UUTIS ANKKA

Urpilainen linjasi haastattelussa SDP:n tavoitteita huhtikuun vaaleihin. Hänen mukaansa suomalaisen yhteiskunnan tulee voittaa vallitseva "ahneuden ilmapiiri".
HYVÄ ASIA

SDP painottaa vero-ohjelmassaan varallisuuden verotusta.
HUONOA ASIA
Perussuomalaisten eilen julistamaa varallisuusveron palauttamista Urpilainen ei pitänyt hyvänä ideana. SDP oli hallituksessa, kun varallisuusvero poistettiin.
Se on byrokraattinen vero, jota on helppo kiertää.
NIIN ON
Kannatamme varallisuuden korkeampaa verotusta, mutta se on tehtävä suuria perintöjä verottamalla, HUONO ASIA
pääomaveroa korottamalla, VAIN PROGRESSIIVISESTI
suurten ei-asuinkäyttöön tarkoitettujen kiinteistöjen verottamista, Urpilainen sanoi.
HUONO ASIA lisätään kustannuksiin jonka muut maksavat

Hän totesi, että tavoite varallisuuden verottamisesta on yhteinen perussuomalaisten kanssa.
HUONO ASIA koska säästämiseen pitää kannustaa ei "kepittää".

SDP:n Urpilainen viittasi jälleen kokoomuslaisen politiikan lisäävän verotuksen kehitystä kohti tasaveroa. Kokoomus on kiistänyt kannattavansa tasaveroja, ja käynnistänyt jopa suuren lehti-ilmoituskampanjan, jossa kiistää väitteet.
TOSI ASIA

Urpilainen laski, että prosentin korotus arvonlisäveron tarkoittaa "tavalliselle lapsiperheelle" noin 700 euron lisäyksen menoihin vuodessa. Hän ei määritellyt tavallista lapsiperhettä.
TURHA KOHDISTAA ASIAA LAPSIPERHEESEEN KOSKEE KAIKKIA PIENITULOISIA.
5183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

VEROSOTKUT lopetettava.
Perintöveroa ei tarvita, perillisten perinnöistä menee kuitenkin veroja samalla lailla kuin kaikesta muustakin.
Varallisuusveroa ei pidä palauttaa on vain hyvä, että työläinenkin voi säästää ilman jatkuvaa veroa verojen päälle.

Suomeen pitää saada verotusjärjestelmä jonka kansalaisetkin ymmärtävät.
Yksinkertaisuudessaan sen pitäisi olla sanottujen lauseiden mukainen.
Tulojen ja veronmaksukyvyn mukaan.
Kaikenlaiset muut veroihin liitetyt sotkut saavat aikaan sen, että siitä hyödyn keplottelee rikkaat ja suurituloiset.
Oikeudenmukainen verotus riittää, ei tarvita enää mitään etua, tukia ja vähennyksiä joilla juuri epätasa-arvoa lisätään.

Äänestä
  • Tuosta perintöverosta olen samaa mieltä, että ei perinnöstä enää veroja tarvi maksaa, koska se, mitä jää perinnöksi on on maksettu monenlaisia veroja ennen perintöveroa.
    Samoin tuo varallisuusvero, joka olisi pelkästään rangaistus pahanpäivän varalle säästäneitä ihmisiä koskien.

    Miettikääpä kuinka monia eri veroja joudumme maksamaan tuloista.
    Loppujen lopuksi kaikki tulomme hupenee erilasiin veroihin ja maksuihin.
    Se summa, mikä kaupassa vaihdetaan ruokaan, ei pääty siihen vielä rahastus.
    Sen jälkeen joudumme maksamaan syötyämme jätemaksua siitä ruoka pakkauksesta.
    Lisäksi vielä jätevesimaksua ja lopulta likakaivon tyhjennys maksun, kun lopulta ruoka päätyy
    tuonne jäteveden käsittelylaitokselle.
    Ja joka kerran joudumme maksamaan veroja, joita peritään kaikesta.
    Loppujen lopuksi yli 90 prosenttia palkastamme huopenee erilaisiin veroihin ja veroluontoisiin maksuihin.
    Suomi on verottajan paratiisi.

    Äänestä

  • Hanko sääski kirjoitti:

    Tuosta perintöverosta olen samaa mieltä, että ei perinnöstä enää veroja tarvi maksaa, koska se, mitä jää perinnöksi on on maksettu monenlaisia veroja ennen perintöveroa.
    Samoin tuo varallisuusvero, joka olisi pelkästään rangaistus pahanpäivän varalle säästäneitä ihmisiä koskien.

