Maahanmuuttajat

Oikeuskulut €€€€€€€€

mihi he tavoistaa pääsevät, samat tappelut täällä ko kotimaassaanki:


TS: "Mellakka laivalla - kymmenelle kurdille yli 100000 euron lasku
Julkaistu: 26.02.2011 13:51
Ruotsinlaiva Amorellalla 2005 sattuneen kahakan mittavat oikeuskulut päätyivät pääosin valtion maksettaviksi.
Kymmenen Suomessa asuvaa Irakin kurdia joutuu Ahvenanmaan käräjoikeuden päätöksellä maksamaan yli 100000 euron vahingonkorvaukset ruotsinlaivalla tapahtuneen mellakoinnin takia, uutisoi Turun Sanomat lauantaina.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun Irakin Tukholman-lähetystössä valtionvaalien äänestysmatkalla olleet kurdit riehaantuivat joulukuussa 2005 matkustajalaiva Amorellalla.

TS:n mukaan käsirysy sai alkunsa laivan yökerhosta. Syytteen mukaan osa kurdeista tanssi ilman paitaa, jolloin laivan henkilökuntaan kuulunut nainen kävi siitä huomauttamassa.

Huomauttamista ei kuitenkaan katsottu hyvällä, ja yksi kurdeista löi naista, jolloin vartija otti hänet kiinni. Tappelu lähti käsistä, ja lopulta siihen osallistui kymmeniä matkustajia ja laivan henkilökuntaa.

Kaikki nujakoijat eivät päätyneet oikeuteen, koska heitä ei kyetty tunnistamaan.

Laivan sisustus kärsi vahinkoja, ja esineet lentelivät henkilökunnan ja matkustajien päälle. Aluksen päällikkö joutui ohjaamaan laivan Långnäsiin Maarianhaminaan, jossa poliisi otti kahdeksan tappelijaa haltuunsa. Kaksi jo putkassa ollutta päätyi Turun poliisin putkaan.

Vastaajat tuomittiin 3-6 kuukauden vankeusrangaistuksiin väkivaltaisesta mellakasta ja pahoinpitelystä. Yhteisvastuullisesti maksettavaa kertyi yli 100000 euroa. Vastaajien omat oikeudenkäyntikulut jäivät valtion maksettaviksi.

Vastaajat kiistivät oikeudessa syytteet mellakasta."


IS

2

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hohhhoijjjaa

      Vastaajat valehtelevat ja kiistävät

      Vastaakohan tantta astri mistään, vaikka tuotta sellaisia tänne ja maksaa matkatkin valmiiksi.

    • (autettavia naisia)

      Kunniaan liittyvä väkivalta varjostaa tuhansien tyttöjen elämää Suomessa
      27.2.2011 6:55 | Kommentit A A
      Katja Kuokkanen
      HELSINGIN SANOMAT
      OUTI PYHÄRANTA / HS

      Tyttö joka itkee verta on maahanmuuttajatytön maalaus naisen elämästä. Kuvan tyttöä ei ole haastateltu.

      Kunniaan liittyvä väkivalta on arkea tuhansille tytöille Suomessa. Heistä valtaosa asuu pääkaupunkiseudulla.

      "Tilanne on huolestuttava. Ilmiö koskettaa jo koko maata, sillä meille on tullut viranomaisten yhteydenottoja sekä suurista että pienistä kaupungeista", kertoo Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Pia Metsähuone Mannerheimin lastensuojeluliitosta (MLL).

      MLL käyttää termiä kunniaan liittyvä väkivalta kansainvälistä käytäntöä noudattaen. Suomessa on puhuttu myös häpeärikoksista.

      Järjestö on lähes ainoana vuodesta 2003 perehtynyt kunniaan liittyvään väkivaltaan Suomessa.

      Arvio uhrien määrästä Suomessa perustuu hankkeissa kerättyyn tietoon ja väestövertailuun Ruotsin kanssa. Virallisia tilastoja kunniaan liittyvästä väkivallasta tai pakkoavioliitoista ei ole.

      Metsähuoneen mukaan vastuu uhrien auttamisesta pitäisi olla valtiolla.

      "Uhrien auttaminen on liikaa järjestöjen vastuulla. Vielä ei ole ymmärretty, kuinka vakavasta tilanteesta on kyse."

      Viranomaisten koulutuksesta on puutetta. Tarvittaisiin myös toimintamalleja siihen, miten tapaukset tunnistetaan ja miten autetaan.

      Pahin este näyttää olevan varovaisuus: pelottavaa väkivallan muotoa ei osata kohdata.

      "Tässä leimataan helposti rasistiksi. Mutta jollei asiasta puhuta eikä ole asiallista tietoa, ei pystytä auttamaan niitä, joita tämä koskee. Tämä ei ole rasismia vaan ilmiö, joka on olemassa ja johon pitää puuttua", Metsähuone sanoo.


      Lue sunnuntain Helsingin Sanomista 17-vuotiaan, kunniaan liittyvän väkivallan uhrin haastattelu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      156
      8037
    2. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      96
      3954
    3. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      112
      3827
    4. 55
      3323
    5. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      41
      2670
    6. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      53
      1814
    7. Yliajo Heinolassa

      Mikä ihme ihmisiä vaivaa nykyään? Vähän ensin kähistellään nakkikioskilla ja sen jälkeen kostoksi murhataan autolla! Voi
      Heinola
      43
      1671
    8. Somali ei kätellyt Stubbia Linnan juhlissa

      Miksei somali osaa noudattaa hyviä käytöstapoja. https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/563a3dea-fa3f-41f3-b64f-406d2
      Maailman menoa
      306
      1645
    9. Kuka on menehtynyt?

      https://yle.fi/a/74-20198293 Kuulemani mukaan ryyppyporukka ollut hapualla ja kuolemanenkeli (F.G) eli mies jonka seuras
      Kankaanpää
      11
      1551
    10. Kauhea ikävä iski

      Mietin vain, mitä olet juuri nyt tekemässä. Mietin myös, välittyykö se sinulle, kun olet koko ajan mielessäni, tunnetko
      Ikävä
      18
      1428
    Aihe