...sieltä aina haettiin 90-luvun alussa farkut, kun tultiin kaupunkiin.
Junior oli tosi hyvä lastenvaatekauppa ja muistatteko meksikolais ruokapaikkaa, mikäsa se oli siinä Hagströmin kulmassa, joku Gringos vai mikä??Oli muuten siinä Hagströmin kulmassa ruokapaikka Ali Babakin. Hyviä pizzoja. Ovetkin aukenivat kun taputti käsiä yhteen. Entäs se Kanttarellis siinä Kokkolinnassa. Osittain nykyisen opetusravintolan paikalla. Ja olikos vieressä videovuokraamo ihaninen musta valko ruudullisen lattioineen. Mitäs muuta siinä kiinteistössä olikaan? Ja nyt on jo purettu (palanut?). Kokkolinnan ja palaneen koulurakennuksen välissä. Olikos siinä jokin vanhojen tavaroiden myymälä?
Noitahan olisi pilvin pimein. Tulee aina vain lisää mieleen. - Katujen tallaaja
Joo45 kirjoitti:
Oli muuten siinä Hagströmin kulmassa ruokapaikka Ali Babakin. Hyviä pizzoja. Ovetkin aukenivat kun taputti käsiä yhteen. Entäs se Kanttarellis siinä Kokkolinnassa. Osittain nykyisen opetusravintolan paikalla. Ja olikos vieressä videovuokraamo ihaninen musta valko ruudullisen lattioineen. Mitäs muuta siinä kiinteistössä olikaan? Ja nyt on jo purettu (palanut?). Kokkolinnan ja palaneen koulurakennuksen välissä. Olikos siinä jokin vanhojen tavaroiden myymälä?
Noitahan olisi pilvin pimein. Tulee aina vain lisää mieleen.Kokkolinnan alakerrassa oli yhteen aikaan antikvariaatti Agatha ja viereisessä puutalossa olleen vanhan tavaran kaupan nimi oli Wilhelmiina. Muistaakos kukaan sellaista kauppaa kuin Halpa-Jalle, joka oli Suntin rannalla Teollisuuskadun päässä siihen aikaan kun paikalla ei vielä ollut nykyistä Halpa-Hallin kangasmyymälää eikä kovin kummoista siltaa Suntin yli.
Sitten tulevat mieleen rautakaupat Ermo ja Teräs sekä Kanta-apteekki ja Kauppatorin apteekki entissä paikoissaan. - Muinainen lamppu
Joo45 kirjoitti:
Oli muuten siinä Hagströmin kulmassa ruokapaikka Ali Babakin. Hyviä pizzoja. Ovetkin aukenivat kun taputti käsiä yhteen. Entäs se Kanttarellis siinä Kokkolinnassa. Osittain nykyisen opetusravintolan paikalla. Ja olikos vieressä videovuokraamo ihaninen musta valko ruudullisen lattioineen. Mitäs muuta siinä kiinteistössä olikaan? Ja nyt on jo purettu (palanut?). Kokkolinnan ja palaneen koulurakennuksen välissä. Olikos siinä jokin vanhojen tavaroiden myymälä?
Noitahan olisi pilvin pimein. Tulee aina vain lisää mieleen.Muistan vielä tuon Ali Baban siinä Hagströmmin kulmalla.
Jälkeenpäin jälkiviisaana sitä harmistelee, kun ei siellä tullut käytyä, muka
aina kiirettä, ettei ehdi.
Eikös Kantarellis ollut jälkeenpäin siinä torin laidalla, missä oli myös se
HulluPullo yökerho, siitäkin taitaa olla yli kymmenen vuotta, kun HulluPullo
oli vielä toiminnassa, ei ole enää. - 26
Katujen tallaaja kirjoitti:
Kokkolinnan alakerrassa oli yhteen aikaan antikvariaatti Agatha ja viereisessä puutalossa olleen vanhan tavaran kaupan nimi oli Wilhelmiina. Muistaakos kukaan sellaista kauppaa kuin Halpa-Jalle, joka oli Suntin rannalla Teollisuuskadun päässä siihen aikaan kun paikalla ei vielä ollut nykyistä Halpa-Hallin kangasmyymälää eikä kovin kummoista siltaa Suntin yli.
Sitten tulevat mieleen rautakaupat Ermo ja Teräs sekä Kanta-apteekki ja Kauppatorin apteekki entissä paikoissaan.Agatha on vieläkin vain osoite muuttunut... Gigantin vieressä.
- 22
Muinainen lamppu kirjoitti:
Muistan vielä tuon Ali Baban siinä Hagströmmin kulmalla.
Jälkeenpäin jälkiviisaana sitä harmistelee, kun ei siellä tullut käytyä, muka
aina kiirettä, ettei ehdi.
Eikös Kantarellis ollut jälkeenpäin siinä torin laidalla, missä oli myös se
HulluPullo yökerho, siitäkin taitaa olla yli kymmenen vuotta, kun HulluPullo
oli vielä toiminnassa, ei ole enää.Jep. Siinä oli Ali Baba ja sitten nimi muuttui Ben Ali Babaksi ja olihan siinä vielä Gringos.
- krååkå
Joo45 kirjoitti:
Oli muuten siinä Hagströmin kulmassa ruokapaikka Ali Babakin. Hyviä pizzoja. Ovetkin aukenivat kun taputti käsiä yhteen. Entäs se Kanttarellis siinä Kokkolinnassa. Osittain nykyisen opetusravintolan paikalla. Ja olikos vieressä videovuokraamo ihaninen musta valko ruudullisen lattioineen. Mitäs muuta siinä kiinteistössä olikaan? Ja nyt on jo purettu (palanut?). Kokkolinnan ja palaneen koulurakennuksen välissä. Olikos siinä jokin vanhojen tavaroiden myymälä?
Noitahan olisi pilvin pimein. Tulee aina vain lisää mieleen.vieressä oli mopo/pyöräliike
- Anonyymi
26 kirjoitti:
Agatha on vieläkin vain osoite muuttunut... Gigantin vieressä.
Ei ole enää Agathaa. On lopettanut
- Anonyymi
22 kirjoitti:
Jep. Siinä oli Ali Baba ja sitten nimi muuttui Ben Ali Babaksi ja olihan siinä vielä Gringos.
Ja oli myös nimellä sesam
- MAKASIINI?
Muistaako kukaan Kokkolassa olleen sellaista liikettä kuin Makasiini? Itse muistan siellä käyneeni äitini ja siskoni kanssa, mutta äitini ei saa mieleensä sellaista liikettä.
Liikkeen muovikassi oli puna-valkoinen ja siinä oli pieni sarjakuva, jossa mies kysyy mistä niitä halpoja housuja/farkkuja löytyy. Vastaus oli, että Makasiinista tietenkin.
Onko tällaista ollut vai kuvittelenko omiani? =)- Kenkämän
Eikös tämä ollut autogrillin lähellä. Nykyisen Kallentorin parkkipaikalla. Vieressä oli jenkkiautojen maahantuonti.