    Miettikääpä kuinka monia eri veroja joudumme maksamaan tuloista.
    Loppujen lopuksi kaikki tulomme hupenee erilasiin veroihin ja maksuihin.
    Se summa, mikä kaupassa vaihdetaan ruokaan, ei pääty siihen vielä rahastus.
    Sen jälkeen joudumme maksamaan syötyämme jätemaksua siitä ruoka pakkauksesta.
    Lisäksi vielä jätevesimaksua ja lopulta likakaivon tyhjennys maksun, kun lopulta ruoka päätyy
    tuonne jäteveden käsittelylaitokselle.
    Ja joka kerran joudumme maksamaan veroja, joita peritään kaikesta.
    Loppujen lopuksi yli 90 prosenttia palkastamme huopenee erilaisiin veroihin ja veroluontoisiin maksuihin.
    Suomi on verottajan paratiisi.

    Ihmettelen miksi yksinkertaisista verotusasioista on tehty niin monimutkaisia, että entinen pääministerikin sanoi, ettei niitä ymmärrä kukaan.
    No eipä itsekkään vaikuttanut asioiden korjaamiseen.

    Suomi on hyväosaisten veroparatiisi.
    Yhteiskunta tarvitsee rahaa jota kerätään verotuksen kautta.

    Yhteiskunnassa ei saa olla sellaisia tuki-/etu-/vähennysjärjestelmiä joilla hyvin toimeentulevat voivat pienentää omaa vastuutaan verotuksessa.
    Tuet ja edut pitää suunnata köyhille, pienituloisille ja huono-osaisille, sekä vammaisille, sairaille ja vanhuksille jotta hekin voivat elää ihmisarvoista elämää.

    Verorahaa ei pidä väärinkäyttää rikastuttamaan yksityisten ihmisten taloutta.
    Verorahalla ei saa maksaa "ylisuuria" palkkoja, palkkioita eikä muita maksuja/kuluja jotka lisäävät vain velanoton tarvetta.

    Suomessa on noin 200 erilaista etu/tuki/vähennysjärjestelmää.
    Suurin osa niistä ovat sellaisia, joilla hyväosaiset/suurituloiset/rikkaat lisäävät omaa varallisuuttaan ja keventävät omaa rahallista yhteiskuntavastuutaan.

    Äänestä

  • Grillattuna kirjoitti:

    http://www.youtube.com/watch?v=1PWy-L1fLb0

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

GRILLATTUNA kirjoitti:

Urpilainen linjasi haastattelussa SDP:n tavoitteita huhtikuun vaaleihin. Hänen mukaansa suomalaisen yhteiskunnan tulee voittaa vallitseva "ahneuden ilmapiiri".
HYVÄ ASIA

SDP painottaa vero-ohjelmassaan varallisuuden verotusta.
HUONOA ASIA
Perussuomalaisten eilen julistamaa varallisuusveron palauttamista Urpilainen ei pitänyt hyvänä ideana. SDP oli hallituksessa, kun varallisuusvero poistettiin.
Se on byrokraattinen vero, jota on helppo kiertää.
NIIN ON
Kannatamme varallisuuden korkeampaa verotusta, mutta se on tehtävä suuria perintöjä verottamalla, HUONO ASIA
pääomaveroa korottamalla, VAIN PROGRESSIIVISESTI
suurten ei-asuinkäyttöön tarkoitettujen kiinteistöjen verottamista, Urpilainen sanoi.
HUONO ASIA lisätään kustannuksiin jonka muut maksavat

Hän totesi, että tavoite varallisuuden verottamisesta on yhteinen perussuomalaisten kanssa.
HUONO ASIA koska säästämiseen pitää kannustaa ei "kepittää".

SDP:n Urpilainen viittasi jälleen kokoomuslaisen politiikan lisäävän verotuksen kehitystä kohti tasaveroa. Kokoomus on kiistänyt kannattavansa tasaveroja, ja käynnistänyt jopa suuren lehti-ilmoituskampanjan, jossa kiistää väitteet.
TOSI ASIA

Urpilainen laski, että prosentin korotus arvonlisäveron tarkoittaa "tavalliselle lapsiperheelle" noin 700 euron lisäyksen menoihin vuodessa. Hän ei määritellyt tavallista lapsiperhettä.
TURHA KOHDISTAA ASIAA LAPSIPERHEESEEN KOSKEE KAIKKIA PIENITULOISIA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu