Mitkä on Paula Lehtomäen saavutukset ministerinä Kainuun kannalta.
Taisi saada 8 vuoden ministeryden aikana Kuhmon Tönölänsalmeen sillan korjauksen aikaan.
Kajaanin opettajakoulutusyksikön lakkauttamisesaa oli varsin hiljaa.
Haja-alueiden jätevesiasetuksessa oli saamaton.
jne.
Taisi saada 8 vuoden ministeryden aikana Kuhmon Tönölänsalmeen sillan korjauksen aikaan.
Kajaanin opettajakoulutusyksikön lakkauttamisesaa oli varsin hiljaa.
Haja-alueiden jätevesiasetuksessa oli saamaton.
jne.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Myös sukulaisetkin hokasivat ostaa myös somasti oikeaan aikaan Talvivaaran osakkeita.
lieneekin aavistanut että talvivaara saa ympäristöluvan?
Vai oliskohan saanut nämä osakkeet siitä hyvästä kun puolsi ympäristölupaa?
Olisi saanut keskustapuolue pistää tiukemmin kampoihin tuon OKL:n lakkautuksen kanssa.
Nyt mentiin kokoomuksen ehdoilla.
Sehän alkoi täydellä hiljaisuudella yöjunasta. Ei pihaustakaan.
Ei sitten niin yhtään mitään. Ja sitten pahimpina nuo mainitsemasi
OKL ja jätevesilakifiasko. Talvivaara... millä ympäristöhinnalla...aika näyttää.
Ei silti, että siltarumpupolitiikkaa pitäisi harrastaa, mutta ei tämä nyt ihan sitä olisi ollut
jos pikkusen olisi sanonut sanasen Kainuun asioiden puolustamiseksi.
Miksi lappilaiset edustajat voivat kunnolla puolustaa lappia, ei heitä nurkkakuntalaisiksi moitita.
Täällä kelpaa kuka tahansa, kunhan vaan on meidän kyliltä edes syntyisin...
Todella pettynyt Paulaan, mutta pettyköön uusmaalaiset seuraavaksi.
Tai ehkäpä Paula on laskelmonut esiintymisensa jo pitkään seuraavaa vaalikautta silmälläpitäen,
ehkä hän ei halunnut enää lainkaan profiloitua maakuntapoliitikoksi? Sillä imagolla ei mentäisi
uudeltamaalta eduskuntaan. Raadollista, niin kovin raadollista.
Muitakin nimekkäitä pyrkijöitä löytyy uudeltamaalta.
Onhan siellä uudellamaalla niitä maakunnista muuttaneita pilvin pimein.
Mutta en ymmärrä, mitä syytä heillä olisi nimenomaan Paulaa äänestää.
Itse hän sanoi odottavans kannatusta samanlaisilta lapsiperheellisiltä.
No harvemalla perheellä on sama tialnne kuin Paulalla, että samaistuminen voi
olla aika vaikeaa.
MEneekö läpi, niin... aika vaikea veikata. Mutta oikeastaan evvk
kerralla, pitää olla tyhmä kuka häntä äänestää, eiköhän laiteta uudelleen koulutukseen.
Lehtomäestä rikostutkinta
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010092412403121_uu.shtml
Kai tämän jo jokainen idioottikin tajuaa mistä on kyse?
No olisit samantien kertonut uutsen loppuun saakka.
Ei ollut aihetta, sehän se oli tämän "rikostutkinnan" oli lopputulema.
Kotetaan nyt pysyä asiassa, vaikka ei jostain tykättäiskään,
niin reilu peli tappelussakin olla pitää.
Mutta tuo jätevesilain käsittely meni kyllä Paulalta ihan kiville.
Ei se taida Paulan vika olla, että Talvivaara Sotkamoon tuli. Kyllä siinä suuremmat päättäjät on olleet asioita päättämässä. Kukaan ei päätä eduskunnassa yksin mistään asiasta, se on varma, vaikka kuinka olisi ministeri.
Tuntuupi, että Paulaa syytetään nyt kaikesta ja ihan turhaan.
Tämmöttis haukkumasivut on ihan pstä................
juntti joka ei etelän miesten äänillä pääse.
Kainuulainen vasemmistokin sen tietää, että kun laittaa riittästi paksuperseisen kunnan vaalin ehdokkaaksi, niin jopa miehetkin alkavat äänestyksessä aktivoitumaan.
Tulisiko kainuussa esittää tulevat vaaliehdokkaat vähän siltä kantillta enemmän kuin
nykyisin on tapana tehdä.
Nykyisiin ja aikaisempiin ?
Ainut asia, mitä Paula Lehtomäki on saanut aikaan koko aikana hallituksessa ollessaan on: ERIPURA! ja muut paskapuheet. Tietenkin sisäpiiritietojen käyttäminen omaa rikastumista silmällä pitäen.
Muestelnkin, että eikös se ennen vanhaan se ahneus laskettu kuoleman synteihin?
Paula muistaakseni esti jonkin viraston muuttamisen Kajaaniin.
Kyllä oli keskustalle suuri onni, ettei Paulasta tullut puheenjohtajaa.
Keskustan kärkikolmikko Uudellamaalla. Lehtomäki, Kaikkonen, Väyrynen
(mahdollisesti leastadiolaisten Haukipuro)
Väyrynen on kuitenkin nuhteettomin näistä kolmesta.
Pitäiskö kuitenkin Paavoa äänestää?
eli keskusta on ainoa vaihtoehto niin siellä Paavo Väyrysellä on järkeäkin välillä puheissa.
Eiköhän nämä nykyiset keskenään kähmijät ole nähty. Siksi kai ne vaalit ovat että kun tarvitaan parempaa ja niitä kun on tarjolla niin nyt äänestetään muutosta ja katsotaan mihin se johtaa.
Isi sanoo että väyrysellä on 4 senttiä pidempi pippeli kuin keskivertomiehellä.
Lehtomäki on ykkönen oman edun tavoittelijana.
Kainuusta ei liene koskaan ollut turhempaa kansanedustajaa kuin tuo Paula.
Kusetus jatkuu Uudellamaalla. Kainuulle Lehtomäestä eroonpääseminen on liki sama asia, kuin huonomaineiselle tytölle viiskytluvulla DDT.
Saiko ihan tosissaan Tönölänsalmen sillan korjauksen aikaan.... no voihan nenä ja minä kun luulin ettei mitään. Täytyy tässä ruveta perumaan perättömiä puheitani..............
Tutkikaapa tuokin...paljonko tuohon saatiin upotettua rahaa. Paljonko meni "omille tutuille"? Veloitettiinko ja maksettiinko oikein. Heti kun keskustalaiset on remmissä, tulee mieleen että siellä on otettu sukulaiset ja tutut urakoimaan ja maksettu tuplat mitä yleensä maksetaa.
Onko sillä siellä talo/mökki tai maata, tai sukulaisilla. Jotenkin on oma lehmä pakko olla ojassa. Ei niitä muuten kiinnosta.
Kepulit perkele.
Höpö höpö,kyllä se oli tämä Vehviläinen joka sen kävi vihkimässä!!
bensa-luomus takaa kaiken PAULAN saamanne bensan Kainuuseen mukana M. Pekkarisen YM. K-EDUSTAJIEN lupaikset tms.!
Olkaapa hyvät autojen käyttäjät Kainuussa!
HOHHOIJAA!
Kyllä jaksetaan taas morkata Paulaa.
Miten työ jaksatte jauhaa tällaista paskaa jatkuvasti.
Eikö ole tärkeämpää tekemistä.
Ei yksi ihminen eduskunnassa voi saada kaikkea aikaan.
Menkää itse eduskuntaan pyrkimään, jos luulette siellä pärjäävänne.
Paula on lukenut nainen ja isänsä jalanjälkiä seuraa kait politiikassakin.
Antakkee tehdä työnsä rauhassa.
Keskustalainen paska. Vaikka sisäpiiritietojen käytöstö Talvivaara-asiassa ei tullut tuomiota, niin ei ihmiset tyhmiä ole. Kaikkihan sen tajuaa että juuri sisäpiiritietoja tuossa käytettiin.
Mutta keskustalaiset nyt yleensä ovatkin vähän....miten sen nätisti sanoisi...ei sitä voi sanoa nätisti....rikollista ainesta.
Onneksi on perussuomalaiset, jotka tulevat vielä näyttämään miten Suomea johdetaan. Muutoin se on Suomen loppu...tai ainakin peruskansalaisen loppu.
Paljokojan nettosi Pietarin paskapuhistamosta. Saatikka Paskalaista. Pitariin meni 30 miljoonaa ja paskalaki Suomeen pari miljardia.
Ei yksi ihminen eduskunnassa voi saada kaikkea aikaan. Voi vittu,
ei punniten parane.
Vaikkakin komposti maatuu sekottaen nopeammin...
Niin paljonko on suunnattu rahaa kepulle näistä puhdistamofirmoista jotka paskaa ihmisille myö paulan paskalainjohdosta?
Keskustalla on ihmeellinen voima. Ne saavat tehdä mitä rikoksia hyvänsä, kavaltaa kuntien ja valtion varoja ja aina ne pestään oikeuslaitoksissa puhtaaksi.
Kuka ja miten heitä suojelee?
Suomessa vallitsee mittava korruptio ja jota poliittinen mafia pitää yllä. Eikö sille mahdeta mitään!
Paulan aika ajanut ohitse,eletty elämä näkyy jo naamasta.Liian paljon ja nopeasti,valtaa. Kainuulaiset ovat hänelle olleet vain ponnahduslauta lihapatojen äärelle .
http://yle.fi/alueet/teksti/lahti/2011/01/vatsallaan_nukkuminen_pullistaa_silmapussit_2284386.html
http://tieku.fi/kysy-meilta/silmapusseihin-on-lukuisia-luonnollisia-syita
Paula lähti kainuustta heti kun siivet kantoi. kusi äänestäjää silmään oikein isolla kaarella.
Täälläkin yksi kusetettu.
Mä ainakin äänestän nyt Puurusen Yrjöä.
Katotaan mitä hän saa aikaan jos pääsee eduskuntaan, tuntuu ainakin tomeralta mieheltä.
kun iso perse, saavutuksia ei olekaan, kannattaisi mennä vaihtamaan ammattia
Lehtomäki ajoi hampaat irvessä tuon kohtuuttoman lain läpi eduskunnassa, vaikka puheenvuorojen perusteella eduskunnan enemmistö vastusti sitä. Asiasta saa kärsiä tulevissa vaaleissa koko Keskusta. Toivottavasti uusi eduskunta laittaa asian kuntoon.
Yrittääköhän joku pelastaa itsensä vauvauutisella?
Joo selvä vaalivauvahan se tuleva perheenlisäys on, ihan vasiten vaaleihin suunniteltu, niinhän :)))
Oltakoon Paulasta muuten mitä mieltä tahansa, niin tehokas mimmi näkyy olevan, kun jo kaksi vintiötä on minsiteriyden ohella pyöröyttänyt ja ties vaikka tästä kolmannestakin tulisi ministerivauva.
Onnea vaan Paulan perheenlisäykselle - muiden aikaansaannosten onnittelut onkin täällä jo puitu, että oliko niitä...
Vaalivauva tai ei, ainakin rehellisesti ilmoitti tulevasta perheenlisäyksestä jo ennen vaaleja, ettei syytetä huijauksesta.
Paksujen äijien paksupäinen keulakuva, tämä rouva ympäristösurma.
Lehtomäen osakekauppoja tutkittiin tuolloin ja epäillykset taidettiin todistaa oikeiksi. Kepuministeri selvisi tästä vain vakavalla huomautuksella. Taisi olla joku finanssivalvonta taho joka asiaa penkoi tuolloin. Voisi löytyä vielä tietoa jos googlettasi..
Ei todistettu laittomiksi, kaikkea paskaa sitä kirjoitetaankin.
Yli 80000 osakasta menetti sijoituksensa
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2014110718815474
Miksi kukaan edes haluaisi asua Kainuussa jos siellä on tuollaisia ministereitä?
Joku Tönölänsalmikin kuulostaa kuin jostain UunoTurhapuroelokuvasta.
Paljon hottinpi kuin nuorempana, toki töhnö ministerinä.
toivon ettei lehtomäki palaa ministeriksi.... sen verran ketku tyyppi