- makasiinimies
Kyllä muistan Makasiinin hyvin. Se sijaitsi nytttemin jo puretussa vanhassa Österbottningenin kirjapainossa Torikadun ja Itä-Kirkkokadun risteyksessa vastapäätä Jenkkitoria. Nythän tuolle paikalle rakennetussa uudessa talossa toimivat Kauppatorin apteekki ja lääkärikeskus. Muistan myös hyvin nuo Makasiinin punavalkoiset muovikassit, joiden kyljessä oli kolmiruutuinen sarjakuva. Ensimmisessä ruudussa mies tulee Makasiini-nimiseen kauppaan, toisessa ruudussa hän kysyy myyjältä: "Saako täältä Makasiinista halpoja housuja?" Kolmannessa ja viimeisessä ruudussa mies kotona selittää vaimolleen: "Niin niin, yhdethän minä tarvitsin, mutta kun ne olivat niin halpoja!".
Itse osti Makasiinista kerran yhdellä markalla paristokäyttöisen laitteen, jolla voi määrittää kananmunan muninta-ajan. En ole vastaavia tuotteita sen koommin nähnyt missään muussa liikkeessä Kokkolassa. - MAKASIINI?
makasiinimies kirjoitti:
Kyllä muistan Makasiinin hyvin. Se sijaitsi nytttemin jo puretussa vanhassa Österbottningenin kirjapainossa Torikadun ja Itä-Kirkkokadun risteyksessa vastapäätä Jenkkitoria. Nythän tuolle paikalle rakennetussa uudessa talossa toimivat Kauppatorin apteekki ja lääkärikeskus. Muistan myös hyvin nuo Makasiinin punavalkoiset muovikassit, joiden kyljessä oli kolmiruutuinen sarjakuva. Ensimmisessä ruudussa mies tulee Makasiini-nimiseen kauppaan, toisessa ruudussa hän kysyy myyjältä: "Saako täältä Makasiinista halpoja housuja?" Kolmannessa ja viimeisessä ruudussa mies kotona selittää vaimolleen: "Niin niin, yhdethän minä tarvitsin, mutta kun ne olivat niin halpoja!".
Itse osti Makasiinista kerran yhdellä markalla paristokäyttöisen laitteen, jolla voi määrittää kananmunan muninta-ajan. En ole vastaavia tuotteita sen koommin nähnyt missään muussa liikkeessä Kokkolassa.Kiva, että vastaus löytyi. Kukaan tuttavistani ei muista kyseistä liikettä, ei edes äitini vaikka hänen kanssaan siellä tuli käytyä. Ja sijainninkin muistin oikein! Sisään astuttaessa taisi olla heti muutama rappu ylöspäin. Tuollaisia pieniä välähdyksiä muistan tai kuvittelen muistavani.
Kai Makasiini kuten Halpa-Hallikin Rantakadulla on jäänyt pienen tytön mieleen tavarataivaana =) Halpa-Hallista muistan, että ensin oli tylsä osasto eli aikuisten vaatteet, sen jälkeen kiva osasto eli lelut. Lelujen jälkeen mentiin pakollinen kierros yläkertaan missä oli lasten vaatteet. Ja alas kassalle tultaessa viimeisenä kivana oli kylpyvaahto. Pienet oli ilot siihen aikaan =) - Muinainen lamppu
MAKASIINI? kirjoitti:
Kiva, että vastaus löytyi. Kukaan tuttavistani ei muista kyseistä liikettä, ei edes äitini vaikka hänen kanssaan siellä tuli käytyä. Ja sijainninkin muistin oikein! Sisään astuttaessa taisi olla heti muutama rappu ylöspäin. Tuollaisia pieniä välähdyksiä muistan tai kuvittelen muistavani.
Kai Makasiini kuten Halpa-Hallikin Rantakadulla on jäänyt pienen tytön mieleen tavarataivaana =) Halpa-Hallista muistan, että ensin oli tylsä osasto eli aikuisten vaatteet, sen jälkeen kiva osasto eli lelut. Lelujen jälkeen mentiin pakollinen kierros yläkertaan missä oli lasten vaatteet. Ja alas kassalle tultaessa viimeisenä kivana oli kylpyvaahto. Pienet oli ilot siihen aikaan =)Halpa-Halli on jäänyt minunkin mieleeni eniten näistä edesmenneistä
Kokkolan myymälöistä.
Nythän samassa kiinteistössä on tämä Laitevälitys.
Halpa-Hallista jäi mieleen ne ahtaat käytävät ja se liuska, joka johti sinne vähän ylemmälle tasolle.
Muistaakseni myymälä oli sellainen U:n muotoinen kokonaisuus, toisesta päästä mentiin kauppaan ja toisesta ulos.
Silloin ainakin ne pesuaineet tuoksuivat voimakkailta siellä kaupassa.
Joulumakseiset aina ostettiin sieltä Halpa-Hallista. - Anonyymi
Kenkämän kirjoitti:
Eikös tämä ollut autogrillin lähellä. Nykyisen Kallentorin parkkipaikalla. Vieressä oli jenkkiautojen maahantuonti.
Löytömuoti oli autogrillin lähellä.
- kokkolanhureeee
MISSÄ KATARIINANKADUN M-KAUPPA ja SPAR. ikävä niitä!
- farkkutakkinen tyttö
pipaluk isollakadulla
- onko totta?
Stockmann Kokkolaan?
- äitin näkönen tyttö
Muistaako joku Ravintola/ ruokapaikka Tervapadan Rantakadulla nykyisen Media Talon paikkeilla? Oliko isäntänä Rainer Kotka, vai? Hän jäi pienen tytön mieleen joskus -60 ja -70 luvulla, kun jutteli ja huomioi myös lapset asiakkaina vanhempien kanssa! Ah; se Tervapadan Wienerleike, jonka hän teki lapsen annoksena; ikinä en ole maistanut parempaa.
- WaltzingMatilda
äitin näkönen tyttö kirjoitti:

Paikan muistin, nimi oli jo unohtunut. Kotkan paikkahan se.
- WM

http://www.youtube.com/watch?v=omlfWxgmYTk&feature=relmfu
Tuon pätkän kuvassa vielä se matala liikerakennus, jossa Tervapata oli. Muistan rakennuksessa joskus olleen myös bingon (oliko KPV:n?). Vieressä sininen (vahinko, että mustavalkoinen kuva) vanha poliisilaitos ennen kuin se siirtyi vanhaan kappatehtaaseen. - muistanko oikein?
WM kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=omlfWxgmYTk&feature=relmfu
Tuon pätkän kuvassa vielä se matala liikerakennus, jossa Tervapata oli. Muistan rakennuksessa joskus olleen myös bingon (oliko KPV:n?). Vieressä sininen (vahinko, että mustavalkoinen kuva) vanha poliisilaitos ennen kuin se siirtyi vanhaan kappatehtaaseen.tuossa talossahan oli siinä tehtaankadun puolella myös Surma-ahon tupakka kauppa ja Puution kemiallinen pesula ja eikö Puutio omistannut sen kiinteistön?
- muistanko oiken?
WaltzingMatilda kirjoitti:
Paikan muistin, nimi oli jo unohtunut. Kotkan paikkahan se.
Rainer Kotkahan oli aikoinaan myös merillä ja toimi laivakokkina,muu perhe muutti Ruotsiin siirtolaisiksi,mutta Rainer rantaitui ja palasi juurilleen Kokkolaan,asuivat muuten Tullimäellä.Rainerin äiti leipoi muuten hyviä pipareita aina myyntiin asti meni muistaakseni Granholmin tukkuliikkeeseen ja niitähän sai myös naapurin tenavat maistella.
- Oi niitä aikoja
äitin näkönen tyttö kirjoitti:
Muistaako joku Ravintola/ ruokapaikka Tervapadan Rantakadulla nykyisen Media Talon paikkeilla? Oliko isäntänä Rainer Kotka, vai? Hän jäi pienen tytön mieleen joskus -60 ja -70 luvulla, kun jutteli ja huomioi myös lapset asiakkaina vanhempien kanssa! Ah; se Tervapadan Wienerleike, jonka hän teki lapsen annoksena; ikinä en ole maistanut parempaa.
äitin näköinen tyttö: Elämäni ensimmäiset ranskalaiset sain Tervapadasta,maustuivat
taivaalliselta!
- Ryttispyttisper.....
Ikea on tulossa Kokkolaan.
Lopettakaa noitten "sotajuttujen" muistelu...- karlebygirl
Miksi ei saisi muistella? Jos itselläsi tekee noin kipeää, HÄIVY PALSTALTA!
- "tervetuloa"
Ikea Ja luteet.
- Kärty Ukko
Muistattekos Isonkadun Tervasoihdun, Siinä vasta oli menolafka.
Samoissa tiloissa toimi myöhemmin Killinki, johon oli aina sadan
metrin jonot. Nykyään holvi könöttää tyhjillään, harmi.- Oi niitä aikoja
Toki muistan=) Siellä oli menoa ja meininkiä!
- Kova sana Kokkolassa
Mokkamotti oli kova sana 60 luvulla. Pelasin siellä ensimmäistä kertaa pajatsoa vaarin sylissä ja voittorahoilla juotiin kuppi kaakaota ja baakelssi. Kukapa näistä nykyajan keppanakööriläisistä voisi edes kuvitella, että ennen vanhaan Seurahuoneen kellarissa pelattiin muutakin kuin jokeripokeria.
- muistan..
Mocca-Motti oli aivan omassa sarjassaan.
Kupitkin oli merkitty nimellä Mocca-Motti.
Siinähän oli ns.portsarikin,sellanen iso kaveri
vartiossa.
Hälinä ja savu oli melkoinen.
- Entinen kokkolatyttö
Muistaako kukaan Alpertti-nimistä kauppaa, joka sijaitsi lähellä Närvilänsiltaa? Sen tien vieressä, josta toinen osa lähti Linnusperään ja toinen Kirkonmäelle päin?
- Nostalgiseeraaja
Se avasi nimellä W-Market.
Avajaispäivänä se oli ammuttuna täyteen ihmisiä. Seuraavana päivänä siellä ei ollut muita kuin minä asiakkaana.
Alpertti jatkoi W-Marketin tiloissa ja kaiketi saman yrittäjänkin hallussa.
Supermarketin aukaistessa ovensa lintsattiin Isonkylän homekoulusta avajaisaikaan kiertämään kauppaa. Piha oli mustanaan mummoista. Soinisen kaupan ohi käveltiin ja Osmuksenkin kaupan. Ellei sitten kierretty Sydänojan kioskin kautta. Kirjastoa ei ollut vielä Kirkkolehdossa. Sittemmin Kirkkolehdon (eli Kaarlelan kirjaston) paikalla toimi neuvola.
Nikkilän pysäkiltä joskus noustiin bussiin, ennen kuin siihen tuli Ruokamies-grilli. Ruokamiehestä sai kaupungin parhaat Botnia-makkarat.
Mutta kaikki nämä on ajalta, jolloin kaupungissa oli oikeita pankkeja: SYP, KOP, HOP, Säästöpankki, Postipankki... Pankikirjalla sai tallettaa ja nostaa varojaan. Maksettiin jopa korkoakin. Ja virkailija-armeija hoiti kirjaukset pankin vihkoihin. - muistanko oikein?
eikös se ollut lukkarilan kauppa jossa nykyään on Lerbackan auto liike?
- krååkå
muistanko oikein? kirjoitti:
eikös se ollut lukkarilan kauppa jossa nykyään on Lerbackan auto liike?
Ei ollu vaan Forsbergin,sama kuin kirkonmäellä ja Lukkarin kauppa oli Ouluntiellä
- Anonyymi
muistanko oikein? kirjoitti:
eikös se ollut lukkarilan kauppa jossa nykyään on Lerbackan auto liike?
Lukkarilan kauppa oli Ouluntiellä ensiksi siinä Korpintien risteyksessä ja sitten Ouluntie 39 jossa oli myös Osuuspankki ja grilli
- Kossuleka
Koivuhaassa toimi laadukas pimeän viinan myyntipiste 20 vuotta sitten,tämän päivän tilanteesta ei tietoa/ mielenkiintoa...
- demari63
eikö kukaan muista Kokkolan tunnetuimman liikemiehen tavarataloa jonka slogan meni muistaakseni näin Lindruusin tukku on pop.Loppui vähin äänin muistaako kukaan siirtyikö jonnekin muualle vai lopettiko
- puotipuksu
Muistan hyvin, olin siellä töissä talvena 71.- 72 jonkin aikaa. Aikamoista rojua siellä oli. Tehtaiden loppueriä ja pienimuotoista tukkumyyntiä maakuntaan.
- WaltzingMatilda
Pettääkö muisti vai oliko Hankkijan "takapihalla"; niissä maisemissa vanhusten palveluasumista nykyaan?
- tietoinen!!
lindruusin tukku oli nykyisen hakalaxi pubin tiloissa jonka omisti Helge Lindruus eli Kallen isä ja tavaratalo oli taas Kallen bisnes ja loppui siihen kun Kalle lähti siirtolaiseksi ameriikan maalle.
- krååkå
tietoinen!! kirjoitti:
lindruusin tukku oli nykyisen hakalaxi pubin tiloissa jonka omisti Helge Lindruus eli Kallen isä ja tavaratalo oli taas Kallen bisnes ja loppui siihen kun Kalle lähti siirtolaiseksi ameriikan maalle.
Lindros
- Anonyymi
krååkå kirjoitti:
Lindros
Lindroos.
- Lättähattunuori
Eevabaari oli aikoinaan kiva kahvipaikka.
- kaupassa kävijä
Kyllähän Alpertti muistetaan. Eikös samassa kiinteistössä sijainnut joko ennen tai jälkeen myös W-market?
- krååkå
Päädyssä kaupunkiin päin oli Kesoil
- Valkois.pöytäliinat
Ennen Tervasoihtua ja Killinkiä paikan nimi Kilta. Ooppera- tai Kappelileipää syödessä ( voileipäpakko ), oli kivaa kuunnella live pianonsoitantaa. Kapakkaan mentiin klo 18 s:ta jälkeen. Olis varmaan vieläkin toimiva juttu sulkea kapakat aikaisemmin. Hyviä artisteja voisi käydä kuuntelemassa viikollakin, eikä työviikko häiriintyisi.
- Entinen nuori.
Ailin kioski oli paras, se toimi osoitetoimistona, asuntovälityksenä ja sieltä ostin 60-luvulla illalla Rommiviinaa.
Ouluntiellä oli tämä hyvä ja monipuolinen liike. - Ventus miekkonen
Kirkonmäen kirjastossa Ventuksentiellä pelattiin parhaat shakkiturnaukset.
- Nairdan
Ouluntien kioski oli klassikko!
- Anonyymi
Kumpi eli siis oli Ouluntien kioski ja sitten vähän pojoiseenpäin oli Allin kioski jossa oli iso jaffapullo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpi eli siis oli Ouluntien kioski ja sitten vähän pojoiseenpäin oli Allin kioski jossa oli iso jaffapullo
Ailin kioski
- 1122334455
Onkohan kenelläkään muistikuvaa englantilaisesta tarhasta, joka toimi 90-luvun alussa muistaakseni Torikadun kulmassa, siinä Ouluntien puoleisessa päädyssä? Saattoi olla myös Pitkänsillankatu. Joka tapauksessa, kyseessä on/oli hyvin ränsistynyt kellanvihreä puutalo, kaksi- tai kolmekerroksinen. Onko sitä taloa vielä olemassa ja jos ei, koska purettiin ja miksi? Mitähän siinä nykyään on?
Olisin kiitollinen vastauksista. Kiinnostaa kovasti koska kävin tuota tarhaa pikkutyttönä, mutta en enää asu Kokkolassa, enkä ole vuosiin käynyt.- WM
Taisi olla sama talo, joka saneerattiin musiikkiopistoksi, sanoisin joskus 70-luvun alkupuolella. Paikalla kerrostalo nykyisin.
- Vieressäkin nätti ta
Muistan engl.tarhan.Nätti talo ja piha.Taisi olla Snellmannin kadun päässä.
Tie loppu siihen,Vastapäätä poliisiautokorjaamo rapatussa korkeassa
talossa.Jäi Citymarketin parkkipaikan jyrättäväksi. - Nostalgiseeraaja
Kuulostaa pahasti "Uivalta Hotellilta" eli torikadun koululta. Paikalla nykyisin asuinkiinteistö. Koulu toimi jossain vaiheessa Hakalahden koulun väliaikaisratkaisuna (ennen Matruusinkadun rakennusta). Hakalahden koulu oli nimittäin hajautettu ympäri kaupunkia rakennusaikana. Mikäli englantilainen tarha on kiinteistössä sijainnut, oli se poissa jo 1996 mennessä. Silloin rokkikoulu käytti sitä harjoittelutiloinaan.
- Urban Legend
Bemaripoikaset tykkää niin näistä vanhoista palstoista, että on aivan pakko saada kirjoitella näittä asioita kahteen kertaan. Hyvähän se on täältä isojen poikien palstalta mallia ottaa :D
- Nostalgiseeraaja
Joo, entisaikain Bemaripojat oli Ifa- ja Wartburgpoikia. No kun ei paremmasta tiedetä, niin ajellaan mikä irti saadaan.
- Jäpe Ryönänsyy
Muistattekos Ullan kioskin Kirkonmäen nyppylällä ? Sieltä aina ostettiin jääkiekkokuvia ja tehtiin niillä kovaa vahtokauppaa jäbien kans ja sitte liimattiin niitä jääkiekkokijaan, että voittais jääkiekkomailan. Upi ylönen ja Tredjakki oli siihen aikaan kovaa valuuttaa vaihtomarkkinoilla.
- Anonyymi
Vaclav Nedomansky oli ainoa kortti, jota en onnistunut saamaan.
- calleboyboy
Lindroosin tukku siirtyi Floridaan ja kirjanpito tais joutua sunttiin.
- Hirvestäjä setä
No muistatko Tervaholman kioskin ? Siinä omistaja möi askista tupakkaa kappaleittain. Taisi myydä tiskin alta muutakin.
- muistelija
Hirvestäjä setä kirjoitti:
No muistatko Tervaholman kioskin ? Siinä omistaja möi askista tupakkaa kappaleittain. Taisi myydä tiskin alta muutakin.
Muistan molemmat kioskit,mallu irtona maksoi 12 penniä nortti 10 penniä muistaakseni.
- muistanko oikein?
eikös siinä nykyisen halpahallin kangas kaupan kohdalla ollut savolaisen ruokakauppa se puutalo,ja sitten haga&saimasen makkara tehdas.ja paloasema sijaitsi ennen nykyistä paikkaa kirkkoa vastapäätä.onko se nykyään jenkkitorin nimellä.
- WM
Savolaisen talon muistan mainitulla paikalla. Paloaseman en tiennyt olleen kirkon vieressä - looginen paikka puukirkon aikoihin. Täytyypä penkoa, milloin nyk. paloasema on paikkansa saanut, omat ensimmäiset muistikuvani siitä ovat jostain 60-luvun puolenvälin paikkeilta.
- makara yx
Pihlajassa oli parhaimmillaan 6 kauppaa, 3 kioskia, 4 baaria, 2 pankkia, kotiapteekki, 5 parturia
- karikla
Pihlajassa oli aikoinaan 12 kauppaa. 4 kioskia. 4 paaria. 2 pankkia ja posti pankki, 2 kotiapteekkia. kampaamoja ja partureita useita.
- Anonyymi
karikla kirjoitti:
Pihlajassa oli aikoinaan 12 kauppaa. 4 kioskia. 4 paaria. 2 pankkia ja posti pankki, 2 kotiapteekkia. kampaamoja ja partureita useita.
Ja montako viinan myyjää???
- MuseonKovis
Kirkonmäelläkin oli 3 kauppaa. Åsmus, Forsberg ja KNH, jonka vieressä nykyisen nuopparin tiloissa oli Posti ja kiva kemikalio, josta ostin stiletin ja ilkeä opettaja takavarikoi sen minulta, kun näytin sitä pojille koulussa vaikka heillä oli Kauhavan kaksineuvoiset ja sain jälki-istuntoa.
- muistelija
Puuttuu yksi kauppa H.Hauki. Se oli lähellä sitä missä oli mankeli,en nyt tarkkaa paikkaa muista.
- 2
muistelija kirjoitti:
Puuttuu yksi kauppa H.Hauki. Se oli lähellä sitä missä oli mankeli,en nyt tarkkaa paikkaa muista.
hauki kauppa oli nykyisen sampo pankin tiloissa, ja ylikorven pyöräliikkeen tiloissa forssmarket, rytiojan k- kauppa oli pilven veikossa urheilukadulla, isolla kadulla oli rautakauppa joka paloi 70 luvulla, siinä uuden rakennuksen tilalla mannerheimin aukiolla. sitten oli tietenkin tuo pieni k-kauppa puistokadulla.
- Ranskan pulla
Huldan kauppa Ouluntiellä,Mäntyristiä vastapäätä.
- Kassi-Alma
Hinkkasen kauppa mutta misse oil...... ny muisti pätkii ??
- KS
Hinkkanen Puistokadulla myi kaljaa aamukahdeksalta vielä 90-luvulla.
- Leevi Rysäpöksy
Muistattekos Kalahallia ? Eipä taida löytyä tältä saitilta montaa, jotka kävi ostamassa joka viikko sinkkisangollisen silakoita sieltä.
- muistelija
Olen ostanut,mutta etupäässä ostin troolipaatista suoraan.
- muistanko oikein?
kyllähän ne ajat muistuu mieleen,mutta niitähän sai savustettuna pikiruukin rannasta ennen tätä pususiltaa,siitä punaisesta rakennuksesta joka oli patteriston laiturista heti ensimmäinen kalahallille päin?
- Ex_patteriston_pentu
Muistan savustamon oikein hyvin. Patteriston kakarat hakivat sieltä halvalla häkään kuolleita silakoita lämpiminä. Käytiin myös Suntinsuun kivimöljällä ongella. Säyneitä ja särkiä sieltä kurarännin päästä nousi. Joskus tulo jopa lahnoja.
- Silakanväijyjä
Ex_patteriston_pentu kirjoitti:
Muistan savustamon oikein hyvin. Patteriston kakarat hakivat sieltä halvalla häkään kuolleita silakoita lämpiminä. Käytiin myös Suntinsuun kivimöljällä ongella. Säyneitä ja särkiä sieltä kurarännin päästä nousi. Joskus tulo jopa lahnoja.
Hyvä etteivät sentään lyijymyrkytystä saaneet silloisesta lyijybensiinistä.
- vanhat ajat
Mikä halpatavarakauppa oli Vittsarissa ennen shelliä 80-luvulla? ...oisko ollu joku mini-markka tai vastaava?
Ja koivuhaassa oli Carita-vaate palvelukeskuksessa.
minkäniminen ruokakauppa oli pilvenveikon alakerrassa urheilukadulla?- killu
Se halpiskauppa oli sen kuuluisan margariinitehtaan tontilla. Nimeä en miekään muista.
- Anonyymi
Se kauppa oli KKK
- muistelija
T-market Eskeli Katariinankadulla, siinä oli hieno kauppa ja aikansa isoimpia Kokkolassa..
- Dementiacos
Mikähän mahtoi olla kaupan nimi,joka sijaitsi Rimmissä 60-luvulla?
- fgyuiii
muistaako kukaan kaustarin kauppaa jonka Liimatta omisti.Eikö siinä ollu jälkeenpäin joku grilli tms.
- Kyrkkakuppe
Tuoreessa muistissa, ukko kävi myymässä sinne vastapyytämäänsä kalaa viikottain ja loppukesäisin omenoita kanssa. Siinä vieressä oli myöhemmin hirsikioski mutta eipä ole pantu merkille onko enään.
- Iso*Pepe
Isokylän kauppa se, jonka vieressä on kioskin rämä uutta Salea vastapäätä. Täysin oli unohtunut tämä, siinä samassa talossahan asutaan nykyään mutta minkä niminen se kauppa oli ?
- Anonyymi
Södeströmin kauppa
- Biljardi_Pöpi
Muistuukos Haarikka ja Miilu mieleen vanahassa Kauppa-Hallin talossa ? Taisin olla kanta-asiakas niihin aikoihin.
- kaappoja
Sampopankin talossa oli kauppa.Ja Kristillisen kaupan talossa
vanhassa kaupungissa.Kulmasta sisään kummassakin.- pienen tytön haaveet
Rantakadulla, Naakkapuiston vieressä; talossa, jossa nyt on Lara`s ja joku tatuointiliike... oli kulmassa Kanta-apteekki (hieno vanhan ajan tunnelma) sekä "sisäpihan puolella" Sädekukka, jonka eläviä undulaatteja käytiin katsomassa. Vissiin oli Uusitupien liike (aijemmin Nikula???). Heillä oli myös karkki ja jäätelökauppa nykyisen Lara`ksen tiloissa; siellä syötiin viikkorahajäätelöt.... kuin taivaisiin. Ja kun tuli se aika... ensimmäiset rintaliivit Blomqvistin liikkeestä. Sädekukan Kirsti sitoi hääkimppunikin vielä 80-luvulla. Siinä talossa asui PALVELU, silloin!
- Ison pojan ohjeet...
pienen tytön haaveet kirjoitti:

Joo ja Halkokarilla oli posti, parturikampaamo ja R-kioski. Niin ja sitten oli Koivuhaassa, juu ja Ykspihlajassa ja Perhossa ja Lestijärvellä. Niin ja Käläviällä... ja ja ja... siellä ja täällä.
Voi h......., että ... Luettele nyt ihmeessä kaikki kun kerran aloitit.
Elä tätä päivää ja suuntaa katseesi tulevaisuuteen... - WM

Kanta-apteekin yläpuolella (käynti pihan puolelta) oli kirjakauppa, toisessa päässä taloa kahvio ja rappukäytävän kautta mentiin kopioliikkeeseen, jonka nimi saattaa palautua viiveellä aktiiviseen muistiin...
- kiittimulleriitti
Ison pojan ohjeet... kirjoitti:
Joo ja Halkokarilla oli posti, parturikampaamo ja R-kioski. Niin ja sitten oli Koivuhaassa, juu ja Ykspihlajassa ja Perhossa ja Lestijärvellä. Niin ja Käläviällä... ja ja ja... siellä ja täällä.
Voi h......., että ... Luettele nyt ihmeessä kaikki kun kerran aloitit.
Elä tätä päivää ja suuntaa katseesi tulevaisuuteen...Jos noin pahaa tekee vanhojen muistelu. MIKSI HYVÄ IHMINEN LUET TÄTÄ PALSTAA? Jätä omat fobiot rauhaan ja mene kännäämään vaikka Kärrynpyörään. Siitä ei päästä, vaikka osoitteet vaihtuu.
- Nostalgiseeraaja
WM kirjoitti:
Kanta-apteekin yläpuolella (käynti pihan puolelta) oli kirjakauppa, toisessa päässä taloa kahvio ja rappukäytävän kautta mentiin kopioliikkeeseen, jonka nimi saattaa palautua viiveellä aktiiviseen muistiin...
Kokkolan kirjakauppa, sittemmin INFO.
Kopioliike tais olla Ullan kopio. - Copycat
WM kirjoitti:
Kanta-apteekin yläpuolella (käynti pihan puolelta) oli kirjakauppa, toisessa päässä taloa kahvio ja rappukäytävän kautta mentiin kopioliikkeeseen, jonka nimi saattaa palautua viiveellä aktiiviseen muistiin...
Hallbäckin valokopio liike joka muuttui työntekijä Rip. Ulla Rahkilan mukaan Ullan kopioksi ja muutti Hagströmmin kulmaan :)
- WM
Kuinkahan moni mahtaa vielä muistaa aikaa kun Kustaa Aadolfinkadun ja Libeckinkadun kulmassa oli kaksi ruokakauppaa: KPO:n ja toinen taisi olla ketjuihin kuulumaton. Talot ovat edelleen paikoillaan, kauppatilat asuinkäyttöön muutettuina. Myös Pilvenveikon alakerrassa ja Pajurinteen matalassa siivessä oli ruokakaupat. Molemmissa taisi olla myös pankin konttori ja viimeksi mainitussa oli myös posti. Nykyisin Leenalan alueen palvelut ovat 1960-1970-lukuja huomattavasti suppeammat.
Mutta mitä oli nyk. leipomopuodin (Emilia tms) paikalla Pilvenveikon vieressä ennen tiloissa toiminutta hautaustoimistoa? E-liikkeen kauppa???- muistanko oikein?
se toinen kauppa oli rytiojan ja oli k-kauppa
- fghjkl
Nikkasen leipomoa ei taida olla enään olla eikä nuohouspalvelua.
Autoliike Laborkin on kuopattu, Jokapojan auto tais olla Saaren Velin heiniä.
Mirkun parturi oli entisessä niukkalinnan (purettu jo) alakerrassa.- Kulmassa..
Halpa-jalle oli Nikkilän baarin toisessa päässä,Roinisen Paavon
vaateliike Pitkänsillankadulla. - Ruori Raittinen
Kulmassa.. kirjoitti:
Halpa-jalle oli Nikkilän baarin toisessa päässä,Roinisen Paavon
vaateliike Pitkänsillankadulla.Halpa-Jalle oli muistaakseni kans Ykspihlajassa ja tönössä myöhemmin
Kokkolan Vene. - Nostalgiseeraaja
Se Labor tuli vasta Auto-Linko firman jälkeen.
- muistanko oikein?
Nostalgiseeraaja kirjoitti:
Se Labor tuli vasta Auto-Linko firman jälkeen.
kokkolassahan oli myös aikoinaan Holmin limpsatehdas joka teki sitä hyvää vihreää sitruunasooda "sittistä" ja sitten oli se purkkatehdas joka teki champpion purkkaa,sieltä joskus kakrun käytiin kysymässä "jäte purkkaa" joskus saatiin joskus ei saatu.Muistaakseni ne oli siinä kahvitien alkupäässä vastapäätä destiaa eli vanhan Tyllin korjaamon kohdalla.
- Entinen nuori
Kokkolassa oli 60-luvulla Vilkin osto- ja myyntiliike Torikadulla Niukkalinnan kiinteistössä jos oikein muistan. Ostin sieltä oikein kunnon putkiradion ja siitä kuulu hyvin Radio Luxemburg.
Silloin sanottiin että ei kannata ostaa kortonkeja Vilkiltä kun ne on tiskillä ja pikkupojat ovat neuloilla pistäneet kaikki.- Justiinsa niin
Voi,hyänenaika sentään, kyllä sitä nyt voi muistella kyynel silmissä, että mihin ne kaikki pienet mukavat liikkeet on kadonneet.
Ne katosivat siksi kun piti juosta ahneuksissaan hintojen perässä kaikenmaailman markketteihin. Turha enää itkeä niiden liikkeiden perään . Menkää katsomaan peiliin. Loppuvat, kun ei ihan ilmalla ja nostalgialla se pieni yrittäjäkään elä! - karikla
Niukkalinnassa oli aikoinaan se eläinkauppa missä oli se puhuva papukaija, josta se siirtyi suntin viereen siihen myllytalon matalaan osaan jossa on nyt vartioliike. sitten se siirtyi tien toiselle puolen missä oli sen jälkeen reiman ja ? bingo ja tästä se siirtyi snelmanninkadun risteykseen josta nykyisin ajetaan k supermarketin parkkipaikalle.
- Kraak-Kraak

10pistettä papukaijalle

Lintumies.Monipuolinen persoona.Asui Rytimäellä,usein myös suomalaisella klu illa.
- Anonyymi
karikla kirjoitti:
Niukkalinnassa oli aikoinaan se eläinkauppa missä oli se puhuva papukaija, josta se siirtyi suntin viereen siihen myllytalon matalaan osaan jossa on nyt vartioliike. sitten se siirtyi tien toiselle puolen missä oli sen jälkeen reiman ja ? bingo ja tästä se siirtyi snelmanninkadun risteykseen josta nykyisin ajetaan k supermarketin parkkipaikalle.
Papukaija osasi sanoa Kalle ja päivää.
- Anonyymi
karikla kirjoitti:
Niukkalinnassa oli aikoinaan se eläinkauppa missä oli se puhuva papukaija, josta se siirtyi suntin viereen siihen myllytalon matalaan osaan jossa on nyt vartioliike. sitten se siirtyi tien toiselle puolen missä oli sen jälkeen reiman ja ? bingo ja tästä se siirtyi snelmanninkadun risteykseen josta nykyisin ajetaan k supermarketin parkkipaikalle.
Legenda Lintukauppias .rip
- v4v343v2132r5v432v33
Minäkin kaipaan Helpisen taloa. Oli suuri vääryys, että kalliilla aikoinaan tehty talo sai mennä täysin mauttoman liikekeskuksen tieltä. Hieno talo olisi saanut jäädä. Muuraamalla tehty talo on rakennuksista paras. Todella moni minunkin lisäksi on surrut talon kohtaloa.
- Hannu_aeea
Tääl kans yks Hepisen taloa kaipaava. Talo purettiin aihan turhaan. HH olisi voitu integroida taloon. Olisi säästynyt hieno talo edes osittain.
- LS
Tämä ihana talo oli sekä minun että esikoiseni syntymäkoti ja oli surullista nähdä kun se revittiin maantasalle uuden Halpa Hallin kiinteistön tieltä. Olisi todellakin voitu integroida uuteen rakennukseen.
- HJ
LS kirjoitti:

Tyypillistä riistoporvarin toimintaa. Paljon halppiksen vaatteitakin on teetetty jossain Pakistanissa ja ovat ihan sikahintaisiakin.
- ............
Osa näistä oli jo mainittu:
- Kauppa Eskeli joko Salen tai sen korkean kerrostalon siivessä, jossa on nyt asuintaloja. Ja sitten toinen kauppa toisessa näistä.
- Karkkikaupat. Yksi oli ainakin nykyisessä Chydenius-centerissä. Sitten samalla kadulla siinä talossa, missä on Royal meals, Kelen konditoria ym. Muistelisin, että yksi oli kerran siinäkin, missä on nyt se Heinäkuu-liike.
- Muistan myös, kun Agatha oli joskus siinä nykyisessä Chydenian talossa sekä siinä, missä on Osuuspankki. Siinä missä, näkyy melkeinn katutasossa ikkunoita.
- Hermanninkadun kioskilta haettiin usein karkkia. Rakennus on siinä vieläkin, mutta tyhjillään.
