Paulan-

pikapuolin.. Meinaatko mennä?
Siellä on tarjolla naiskauneutta, kahvia ja makkaraa...
Kannattaa ottaa kamera mukaan, saa hyviä kuvia...
20946
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei ministeri edes sen vertaa saanut EU: n rahakirstuja pöyhennetyksi, että Lieksan tiehen olisi saatu rahat. Kuka sellaista kehtaa äänestää ????????

Äänestä

ihmettelen ettei kuhmolaiset tai edes muut kainuulaiset tajua miten vähän Paula on tehnyt Kuhmon tai Kainuun eteen. Isä Pekka Lehtomäki varmaan häpeäisi, ajoihan Hän pohjoiskuhmolaisena myös eteläisen Kuhmon asioita, kun katsoi sen tärkeäksi koko Kuhmon kannalta ja oli sen luvannut ( vaikka samalla joutui muiden puolueensa edustajien hampaisiin) - periaatteenmies, joka piti sanansa. Keskusta -puolueen kaksi ohuinta kirjaa ovat: Kekkosen kampausopas ja Paula Lehtomäen saavutukset Kainuun parhaaksi

Äänestä
  • Eihän se Pekka Lehtomäki saanut valjastettua Kuhmon koskia

    Äänestä

  • oli se kirjoitti:

    Eihän se Pekka Lehtomäki saanut valjastettua Kuhmon koskia

    Miksköhän ne kosket olisi pitänyt valjastaa. Kaiken paras, ko vappaana saavat lasketella.
    Oi aikoja, oi tapoja, nää haukkumasivut. Elekää kehatko.

    Äänestä

pitää olla kyllä aika pahvi joka menee tuonne mukaan ainaki saa semmoisen leiman että ei tajua politiikasta mitään aika haiseva juttu vai mitä.

Äänestä

..van ja vitut palan pilkille kyllä en kehtais vaivautua edes kilon palasina.

Äänestä
  • mainos oli kotiplussassa todella hyvä ;)
    Tölli kairaa rein ja paula testaa reiän.....

    Äänestä

  • 192837 kirjoitti:

    mainos oli kotiplussassa todella hyvä ;)
    Tölli kairaa rein ja paula testaa reiän.....

    Ne tulee joita kiinostaa, ketä ei kiinosta pysykööt mökissään. Tuskinpa mukanaolijoita kiinostaa hurujen höpinät.

    Äänestä

  • ulkoilemaan kirjoitti:

    Ne tulee joita kiinostaa, ketä ei kiinosta pysykööt mökissään. Tuskinpa mukanaolijoita kiinostaa hurujen höpinät.

    Missä saa makkaraa?

    Äänestä

  • Makkaraminni kirjoitti:

    Missä saa makkaraa?

    makaroa soapi persujen voetelukopilla

    Äänestä

  • öh, kirjoitti:

    makaroa soapi persujen voetelukopilla

    Luulis kalan syövän kun on liera siima molemisa päisä

    Äänestä

  • öh, kirjoitti:

    makaroa soapi persujen voetelukopilla

    muutaha sieltä ei soakkaa neljää vuotee

    Äänestä

  • öh, kirjoitti:

    makaroa soapi persujen voetelukopilla

    töllikö sen ukko onkin hehheh hyvä ettei kallin pallit hehheh

    Äänestä

  • öh,, kirjoitti:

    muutaha sieltä ei soakkaa neljää vuotee

    Tule Paulan pilkkitapahtumaan kuuleman kahden ministerin, kansanedustajan, sekä keskustaehdokaiden näkemykset tulevaisuuden kaavailuista.

    Rentoa yhdessäoloa Alkiolaisessa hengessä.

    Äänestä

  • hymoooristi kirjoitti:

    töllikö sen ukko onkin hehheh hyvä ettei kallin pallit hehheh

    tölliskö mikäs muukaan

    Äänestä

  • vanhasen muisti kirjoitti:

    tölliskö mikäs muukaan

    Siitä vaan Kuhmoon tulevia ministereitä kehiin. Naurattaa minuakin. Kataisen hermot, Urpilaisen sätinkä, Arhinmäki ja ne muut???

    Iso liskonaamainen vauvva?!? Mitähän se tietää muuta, kuin OLEN ERI MIELTÄ.

    Äänestä

  • jep,jep,jep,,, kirjoitti:

    Siitä vaan Kuhmoon tulevia ministereitä kehiin. Naurattaa minuakin. Kataisen hermot, Urpilaisen sätinkä, Arhinmäki ja ne muut???

    Iso liskonaamainen vauvva?!? Mitähän se tietää muuta, kuin OLEN ERI MIELTÄ.

    talipääsimo paneeparastaan

    Äänestä

  • puolankalainen kirjoitti:

    talipääsimo paneeparastaan

    pohjoistenkylien puupäät osaa muuta kun haukkua toisiaan,pohjaton tyhmyys perinnöllistäkä.Sopuisaa on asua eteläkuhmossa.Tervatkaa pekkapuupäät päänne ettei vain yksikään ajatus ympäröivästä maailmasta pääse aivoihinne kulkeutumaan

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    pohjoistenkylien puupäät osaa muuta kun haukkua toisiaan,pohjaton tyhmyys perinnöllistäkä.Sopuisaa on asua eteläkuhmossa.Tervatkaa pekkapuupäät päänne ettei vain yksikään ajatus ympäröivästä maailmasta pääse aivoihinne kulkeutumaan

    lypsyjakkara, verkkosukat, isovauva, vihreäthomot, työväenkatainen, arhinmäkipunavihreäeimikään,ihmisviharistilliset

    Äänestä

Ulkoilen kyllä muuten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-pilkit kirjoitti:

pikapuolin.. Meinaatko mennä?
Siellä on tarjolla naiskauneutta, kahvia ja makkaraa...
Kannattaa ottaa kamera mukaan, saa hyviä kuvia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu