Voiks jostain alle puolen vuoden deittailun päättymisestä olla näin rikki????? Merkkejä oli ilmassa jo pidempään, mut sit kun välillä näky valoa niin sitä sulki silmänsä ja kuvitteli että oli jotain ohimenevää, vaikka toisen käytös muuttui koko ajan huonommaks ja huonommaks.
Miten ihminen on tällanen että kun on pari kuukautta taivaallista niin sitä sen voimalla kattoo ja sietää mitä tahansa ja sit kun silti tulee dumpatuks niin on niin saatanan hajalla ettei näe valoa enää missään, tuntuu että on jäänyt täysin tyhjän päälle vaikkei "suhde" edes kestänyt kauaa.
Pitäiskö sitä oppia et jos alussa tuntee kokevansa jotain todella ihmeellistä ja ainutlaatuista, niin sitä todennäköisemmin se on jotain sellaista mikä ei tule jatkumaan ja kestämään pitkään ja vielä todennäköisemmin tilanne kääntyy pahasti päälaelleen.
Oikeesti onks olemassa ihmisiä jotka imee susta kaiken hetkessä, kuluttaa loppuun, kyllästyy ja sit onkin kiva lähteä etsimään uusia seikkailuja, nautintoja.
Ja naivisti sitä ite kelaa että mitä olisin voinut tehdä toisin, mitä tein väärin, olisinko voinut estää ja toisin toimimalla voinut saada asiat kestämään pidempään? Kyse ei ees oo siitä että asiat ei mennyt niin kuin minä haluisin tai toivoisin, vaan siitä että voidaan toimia miten tahansa, vastaamatta teoistaan toiselle, selittämättä, pahoittelematta, tekemättä yhtään mitään inhimmillistä mikä mun mielestä kuuluu ihmisen luontoon.
Saaks olla kusipää ?? Ja miks vitussa mua itkettää koko ajan?? Tätä pahaa oloa on kestänyt jo tarpeeks kauan, niin kauan etten tuskin enää osais edes olla sen ihmisen kanssa onnellinen, siltikö toivon kaikista eniten sitä että tulis takas mun luo ja rakastais mua.
Saisko naiset teiltä vertaistukea, ei sillä että nauttisin jos jotakuta on satutetta vaan että saisin palautettua itseni elävien kirjoihin huomaamalla että tällasia kusipäitä on muitakin olemassa, jotka satuttaa toisia tuntematta mitään sisällänsä. Ja silti niitä vaan palvotaan...mitä tää on??
Miten ihminen on tällanen että kun on pari kuukautta taivaallista niin sitä sen voimalla kattoo ja sietää mitä tahansa ja sit kun silti tulee dumpatuks niin on niin saatanan hajalla ettei näe valoa enää missään, tuntuu että on jäänyt täysin tyhjän päälle vaikkei "suhde" edes kestänyt kauaa.
Pitäiskö sitä oppia et jos alussa tuntee kokevansa jotain todella ihmeellistä ja ainutlaatuista, niin sitä todennäköisemmin se on jotain sellaista mikä ei tule jatkumaan ja kestämään pitkään ja vielä todennäköisemmin tilanne kääntyy pahasti päälaelleen.
Oikeesti onks olemassa ihmisiä jotka imee susta kaiken hetkessä, kuluttaa loppuun, kyllästyy ja sit onkin kiva lähteä etsimään uusia seikkailuja, nautintoja.
Ja naivisti sitä ite kelaa että mitä olisin voinut tehdä toisin, mitä tein väärin, olisinko voinut estää ja toisin toimimalla voinut saada asiat kestämään pidempään? Kyse ei ees oo siitä että asiat ei mennyt niin kuin minä haluisin tai toivoisin, vaan siitä että voidaan toimia miten tahansa, vastaamatta teoistaan toiselle, selittämättä, pahoittelematta, tekemättä yhtään mitään inhimmillistä mikä mun mielestä kuuluu ihmisen luontoon.
Saaks olla kusipää ?? Ja miks vitussa mua itkettää koko ajan?? Tätä pahaa oloa on kestänyt jo tarpeeks kauan, niin kauan etten tuskin enää osais edes olla sen ihmisen kanssa onnellinen, siltikö toivon kaikista eniten sitä että tulis takas mun luo ja rakastais mua.