- Niin ikään muistelisin niin kuin Hermanninkadulla olisi myös ollut leipomo yhden talon kellarissa (?).
- Mariankadun Siwan kohdalla oli Aikalisä-kauppa. Siinä oli isompi kauppa ja sitten vieressä pieni Aikalisä.
- Ali Baban minäkin muistan. Oville piti sanoa "Seesam aukene". Siellä oli lattiassa kolikoita. Muistan lasten leikkiluolan ja aivan kuin olisi ollut akvaariokalojakin.
- Muistan kun Minimani oli Kallentorilla.
- Muistan myös, kun Anttila oli kaksikerroksinen ja alhaalla oli ruokakauppa. Vieläkin joskus kun olen menossa Anttilaan, muistelen vanhaa pohjapiirrustusta. Anttilassa oli ravintolakin.
- Infon muistan minäkin, mikä oli siinä Filmtownin talossa.
- Kokkolinnassa olleen videonvuokrausliikkeen muistan. Kävin kerran Kokkolinnan kahvilassa ja tuli nostalginen olo musta-valkoruudullisesta lattiasta.
- Länsipuiston koulun vieressä olevan autokoulun paikalla oli huoltamo, josta haimme Disney-aiheiset joulukalenterit jouluisin.
- Hakalahden Shellin viereisen korkean kerrostalon alakerrassa oli joskus kioski.
- Sitten paloaseman viereisen korkean talon alakerrassa oli joskus ruokakauppa, josta muistan ostaneeni tikkareita.- Kaikkea kanssa
Kaikki menne nurin mikä ei kannata, samoin ihminen sitten aikanaan muistelemasta turhuuksia.
- Karja-Maisa
Lyskan naapurissa oli leipomo, sieltä aamutuoreet viinerit välkällä
- Anonyymi
Kioski kauppias oli usen juovuksissa töissä .
- Anonyymi
Ali Baban muistan minäkin ja tuon "Sesam aukene". Muistan myös, että lattian alapuolella oli isoja kaloja, jotka näykkivät hiuksiani, kun niitä kaloille ruuaksi tyrkytin. :D
- lahtilady
puistokadun pikku ruokakauppa, josta 80luvulla ostettiin köksäntunnilla tarvittavat ruoat aina vuorollamme.. ja halpis ranta-kadulla, oli 2 kerroksinen..ja tehtaankadulla sokos.. joka siis hautautunut chydeniacenterin uumeniin.. siellä muistan ensimmäiset hello kitty- tyyliset penaalit, mutta kisu oli sininen..ja asuste-apunen torikatu-rantakatu risteyksessä, puutalossa pari rappuakin piti nousta ennenkuin kaupan ovi tuli ,muistaako joku muu.. :)
- Musiikki Aitta
Muistaako kukaan Musiikki Aittaa, nykyisen osuuspankin paikalla. Puutalo..
- Anonyymi
Musiikki Aitta kirjoitti:
Muistaako kukaan Musiikki Aittaa, nykyisen osuuspankin paikalla. Puutalo..
Hiltunen oli aikamoinen ukko.Ajeli Range Roverilla .
- 29
Mikköhän oli kauppa pitkänsillankadun ja snelmanninkadun kulmassa, siinä jossa oli pienkone ketola ennen. joku Rainer sitä piti.
- krååkå
T-kauppa Metro Kauppias Rainer Rahikka
- seija34
Se vitsarin halppiskauppa oli KKK!!! Kukahan sitä omisti?
- tietäjä88
mannisen keijo,nykyään oulunsalossa pitää kalakaverit nimistä kauppaa
- Takaisin!
Kokkomarket takaisin!
Chess Music Bar (Kantarellis-alakerta josta tuli juntti Hullu Pullo) takaisin!
Pikku-Italia pizzabaari takaisin! - Oi niitä aikoja
Muinainen Lamppu: Kun olin itse lapsi,Jussin Valinnan paikalla oli Söderströmin kauppa ja viereisessä puutalossa Hultan kauppa.Sinne äiti lähetti monesti kauppakassin ja maitohinkin kans ostoksille=)
10 mk oli yleensä mukana ja siitä jäikin vielä 5-henkisen perheen ruokaostokset tehtyäni.
Oli se aikaa,ihan kivaa sellaista.penkillä istuttiin,kunnes Hulta vuoron tultua otti kauppalapun ja haki tavarat yksitellen,kääräsi leivän ja lauantaimakkaran paperiin ja lopuks
repäs paperista palan ja laski ostosten loppusumman!- Oi niitä aikoja
Muistaako kukaan Rantakahvilaa nykyisen Tapiolan paikalla? Elämäni kohokohta oli,kun äitin kans lähettiin ostamaan mulle kenkiä Slottelta,jossa jäätiin aina viimeiseks
palveltaviks,ku ruotsinkielisiä tuli ovesta:(
Lopulta tuli meidän suomenkielisten vuoro ja kengät saatiin ostettua,sitten mentiin Rantakahvilaan ,jossa sain vadelmalimsaa(Josta tuli päreet nenästä) ja possun! - Anonyymi
Sekerström
- niminerkki.erkki
Fazerin musaliike Pitkänsillankadulla 90-luvun alussa. Ostin sieltä yhden kasetin.
- 6bnhujnjm
muistaako kukaan sitä grilliä kirkonmäellä josta sai hyviä ranskalaisia se oli siinä urheilukenttää vastapäätä.
- En saanu
Yhe muijan treffasin siinä
- Torni bubi
En saanu kirjoitti:
Yhe muijan treffasin siinä
Marokko baari yksi legendaarisista vielä samat kalusteet 90-luvulla kuin avatessa 60- luvun alussa.
- kaustislainen
Torni bubi kirjoitti:
Marokko baari yksi legendaarisista vielä samat kalusteet 90-luvulla kuin avatessa 60- luvun alussa.
Entäs KPO:n tavaratalo siellähän oli kaikki osastot erikseen, siellä oli aina käytävä kun kaupunkiin tuli.
Hauen kauppa oli toinen, sieltä isä osti aina kahavimakiaisia, niitä oli irtomyynnissä.
- jaawa
muistaako kukaan, että onko ristirannankatu 7 ollut autoliike tai vastaava joskus 60-luvun alussa.. ?
- Kaikkea ne keksii
En tiedä mutta nyt siinä on joku sieniharrastajien ja satuilijoiden kerhotila kuulemma?
"Olipa kerran mikko ja mollamaija" - Kimeeriltä kuultua
Sudanilaiset aiko kuulemma perustaa sinne uuden moskeijan
- Anonyymi
Olisiko tuo autoliike Ristirannankadulla ollut Kokkolan Autoliike Oy joka lopetti toimintansa 1968?
- Pigalle
Aijai niitä nuoruus baarejä kuten tornibar, pa's bar, hakapub, vanhakettu, citybar, chess ja banaanibar
- Kattokassisen-kattorauta
Oliko tuo tornibaari siellä samassa rakennuksessa kattotasanteella kuin pigalle kun ei täällä muita korkea kattoisia torni taloja ole?
- Hermes-Molarit-Kahvilla
Mitä siellä torin keskiössä kalahallissa nyttemmin sijaitsee kahvilako?
- storträskinpoika
Mesilässä oli 60-luvulla Riikosen kauppa ja kioski Taularuukin tien ja Laajalahdentien risteyksessä. Kioskilta haettiin jäätelöä ja sittisuutaa.
Vanhassa kaupungissa Lybeckin pyöräliike, josta sain n. 8 vuotiaana poikien pyörän. - YxYkspihlajasta
KPO pihlajan koulun vieressä.
- Heidomoi
Muistaako kukaan missä oli ennen Alibub kotkassa ja oliko pizzeria sen jälkeen ja Ali voi vastaa
- HeidoMoi
Tai Alibaba.
- Kokkola177
Muistaako kukaan sitä kaustarin vanhaa kotileipomoa? Tämä leipomo sijaitsi valkoisessa talossa jossain vanhalla ouluntiellä. Milloin ja miksi se suljettiin ?
- Anonyymi
Juu, tuli käytyä monta kertaa siellä ostamassa leivonnaisia.
Ei se minusta mikään vanha leipomo ollut.
Toffee viinerit olivat hyviä ja monesti oli edellisen päivän leivonnaisia 1€ pussi, jossa oli ainakin 4 leivonnaista.
Talkullan vanhassa kaupassa oli leipomo vähän aikaa, mutta siitä on jo tosi kauan.
Nyt on koko Talkullan vanha kauppa jo purettu ja rakennettu siihen uusi pieni kerrostalo.
Hyvää pullaa ja kaunis tummahiuksinen myyjä oli siellä myymässä, missähän mahtaa olla tänäpäivänä....
- Anonyymi
Diblomi kauppias Rytioja.
- Anonyymi
Ruska-Grilli torin laidassa ja Seurahuoneen ulkoaulassa. Maxim elokuvateatteri Isollakadulla. Crimsonin farkkuliike viereisessä Schaumannin talossa.
- Anonyymi
Venus Baari
- Anonyymi
Venttuksen kioski kahvitiellä oli legendaarinen paikka... ja sen jälkeen kahvitien kesoil.
- Anonyymi
Hei. Muistan Kaisan kaupan tehtaankadulla,viitakulman alakerrassa, aina tuoretta leipää ja pullaa ja parhaat karkit. Kauppias Fröberg muistaakseni ja ystävällinen henkilökunta. Asuin itse viitakulmassa lapsena ja kauppa tuli tutuksi. Virallinen nimi Herkku-Keidas. Hyviä muistoja.
- Anonyymi
Lindroosin Tukkuliike.Vaasantie 5.Oli tavaraa.
- Anonyymi
Rantakadun tv store vai mikä se oli? Matala tasakattoinen rakennus. Isä osti vhs-videonauhurin ja siihen sai 52 filmivuokrausta kaupan päälle. Sillon kahtottiin kaikki c- luokan kauhuleffatkin!
- Anonyymi
Vinetto valinta.Nykyisen puhelinlaitoksen parkkipaikalla oli talo josta sai ostaa alkoholituotteita ylihintaan.
- Anonyymi
Rautakauppa Haka.Kahvio sen toisessa kerroksessa.
- Anonyymi
Åsmuksen kaupassa ventuksentiellä oli goutermakkara aina tarjouksessa.
- Anonyymi
Voi kuinka hienoja muisteloita!
Kunpa sitä tunnelmaa olisi tänäänkin kaupungin keskustassa!
Itse muistan Åströmin vaatetusliikkeen ja Slotten kenkäkaupan, niistä poistuttiin aina kuin kuninkaallisia oltaisiin. KeLen kahvila nykyisen Rojan paikalla sammutti kahvintuskat ennen Norpan tai Hakolan autoon astumista takaisin maskunnan "syövereihin."
Muistan jopa Nikkilän pysäkin. Muistan virastotalon ja siellä järkyttävän näyn, sotilaspukuinen hississä! Olihan siinä sotilaspiirikin. Muistan tunnelman, Muistan vilinän.
Rautakauppa Hakan joulutavarat, sen yltäkylläisyyden ja "miehentuoksun" se möi koko maakunnan täyteen Kokkolan tavaraa, koneita ja rakennusmateriaaleja.
Väsyttävän koulupäivän jälkeen freesiat tuoksuivat Matkahuollossa, ja kerran!! Kpo : n vaatetusosaston yläaulassa yhtä raskaan koulupäivän jälkeen soittivat!!! Kaustisen purppuripelimannit! Se oli niin huumaavaa, hetki elämässä, sattuman lahja.
Mutta, niin olin Kokkolassa minäkin. Kiitos ihanista muistoista! - Anonyymi

Mutta, niin olin Kokkolassa minäkin. Kiitos ihanista muistoista!Hyvä kommentti, mutta ymmärtänet, että ikivanha ja oksettava Nirristan pilaa kaiken. Ajattele, jos siinä olisi nyt ihana ja raikas, uusi kaupunkikeskusta, niin sinun, minun ja tuhansien muiden "muistelot" olisivat totta tänäänkin. Eihän kukaan viihdy haisevassa, rumassa, lahossa, räjähtämäisillään olevassa, rottien ja hevosmurkkujen valtaamassa slummissa. Kun joskus harvoin ajelen Nirristanissa, niin alkaa oksettaa ja on valtava kiire poistua sieltä ihmisten ilmoille. Raikkaaseen, asuttuun ja lasten ympäröimään kaupunkiin, hah hah haaa!!!...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kommentti, mutta ymmärtänet, että ikivanha ja oksettava Nirristan pilaa kaiken. Ajattele, jos siinä olisi nyt ihana ja raikas, uusi kaupunkikeskusta, niin sinun, minun ja tuhansien muiden "muistelot" olisivat totta tänäänkin. Eihän kukaan viihdy haisevassa, rumassa, lahossa, räjähtämäisillään olevassa, rottien ja hevosmurkkujen valtaamassa slummissa. Kun joskus harvoin ajelen Nirristanissa, niin alkaa oksettaa ja on valtava kiire poistua sieltä ihmisten ilmoille. Raikkaaseen, asuttuun ja lasten ympäröimään kaupunkiin, hah hah haaa!!!...
En jaksa... Eikö tällä tyhjän naurajalla ole muuta elämää kuin käydä joka keskustelussa valittamassa? Menisit töihin.
- Anonyymi
Åsmuksen kauppa .Gouter makkara tarjouksessa .
- Anonyymi
Åsmuksen kauppa.Gouter makkara tarjouksessa .
- Anonyymi
Öja Market .Loppui kuin harakan lento .
- Anonyymi
Minkä niminen baari oli prismassa 90- luvulla
- Anonyymi
Kokkolan Citymarket oli lähellä Kallentoria ollessani vielä lapsi ja nuori.
- Anonyymi
Entä jos Kokkolan Citymarket oli lähellä Kallentoria, muttei enää.
- Anonyymi
K Plussa Koivuhaka. Ennen Kaijan Grilliä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33180781 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill682251- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161472- 1121317
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91311Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421147