Saisko naiset teiltä vertaistukea, ei sillä että nauttisin jos jotakuta on satutetta vaan että saisin palautettua itseni elävien kirjoihin huomaamalla että tällasia kusipäitä on muitakin olemassa, jotka satuttaa toisia tuntematta mitään sisällänsä. Ja silti niitä vaan palvotaan...mitä tää on??
Vastaukset 26
Vanhimmat
ja mitenkään ketään leimaamatta mutta onko se perkele niin kuin aiina varoitellaan että bisset ne vaan leikkii?? Se voisi olla ainoa luonnollinen selitys että jos on sen sortin bi-seksuaali ettei vaan naisten kanssa ole tunteet pelissä, eikä liitä millään tasolla tunteita naisten väliseen ystävyyteen eikä näin ollen osaa huomioida niitä toisellakaan osapuolella?? Tarkotan et jos itse ei osaa ottaa naista "vakavassa" mielessä niin ei osaa tajuta sitä toista joka ottaa, vaan kuvittelee että se on normaalia kuitata juttu tai olla mitenkään kuittaamatta.
Enkä tosiaan tarkoita tällä että kaikki bi-seksuaalit toimivat näin..
Yritän lähinnä itelleni ratkaista tätä dilemmaa. Uskoisin et pystyn hyväksymään toisen ihmisen ratkaisut, oli ne mitän hyvänsä, mikäli vaan ymmärrän ne, ja käsitän ihmisen motiivit, kun ne mulle selitetään, ja pystyn ajattelemaan asioita toisen näkökulmasta.
Mut sit kun ei sanota mitään, ei selitetä mitään, ei saa kysyä mitään, ja oon täydellisessä epätietoisuudessa kaikesta, alusta asti tähän päivään, että mitä toisen päässä on liikkunut ja liikkuu, mitä haluaa, mitä ajattelee, ja kun yhtäkkiä ei halua enää mitään, eikä vaivauduta edes sitä sanomaan, eikä olla luonnollisestikaan tilivelvollisia muttei edes ystävänä sanallakaan voida avata pään liikkeitä.
Must se on vaan niin loukkaavaa, ja tuntuu pahalle. Ihan mikä tahansa olisi helpompi sulattaa, sanois vaikka että on rakastunut toiseen. Tai sanois edes että parempi kun ei enää ikinä tavata. Tietäisin mistä on kyse, ja tietäisin etten voi asioihin vaikuttaa ja voisin märehtiä ja surra asian itekseni päässäni loppuun.
OIkeesti tää oon vaan niin kuluttavaa, kun pallo heitetään ilmaan ja se jätetäänkin sinne ilmaan leijumaan, enkä tiedä pitäiskö mun jäädä oottelee otanko koppia.
mikset kirjoita sille naiselle jos se ei muuten tokene.kysy mikä on jne.
oppia vain hyväksymään tosiasiat kun ne eteesi annetaan, sanoit että merkkejä oli mutta sinä ajattelit rakastaa entistä enemmän jotta homma jatkuisi, et halunnut nähdä merkkejä.
Rehellisyys vaikka se sattuu se on hyvä ohjenuora jatkossa kaikessa parisuhdeasioissa. Ei se ole parisuhde jos toinen kestää ja koittaa omalla rakkaudella saada koko paketin kasaan, silloin siinä on vain yksi joka haluaisi kaiken sen.
Itke itkusi ja älä koita enää romantisoida suhdettasi häneen ja voidella sitä mielessäsi hyväksi sen takia että siinä oli yksi hyvä päivä tai hetki silloin tällöin. Päästä irti ja katse eteenpäin. Äläkkä koveta itseäsi, alat vain rehelliseksi, kun suhde sattuu se sattuu syystä ja se syy kannattaa huomioida ja päättää haluaako jatkaa vai mitä asialle tehdä. Ei kannata sulkea silmiään ja toivoa että asiat korjaantuisi kuin ihmeestä.
Keskity vaihteeksi positiivisiin asioihin ja anna tämän tapauksen unohtua.
Mä oon kans niin rikki tässä rikki menneessä suhteessa, että suunnittelen jo lobotomialeikkausta, niin ei tarvitsisi ajatella ja murehtia niin paljon, toinen kerta jo kun elämässä oon petetty. Kai se vika on minussa, en oo sen arvoinen. Itsetunto on ihan nollassa ja itku silmässä.missä ovat tasapainoiset naiset, joihin voiso luottaa? Oon ihan rikki. Jos joku haluaa kirjoittaa kokemuksia, niin sähköposti [email protected]
pitäisi löytää se sisäinen voima joka parantaa sinut ja tekee myös sinusta vahvemman ihmisenä. Jos sä nyt menet sinne itsesääliosastolle ja ajattelet että sieltä ammennat voiman niin olet väärässä. Itsesyyttely on aivan turhaan, tämä oli vasta sun toinen kerta joutua petetyksi joten jos nyt kyykkäät polvillesi ja heität tomua päällesi niin kova on polku sulla edessä. Opettele mielummin nousemaan kuin rypemään siellä pohjamudissa. Kasvata henkistä itseäsi ja löydä vahvuutesi.
Opettele nyt itsekkin sitä tasapainoa ja ehkäpä sitten ne tasapainoisetkin alkaa löytymään.
niitä merkkejä tai huonoja enteitä oli ilmassa, oon miettinyt sitäkin että oonko itse onnistunut jotenkin aiheuttamaan ne??Ja en ole alkanut rakastaa enemmän vaan jokaisen kerran jälkeen kun oon saanut jäätä niskaani, olen itse alkanut varovaisemmaks ja ottanut vähän takapakkia, ihan vaan sydäntäni suojellakseni.
En oo sanut häneen minkäänlaista "yhteyttä", ollaan vaan aina hiljalleen palattu entisiin uomiin asioista puhumatta tai niitä selvittelemättä, kunnes sit taas seuraavan kerran jossain napsahtaa ja oon entistä vakuuttuneempi että tästä kaikesta ois paras pysyä kaukana, itseeni ajatellen. Kaipa asiat menisi luontevasti jos ois mennäkseen, mutta pyöritän tätä helvetin vyyhtiä päässäni pääsemättä mihinkään lopputulokseen.
Jokatapauksessa mietin et oonko ite aiheuttanut tän kaiken. Edellisten suhteiden jälkeen oon päättänyt, etten mitään ykspuolista ala itekseni ruokkimaan, ja pohdin oonko alusta alkaen jopa liian kärkkäästi ja helposti ollut pakkaamassa reppuani ensimmäisiä vastoinkäymisiä kohdattuani?
itsestä. Tietysti se, että jos kokee olleensa ns. vetäytyvä, niin luonnollisesti ei toiseen "yhteyttä" synny. Mutta noihin toisiin asioihin tuollainen ei ole syy eikä seuraus. Lähtisin samoista lähtökohdista kuin lollozz.
Ensisijaisesti jotta tuo mieliala poistuisi, pitää todeta tuolle toiselle "älä kuule mulle ala" vaikka omassa mielessä jne. jos tunteet velloo laidasta laitaan, pitää ne laittaa tärkeysjärjestykseen ja tärkeintä on tietysti se, mikä pitää itsensä tasapainossa, vaikka menettäisi "kaiken". Tuollaisten tärkeysjärjestykseen asioiden laittamisen jälkeen, asiat varmasti selkeytyy ja ei ole tarvetta vetäytymisiin, kun tekee itselle selväksi miten asiat kokee ja mitä odottaa asioiden, elämänsä suhteen (oikeus siis vaatia hyvää oloa, kauneutta ym.) jne. ts. ei odota toiselta mitään, vaan toimii siten, miten itseltä tuntuu parhaimmalta jos ja kun tuohon pisteeseen on ajauduttu.
Rotko tilanne, on asioita, jotka ovat esteenä tietynlaiselle olemiselle, ilmentämisille ja jos niitä ei oikein käsittele, se rotko vaara on ilmeinen.
"Kyse ei ees oo siitä että asiat ei mennyt niin kuin minä haluisin tai toivoisin, vaan siitä että voidaan toimia miten tahansa, vastaamatta teoistaan toiselle, selittämättä, pahoittelematta, tekemättä yhtään mitään inhimmillistä mikä mun mielestä kuuluu ihmisen luontoon."
mihin olen sortunut, niin täytyy sanoa, että joskus pitää myös pyrkiä näkemään toisen ihmisen taakse, mitä siellä on tapahtunut, jotta voi ymmärtää miksi toinen tyly. Valitettavasti elämässä ei aina kaikki mene hyvin, itse en pystynyt pitämään tiettyjä asioita erillään, vaan kaikki liittyi kuin yhteen vyyhteen ja toisaalla tapahtuneet tappelut heijastui sitten myös eteenpäin (koska tavallaan sieltä suunnalta tuli myös tietty kierre vaikutus tapahtumille jne.)
Kukaan ei ole yli ihminen, rajansa kaikkien kestämisillä. Jos inhimillisyyttä ei saa, ei sitä pysty myöskään jakamaan. Mitään tarkoituksellista siinä ei ole ollut.
Huvittaa joka kerta kun syy huonosta käytöksestä vieritetään johonkin mualle kuin omaan itseen:
''Jos inhimillisyyttä ei saa, ei sitä pysty myöskään jakamaan.''
Ei se ole mikään selitys julmuudelle, jokainen voi korjata omia käytösmallejaan riippumatta siitä mitä itse on joutunut kokemaan.
Vyyhdet siellä ja vyyhdet täällä, ota sinäkin itse vastuu omista teoistasi, se on se just ja ainut oikea elämisen malli.
"vaan kaikki liittyi kuin yhteen vyyhteen ja toisaalla tapahtuneet tappelut heijastui sitten myös eteenpäin (koska tavallaan sieltä suunnalta tuli myös tietty kierre vaikutus tapahtumille jne.)"
omista teoistaan, etkö osaa lukea?
Luulisi, ettei tuollaisia ihmisiä olisikaan, jotka eivät pysty ymmärtämään toisen tilannetta, vaan itsepintaisesti vaativat ja vaativat, välittämättä siitä, mitä itse antavat vai antavatko mitään.
Varmasti voi jokainen ihminen vastata ja muuttaa omia käytösmallejaan, itselläni varmasti tuli pohjakosketus oman ihmisyyteeni kanssa, johtuen toistuvista väkivallan kokemuksista. Ja jos kokee väkivaltaa, harva kovin myönteisesti pystyy suhtautumaan sellaisiin tahoihin, jotka osaltaan ovat kiihyttämässä sitä väkivaltaa toista kohtaan.
Tietysti asiallisempi käytösmallinnus olisi sitä asiaa selvittää toisella tavalla kuin hyökkäävällä olemuksella, tietynlaisella päällekäyvyydellä, mutta jos ihminen on kovin syvällä väkivaltaisessa rajussa tilanteessa, menee asiat joskus täysin pieleen (koska se asiallisempi selostus ei ole mennyt perille, vaan syvennetään toisaalla toisen ahdinkoa, niin epätoivohan se ihmisen malttinsa saa menettämään, mutta sekin tietysti pitää asioihin saada, työntämällä alaspainajat pois elämästä jne.) Kuka voi olla niin tyhmä, että luulee, ettei tuollaisilla asioilla olisi ihmisen elämään vaikutusta (väkivallan kokemukset ym.)? että voisi vain olla kaikkien kanssa kuin kukat kedolla, vaikka toiset kulkee sirpit kädessä katkomassa kukkia?
Ulkopuolisten on muutenkin turha alkaa huutomerkein asioita läpikäymään, koska ette tiedä, niin ette todellakaan tiedä ja koska ymmärrys ja välittäminen on tuolla tasolla, niin sen huomaa, että se peiliin katsominen on jäänyt väliin.
sinulla on niin paljon selvittämättömiä ja purkamattomia patoutumia sisälläsi, ettet itse näe sanomaa kirjoituksesta, sinulla on väkivaltalinssit päässä, ja tarkastelet asioita niiden läpi.
mä ohitan noi kaikki sen kirjoitukset,ei jaksa tota samaa aina.pilaa joka ketjun ennempitkää.
tyypillinen tapa pyrkiä ns. sairastuttamaan ihminen, tehdä jostakin ääritilanteen kokemuksesta (väkivalta) sen ihmisen oma syy, koska se reaktio näyttää pahalta (ja siksi tietysti voi tulla jos sitä väkivalta tilannetta ei pura vääryyden kokemuksen kautta jne.) vähättelemällä jonkun ihmisen kokemusta.
Kikka tehdään juuri noin, ihminen joutuu äärikokemukseen, tulee äärireaktiota ja leimataan ne reaktiot johtuvan jostakin muusta, kuin tuosta ääritilanteen väkivalta kokemuksesta (leimataan ihminen patoutumia omaavaksi, epävarmaksi jne.), niin silloin on soppa valmis ja tulee ulkopuolisia sanomaan, että sinulla on selvittämättömiä asioita (pyritään siis näkemään vain leima, äärireaktio kokemus tietyssä valossa). Tietysti niinkin on epänormaaleissa tilanteissa, epänormaalisti käyttäytyvien ihmisten kanssa, tuskin normaaleissa tilanteissa normaalien ihmisten kanssa.
Se, ei tietenkään poista sitä virhettä, että toiselle voisi sen varjolla tehdä vastaavaa, ei tietenkään, vastuutontahan sellainen tietysti on.
mittakaavoista, olen puhunut törkeitä ja tönäissyt yhtä henkilöä, itseäni on muutaman vuoden sisällä kohdeltu samoin noin sadan henkilön toimesta, että siinä sitä mittakaavaa. Jotain ymmärrystä ja suhteellisuuden tajua pitäisi olla ja tajua siitä, missä on ollut mukana ja mitä sillä on kuvitellut saavuttaneensa?
toisten ihmisten rikkominen.
Julmia naisia on olemassa, heitä jotka oikeasti tulevat, hurmaavat, nauttivat, ja sitten rikkovat ja nauttivat edelleen. Itsekin sinisilmäisyydessäni sellaisen jyrän alle jäin. En voinut aavistaa että nainen voisi toiselle niin julma ja tunteeton olla. Hänessä oli suoranaista pahuutta.
Eikä vika ole sinussa, eikä minussa, vika on siinä itsekkäässä ihmistyypissä joka kohdallemme osui. Paras kosto heille on se, että jatkaa elämäänsä ja tulee onnelliseksi... ei anna tuollaisten ihmisenä ala-arvoisten naisten pilata uskoa ja luottamusta.
Surun jälkeen pyyhit kyyneleet, laitat valot päälle ja jatkat matkaa.
Ei elämä yhteen kusipäähän lopu. Sellaisen uhriksi voi joutua kuka vaan, alussahan emme voi tietää kuka mitäkin on.
Onneksi asia selvisi niinkin alussa, voit ajatella vaikka niin, että pelastuit vielä pahemmalta!
ihmis-suhteisiin on se että
jos antaa toiselle liikaa tunteita
ja antautuu kokonaan toiselle voi joutuu kokemaan pahan pettymyksen ihmis suhteessa
mun neuvo
*näytä sille että sua ei haittaa sen lähtö
*jos se soittaa sulle älä vastaa sille
*jos se kerjää hellyyttä sulta älä anna sille
usein ihmisen välipitämättömyys voi tuoda sulle etulyönti aseman
asia voi saada toisen käänteen kun se oppii huomamaan että sulta ei helposti saa
elämässä pitää osaa antaa takas samalla mitalla
koskaan ei tarvitse tyytyy olemaan mikään patja toiselle
ihmisen luonto on vaan niin julma
se mitä ei saa niin se alkaa siinä vaiheessa kiinostaa kun sen toisen menettää
tee jotain käänä se asia niin että se itkee sun perään
jos se on sikamaisesti kohdellut sua
älä mene samaan soppaan jos tajusit
ihminen aina kiinostuu siitä mihin on haastetta
jos antaa liikaa se toinen voi tukehtuu siihen
että toinen alkaa painostaa suhteeseen
ja se voi olla myös sen syy lähtöön
silmät on sielun peili
muista varoa että et herkisty siitä
näytä sille että sä et tyydy olemaan sille mikään pano !!!!!!
Koska viimeksi sinulla on ollut suhde, siis sellainen että siinä on joku toinen kuin sinun fantasia?
ja fiiliksiä tuolin ja toisin mutta kun näin sen
töistä vapaalla mamassa toisen naisen kanssa
päätin nostaa kytkintä
se oli tosi loukaavaa
en pystynyt vastaa
sen huutoon enään ajattelin
että parempi lähtee kun jäädä itseään kiduttamaan
siihen buz naista kohtaan oli fiiliksiä
mut se pilasi sen illan
enkä ala olemaan mikään pelinappula kenellekkää
kaikkien pitäs oppii se että ei suostu sellaseen skeidaan ;)
oma ylpeys pitää olla ...........
Selväksi että olet ollut kiinnostunut yhdestä ja hänelle edelleen laittelet täällä ja sätissä viestejä vaikka et ole kiinnostunut. Mutta milloin viimeksi sinulla oli suhde. Oikea suhde.
ähäää
eikä se tänne kuulu
Mä menin rikki, 10 viikon suhteen jälkeen, ihminen tyhmä eläin kun se rakastuu, vaik mä tiesin et en sais sitä tehdä,kun suhde oli alusta asti vähän "outo". Itkin myös paljon. Siitä erosta on nyt kuukausi,ja edelleen tää nainen on joka päivä mielessä. Luulis et vanhemmiten näis asiois viisastuu,mut näköjään tulee vaan tyhmemmäx, ja menee vaan tunteilla eteenpäin,vaik järki sanois toista.
Täällä myös eronnut.. Välillä onnellinen että se kaikki on ohi, välillä niin rikki että tuntuu että romahtaa ihan kokona
Olin kuvitellut olevani kiinnostunut vain mihestä, mutta tämä nainen pitkän väännön jälkeen sai sen jonkin syttymään minussa, alussa hän oli vielä suhteessa, mikä oli pahin mahdollinen alku suhteelle! Hän piti kahta suhdetta käsissään ja tiesin siitä, ja silti suostuin siihen. Hän petti minua, annoin anteeksi. Kuljimme minun autollani, maksoin jos kävimme syömässä, viettämässä iltaa, en sentään baarissa. No oli poikkeuksia, mutta yleensä näin. Baarissa olin aina kuski, jos halusin lähteä kavereideni kanssa ulos hän tuli mukaan. Minua ei kuitenkaan kutsuttu hänen ystäväporukkaansa mukaan. En tutustunut hänen perheeseensä, mutta hän minun . Lopulta suhde päättyi pitkän väännön jälkeen- minun aloitteestani. Hän sanoi että olin ollut jo pidempään pelkkä ystävä, yritin kysyä miksi sitten hän ei ollut voinut suostua eroon niillä aiemmilla kerroilla kun olin sitä yrittänyt?!!? Ei kuulemma ollut osannut päästää irti. Kadun että halusin eroa. Tekisin niin paljon että saisin sen peruttua, ja silti en . Kaipaan hänen syliinsä, hänen kosketustaan, läheisyyttään, mutta kuitenkin se nähtiin niin monta kertaaettei asiat koskaan parantuneet. Korjaantuneet. Sattuu, mutta eteenpäin pyritään. Piti muuttaa yhteen, mennä kihloihin, hankkia lapsi. Yhtäkkiä huomaan olevani aivanyksin ja kaikki unelmat, jotka olivat jo käsillä, ovatkin karanneet kauas pois, että kaikki pitää aloittaa alusta. En pidä yhteyttä, joka päivä kamppailen vastaan halua laittaa viestiä, muistuttaa häntä itsestäni, mutta en halua olla heikko. Hän teki selväksiettei halua minua muuna kuin ystävänä, ja minä halusin hänet kaikkea muuta kuin ystävänä. Se ei toiminut, joten turha kiduttaa itseään enempää. Pohdin asioita, ehkä vielä pitkäänkin, muttalopulta siitä pääsee yli ja löytää jonkun paremman :) jonkun joka sitoutuu yhtä paljon kuin minä ja haluaa niitä asioita yhtä paljon kuin minä - ja on valmis tekemään niiden asoiden eteen yhtä paljon kuin minä. Mietin kuinka paljon oli vaikutusta omalla käytökselläni, paljon, mutta yhtä paljon oli hänen käytöksellään :)
Sattuu, mutta jos ei ikinä uskalla antaa, ei ikinä mitään saakaan :)
Toisesta irti päästäminen on vaikeinta, mutta se on pakko tehdä. lopulta. muistoissa roikkuminen vainsattuu.
lisäisin vielä, että on totta että rakkaus on sokea :)
ja harmittaa, että vaikka halusi niin paljon saadasen toimimaan se ei silti toiminut :(
jokaisella on keinonsa päästä tunteistaan yli. en ole varma teinkö oikein kun katkaisin kaikki siteet, mutta aika näyttää. Ja lopulta, aika parantaa haavat. niin kliseistä kuin se onkin.
Ihmiset on ihmisiä, suhteita tulee ja menee.
Paras neuvo minkä olen kuullut, mitä ihmissuhteisiin tulee on se että: älä ikinä sijoita suhteeseen enempää kuin olet valmis häviämään.
Suhteen loputtua on varmasti hyvinkin vaikeaa löytää niitä hyviä asioita mistään mutta mikään ei ole lopullista, kaikesta pääsee yli. Se voima, tahto ja halu pitää vaan löytää itsestään...loput hoitaa aika.
sikskö suhteissa aina toinen on enemmin kiintynyt ku toinen,aina menee niin.
Ihan mielenkiinnosta kysyisin että mitä se tarkoittaa kun sanot että suhteeseen ei kannata sijoittaa sen enempää kuin on valmis häviämään? Siis käytännössä.